Kenttäkornetti oli siis päättänyt lyöttäytyä erämieheksi ammatiltaan
-- elefantinmetsästäjäksi; ja oli mieluisaa ajatella, ettei tämä toimi
luvannut ainoastaan jännittävää urheilua, vaan suurta hyötyäkin.
Hän tiesi, ettei ollut niinkään helppo asia onnistua surmaamaan
moista suurta ja kallisarvoista riistaa kuin norsut ovat. Hän ei
olettanut muutamassa viikossa tai kuukaudessa saavansa mitään suuria
määriä norsunluisia voittosaaliita; mutta hän oli tehnyt päätöksen
viettää vaikkapa vuosia näissä hankkeissa. Vuosikausia hän viettäisi
"pensastolaisen", bushmannin, elämää -- vuosikausia hänen poikansa
olisivat "pensastopoikia", ja hän toivoi, että ajan tullen hänen
kestävyytensä ja ponnistelunsa tuottaisivat runsaan palkkion.
Sinä iltana oltiin leiritulen ympärillä ylen onnellisia ja hilpeitä.
Elefantti oli jätetty sinne, missä se makasi, jotta se huomenna
paloiteltaisiin. Ainoastaan sen kärsä oli katkaistu -- osa siitä
valmistettiin illalliseksi.
Vaikka kaikki elefantinliha on syötävää, pidetään kärsää
herkullisimpana palana. Sen maku ei eroa paljon häränkielen mausta,
ja kaikki he pitivät siitä erittäin paljon. Swartboylle, joka oli
"vanhasta klowsta" saanut monta ateriaa, olivat nämä perin mieluisat
pidot.
Heillä oli runsaasti hyvää maitoa myöskin. Lehmä, joka nyt oli mitä
parhaimmalla laitumella, oli kahdenkertaistanut antimensa; ja tuon
juomasta herkullisimman määrä oli riittävä, jotta jokainen heistä sai
suuren annoksen.
Heidän nauttiessaan tätä uutta ruokalajiansa, paahdettua norsunkärsää,
kääntyi keskustelu luonnollisesti näihin eläimiin.
Kaikki eivät tiedä, että tätä jättiläiskokoista nelijalkaista on
kaksi eri lajia -- _afrikalainen_ ja _aasialainen_. Varsin myöhäiseen
aikaan saakka luultiin niiden olevan samaa lajia. Nyt tunnustetaan
niiden olevan, ei vain selvästi eroavia, vaan monessa suhteessa
vallan erilaisia. Aasialainen, eli, kuten sitä useammin nimitetään,
intialainen on suurempi näistä kahdesta; mutta on mahdollista, että
kesyttäminen on lajia suurentanut, kuten on käynyt monien eläinten.
Afrikalaista lajia tavataan vain villinä; ja on ilmennyt tämän lajin
yksilöitä mitattaessa, että niillä on suurimpien aasialaisten _villien_
norsujen mittasuhteet.
Huomattavimmat eroavaisuudet noiden kahden välillä havaitaan korvissa
ja torahampaissa. Afrikalaisen elefantin korvat ovat ääretöntä
kokoa, kohdaten toisensa hartioiden yläpuolella ja riippuen rinnan
alapuolelle. Intialaisen elefantin korvat ovat tuskin kolmasosaa siitä.
Komeiden torahampaittensa puolesta edellinen on voitolla -- muutamien
yksilöiden painavat lähes kaksisataa naulaa kumpikin -- kun taas
jälkimmäisen torahampaat harvoin ovat sadan naulan painoisia. Tästä on
kuitenkin muutamia poikkeuksia. Luonnollisesti on kahdensadan naulan
painoinen torahammas kaikkein suurimpia ja afrikalaisillakin norsuilla
paljon yli keskimäärän. Tämän lajin naaraksetkin ovat varustetut
torahampailla -- vaikkei sen kokoisilla kuin urokset -- kun taas
intialaisen norsun naarailla joko ei ole lainkaan torahampaita tai ne
ovat niin pienet, että niitä tuskin huomaa huulten nahan ulkopuolella.
Muut näiden kahden lajin väliset huomattavat eroavaisuudet ovat siinä,
että aasialaisen elefantin otsa on kovera, kun taas afrikalaisen
on kupera; edellisellä on neljä känsäistä varvasta takajaloissa,
joissa jälkimmäisellä on vain kolme. Hampaitten kiille antaa vielä
lisätodistuksen siitä, että nämä eläimet lajiltaan ovat erilaisia.
Eivät kaikki aasialaisetkaan elefantit ole samanlaisia. Tässä lajissa
on muunnoksia, joilla on varsin selvästi eroavat piirteet; ja todella
nämä "muunnokset", kuten niitä sanotaan, näyttävät eroavan toisistaan
melkein yhtä paljon kuin yksikään niistä eroaa afrikalaisesta lajista.
Eräällä muunnoksella, joka on itämaalaisten kesken tunnettu
"mooknah"-nimellä, on suorat torahampaat, jotka _pistävät alaspäin_,
kun nämä omituiset lisäkkeet tavallisesti _kaartuvat ylöspäin_.
Aasialaiset erottavat elefanteissaan kaksi pääasiallista _kastia_
eli kenties lajia. "Kumarea"-nimisenä tunnettu on suuriruumiinen,
luja ja voimakas eläin, suurikärsäinen ja lyhytjalkainen. Toinen,
"merghi"-niminen, on suurempaa lajia, mutta ei niin luja eikä voimakas
kuin kumarea, eikä sillä ole niin suurta kärsää. Sen pitkät raajat
tekevät sen kykeneväksi taivaltamaan nopeammin kuin kumarea; mutta kun
jälkimmäisellä on suurempi kärsä (norsunomistajain mielestä kauneuden
näyte) ja kun se voi kestää suurempaa ponnistusta, on se suosittu ja
kalliimmassa hinnassa itämaisilla markkinoilla.
Toisinaan tavataan valkeita elefantteja. Ne ovat yksinkertaisesti
"vaaleaihoisia", mutta sellaiset ovat useissa Aasian maissa korkeassa
hinnassa, ja suuria summia niistä maksetaankin. Niitä kunnioitetaan
myöskin taikauskoisesti muutamilla seuduilla.
Intialaista elefanttia tavataan nykyään useimmissa Aasian eteläisissä
maissa, niihin lukien Ceylonin, Jaavan, Sumatran, Borneon suuret
saaret j.n.e. Jokainen luonnollisesti tietää, että näissä maissa on jo
aikoja sitten elefantti totutettu ihmisen palvelukseen ollen tavallaan
kotieläin. Mutta niitä on myöskin villinä sekä Aasian mantereella että
saarilla; ja elefantinmetsästys on Idän suurenmoisimpia urheiluja.
Afrikassa elefantteja on _ainoastaan_ luonnontilassa. Tämän
vähäntunnetun mannermaan ainoakaan kansa ei ole sitä kesyttänyt eikä
totuttanut mitään tarkoitusta varten. Sitä pidetään arvossa vain
kallisarvoisten torahampaiden ja myöskin sen lihan tähden. Jotkut
ovat vakuuttaneet tämän lajin olevan rajumman kuin sen intialainen
heimolainen ja ettei sitä voitaisi kesyttää. Tämä on kokonaan
erehdystä. Syy, miksi afrikalaista norsua ei ole harjoitettu, on
yksinkertaisesti se, ettei ainoakaan nykyisistä Afrikan kansoista ole
vielä noussut kyllin korkealle sivistyskannalle, jotta ne osaisivat
käyttää hyväkseen tämän arvokkaan eläimen palveluksia.
Afrikalainen norsu voidaan kesyttää ja totuttaa kuormaa kantamaan
yhtä helposti kuin sen intialainen serkku. Koe on tehty; ja että se
onnistuu, siihen ei tarvita parempaa todistetta kuin se, että eräällä
aikakaudella sitä koetettiin ja suuressa mitassa. Kartagolaisen
armeijan elefantit olivat tätä lajia.
Afrikalaista elefanttia tavataan nykyään keski- ja eteläosissa Afrikaa.
Abessinia idässä ja Senegal lännessä ovat sen pohjoiset rajat, ja vain
muutamia vuosia sitten se vaelsi etelää kohden Hyväntoivonniemelle
saakka. Tavattoman pitkillä pyssyillä varustettujen hollantilaisten
norsunmetsästäjien uutteruus on sen niiltä seuduin karkoittanut; ja nyt
ei sitä enää tavata Orange-joen eteläpuolella.
Muutamat luonnontutkijat (Cuvier muiden muassa) luulivat
abessinialaisen elefantin olevan intialaista lajia. Se ajatus on nyt
hylätty, eikä ole mitään syytä arvella, että jälkimmäistä tavataan
missään Afrikan osassa. On varsin luultavaa, että afrikalaisen
lajin muunnoksia on tämän mantereen eri osissa. On tunnettua, että
troopillisilla alueilla elävät ovat muita suurempia; ja Afrikan
vuoriseuduissa, Niger-joen luona, sanotaan tavattavan _punertavaa
ja perin rajua_ lajia. On kuitenkin luultavaa, että nämä _punaiset_
elefantit, joita on nähty, olivat sellaisia, joiden ruumiit olivat
punaisen pölyn peittämiä, koska elefanteilla on tapana usein sirotella
yllensä pölyä käyttäen kärsäänsä "jauhoittajana".
Swartboy kertoi eräästä muunnoksesta, joka tunnetaan hottentottien
kesken "koes-copsin" nimellä. Tämä laji, sanoi hän, erosi tavallisista
siinä, että siltä kokonaan puuttuivat torahampaat ja se oli paljon
pahantapaisempi luonnostaan. Sen kohtaamista pelätään enimmän; mutta
kun siinä ei ole mitään sellaista, jonka vuoksi kannattaisi vaivautua
sitä surmaamaan, antavat metsästäjät sille tavallisesti laajan
liikkumisalan.
Sellainen oli keskustelun kulku sinä iltana leiritulen ääressä. Useat
tässä esitetyistä tiedoista antoi Hans, joka luonnollisesti oli
kerännyt ne kirjoista; mutta bushmannikin antoi osuutensa -- kenties
laadultaan paljon luotettavamman.
Kaikki aikoivat ennen pitkää tehdä käytännössä tuttavuutta tämän suuren
nelijalkaisen tottumusten ja tapojen kanssa; heille se oli tullut
mielenkiintoisimmaksi kaikista elukoista.