AINA. En. Olin kai silloin jo nukuksissa ja muuten onkin Taavilla
tapana, myöhään tultuansa kotia, suoraa tietä mennä luhtiinsa makaamaan.
Ani harvoin ja ainoastaan silloin, kun hänellä on kova nälkä, hän öisin
tulee tupaan ruuan hankintaan. -- Vaan miksikä näytät niin levottomalta,
niin kummalliselta?
ELLI. Älä kysele, vaan mene kiireimmiten katsomaan, onko Taavi
luhdissaan!
AINA. Malttakaamme mieltämme. Jos hän Mähälässä on tullut maistaneeksi
liiaksi, niin on varmaan paras, että hän rauhassa saa maata pois
kohmelonsa. Sinä tiedät, että hän toisinaan, vaikka -- onneksi kyllä!
-- hyvin harvoin hauskoissa seuroissa...
ELLI _(keskeyttäen)._ Kylläpä tiedän ... mutta joudu nyt, tällä kertaa
hän ei saa maata kauemmin...
AINA. Miksikä hän ei saisi?
ELLI. Lähde kiusaamatta! -- Sano että minulla on varsin tärkeä asia
hänelle...
AINA. Onko se siis niin tärkeä, ettei sitä vähän myöhemmin ...
päivällä...
ELLI _(keskeyttäen)._ On se niin tärkeä! -- Riennä nyt vaan viipymättä.
AINA. Kuten vaadit -- olkoon menneeksi. _(Menee, iloisesti laulahtaen,
ulos peräoven kautta.)_
ELLI _(jäätyään yksinään)._ -- Olisiko hän lähtenyt pakoon? Eihän tuo
mahdotonta ole otaksua... Ja ehkä se olisikin paras hänelle... Vaan
mitenkä se voisi olla niinkään hyvä?... Pääni on aivan pyörällä. En enää
tiedä mitä tuumia, mitä ajatella! --
AINA _(palajaa takaisin)._ Juuri luhdin ovea avatessani heräsi Taavi.
ELLI. Mitä hän sanoi?
AINA. Kysyi vaan mihin aikaan oli saapunut kotia. Ei hän, veli kulta,
sitä itse muistanut. Kuultuansa, että sinä olet täällä ja odottelet
häntä, lupasi heti tulla.
ELLI. Oliko murheellinen ... tai ... levottoman näköinen?
AINA. Eipä niinkään... Miksikä hän sitä olisi ollut? Hymyili
tyytyväisesti kuultuaan että sinä olit täällä vieraissa.
ELLI. Vai tyytyväisesti hymyili...
_(Taavi tulee peräovesta.)_
Toinen kohtaus.
Entiset ja TAAVI.
TAAVI. Hyvää huomenta, Elli! -- Olipa sinulla kiire eilen Mähälästä.
Läksit jäähyväisiä jättämättä.
ELLI. En tavannut sinua lähtöpuuhissa ollessani. Kylläpä katselin
ylt'ympärilleni, mutta en nähnyt sinua.
TAAVI. Miksi läksit? Eikö sinusta tanssiminen tuntunut hauskalta?
ELLI. Enpä tiedä sanoa... Oliko sinulla siellä hauska?
TAAVI. Oli kyllä niin kauan kuin sinä olit siellä, mutta ei lähdettyäsi
enää...
ELLI. Miks'ei sitte enää ollut hauska?
TAAVI. Niin miksi... En viitsinyt sen jälkeen enää tanssia. En huoli
tanssia kenenkään muun kanssa kuin sinun.
ELLI. Kuitenkin viivyit siellä myöhäiseen yöhön saakka.
TAAVI. Viivyin kyllä. Sinun lähdettyäsi pöllähti päähäni antautua
toimeluihin noiden ... noiden tyhjäntoimittajien kanssa ... niin --
miks'en suorastaan sanoisi -- noiden iloisten viinavekkulien kanssa.
Heitä tanssi vähemmän huvittaa kuin naukku pikarista taikka siemaus
pullon suusta. Iloista joukkoa, sen voin vakuuttaa! Väkikapulaa siinä
kilvan vedettiin ja sormikoukkua. Mies se, joka voitti... Pitiväthän nuo
hauskaa elämää...
AINA. Tunnen sinut, Taavi veljeni. Et tahtonut olla toisia huonompi --
parahin mies vaan joukossa! Antauduit kilpakiistaan? --
TAAVI. Antauduin ... sitä kernaammin tein sen, kun tuo kunnoton
Pääkkölän Pertti, nyrkkejään häristellen, ylpeästi kehui kaikki
voittavansa.
AINA. Hänelle ... tuommoiselle kehnolle rentulle et toki voittoa
jättänyt? Vai jäitkö kurjana tuon nahjuksen naurettavaksi?
TAAVI _(nauraen)._ Ha! ha! ha! Äläpäs sellaista usko, sisareni!
Vetäessämme väkikapulaa hän joutui kuin joutuikin joka yritykseltä
syliini... Kyynäspäittensä ruskeesta päättäen olisi luullut hänen
käsivartensa kainalosta asti katkenneen.
AINA. Sitäpä arvelin! Oikeinpa teit, Taavi! Hyvä oli, ettäs näytit, kuka
tässä pitäjässä voimiltaan on väkevin! -- Entäs sormikoukussa?
TAAVI. Mitäpäs siinä mokoman auttoi kinnata ... kyllähän sen tiedätkin!
Keskisormensa meni sijoiltaan ensi ottelussa. Eihän tämä poika
turhanpäin kenenkään sormeen tartu! Helposti olisin pirstaleiksi vetänyt
etusormensakin, nimettömän ja kaikki muut...
AINA. Oikeinpa hauska! Nyt tietävät kaikki pitäjäläiset ja naapurit mikä
mies sinä olet mieheksi!
ELLI _(joka kaiken aikaa sisarusten keskustellessa on osoittautunut
levottomaksi)._ -- Kuule Aina! Sanoinhan sinulle äsken, että minulla on
tärkeä asia Taaville. Salli minun puhua hetkinen hänen kanssansa kahden
kesken.
TAAVI. Puhu vaan puhuttavasi sisareni kuullen.
ELLI. En ... en... Lähde Aina ... äitisi kamariin.
AINA _(vähän äkäisesti)._ -- Me, veljeni ja minä, emme pidä salaisuuksia
keskenämme...
ELLI. Vaikka ette ... lähde kuitenkin.
AINA. Oikkujesi orjaksi siis... Kaikissa tapauksissa olen iloinen
siitä, että pitäjäläiset nyt tietävät mikä ja millainen mies meidän
Taavi on! _(Aikoo mennä.)_
ELLI _(painolla)._ Tietävät kyllä. _(Syrjään Ainalle.)_ -- Sitä pyydän,
ett'et palaja tänne ennenkuin sinua kutsun.
AINA _(katsoo pitkään Elliin)._ -- Mitä kummaa tämä? _(Menee ulos
sivuovesta.)_
Kolmas kohtaus.
TAAVI ja ELLI.
ELLI. Kerro nyt minulle tarkemmin eilisiltasista tapauksista!
TAAVI. Sekö se asia oli, jota kuulemassa sisareni ei saanut olla
saapuvilla?
ELLI. Niin se.
TAAVI. Eihän tuosta syystä olisi kannattanut vaatia häntä lähtemään
pois!
ELLI. Kylläpä kannatti... Ryhdy asiaan!
TAAVI. Olen jo sanonut melkein kaikki mitä minulla onkin sanottavaa.
Voisin kuitenkin lisätä, että tuo Pääkkölän Pertti on kavala konna,
oikein suuri lurjus!
ELLI. Te ette siis solmineet sovintoa?
TAAVI. Sovintoa! -- Pertin kanssa en -- pahuus vieköön! -- ai'o
milloinkaan minkäänlaista sovintoa solmia!
ELLI. Erkanitte vihamiehinä?
TAAVI. Mitenkäs muuten? -- Kukapa sellaisen heittiön hävyttömyyksiä
jaksaisi kärsiä!