-- Näyttämö kuvaa talon pihaa. Oikealla näkyy talon asuinrivi,
vasemmalla tuuheain koivujen varjossa aitta. Erään koivun juurella pöytä
ja penkki sen kummallakin puolella. -- Esiripun noustessa soivat valssin
viimeiset sävelet. --
Ensimmäinen kohtaus.
TAAVI, ELLI, REETA, KAISA, VIULUNSOITTAJA ja joukko nuoria poikia ja
tyttöjä. Tanssi vastikään tau'onnut. Useimmat tanssijoista istuvat
ruohikkoon.
TAAVI. Voipihan tuota tanssiessa tulla lämmin! Kuuma olen kuin hehkuva
uuni!
REETA. Siinä uunissa palaa monenlaatuista tulta, luulen ma.
TAAVI. Mitä sillä tarkoitat, Reeta?
REETA. Tarkoitan vaan, että monenlaiset liekit hehkuvat siinä.
KAISA. Sytytin on niin lähellä Taavia, jotta pelkään, että koko mies
tuossa tuokiossa leimahtaa ilmi tuleen! Kaikeksi onneksi ei ole kaivo
kaukana, jotta vettä on saatavissa, jos tulipalo sattuisi syttymään.
REETA. Mitä sanoikaan! Ajatelkaapas, jos Taavi yht'äkkiä muuttuisi
palavaksi tulisoihduksi, sellaiseksi, jota kylän pikku pojat joulun
aikana tuulessa heiluttavat! Se olisi kamalata! -- Huu!
KAISA. Vanha äidinäitini kertoi eräänä päivänä, että sellaista ennen
muinoin on tapahtunut useammin kuin yhden kerran.
REETA. Huu! Sinä hirveästi säikäytät meitä! Tule tänne Taavi ja istu
tähän sivulleni. Seisoessas siellä Ellin sivulla olet alituisesti altis
sille vaaralle, ettäs yhtäkkiä leimahdat tulta, liekkejä ja savua
tupruavaksi tulisoihduksi. Tule vaan siivosti tänne!
TAAVI. Kuuletko Elli, mitä nuo pakisevat? He luulevat olevansa hyvinkin
sukkelasuisia ja viisaita, nuo tyttöpahaset.
ELLI. Luulotelkoot vaan mielellänsä itsestänsä sellaista! Minä en huoli
niin vähintäkään siitä, mitä puhunevat.
REETA. Elli ei ole vähemmässä vaarassa hänkään. Ovatpa hänen hameensa
vieläkin tultaottavammat kuin Taavin miesvaateparselit.
KAISA. Elli onkin yhtä mittaa koko illan hännystellyt Taavia, lekotellen
hänen tulisoihtupaisteessansa. Ha! ha! ha! Eipä voi olla sellaiselle
hännittelemiselle nauramatta! Itsepintaisesti kuin varjo hän seuraa
Taavia.
TAAVI. Nyt et puhunut totta, Kaisu. Rumalta kuuluu kun nuori tyttö
valhettelee! -- Huomaappas Kaisu, mitenkä asian oikein on laita. Elli ei
ole hännystellyt minua, vaan minä häntä. Harmittaako tuo sinua? Ehkä
olisit mieluimmin suonut, että olisin hännystellyt sinua, että olisin
lekotellut sinun posliinisilmiesi kuunvalossa?
REETA. Häpee sanomasta sellaista Kaisan kauniista, taivaansinisistä
silmistä! Sinähän vasta olet kohtelias kavaljeeri, niinkuin nuo Vaasassa
sanovat.
KAISA. Liikaa olisi vaatia Taavilta, että hän tuntisi muiden tyttöjen
silmien värin kuin Ellin. Tirkistellessään niihin on hän tullut
sokeaksi.
TAAVI. Enpä toki. Niin hullusti ei minulle kuitenkaan vielä ole käynyt.
Saatpa heti nähdä, että minulla ovat varsin hyvät silmät. _(Lähestyy
Kaisaa.)_ -- Kas näin -- olenpa oikeassa asemassa nyt. Tästä selvästi
voin nähdä silmäterän ... kehän sen ympärillä ... valkuaisen... Niin
totta kuin elän -- onpa sinun silmiesi muoto ja väri aivan sama kuin on
niillä sinertävän valkoisilla lasihelmillä, jotka äskettäin ostin
Ristiinassa markkinalahjaksi sisarelleni!
KAISA. _(kohoaa puoleksi seisaallensa ja lyö kädellänsä Taavia
käsivarteen)._ -- Tässä saat sinertävän valkoisista lasihelmistäs,
hylkiö!
TAAVI _(astuen verkkaan taaksepäin)._ -- Älä minua lyö! Enhän minä
tyttöraiskaseni, mitään pahaa tarkoittanut. Enpä suinkaan -- aivan
päinvastoin! Nuo lasiset helmet, jotka ostin sisarelleni, olivat
kaikkein kauniimmat lasihelmet mitä milloinkaan olen nähnyt -- se on
sinun huomattava. _(Astuu Reetan luo.)_ -- Entäs _sinun_ silmäsi, Reeta?
Saanko lekotella niidenkin loisteessa ja mikä väri niillä? --
Teräsharmaatko -- vai miten? Vaiko tummansiniset, vai ehkä viheriän
sinertävät? Mikä väri silmissä muuten on sinusta kauniin? Siitä ehkä
voisin katsomattakin saada selvän silmiesi muodosta. Et vastaa. Niin
katso nyt ainakin minuun, kiltti Reetani!
ELLI _(nauraen)._ -- Varo Reetan silmiä, Taavi! Ennestään tuttu asia on,
että on vaarallista katsoa niihin! Ne kimaltelevat kirkkaammin kuin
puukkosi terä!
TAAVI. Teräsharmaat siis! -- Minä olen aivan hurmaantunut siihen väriin!
Luo silmäsi minuun, Reeta! Ehkä rupean hännystelemään sinua tuhatta
hullummin kuin Elliä, jahka olen saanut vilkaista niihin. Mitäpä tämä
merkitsee, tyttöseni? Miksikä katsot alas maahan?
REETA _(päättäväisesti)._ -- Etkö usko, että uskallan katsoa sinuun
silmiäni räpäyttämättä?
TAAVI. Kuinkapa sellaista uskaltaisin epäillä! -- Kautta kunniani! --
_(vetää puukkonsa tupesta ja katselee sen terää)._ -- Elli oli
oikeassa. Silmiesi väri on täsmälleen sama kuin tämän oivallisen
puukkoni terän! -- Oi, nyt olen hukassa, olen lumottu! Reeta on kaunein
teistä kaikista -- tietäkää se tytöt! En aavistanutkaan, että hän yhtenä
ainoana hetkenä näin olisi voinut minut hurmata! -- Äsken lupasin
tanssia purppurin sinun kanssas, Elli -- mutta nyt en enää tahdo sitä.
Saat tanssia kenen kanssa hyvänsä. Minä tanssin Reetan kanssa.
ELLI _(nauraen)._ -- Kernaasti minun puolestani! En tahdo olla esteenä
onnellenne.
REETA. Onnellenne! Yksin sinä pidät tanssimista Kuusniemen Taavin kanssa
onnena. Niin -- pidä vaan mokoma nulikka omana saaliinasi äläkä häntä
toisille tyrkytä! Tanssinko tässä kaikkien nuhjuksien kanssa. Ee--ei!
Mieluimmin olen tanssimatta kuin lähden sellaiselle vetelykselle
tanssikumppaliksi!
TAAVI. Myrskyksi yltyy tuuli! Taukoa takomasta, Reeta! Sydämeni särjet,
muserrat sen aivan! No -- eihän tässä itku auttane. Täytyy kai lunastaa
ensimmäinen lupaukseni ja tanssia sinun kanssas, Elli. -- Soitappas nyt
purppuria, Liisan-Janne!
VIULUNSOITTAJA. Tuossa tuokiossa, Taavi. Ensin kuitenkin viritän
viuluni. _(Hänen viuluansa virittäessänsä asettuvat tanssijat parittain
näyttämölavalle. Sitte viulunsoittaja soittaa purppuria ja tanssi
alkaa.)_
VIULUNSOITTAJA _(tauottuansa soittamasta)._ -- Minusta tuntuu ilma
viileältä ja kylmältä täällä ulkona. Jos tahdotte jatkaa tanssia, niin
tulkaa sisään tupaan. _(Menee tupaan ja nuoriso parittain hänen
jäljissänsä. Ainoastaan Taavi ja Elli jäävät pihalle.)_
Toinen kohtaus.
TAAVI ja ELLI.
TAAVI. Elli kultaseni! Olen niin onnellinen ollessani sinun seurassas,
tanssiessani sinun kanssas!
ELLI. Et olekkaan tänä iltana tanssinut kenenkään muun tytön kanssa kuin
minun.
TAAVI. En ole. Yksin sinun kanssas, Elli! Mitäpä noista toisista
huolisin! Kun sivutusten, käsitysten sinun kanssas pyörin tanssissa,
tuntuupi minusta niinkuin ei täällä ketään toisia olisikaan kuin me
kaksi vaan, sinä ja minä! En näe enkä kuule toisia; silmäni näkevät
yksin sinun.
ELLI. Äläpäs liikoja laskettele, Taavi! Etteivät silmäsi ole sokeat
toisten tyttöjen suloudelle, sen osoitit äsken varsin selvästi.
Huomasinpa, ettäs katsoit hyvinkin syvälle Kaisan ja Reetan silmiin.
TAAVI. Pilallani vaan -- ymmärtänet sen. Ovathan nuo niin suulaita, että
on vaikea pitää puoltaan.
ELLI. Kylläpä tosiaankin ovat. Harvat sanasodassa vetävät vertoja
Kaisalle ja Reetalle -- eivätkä he hevin anna perään! -- Reeta on
muuten, luulen ma, ihastunut sinuun. Usein olen nähnyt, kuinka hän salaa
katselee sinua hehkuvin silmin.
TAAVI. Niinkö luulet. Minä puolestani en ole mitään sellaista huomannut.
Minun silmäni ahmivat vaan sinun kuvaasi, Elli! -- Mutta...
ELLI. Mikä nyt?
TAAVI. Kummastelen tässä itsekseni, miksikä ollessani niin onnellinen
kuin nyt olen, kuitenkin sen ohessa mielessäni liikkuu levottomuuden ja
kaipuun tunteita.
ELLI. Mistä syystä olet levoton?
TAAVI. Sitä en itsekään oikein tiedä. Tuntuu vaan siltä, ikäänkuin
tahdottaisiin riistää sinua pois minulta.
ELLI. Kukapa minun tahtoisi riistää sinulta?
TAAVI. Sitä en voi sanoa, kun en itsekään sitä tiedä. Taikka oikeammin
-- kylläpä tiedän, että monet sitä tahtoisivat, mutta mitenkä se voisi
onnistua heille, sitä en ymmärrä. Kuitenkin tuntuu siltä, että
onnistuvat.
ELLI. Ole sinä mieltäsi vaivaamatta tuollaisilla mitättömillä tuumilla!
Tiedäthän kyllä, että olen sinulle uskollinen!
TAAVI. Lupaa se valallasi, lupaa vielä kerran, ettäs olet minulle
uskollinen, ikuisesti uskollinen!
ELLI. Sen lupaan valallani -- samoin kuin monta kertaa ennenkin olen
luvannut. _(Soittoa ja tanssivien askelten töminää kuuluu tuvasta.)_
TAAVI. Kiitos Elliseni! Niin se on ja niin sen pitää olla, ett'ei mikään
maailmassa, eivät taivaat eikä perkeleet voi sinua riistää minulta! --
Tuvassa soitetaan tanssiksi -- kiiruhtakaamme sinne. _(Menevät tupaan.
Hetken kuluttua tulevat Pääkkölän-Pertti, Källön Pekka sekä 1:nen ja
2:nen talonpoika tuvasta. Pertillä ja Pekalla on kädessä muutamia
kortteja, 1:sellä talonpojalla puusta tehty malja ja korttipakka, 2:lla
talonpojalla suurehko viinapullo)_
Kolmas kohtaus.
PÄÄKKÖLÄN-PERTTI, KÄLLÖN PEKKA, 1:NEN ja 2:NEN TALONPOIKA.
PERTTI _(istuu penkille pöydän luo)._ -- Istu vastapäätä minua, Pekka!
Täällä saamme juoda rauhassa ja kenenkään häiritsemättä jatkaa peliämme.
1:NEN TALONPOIKA. Tässä on korttipakka. _(Asettaa sen ynnä maljan
pöydälle.)_
2:NEN TALONPOIKA. Ja tässä on tätimme, Viina-Mäkelän vanha Kaisa!
1:NEN TALONPOIKA. Arvoisa akka!
2:NEN TALONPOIKA. Suuresti kunnioitettava!
PEKKA _(istuu penkille vastapäätä Perttiä)._ Lyö kortti pöytään, Pertti!
Sinun on vuoros.
PERTTI. Ristiä pojat, sanoi Riskeliini!
1:NEN TALONPOIKA. Älä ota ylös Pekka! Tapa valtilla!
PEKKA. Tietysti tapan. Eihän tässä ruveta armoille antautumaan! Hertta
on valttia ja valtilla valta on! Hei vaan!
PERTTI. Se vei sinulta kuninkaan. Kylläpä pian olet pääsemättömissä! --
Ryyppy väliin -- eihän pelistä muuten ole mihinkään! _(Hän juo.)_ --
Kulahtipa kurkusta kuin kuiluhun vaan! -- _(Antaa maljan Pekalle, joka
juotuaan antaa sen 1:lle talonpojalle.)_
2:NEN TALONPOIKA. Nyt on pata pokeri! Lyö pataa pöytään, Pekka, jos
sinulla on!
PEKKA. Mitä mä padasta! Ruudussa ruutia! Katsoppas vaan tätäkin maata,
Pertti!
PERTTI. Ruutupamppu. Mitäs mä siitä! Älä luule, että niin vähästä
ällistyn. Niinkuin hihasta vaan.
PEKKA. Millä sen tapoit?
1:NEN TALONPOIKA. Ruuturouvalla Pertti sen tappoi.
PERTTI. Luuletko, että yrittäisin tehdä vääryyttä? Naukku taas! _(Hän
juo.)_ -- Ristiä taaskin pöytään! Jokohan nyt puhiset pulassa? Hää?
PEKKA. Mammasi porsas pussissa puhisi! Tikki taas kuin tikattu.
PERTTI. Eihän sinulla enää ollut valttia! Petkutat lurjus!
PEKKA. Huutia mies! Valttia kuin valettu!
2:NEN TALONPOIKA. Valttikympillä Pekka tikin teki. Kyllä sen näin.
PERTTI. Mistä hän kympin sai? Kymppi oli jo mennyt.
PEKKA. Milloinka se olisi mennyt? Nythän aivan hulluttelet!
PERTTI. Totta puhun... Entäs tuo... Pudotathan kortteja pöydän alle!
Turkanen tuli tässä! Vääryyttä, selvää vääryyttä teet!
PEKKA. Enhän niitä pudottanut ... vahingossa ne putosivat. -- _(Lyö
kaikki korttinsa pöytään)._ -- Tuollaisen riitelijän kanssa en viitsi
lyödä korttia! Pelatkoon kahden kesken oman itsensä kanssa!
PERTTI. Kas konnaa! Kun tiesi häviävänsä, niin sekoitti kortit!
PEKKA. En olisi hävinnyt.
PERTTI. Turakaksi olisit kun olisitkin tullut -- sen vannon.
PEKKA. Vanno vaan vannomistasi. Sinun valasi ei paljon paina!
PERTTI. Painaa se vaikka penkin alle semmoisen miehen kuin sinä olet!
_(Soitto taukoaa kuulumasta.)_
1:NEN TALONPOIKA. Älkää riidelkö pojat! -- Juokaa!
2:NEN TALONPOIKA. Purppuri on loppunut. Väkeä kohta saapuu pihalle.
Sopikaa pois!
PEKKA. Kyllä minä suostun sopimaan.