Kynttiläni sammuu,
ootan päivää uutta. —
Tehtaan torvi ammuu,
torninkello kuutta
lyö, mut armas vielä vierelläni makaa.
Öiset äänet hukkuu,
päivä alkaa työnsä. —
Nuori neito nukkuu
jälkeen lemmenyönsä,
vielä hehkuu riemu ripsiensä takaa.
Kitarani kieli
päivän sätehissä
kiiltää — neidon mieli
missä kulkee, missä?
Suudelmien, ruusun, laulun satumailla!
Hengityksen kuulen,
katselen kuin liljaa,
neitseen huuleen huulen
painaisinko hiljaa,
kun hän liitää kuutamoilla kuulakkailla?
Käsi sydämmellään
herätänkö hänen?
Hiljaa hennon hellään
hänet yllättänen
uuteen hurman hehkuun, ilotuleen uuteen.
En, en vielä saata,
tahdon vielä säästää,
annan liljan maata,
kunnes kruunu päästään,
unten kruunu putoo tyhjään avaruuteen.
Nuku, nuku vielä,
kulje kunne kuljet!
Kohta riemumiellä
minut syliin suljet,
päivään auki luot sun kukkas sydänterää.
Huulet kuiskaa: juokaa,
juokaa mielin määrin!
Nuori sydän huokaa:
et sä tehnyt väärin.
Jumalani, nyt hän huokaa, nyt hän herää!