On elämä kuin suuri tanssihuone,
miss' aatokseni tanssi riemumielin,
yön jälkeen nyt sen tyhjyys tympäisevi,
ja soittokone katkonaisin kielin
päin irvistää kuin hyppyynvalmis peto,
kuin kosketinten ruma hammasrivi
mua tahtois purra, tyhjät seinät kysyy:
miks ihmissydän kova on kuin kivi.
On jäätyneet jo soiton laineen kuohut,
vain muistot ilkkuu mulle kaikkialla,
ja ruusu, jonka armaalleni annoin,
nyt tallattuna kuihtuu lattialla.