Nurminen pihamaa, jonka vasemmalla puolen on mökki. Mökin nurkkaan on
kiinnitetty lautakyltti, johon on maalattu rinkelin ja kahvipannun kuva
ja kirjaimilla sanat: KAHVILA JA PAKARI. Rakennuksen keskiosassa on ovi
portaineen, vasemmalla lautaeteinen, oikealla tuvan ikkuna. Ikkunan
alla on penkki. Taampana on lehtipuita ja ranta. Pihalla kaivo.
Oikealla taustalla ovat aitat. Oikealla etualalla kukkivia pihlajoita,
niiden alla pöytä ja pari penkkiä.
On aurinkoinen aamupäivä. Tupa lämpiää. Taampaa kuuluu viulunsoittoa ja
tieltä aitan takaa tulee pihamaalle Isaksson reppu selässä laulaen:
"Minä vaivainen mato ja matkamies
Mont' vaarallist' vaellan retkee
Isänmaat' etsiessän täsä ties
Ja odotan ehtoon hetkee.
Ei levollist', surutoint' majaa mull' täällä;
Sinn' riennän, kiiruhdan kaikell' väellä,
Kus' lepo ja rauha mun kätkee."
Riikka ilmestyy portaille tuvasta, hänellä on silmälasit nenällä ja
kirje kädessä.
RIIKKA: Voipa kuitenkin. (Pistää kirjeen taskuunsa, ottaa silmälasit
pois ja ojentaa kätensä.) Minä kuuntelen ja kuuntelen, että joko tässä
uneksin, enhän uneksi, Isaksson itsehän se on kuin onkin. Tulipas
näille main juhannukseksi taas.
ISAKSSON: Ihminenhän sitä olen minäkin ja sydänhän se on rinnassa
minullakin.
RIIKKA: Ja työtä on vain maakunnissa ollut?
ISAKSSON: On ollut, on tinattu, on toinenkin kello korjattu, on sitä
maallista puolta paranneltu. Kunnossa ne nyt ne puolet maailmata
lienevät, hee.
RIIKKA: Ja rahaa tuli?
ISAKSSON: Rahaa tuli ja rahaa meni. Tästä lähikylästä sinulle säästin
(kaivaa taskujaan). No, otapas (ammentaa rahaa Riikan esiliinaan).
Siinä on kaikki.
RIIKKA: Elä kaikkia.
ISAKSSON: Kaikki, kaikki roskat (puistelee taskujaan), ei sitten ole
enää huolta niiden hävittämisestä.
RIIKKA (huutaa tupaan): Kalle.
Kalle tulee ulos kädet taikinassa, huivi päässä,
Riikan vanha nuttu päällä ja esiliina edessä.
KALLE: Ka, setäpappa (tarjoaa taikinaista kättään).
ISAKSSON: Kalleko se on nyt piikana tässä?
KALLE: Leipurimestarina vain. Sitä kun menen leipurin oppiin, kunhan
tässä vaaterahat tienaan ensin. Leipuri, näes, on herra, sillä se syö
vehnäleipää aina.
RIIKKA (on ottanut viinalekkerin aitasta, antaa sen ja rahan Kallelle):
Juoksepas Mäelle, näkyy Jahvetti juuri aittaan menevän, ja pyydä siltä
tämän kaksimarkkasen edestä sitä parasta.
KALLE: Sitä, joka on tehty nurmikukkasista, kesäheinistä kerätty.
ISAKSSON: Kas, kas poikaa.
KALLE: Ja sanonko Kattaiskalle, jos taas veräjällä vahtii, että tässä
ne ovatkin ne Kattais-vainaan kadonneet housut eikä mikään lekkeri? (On
pistänyt lekkerin esiliinansa alle piiloon.)
RIIKKA: No mene, mene.
KALLE: Mentiin (menee).
ISAKSSON: Vieläkö nämä naapurukset (osoittaa veräjän taakse) niistä
housuista riitelevät?
RIIKKA: No, nythän ne vasta riitelevätkin, kun Kattaiska veti käräjiin
sen Jahvetin housunvarkaudesta ja saikin väärästä ilmiannosta sakot.
Liekö tuo ukko koko noita housuja pimittänytkään, jos lie joku muu. No
eläpähän, ukkokos pääsi ähittelemään, ja ei muuta kuin Kattaiska kävi
taas keväällä poppamieheltä kysymässä ja niitä housuja perustamassa.
ISAKSSON: Mitä poppa sanoi?
RIIKKA: Oli vuoden sisään luvannut ne takaisin toimittaa.
ISAKSSON: Eivät tulleet, jos Jahvetilla olivat, hee.
RIIKKA: Elä sano, jos vaikka nai Kattaiskan, niin tottahan silloin.
ISAKSSON: No, mitenkä nai --?
RIIKKA: No, kun kuoli Mäen emäntä tässä talvella. Emännättähän se talo
on, Anna on tästä ollut siellä auttelemassa ja minä otin tähän taas
avukseni Kallen.
ISAKSSON: Mutta johan se Jeremiaskin on siinä iässä, jotta menisi
naimisiin.
RIIKKA: Olikinhan se Jeremias uhannut, että kyllä hän nai, ei ukon
tarvitse enää vaivautua, vaan liekö Jeremiaksessakaan sen vaivan
näkijää, vaikka onhan se ajelevinaan tätä Annaa.
Kalle tulee lekkerittä.
KALLE: Sanoi ukko, juokse pois, tottapahan lähetän, kun tuo
naapurinrouva tuossa portinpieltään pitelee. Näet siinä se Kattaiska
kökötti kuin hautova kana. (Kalle menee tupaan.)
RIIKKA: Nythän tuo kesältä tuntuukin, kun sinä kotiin tulit. Vaan
niinpä, niinpä se on, että kesä tulee ja kesä menee -- (jää
ajattelemaan).
ISAKSSON: Ja kesä kukkansa karistaa, ja vielä meillä on tekemättä se
teko, jotta pappiloihin --
RIIKKA: Kun pysyisit yhdenkään talven tässä. Kesäkelillä on sinne pitkä
matka.
ISAKSSON: No, Riikka, suotta sinua säikähytin. Parempihan onkin näin.
Kalle tulee ulos.
RIIKKA: Tokko leipäsi onnistuvat ja kohoavat?
KALLE: Piti onnistua. Aina muistan, että mitäs teet, tee tervan kanssa.
ISAKSSON: Onpa kunnia jo tainnut päähäsi kohota?
KALLE: En ole ylpiä, sillä tyhjä pää on ylpiällä.
ISAKSSON: Ja mitenkäs kotona jaksavat?
KALLE: Eletään kun voidaan, syödään kun saadaan. Ja paremminkin
elettäisiin, mutta ei iljetä häväistä rikkaampia.
RIIKKA: Mutta unohtuipa tässä pääasia (ottaa taskustaan kirjeen). Sen
Villen poika, se Aappo, kirjoitti minulle kirjeen ja kertoo tässä, että
on tänne tulossa.
KALLE: Ja sillä on kaupunkilaismorsian Aapolla nyt, ihan mamseli tai
mikä lie hienoinen hiputin.
ISAKSSON: No, johan ihmettä.
RIIKKA: Ja tämän päivän laivassa niinkuin pitäisi niiden kirkonkylään
tulla, kirje on viipynyt.
ISAKSSON: Sittenhän ne ovat kohta täällä.
RIIKKA (Kallelle): No, menepäs sinä nyt tuohon kotimökillesi ja sano,
että tulevat tänne Serukka ja Ville, tähän se Aappo kuitenkin ensiksi
tulee, ja pianhan ne ovat täällä, jos ollakseen.
KALLE (heittää esiliinansa): Lähteä pitää, kun kapteeni käskee. (Menee
vielä tupaan.)
RIIKKA (lukee kirjeestä): Kauniisti se Aappo kirjoittaa: "Ja ennenkuin
sidon itseni niillä siteillä, jotka ovat ihanimmat kaikista siteistä,
ajattelen tyydyttää sen kaipauksen, että saada nähdä kotipesä, saada
unelmoida siellä vielä vaikka lyhyt kesäinen unelma ja unohtaa hetkeksi
tämä sivistys ja kehitys ja palata taas sinne, minne elämänkutsumus
kutsuu."
ISAKSSON: Kauanhan se on Aappo jo poissa ollutkin.
RIIKKA: Kymmenen vuotta ja enemmänkin, kun poika kerjuumatkalleen
katosi. Vaan tulipas herra ja tulipas oikea syyppari minun
kummipojastani.
KALLE (tulee tuvasta): Ja vaikka on syyppari, ei ole ylpiä, niinkuin
vähäoppiset ovat, ei kulje silmät selässä eikä niinkuin kukko
kannuksissa.
RIIKKA: Niin, jotta piti sanoa, että on se Luoja noita Vehviläisiä
viskonut eteenpäin ihan paiskelemalla.
KALLE: Ja kun se minua viskelee, niin minä hihkaisen ilosta, ja täti
arvaa, että paakari se siellä siivittä arvoon lentää, jalat edellä, pää
perässä ja täysi kukkaro kädessä.
ISAKSSON: Tarpeen se on liukas kieli kaupungissa.
KALLE: Ja tarpeen liukas mieli.
RIIKKA: Selvät kaikki riitingit ja päärateeringit niinkuin Aapollakin.
Vaan siinä sinä yhä seisot, etkö ala jo kippaista.
KALLE: Kippaisen, kippaisen enkä taakseni katso (menee).
RIIKKA: No, ei ole suuri Aapon kotimökki, patsahitta se siinä seisoo,
turvekuoppa vain, vaan kasvattaapas maa ihmistä, kun on kasvattaakseen,
eikä ole Villen lapikas työssä kulunut. Se mies se tämän maallisen
matkansa teki tavallisen huolettomissa housuissa.
ISAKSSON: Viisas mies on Ville.
RIIKKA: Vaan palukkaahan sinun pitäisi puraista.
ISAKSSON: Jospa puraisisi vähän.
Menevät tupaan, kohta tulee Riikka kahvipannu kädessä
kaivolta vettä ottamaan. Veräjältä tulee Anna lekkeriä
tuoden. Antaa sen Riikalle.
RIIKKA: Aappokin tulee nyt tänne.
ANNA (riemuissaan): Tuleeko Aappo?
RIIKKA: Mutta ei se ole enää se Aappo, jonka kanssa pienenä leikitte
isää ja äitiä.
ANNA (hämillään): Ei, ei tietenkään.
RIIKKA: Se on herra nyt ja sillä on morsian mukana.
ANNA (levottomana): Morsian, onko Aapolla morsian?
RIIKKA: Eikös Jeremias tuolta tule? Se sinun perässäsi näkyy pyörivän
aina.
ANNA: Niinhän tuo näkyy.
RIIKKA: Niitäkö se kihloja?
ANNA: Niitähän se.
RIIKKA: Et taida välittää?
ANNA: Enhän noista tähän asti ole välittänyt. Ja kun se Kattaiskakin
ottaisi ne, joutaa hänen saada. Mihin minä nyt menen, ettei se tapaisi?
RIIKKA: Pistäydy tuonne aittaan, niin minä sanon, että rantapolkua
minne lienet mennyt.
Anna pujahtaa aittaan. Jeremias tulee piikkosillaan pihaan.
JEREMIAS (katselee ympärilleen): Onkos täällä ketään meikäläisiä
näkynyt?
RIIKKA: Ketäs se Jeremias etsii?
JEREMIAS: Eipähän ketä (ojentaa kätensä, antaa rahan). Saisikohan tämän
kymmenpennisen edestä nisua -- nisua?
RIIKKA: Saapihan sitä (ottaa porstuassa olevasta vakasta pullan, antaa
sen Jeremiakselle, joka pistää sen povelleen).
JEREMIAS: Ja olisi minulla asiaakin (ottaa poveltaan paketin). Te kun
näitä tämän kylän asioita olette ennenkin setvineet, niin jos nytkin.
Olisi tässä mummovainaan silkki ja tämä kaksimarkkanen olisi sille
Annalle ollut jätettävänä.
RIIKKA: Taitaa olla kihlojen merkitys näillä?
JEREMIAS: Hee, miksipä heidät sitten ottaisi.
RIIKKA: Jos olisi tuolle Kattaiskalle nämä jättääkin?
JEREMIAS: Sehän se olisi, ja onhan se siitä puhunut, vaan kun se ukko
ei sen housujupakan tähden siihen aatokseen mielisty, arvelen, ja
sitten, pahanko työtä tuo lienee, vaan on kohonnut se mieliteko, jotta
saada pois vain tämä Anna --
RIIKKA: Voipihan se olla pahankin työtä.
JEREMIAS: Jos se elämän koreus, arvelen, ettei vanha muka
kelvatakseenkaan, minut syntiin langettanee, jos tuo kauneus, se kun
tätä maallista silmää viehättää, tähän hekumaan johtaa. Mene tiedä.
Mutta sen vain tiedän, että Anna se olla pitäisi sen paidan
paikkaajaksi, arvelen.
RIIKKA: Voipihan näitä Annalle tarjota, vaikka suotta taitaa olla,
kyllä se Kattaiska sinut viepi, kun on sen päähänsä saanut, ja lienet
luvannutkin naida sen.
JEREMIAS: Lienenkö tuota? Voi kuitenkin, jos se tapahtuman pitää, niin
saan niistä isäukon synneistäkin tuomiopäiville asti kuulla. Ja pahanko
nenällä nämä talot ovatkin ihankuin nokatusten, että on kuin tuomittu
yhdessä elämään? Siinä se äskenkin veräjällään vahti.
RIIKKA: Ja eikös tule nytkin kuin kutsuttu.
JEREMIAS: Tätä se on, nyt minä olen hukassa, ah, minne kurja kulkenen
(pujahtaa äkkiä aittaan).
Kattaiska tulee.
KATTAISKA: Tulikos se Jeremias tänne?
RIIKKA: Taisi se tässä olla, mutta olisiko minne nyt kadonnut, kun ei
sitä tässä näy.
KATTAISKA: Näet, sentähden kysynkin, kun on meillä Jeremiaksen kanssa
ollut niinkuin yhteisiä asioita.
RIIKKA: Vai on.
KATTAISKA: Sitä kun on nuori vielä, niinkuin minä, niin ne aatokset
eivät rauhaa anna. Mutta on minulla se tunto, etten miestä väkisin ota,
ellei se omasta puolestaan omaa hyväänsä tunne ja ellei se Luojankin
ajatus ole. Mutta kaipa se on. Mitäs varten hän Kattais-vainaan olisi
pois kutsunut, ellei hän jotakuta sijalle suunnitellut?
RIIKKA: Voihan se olla niinkin.
KATTAISKA: Paljon olen ajatellut. Tämän maailman asiat kaikki. Kaiken
turhuuden tiedän. Tämän naimisenkin. Mies naitua on toinen kuin ennen
naimista. Elä odotakaan, että se sinulle iloa tuottaa.
RIIKKA: No, minkä tähden emäntäkin sitten sinnepäin puuhailee?
KATTAISKA: Mies on rinnalla kuitenkin parempi kuin ei mitään. Kattainen
oli mieheksi mitätön, ja aina ajattelinkin, että jos Luoja tuon tuosta
pois korjaa, ei tuo tunnu kummemmalta, kuin jos kämmenpäähänsä puhaltaa
(puhaltaa kämmenelleen). Mutta nyt kun paikan perijää ei ole siihen
tullut, olen ajatellut, että olisi tuo Kattainenkin saanut olla elossa,
olisi taloon työtä tehnyt.
RIIKKA: Onhan Jeremias työmies.
KATTAISKA: On, onhan se. Olisihan Jeremiaskin kuin rauhan satamassa,
kun olisi minun sylissäni. Ja Annan nenän edestä sen otan. On minulla
se luonto, että jos oma etu on kysymyksessä, jaksan minä puoltani
pitää. Ja jos nyt Riikka vielä puhuu Jeremiakselle puolestani, niin
markan maksan. Ja Riikka sanoo vain, että on minulla rahaa, vaikka
köyttä hänestä vääntäisi, on toistakin tuhatta tuohikerän sisässä aitan
naulassa. Ja kun alttarille astutaan, uudet verkahousut laitatan
niinkuin Kattais-vainaallekin, vaikka se ukko (näkee maantieltä
tulevat) -- kats, mikäs juhlakulkue tässä tulee?
Serukka huonoissa vaatteissa, huiviriepale päässä, musta
vanha, liian lyhyt nuttu ja takaa riippuva hame päällä.
Ville, parhaissa repaleissaan, ja Kalle tulevat ja
kättelevät pihassa olijoita.
SERUKKA: No, Aappoko se kuuluu tulevan ja morsiamenkin tuovan?