Hendrik van Bloom oli buuri -- hollantilainen maanviljelijä Kap-maassa.
Kap-maan buurit ovat esiintyneet varsin huomattavasti uudemmassa
historiassa. Vaikka he luonnostaan ovatkin rauhaarakastavaa kansaa, on
heidän kuitenkin ollut pakko usein sotia sekä Afrikan alkuasukkaiden
että eurooppalaisten kanssa; ja näissä sodissa he ovat suoriutuneet
ihailtavasti ja osoittaneet, että rauhallinen kansa tarpeen vaatiessa
voi taistella yhtä uljaasti kuin ne, jotka sotilaan hurjasta maineesta
alituisesti rehentelevät.
Mutta buureja on syytetty julmuudesta sodissaan -- etenkin
alkuasukkaita vastaan käydyissä. Syytös voinee näyttää
totuudenmukaiselta yleiseltä kannalta katsoen. Ottaessamme kuitenkin
huomioon näiden villien vihollisten taholta tulleen ärsytyksen, opimme
katsomaan lempeämmin Kap-maan hollantilaisten menettelyä. On totta,
että he pakottivat keltaiset hottentotit orjuuteen; mutta samaan aikaan
me, englantilaiset, kuljetimme laivanlastittain mustia guinealaisia
poikki Atlantin, samalla kun espanjalaiset ja portugalilaiset kytkivät
Amerikan punaihoiset yhtä ahtaisiin ja koviin kahleihin.
Toinen huomioonotettava seikka on, minkäluontoisia olivat ne
alkuasukkaat, joiden kanssa hollantilaiset buurit joutuivat
tekemisiin. Ankarin julmuus, jolla siirtolaiset heitä rankaisivat, oli
armeliaisuutta verrattuna siihen kohteluun, jota villien täytyi kärsiä
omilta hirmuvaltiailtaan.
Tämä ei puhdista hollantilaisia siitä, että he olivat pakottaneet
hottentotit orjuuteen; mutta ottaen huomioon kaikki asianhaarat ei ole
ainoatakaan merikansaa, joka voi arvokkaasti syyttää heitä julmuudesta.
Väleissään Kap-maan alkuasukkaiden kera he ovat olleet tekemisissä
mitä ilkeimpien ja halpaluontoisimpien raakalaisten kanssa; eikä
siirtolaisuuden historia sellaisissa olosuhteissa voi olla muuta kuin
täynnä epämieluisia sivuseikkoja.
Nuori lukija, voisin helposti puolustaa Kap-maan buurien käytöstä,
mutta siihen ei minulla ole tässä tilaa. Voin ainoastaan ilmaista
sinulle oman mielipiteeni; ja se on sellainen, että he ovat
urhoollista, voimakasta, tervettä, siveellistä, rauhaarakastavaa,
ahkeraa heimoa -- totuuden rakastajia ja tasavaltaisen vapauden ystäviä
-- lyhyesti, oivallista rotua.
Mynheer Hendrik ei ollut kuitenkaan aina ollut buuri. Hän saattoi
kerskata hiukan korkeammasta asemasta -- hän voi näet ylpeillä
paremmasta kasvatuksesta kuin minkä pelkkä Kap-siirtolainen
tavallisesti omistaa, samoin kuin jommoisestakin kokemuksesta miekan
käyttelemisessä. Hän ei ollut syntyisin siirtomaasta, vaan emämaasta,
eikä hän ollut tullut tänne köyhänä onneaan etsivänä seikkailijana,
vaan upseerina hollantilaisessa rykmentissä, jonka asemapaikka silloin
oli täällä.
Hänen sotilaspalveluksensa ei ollut siirtomaassa pitkäaikainen. Eräs
kirsikkaposkinen, pellavatukkainen Gertrude -- rikkaan buurin tytär
-- oli mieltynyt nuoreen luutnanttiin; ja tämä puolestansa kiintyi
suuresti tyttöön. Seuraus oli, että he joutuivat naimisiin. Kun
Gertruden isä pian sen jälkeen kuoli, joutui hänelle suuri maatila
kaikkine elukkoineen, hevosineen ja hottentotteineen, leveähäntäisine
lampaineen ja pitkäsarvisine härkineen. Tämä oli kehoittimena hänen
sotilasmielelleen laskea syrjään miekkansa ja ruveta "vee-buuriksi" eli
karjatilalliseksi, kuten hän myöskin teki.
Nämä tapaukset sattuivat monta vuotta ennen englantilaisten tuloa
Kap-siirtomaan herroiksi. Kun tämä tapahtui, oli Hendrik van Bloom jo
vaikutusvaltainen mies siirtomaassa ja "kenttäkornetti" piirissään,
joka oli kauniissa Graaf Reinetin maakunnassa. Hän oli silloin leski,
pienen perheen isä. Vaimo, jota hän oli hellästi rakastanut --
kirsikkaposkinen, pellavatukkainen Gertrude -- ei ollut enää elossa.
Historia kertoo, kuinka hollantilaiset siirtolaiset, tyytymättöminä
englantilaisten hallitukseen, kapinoivat sitä vastaan. Entinen
luutnantti ja kenttäkornetti oli huomattavimpia kapinoitsijoiden
joukossa. Historia kertoo myös, kuinka kapina kukistettiin ja useita
siihen sekaantuneista teloitettiin. Van Bloom pelastui pakenemalla,
mutta hänen kaunis maatilansa Graaf Reinetissä otettiin takavarikkoon
ja annettiin toiselle.
Monta vuotta myöhemmin tapaamme hänet asumassa etäisessä seudussa
suuren Orange-joen toisella puolen, viettäen "trek-buurin" elämää --
kuljeskelevana karjanhoitajana, jolla ei ole määrättyä tai pysyväistä
asuinpaikkaa, vaan joka muuttaa laumoineen paikasta toiseen, minne
tahansa hyvät laitumet ja vesi häntä houkuttelevat.
Suunnilleen näiltä ajoilta on peräisin tuttavuuteni kenttäkornetin ja
hänen perheensä kanssa. Hänen aikaisemmasta elämästään olen kertonut
kaiken tietämäni, mutta useita vuosia kestäneen tämän jälkeisen
ajanjakson tunnen paljoa tarkemmin. Useimmat sen yksityiskohdista
kuulin hänen oman poikansa huulilta. Mieltäni ne suuresti kiinnittivät,
ja sainpa niistä oppiakin. Ne olivat ensi läksyjäni _Afrikan
eläinopissa_.
Uskoen, nuori lukija, että ne voivat myös opettaa ja innostuttaa
sinua, levitän ne tässä eteesi. Sinun ei tule pitää niitä ainoastaan
mielikuvituksen tuotteina. Kuvauksia villeistä eläimistä, jotka
näyttelevät osaansa tässä pienessä tarinassa, yhtä hyvin kuin niiden
tekoja, tapoja ja vaistoja, voit pitää luonnontarkkoina. Nuori van
Bloom oli luonnon harras tutkija, ja voit luottaa hänen kuvaustensa
uskottavuuteen.
Kyllästyneenä politiikkaan kenttäkornetti asui nyt etäisellä rajalla --
itse asiassa rajan takana, sillä lähin asutus oli sadan mailin päässä.
Hänen "kraalinsa" oli seudussa, joka rajoittui suureen Kalaharin
erämaahan -- Etelä-Afrikan Saharaan. Ympäröivä seutu oli satojen
mailien päähän asumatonta, sillä harvaan sirotellut, puoli-inhimilliset
bushmannit, jotka asuivat sen piirissä, tuskin ansaitsevat asukkaiden
nimeä enempää kuin villit eläimet, jotka ulvoivat heidän ympärillään.
Olen sanonut, että van Bloom nyt harjoitti "trek-buurin" ammattia.
Maanviljelys Kap-maassa on etupäässä hevosten, karjan, lampaiden
ja vuohien kasvattamista; ja nämä elukat ovat buurin rikkautena.
Mutta kenttäkornettimme lauma oli nyt hyvin pieni. Takavarikoiminen
oli pyyhkäissyt pois hänen koko omaisuutensa, eikä onni ollut häntä
suosinut hänen ensi kokeissaan kuljeskelevana karjankasvattajana.
Brittiläisen hallituksen säätämä vapauttamislaki ei ulottunut
ainoastaan Länsi-Intian saarten neekereihin, vaan myös Kap-maan
hottentotteihin; ja seuraus siitä oli, että mynheer van Bloomin
palvelijat olivat jättäneet hänet. Hänen karjansa, jota ei enää
kunnolla hoidettu, kuljeskeli sinne tänne. Jotkut elukat joutuivat
villien eläinten saaliiksi -- toiset kuolivat pernatautiin. Hänen
hevosiansakin harvensi salaperäinen eteläafrikalainen hevostauti;
alinomaa ahdistivat hänen lampaitaan ja vuohiaan, vähentäen niiden
lukua, susi, villikoira ja hyeena. Hän oli kärsinyt tappion toisensa
jälkeen, kunnes hänen hevosiansa, härkiänsä, lampaitansa ja vuohiansa
tuskin enää oli kaikkiansa sata päätä. Ylen pieni lauma Etelä-Afrikan
karjankasvattajalla.
Kaikesta huolimatta kenttäkornettimme ei ollut onneton. Hän katsoi
kolmeen rohkeaan poikaansa -- Hansiin, Hendrikiin ja Janiin.
Hän katsoi kirsikkaposkiseen, pellavatukkaiseen tyttäreensä
Gertrudeen, todelliseen äitinsä perikuvaan. Näihin hän pani toivonsa
onnellisemmasta tulevaisuudesta.
Hänen kaksi vanhinta poikaansa oli jo apuna hänelle päivittäisissä
askareissa; nuorinkin kykenisi siihen jo pian. Gertrudesta -- eli
"Trüeystä", joksi häntä hyväillen puhuteltiin -- hän pian saisi
oivallisen taloudenhoitajan. Hän ei siis ollut onneton; ja joskin hän
toisinaan huokasi, tapahtui se vain, kun pikku Trüeyn kasvot loihtivat
esiin muiston siitä Gertrudesta, joka nyt oli taivaassa.
Mutta Hendrik van Bloom ei ollut epätoivon mies. Onnettomuus ei ollut
voinut hänen mieltänsä murtaa. Hän vain ryhtyi entistä innokkaammin
työhön vielä kerran rakentaakseen onnensa.
Itseään varten hänellä ei ollut kunnianhimoista rikastumisen
pyrkimystä. Hän olisi tyytynyt viettämäänsä yksinkertaiseen elämään
ja vähät välittänyt omaisuutensa kartuttamisesta. Mutta muut syyt
vaikuttivat hänen mieleensä -- pienen perheen tulevaisuus. Hän ei
voinut sietää lastensa varttuvan ilman kasvatusta keskellä villejä
tasankoja.
Ei, heidän täytyisi kerran palata ihmisten ilmoille, näyttelemään
osaansa yhteiskunnallisen ja sivistyneen elämän näytelmässä. Tämä oli
hänen suunnitelmansa.
Mutta miten toteuttaa tämä aie? Vaikkakin hänet oli armahdettu n.s.
valtiorikoksestansa ja hän nyt oli vapaa palaamaan siirtomaan rajojen
sisälle, oli hän huonosti varustettu sitä tarkoitusta varten. Hänen
köyhä, vähentynyt laumansa ei riittäisi, jotta hän voisi jäädä asumaan
siirtokunnan alueelle. Se tuskin elättäisi häntä kuukauden aikaa.
Palata olisi samaa kuin palata kerjäläisenä.
Tämänsuuntaiset mietteet tuottivat hänelle toisinaan huolta. Mutta ne
myös lisäsivät hänen luonteensa tarmoa ja tekivät hänet innokkaammaksi
voittamaan edessä olevat esteet.
Hän oli ollut hyvin uuttera kuluvan vuoden aikana. Turvatakseen
karjansa talven ajaksi hän oli kylvänyt paljon maissia ja tattaria, ja
nyt oli kumpikin sato kukoistavimmillaan. Hänen puutarhansakin hymyili
ja lupasi yltäkylläisesti hedelmiä, melooneja ja keittiökasveja.
Lyhyesti sanoen, pieni asuinpaikka, johon hän oli joksikin aikaa
asettunut, oli keidas pienoiskoossa, ja hän itse iloitsi päivittäin
silmiensä levätessä tuleentuvassa ympäristössä. Vielä kerran hän alkoi
uneksia menestyksestä -- vielä kerran toivoa, että hänen huono onnensa
oli loppumassa.
Valitettavasti se oli turha toivo. Koettelemuksien sarja vielä odotti
häntä -- sarja onnettomuuksia, jotka riistivät häneltä melkein kaikki,
mitä hän omisti, ja täydelleen muuttivat hänen elämäntapansa.
Kenties näitä sattumia tuskin voikaan sanoa onnettomuudeksi, koska ne
lopulta johtivat onnelliseen tulokseen.
Mutta itse voit päättää, nuori lukija, kuultuasi "trek-buurin" ja hänen
perheensä "historian ja seikkailut".