Aholan tupa samoin kuin ensimäisessä näytöksessä.
JAANA (istuu uunin puoleisen akkunan ääressä lukien virsikirjaa lasit
nenällä. Hyräilee vanhaa virttä).
TOLPERI (tulee ulkoa, kohmelossa päätään pidellen). Voi, voi, aijai.
Anna, hyvä Jaana, minulle vähän olutta. Päässäni takoo kuin kymmenen
pahaista pajamiestä viirellä alasimella.
JAANA. Se on syntiä ja synnin seurauksia. Älä johrata lähimmäistäsi
kiusaukseen, sanoo sana.
TOLPERI. Niin, mutta päästä heitä pahasta, senkin sana sanoo. Jos sinä
nyt päästät tämän yhren vaivaisen syntisen pahasta pään vaivasta, niin
autat yhtä herran heikoimmista ja taivaan portilla pyhä Pietari avaa
sinulle ovet ja tuntee, että sinä Jaana se juuri olet ja sinä Tolperia
tuskassa armahrit.
JAANA (hakee haarikan astiakaapista). Jumalan viljaa tää on, ota ja
juo!
TOLPERI (tarttuu kiihkeästi haarikkaan ja juo pitkin siemauksin, kantaa
astian juhlallisesti pöydälle). Ah-ha! Kiitos ja kunnia. Se kihelmöi
kuin terva tuoreessa puussa. Se on kuin kekäle hehkuvassa ahjossa. Tuli
ja leimaus, eikös tanssita vanhaa rehjua. Jaana, tules polkkaa!
JAANA. Aih, aih tän syntisen mieltä!
TOLPERI. Älä siinä aihkaile.
(Tarttuu Jaanaan ja pyörittää väkisin.)
JAANA (sinkoaa irti ja kiitää kuin nuoli nurkkaan, tarttuu luutaan ja
mätkii sillä Tolperia).
TOLPERI (kiipee muurin taakse "ritsille"). Älä hiivatissa luitani
rusenna. Aih, voih. Annoit ensin makeaa ja sen vuoksi on nyt kärsittävä
tää -- väkevä! (On päässyt ylös.) Tui, tui!
(Pörröinen pää painuu laudan taakse ja pian kuuluu kuorsaus.)
JAANA (heittää luudan merkkaan). Tää on sen vanhan rienaajan tekoja.
(Istuu jälleen hyräilemään virttä mutisten.) Sellainhan olet aina ollut
pojan pahuksesta saakka. Ei sinua näy maailma tassineen sen
siivommaksi! Kuorsaa nyt siellä ritsillä!
EMÄNTÄ (tulee ulkoa). Jaana menee nyt kattomaan niitä lehmiä sinne
Laulumäelle, kun se Maija ja Liisa on aivan hulluna päästään. Ei niitä
saa sinne metsään vaikka!
AATU (tulee sisään, heittää lakkinsa pöydälle ja istuu penkille
kumaraisena tuijottaen eteensä). Tulin sieltä juuri, en nähnyt lehmiä.
EMÄNTÄ. Ne on sitten haettava kauempaa suolta päin. Jaana menee vaan.
JAANA. Johan minä menen, menen kun kerkiän.
(Ottaa nutun naulasta, hidastellen, ja pääsee lopulta lähtemään.)
EMÄNTÄ. Kun en minä ollenkaan enää yhtään mitään ymmärrä, päässäni on
sellainen kohina, ettei käyvässä taikinapytyssä sen pahempaa. Ja kaikki
putoaa käsistäin. (Kauha on kimmonnut vadin laidalta lattialle.)
Kauhatkin tanssii. Mitä se oikein tietää, mitä jo vaa! (Ottaa suolaa
salkkarista seinältä, se kolahtaa lattialle.) Sus sentään! (Painuu
lähimmälle tuolille.) Vie henton pois polvistain. Niin, istu siinä sinä
ja tuijota! Mitä se siitä paranee? Käy hakemassa seppää. Eihän nyt
ennenkää ole ihmisiä varastettu, on ne nyt sitten kuolleita taikka
eläviä.
AATU. Lienee jonnekin kömpinyt.
EMÄNTÄ (kivahtaa). Kömpinyt, minne sitten kömpinyt? Kuolemaan kai.
(Keinuttelee itseään tuskassa.) Minua vaivaista syntistä. Kaikki tämä
rangaistus tulee minun päälleni siitä synnistä, etten nuorena
vanhempiani totellut, vaan otin sen isäs. Ja eikös sitä vielä
etsiskellä sinunkin päälles, kun et enää ollenkaan huoli, hurjastelet
ja vielä tappelet. Hyi, sellainen häpeäkin. Anna lyörä ihmistä niin,
että se siihen paikkaan jää.
AATU. Eihän se jäänyt, kun kömpi tiehensä.
EMÄNTÄ. Vieläkös siinä matkit. Sakkoa vielä saat juomisesta ja
pahoinpitelemisestä. Se on sitten korea juttu. Minä olen nyt sitten
niin masennettu, etten enää jaksa välittää mistään. Tee mitä ikinäs
tahrot, yks' kaikki se minusta on.
AATU. Ettäkö äiti sitten myöntyy Miinan ja minun...?
EMÄNTÄ (tiuskaisee). Se on toinen asia. Mitäs tässä tehtäisi
sellaisella mamsellilla! Talossa tarvitaan työihminen.
AATU. Eilen oli se kupparius esteenä, joko se rapisi?
EMÄNTÄ. Itte panet kaikki rapisemaan. On nyt ihminen mikä tahansa, kun
ei se vaan ole tehnyt rikosta. Ja kukas tietää, mitä sinun osaksesi
siinä asiassa tulee. Voi sentään, kuinka syrämein on kipeä. Menekin
tierustamaan, missä se seppä on ja elääkö se vai joko se on tyyten
kuollut.
AATU. Kyllä tuo nyt jo kummittelisi, jos se kuollut olisi. Saahan sitä
yrittää kuulustella. Kirottu juttu se vaan on, antaisin koko
talorähjän, kun tästä kunnialla selviäisin.
EMÄNTÄ. Kaihan sinä antaisit, vaikka vielä vanhan äitisi möisit. Saat
myyräkin, ei minustakaan enää mihkään o'! Sellainen se on elämän
palkka: tuskaa, vaivaa vaivankin päälle.
(Itkee.)
AATU. Ei äiti nyt saa niin surra. (Hypistelee lakkiaan.) Syränhän se on
minullakin, eikä mielein ole kevyt, ahristaa tuntoain ja teirän surunne
kirvelee mieltäin. Koetetaan kestää yhressä. Sekin Amerikka nyt saa
olla menemättä.
EMANTA. Siunattu lapsi, oletkos sinä tullut sen ymmärtämään? Sellaista
se on, kun ne suuret surut ja onnettomuuret tulevat, niin ne vasta
ihmistä opettavat. Kaikki minä teen ja kaikki syrämesi mieliteot
nouratan, mutta älä jätä kotias -- -- jollei -- -- niin, jollei
täyry...!
(Itkee.)
AATU. Minä en pakoile. Jos niin on käyräkseen, niin käyköön, menen
sitten linnaan!
EMÄNTÄ (parahtaa). Siunatkoon sinun puheitasi!
AATU. Sanon vaan, että voisihan niinkin käyrä!
EMÄNTÄ (valittaa, ollen epätoivoinen). Voi meitä, voi sinua, voi koko
kylän pahennusta! Ja sinustako se piti lähtemän eikä kylän pahimmasta
rentusta.
AATU. Onko Liena käynyt täällä?
EMÄNTÄ. Ei tänään.
AATU. Olen ollut hakemassa sieltä kotoa enkä tavannut.
EMÄNTÄ. Entä se Miinan asia?
AATU. Miinan kanssa olemme puhuneet valmiiksi. Sitten kun tulen
vankilasta, mennään yhteen.
EMÄNTÄ. Siihen mennessä hautuu vuosia.
AATU. Miina kyllä orottaa!
EMÄNTÄ. Eikös Miina tiennyt äiristään?