Peskää, neidot, pirtin ukset,
hyvä mies on Hiiva-Nuutti,
kun vain näkyi Nuutin sukset,
onni viihtyi, murhe muutti!
Punainen on Nuutin nuttu,
punaisemmin poski hohtaa,
tulee niinkuin vanha tuttu,
joka hyvän veikon kohtaa.
Nostaa sukset kodan nurkkaan,
missä kuurnan neste käy jo,
mallassaunaan sitte kurkkaa,
eikö emäntää nyt näy jo!
Hiipii pirtin oven rakoon,
nostaa pientä töppöisjalkaa,
eikä lapset juokse pakoon,
kun hän vanhan laulun alkaa:
"Terve, tuttu joulukansa,
miksei soiton helinällä
täällä kuule nauruansa,
onko oltta emännällä!
Viel' on vanha, hyvä kuosi,
tupaan tuotu tynnyritkin,
tulkoon hyvä viljavuosi,
halla juoskoon soita pitkin!
Hyv' on mieli, hyv' on olvi,
hyv' on matkamiehen olla,
muuttuiko jo uusi polvi
kisassa ja vainiolla?
Mistä miesten otsan rypyt
alla mustan kattopartaan,
miss' on soitto, missä hypyt
pojan uljaan, neidon hartaan?
Kerran vain on tappijuhlaa!
Liian nuorna murheen muistaa,
joka säästäin ilon tuhlaa;
hei, nyt antaa käyrän luistaa!"
Hiiva-Nuutti juo ja nyökkää,
silmät kiiltää kujeinensa,
töppösissään pihaan hyökkää,
taas hän nousee suksillensa.
Silloin pirtiss' syttyy mielet,
huumehessa nuoren maltaan
sarkat kiertää, soitinkielet
heittää nuoret riemun valtaan.
On kuin vanha sävel voisi
vielä kerran luoda taikaa,
on kuin vanhat seinät soisi
kummitellen vanhaa aikaa.
Mutta niinkuin pimeet peikot
kaartaa illan varjot talon,
lumeen heijaa loimut heikot,
tähti lentää yli salon.
Varjot tanssii ikkunalla,
nuoret tanssii niinkuin työssä.
Hiiva-Nuutti taivasalla
yksin hiihtää talvi-yössä.