Kolmas kohtaus.
Entiset ja AINA.
AINA _(säpsähtäen)._ -- Äiti! -- _(Kiivaasti Kallen-Leenalle.)_ -- Mitä
oletkaan äidilleni kertonut, Kallen-Leena! Aina sinä liikut
onnettomuuden ja kaikenmoisen häiriön tuojana, missä liikkunetkin!
KALLEN-LEENA. Minäkö? Olen kuin olenkin äskensyntynyttä lasta
viattomampi! Saatoinko aavistaa, ett'ei Anna muorille oltu mitään
kerrottu Pertin murhasta?
AINA. Se ei ollut mikään murha! Sinä et saa sitä murhaksi sanoa, ilkiö!
KALLEN-LEENA. Ohoo! -- Vai manaat sinä minua ilkiöksi, tyttö!
EMÄNTÄ _(jyrkästi)._ -- Älä soimaa Kallen-Leenaa! Totuuden puhujana on
hän kunnioitusta ansainnut. Miks'ei minulle ole tästä asiasta
ilmoitettu? Miksikä se minulta on pidetty salassa?
AINA. Suo anteeksi, äiti! -- Emme rohjenneet... Emme hennonneet ... kun
emme ymmärtäneet millä tavalla ilmoittaa...
EMÄNTÄ. Mitä muuta kuin suoran totuuden tunnustaminen olisi siinä voinut
tulla kysymykseen?
AINA. Eipä kaiketi... Mutta Elli lähti pappilaan pyytämään kirkkoherraa
lohduttamaan...
EMÄNTÄ. Pyytää kirkkoherraa lohduttamaan... Lapsellista! Onneton on se
ihminen, jok'ei raamatustaan itse löydä lohdutusta onnettomuuksien
kohdatessa ilman että siinä pappi joka kerta on läsnä. Elämän koulussa
sitä kaikkia oppii. -- Kuinka läksikään Taavi sanomatta minulle
jäähyväisiä? --
AINA. Hän kai oli niin hämillään, ett'ei ymmärtänyt mitä tehdä.
KALLEN-LEENA. Kuinkapa poika parka enää olisikaan ymmärtänyt mitä tehdä,
mitä jättää tekemättä; vähemmästä joutuu järki ymmälle!
EMÄNTÄ. Hän teki varsin väärin minua kohtaan eikä käyttäytynyt
miehekkäästi!
AINA. Taavi oli niin onneton...
_(Rattaiden kolinaa ja heti sen jälkeen kahleiden kalsketta kuuluu
pihalta. -- Taavi vangin vaatteissa ja vangittuna tulee Jaakkolan
seuraamana peräovesta.)_
Neljäs kohtaus.