Eteenpäin kulki pieni karavaani, mutta ei hiljaisuuden vallitessa.
Swartboyn ääni ja piiska pitivät melkein yhtämittaista hälinää.
Viimemainitun paukutus kuului selvästi enemmän kuin mailin päähän
lakeudella, kuten yhä uudistuvat musketin laukaukset. Hendrik myös
huuteli aika lailla; olipa tavallisesti hiljaisen Hansinkin pakko
käyttää ääntänsä jouduttaakseen laumaa eteenpäin oikeaan suuntaan.
Silloin tällöin huudettiin molempia poikia Swartboyta auttamaan,
etunenässä kulkevien härkien tullessa uppiniskaisiksi tai laiskoiksi
ja tahtoessa kääntyä oikealta suunnalta. Silloin joko Hans tai Hendrik
karahutti paikalle, käänsi elukat oikealle tolalle ahkerasti käyttäen
"jambokia" niiden kylkiä vasten.
Tämä "jambok" on uppiniskaisen härän ankara kurittaja. Se on joustava,
sarvikuonon tai virtahevon nahasta tehty ruoska -- virtahevon nahka on
parasta --, miltei kuuden jalan pituinen, suipeten tyvestä kärkeen.
Milloin tahansa etunenässä olevat härät käyttäytyivät huonosti eikä
Swartboy ulottunut niihin pitkällä piiskallaan, oli Hendrik aina valmis
kutkuttamaan elukoita lujalla jambokillaan; siten hän pelotti niitä
hyvään käytökseen. Toinen pojista olikin melkein koko ajan niiden
vieressä.
Useimpia härkävaljakoita Etelä-Afrikassa seuraa tavallisesti "ohjaaja".
Mutta kenttäkornetin härät oli totutettu vetämään vankkureita ilman
ohjaajaa siitä lähtien, kun hottentotti-palvelijat menivät tiehensä;
ja Swartboy oli ajanut useita maileja ilman muuta apua kuin pitkä
piiskansa. Mutta härät olivat nyt vauhkoja ja hurjia, kaiken näyttäessä
omituiselta heinäsirkkojen kuljettua tästä päällitse; sitäpaitsi olivat
hyönteiset pyyhkineet pois joka tien tai polun, jota härät olisivat
seuranneet. Maanpinta oli kauttaaltaan samannäköistä -- ei ollut
jälkeä, ei merkkiä. Van Bloom itsekin saattoi vaivoin tuntea seudun
rajapiirteet, ja hänen täytyi ohjata kulkunsa auringon mukaan. Hendrik
oli enimmäkseen etumaisten härkien vierellä. Hansin ei ollut vaikea
ajaa laumaa, kun kerran oli päästy kunnolla liikkeelle. Pelontunne
piti elukat koossa, ja kun ei ollut ruohoa kummallakaan puolella
viekottelemassa niitä harhailuihin, kulkivat ne eteenpäin tasaisesti.
Van Bloom ratsasti etunenässä ohjatakseen karavaania. Ei hän eikä
kukaan muukaan ollut tehnyt mitään muutosta puvussaan, vaan he
matkustivat arkitamineissaan. Kenttäkornetti itse oli useimpien buurien
tavalla puettu -- laajoihin nahkaisiin housuihin, joita siinä maassa
nimitetään "crackereiksi". Hänellä oli vihreäverkainen suuri, väljä
nuttu avaroine ulkotaskuineen; hirven vasikan nahasta tehdyt liivit;
suunnaton valkea huopahattu, jossa oli mitä leveimmät lierit; ja
jalassa afrikalaisesta värjäämättömästä nahasta tehdyt paksut kengät,
joilla buurien kesken on nimenä "feldt-schoenen" (kenttäkengät). Hänen
satulansa yli oli levitetty "kaross" eli leopardinnahkainen vaippa,
ja olallaan hän kantoi "roeriaan" -- suurta sileäputkista pyssyänsä,
joka oli noin kuuden jalan mittainen ja jossa oli vanhanaikainen
piilukko -- aika kantamus jo sekin. Tällaiseen pyssyyn buuri panee
kaiken luottamuksensa; ja joskin amerikkalainen aarniometsien mies
olisi ensi näkemällä valmis nauramaan moiselle aseelle, muuttaisi
vähempikin tutustuminen buurin maahan hänen mielipiteensä "roerista".
Hänen oma aseensa -- pienireikäinen rihlapyssy, jonka luoti on hernettä
vähäisempi -- olisi melkein hyödytön sitä suurta riistaa vastaan, joka
buurien maassa asustaa. Afrikan lakeuksilla on mestariampujia ja oivia
metsästäjiä, kuten Amerikan aarniometsissä tai preirieillä.
Kenttäkornetin sivulla, hänen vasemman käsivartensa alla
pyöreäksi käyristyen, oli suunnaton ruutisarvi -- sellaista
kokoa, jota ainoastaan afrikalaiset härät päässänsä kantavat. Se
oli Bechuana-maasta, vaikka miltei kaikille Kap-maankin härille
kasvaa suunnattoman suuret sarvet. Kenttäkornetti säilytti siinä
luonnollisesti ruutia, ja jos se oli täynnä, täytyi siihen mahtua
vähintään puolisen tusinaa naulaa. Hänen oikealla sivullaan riippuva
leopardinnahkainen patruunakotelo, vyöhön pistetty metsästyspuukko ja
hatunnauhan silmuun pistetty merenvahapiippu täydensivät "trek-buuri"
van Bloomin varustukset.
Hans ja Hendrik olivat jokseenkin samoin puettuja, asestettuja
ja varustettuja. Heidän housunsa olivat tietysti parkitusta
lampaannahasta, leveät -- kuten kaikkien nuorien buurien housut -- ja
heilläkin oli nutut ja "feldt-schoenen" sekä leveälieriset valkeat
hatut. Hansilla oli kevyt haulikko, kun taas Hendrikin aseena oli
tukeva rihlapyssy sitä lajia, joka tunnetaan "jääkärin" nimellä --
oivallinen pyssy suurta riistaa varten. Tästä aseesta Hendrik oli
hyvin ylpeä, ja hän oli harjaantunut osaamaan naulanpäähän ampuessaan
sillä lähes sadan askeleen päästä. Hendrik oli ennen muita seurueen
tarkka-ampuja. Kummallakin pojalla oli myös suuri puolikuun muotoinen
ruutisarvi ynnä patruunakotelo; ja kummankin satulaan oli hihnoilla
kiinnitetty vaippa eli "kaross", joka erosi heidän isänsä vaipasta
ainoastaan sinä, että hänen oli kallisarvoista leopardinnahkaa,
kun taas heidän oli tavallisempaa lajia, toinen antiloopin-,
toinen sakaalinnahkaa. Pikku Janillakin oli leveät housut, nuttu,
"feldt-schoenen" ja leveäreunainen hattu, -- vaikkakin vain metrin
mittainen, oli Jan todellakin, mitä pukuun tulee, isänsä täydellinen
kuva -- buurin perikuva pienoiskoossa. Trüey oli vaatetettu siniseen
villahameeseen somine liiveineen, jotka olivat taidokkaasti ommellut
ja kirjaillut hollantilaiseen tapaan; vaaleilla kiharoillaan hänellä
oli kevyt olkinen aurinkohattu nauhoineen ja nyöreineen. Totty
oli hyvin yksinkertaisesti puettu kestävään kotikutoiseen, ilman
mitään päähinettä. Mitä Swartboyhin tulee, olivat vanhat nahkaiset
"crackerit" ja raitainen paita hänen ainoat vaatekappaleensa, paitsi
lampaannahkaista "karossia". Sellaiset olivat matkustajiemme puvut.
Tasanko oli paljaaksi hävitetty runsaasti parikymmentä mailia. Elukat
eivät löytäneet suupalaakaan, eikä vettä ollut ensinkään. Aurinko
paistoi kirkkaasti pitkin päivää, liiankin kirkkaasti, sillä sen säteet
olivat yhtä polttavat kuin kuumassa vyöhykkeessä. Matkaajat olisivat
tuskin jaksaneet kestää niitä, jollei kova tuuli olisi puhaltanut
kaiken aikaa. Mutta onnettomuudeksi se puhalsi suoraan vasten heidän
kasvojaan, ja kuivat "karoot" eivät milloinkaan ole pölyttömiä.
Heinäsirkkojen kauan kestänyt hyppiminen miljoonin hennoin säärin
oli möyhentänyt maanpintaa; ja nyt tomua tuprusi vapaasti tuulessa.
Kokonaiset pölypilvet ympäröivät pientä karavaania ja tekivät heidän
eteenpäinkulkunsa sekä vaikeaksi että vastenmieliseksi. Jo aikoja ennen
iltaa heidän vaatteensa olivat tomun peitossa, suut sitä täynnä ja
silmät ärtyneet.
Mutta kaikki tuo ei merkinnyt mitään. Kauan ennen iltaa he tunsivat
suurempaa pulaa -- veden puutetta!
Kiirehtiessään lähtemään kraalinsa autiosta läheisyydestä van Bloom
ei ollut muistanut varata vettä vankkureihin -- surkea laiminlyönti
Etelä-Afrikan kaltaisessa maassa, missä lähteet ovat harvinaisia
ja juoksevien virtojen tapaaminen epävarmaa. Surkea laiminlyönti
todellakin, kuten he nyt huomasivat -- sillä paljon ennen yön tuloa he
kaikki vaikeroivat vettä -- kaikki yhtä lailla kärsien janon tuskia.
Van Bloomia janotti, mutta hän ei ajatellut itseänsä muutoin kuin
kärsien itsesyytöksistään. Hän moitti itseänsä siitä, että oli lyönyt
laimin hankkia tarpeellisen määrän vettä. Hän oli syypää kaikkien
muiden kärsimykseen. Hän tunsi itsensä viheliäiseksi ja nöyryytetyksi
huolimattomuutensa tähden.
Hän ei voinut luvata heille mitään lievennystä -- ei ainakaan ennen
lähteelle saapumista. Hän ei tiennyt lähempänä mitään vettä.
Mahdotonta olisi saapua lähteelle sinä iltana. Oli jo myöhä heidän
lähtiessään. Härät kulkevat hitaasti. Puolet välimatkasta ne voisivat
taivaltaa ennen auringonlaskua.
Saadakseen vettä heidän tulisi taivaltaa kaiken yötä; mutta sitä he
eivät voineet monesta syystä tehdä. Härät tarvitsivat lepoa -- sitä
enemmän kun olivat nälissään; ja nyt van Bloom huomasi liian myöhään
toisen tekemänsä laiminlyönnin -- hän ei ollut kerännyt, heinäsirkkojen
ohilentäessä, näitä riittävää määrää antaakseen karjallensa ruoaksi.
Tätä tapaa usein käytetään samanlaisissa olosuhteissa, mutta
kenttäkornetti ei ollut tullut sitä ajatelleeksi; ja kun ainoastaan
vähän heinäsirkkoja laskeutui kraaleihin, joihin eläimet olivat
teljetyt, olivat nämä siis olleet ruoatta edellisestä päivästä lähtien.
Härät etenkin näyttivät heikkouden oireita ja vetivät vankkureita
laiskasti, joten Swartboyn ääni ja pitkä piiska olivat alituisessa
työssä.
Mutta oli muitakin syitä, joiden tähden heidän olisi pysähdyttävä yön
tullessa. Kenttäkornetti ei ollut varsin varma suunnasta. Hän ei voisi
yön aikana seurata sitä, kun ei ollut tien varjoakaan häntä ohjaamassa.
Sitäpaitsi olisi vaarallista taivaltaa yöllä, sillä silloin Afrikan
yöllinen ryöväri, raivoisa leijona, on liikkeellä.
Heidän olisi siis pakko pysähtyä yöksi, saivat sitten vettä tai ei.
Oli vielä puolisen tuntia auringonlaskuun van Bloomin päästessä tähän
ratkaisuun. Hän jatkoi kulkua vähän kauemmaksi vain siinä toivossa,
että saapuisi paikalle, jossa olisi ruohoa. He olivat nyt enemmän kuin
kahdenkymmenen mailin päässä lähtökohdastaan, ja yhä heinäsirkkain
synkät jäljet peittivät tasankoa. Ei vieläkään ruohoa näkyvissä,
pensaat yhä lehdettömiä ja kuorituita!
Kenttäkornetti alkoi uskoa vaeltavansa suoraan siihen suuntaan, josta
heinäsirkat olivat tulleet. Länteen hän kulki, sen hän tiesi. Mutta
hän ei ollut vielä varma siitä, ettei muuttoparvi ollutkin lähestynyt
lännestä, pohjoisen asemasta. Jos niin olisi, saisivat he kenties
kulkea päiviä, ennenkuin näkisivät ruohotilkkua.
Nämä ajatukset huolettivat häntä, ja levottomin silmin hän tarkasteli
lakeutta ylt'yleensä, edestään samoin kuin vasemmalta ja oikealta.
Tarkkasilmäisen bushmannin huudahdus teki ilahuttavan vaikutuksen.
Hän näki ruohoa edessä päin. Hän näki muutamia pensaita ja lehtiä!
Ne olivat vielä noin mailin päässä, mutta härät liikkuivat ripeämmin
eteenpäin, ikäänkuin olisivat ymmärtäneet ilmoituksen.
Kuljettuansa vielä mailin he saavuttivat ruohoa todellakin. Se oli
niukka laidun kuitenkin -- muutamia hajallaan olevia korsia kasvoi
punertavassa maassa, mutta ei ainoassakaan paikassa suupalaksikaan
härälle. Sitä oli juuri paraiksi turhilla toiveilla kiusaamaan
elukkaparkoja voimatta täyttää niiden vatsaa. Se varmensi kuitenkin van
Bloomille, että he olivat nyt päässeet heinäsirkkain jälkien tuolle
puolelle; ja hän jatkoi kulkuaan hiukan kauemmaksi toivoen laitumen
paranevan.
Niin se ei kuitenkaan käynyt. Seutu, jonka läpi he samosivat, oli
villiä hedelmätöntä tasankoa -- melkein yhtä tyhjää kasvullisuudesta
kuin sekin, jonka kautta he tähän asti olivat matkanneet. Sen autius ei
enää johtunut heinäsirkoista, vaan veden puutteesta.
Heillä ei ollut enää aikaa etsiä laidunta. Aurinko oli jo taivaanrannan
alapuolella heidän pysähtyessään riisuakseen valjaat.
Olisi pitänyt pystyttää kraali karjalle ja toinen lampaille ja
vuohille. Siellä oli kyllin pensaita, joista ne olisi voinut laatia,
mutta kelläpä tuossa väsyneessä joukossa oli voimaa katkoa niitä ja
laahata paikalle?
Oli kyllin työtä -- teurastaa lammas illalliseksi ja kerätä sen
valmistamiseen tarvittavat puut. Mitään kraalia ei tehty. Hevoset
sidottiin vankkurien ympäri. Härät, karja, lampaat ja vuohet laskettiin
vapaiksi ja saivat mennä minne halusivat. Koska lähellä ei ollut mitään
houkuttelevaa laidunta, toivottiin, etteivät ne pitkän matkan vaivojen
jälkeen harhailisi kauas leiritulesta, jota poltettiin läpi koko yön.