Ne kieltää tahtoi sulta sielukellot,
vain pieni oli ystävies saatto,
järjestysvalta tunki suruhuoneeseen. —
Sä olit elämäsi luja Cato.
Lesken ja äidin kyynelvirrat vuoti,
houreiden tekosyystä kellot soitti,
lain kylmää kirjaintansa tutki tuomari,
mut äidin sydänvoima kaikki voitti.
Ma muistan kammon, jota silloin tunsin,
portilla kuuset tumman varjon loivat,
palkatut malmikelloin synkät soinnut soi,
ah, sydämessäin vielä nyt ne soivat.
Kotona 1.7.09.