Hyppäsin pystyyn ääneen huudahtaen. Jifferdene tuijotti minuun --
ihmeissään.
Mutta tuo vanha viekas kiinalainen hymyili. Hän katsoi merkitsevästi
salapoliisia, samalla nyökäten sivullepäin minua kohden.
"Nuoren herran muisti on herännyt!" sanoi hän rauhalliseen, tasaiseen
tapaansa. "Hän -- muistaa!"
"Niin!" sanoin minä. "Nyt minä muistan -- nyt kun te siitä muistutitte.
En olisi voinut varmasti sanoa, että mies oli mainitsemallanne tavalla
epämuodostunut, mutta sen verran kuin häntä vilahdukselta näin, olen
muistavinani, että hänen kasvojensa vasemmalla puolella oli jotakin
viallista -- joku arpi -- tai sentapaista!"
"Hänen vasemman korvansa alaosa", toisti herra Cheng. "Miekan isku."
Jifferdene, joka oli tarkkaavana kuunnellut puhettamme, huokasi. Oliko
se sitten huojennuksen vai hämmennyksen huokaus, sitä en tiedä.
"Hyvä!" sanoi hän. "Se näyttää rajoittavan asioita! Kiinalainen, joka
on menettänyt vasemman korvansa alapuolen, vai kuinka? Ei teidän
maanmiehiänne ole Lontoossa kovin monta kaikkiaankaan, herra Cheng!
Mutta kunhan vain antaisitte vähän tietoja lisäksi! No, mikä on miehen
nimi?" Mutta herra Chengin kasvot tulivat vielä entistäkin enemmän
sfinximäisiksi.
"Tällä haavaa", vastasi hän, "esiintynee hän jo toisella nimellä".
"Epäilemättä", myönsi Jifferdene. "Mutta -- sitten on vielä
tärkeämpikin kysymys. Miksi te häntä etsitte, herra Cheng?"
Herra Cheng vilkutti meille silmää.
"Pääasia on", sanoi hän ystävällisesti, "että löydämme hänet".
Jifferdene huomasi, että hänellä oli vastassansa muuri, jonka kautta
ei ollut kulkutietä ja jonka yli oli toivotonta yrittää kiivetä. Hän
laski kätensä ristiin rinnan yli ja pyöritteli peukalojaan, katsellen
vakavasti vanhaa kiinalaista.
"Ajattelin penkoa koko kiinalaiskorttelin -- Limehousen puolella",
esitteli hän.
"Sieltä te ette häntä löydä", sanoi herra Cheng. "Kaikki kiinalaispesät
Lontoossa on jo perinpohjin tutkittu -- omasta aloitteestamme."
"No missä hän sitten on?" kysyi Jifferdene melkein epätoivoisena.
"Ehkä suojelee häntä joku tai useampikin teidän maanmiehenne", vastasi
vanha mies. "Luulen hänellä olevan rikostovereita. Saattoi olla joku
hänen rikostoverinsa eikä välttämättä hän itse, joka murhasi tuon
Hollimentin."
"Kunhan vain tietäisin, minkä asian takia Holliment murhattiin!" mutisi
Jifferdene. "Ei se mikään tavallinen ryöstömurha ollut -- se on selvä.
Hollimentilla oli taskussaan kultakello, hyvinkin viidenkymmenen punnan
arvoinen! Se oli viskattu käytävälle hänen ruumiinsa viereen. Ja rahat
-- hänellä oli runsaasti rahaa -- nekin olivat siinä hujan hajan. Mitä
murhaaja oikein haki?"
Herra Cheng hymyili vielä suopeammin.
"Mielenkiintoisempi kysymys on -- löysikö hän, mitä etsi?" sanoi hän
lempeimmällä äänellään.
"Entä jos ei löytänyt, herra Cheng?" esitti Jifferdene.
"Siinä tapauksessa", mutisi vanha mies, "tapahtuu vielä toinen murha --
ehkä kaksi -- ehkä kolme".
Jifferdene tuijotti häneen. Herra Cheng tuijotti kiinteästi vastaan.
Salapoliisi nousi tuoliltansa.
"Luullakseni on parasta, että ryhdymme hommiimme", sanoi hän. "Tulkaa,
herra Cranage -- olen hyvin kiitollinen teille, herra Cheng. Toivon
kuitenkin, että olisitte antanut meille enemmän tietoja."
Vanha mies ei virkkanut mitään. Hän meni meidän edellämme huoneustonsa
ulko-ovelle ja aukaistuaan sen seisoi vieressä kohteliaasti kumartaen.
Mutta kun minä olin menemässä ulos, laski hän äkkiä linnunjalkaa
muistuttavan kätensä käsivarrelleni.
"Te olette hyvin nuori", sanoi hän. "Varokaa itseänne!"
"Olenko vaarassa, sir?" kysyin minä.
"Te olitte ikkunan toisella puolella", vastasi hän, luoden minuun
nopean, puhuvan katseen. "Toisella puolella oli mies, joka -- ei
häikäile mitään!"
Sitten hän kumarsi hyvästiksi, sulki oven jälkeemme ja me astelimme
alas ja ulos kadulle.
"Kuulkaahan, Jifferdene!" sanoin minä, niin pian kuin olimme ulkona
päivänvalossa. "Olen saanut kylläkseni tästä ja toivon, ettette enää
tarvitse minua. Ilmassa on liian paljon murhan ja tulevan murhan
tuntua! Olen iloinen päästessäni kotiin."
"Teidän on vain tultava tänne taas huomenna tai ylihuomenna, herra
Cranage", vastasi hän kylmästi.
"No miksi?" tiedustelin.
"Ruumiintarkastajan tutkinto -- Hollimentin murhan johdosta", vastasi
hän lyhyesti.
"Mutta mitä se tutkinto minuun kuuluu?" kysyin minä.
"Te tulette olemaan tärkeimpiä todistajia", vastasi hän. "Teidän on
kerrottava koko Portsmouthin juttu. Niin että saatte viipyä ainakin
päivän tai pari. Mutta ei teidän tarvitse pelätä -- minä olen päivällä
teidän seurassanne, eikä luultavastikaan mitään pahaa tapahdu teille
yön aikana hyvässä hotellissa."
"Saakelin kiusallista!" huudahdin minä. "Mitä tarkoitti tuo vanha
kiinalainen viimeisillä sanoillaan?"
"Luullakseni hän tarkoitti, että tuo mies, jolta toinen puoli korvasta
oli poissa, on etsimässä jotakin, mikä oli Hollimentin hallussa, ja
että hän -- taikka hänen rikostoverinsa -- yrittäessään löytää sitä
penkovat ja tutkivat jokaisen ja kaikki, jolla on jotakin tekemistä
Hollimentin kanssa", vastasi hän kuivasti. "Siitä on kysymys!"
"Olenko minä siis jossakin vaarassa?" sanoin. "Epäilemättä hän tiesi,
että minä olin ollut Hollimentin seurassa, jos kohta vain tilapäisesti!"
"Älkää pelätkö!" vastasi hän. "Minä pidän teistä huolta. Te olette
paremmassa turvassa minun kanssani ja Lontoossa kuin olisitte tuolla
Renardsmere Housessa. Heittäkää asia mielestänne, herra Cranage, ja
sitten me pistäydymme ajurilla Paddingtonin poliisiasemalla kuulemassa
uutisia viimeöisestä tapauksesta -- tähän mennessä heillä pitäisi jo
olla siellä joitakin."
Me siis palasimme Paddingtoniin, ja siellä poliisiasemalla tuli
meitä vastaan heti paikalla mies, joka näytti vilpittömän iloiselta
kohdatessaan kumppanini.
"Aioin juuri soittaa teille", sanoi hän. "Olen saanut joitakin tietoja
tuosta murhatusta miehestä, jonka henkilöllisyydestä emme ole varmat."
"Ei teidän tarvitse kauemmin olla epätietoisuudessa", huomautti
Jifferdene. "Hänen henkilöllisyytensä on jo todistettu -- sen on tehnyt
tämä herrasmies. Hän on mies, jonka sanoinkin hänen olevan -- Holliment
Portsmouthista. No mitä tietoja te olette saanut hänestä?"
"No niin, me olemme kaiken päivää toimittaneet tiedusteluja tuolla
Maida Valen piirissä", sanoi toinen, "ja tänä iltapäivänä sain selville
jotakin. Hänen tuntomerkkejään vastaava mies oli Warrington-hotellissa
myöhään eilen illalla erään toisen miehen seurassa. Aion juuri käväistä
siellä, saadakseni lisätietoja asiasta -- ja teidänkin olisi paras
tulla mukaan."
"Siinä tapauksessa, että sieltä on joitakin uutisia saatavissa --"
aloitti Jifferdene.
"On sieltä. Heti asiasta kuultuani lähetin erään miehen hotellin
isännän luo toimittamaan, että tämä käväisisi ruumishuoneessa
katsomassa, tuntisiko hän vainajan siksi mieheksi, joka oli ollut
siellä eilen illalla. Tähän mennessä hän kai jo on palannut hotelliin,
enkä ole niinkään kärkäs saamaan tarkempia tietoja hänestä -- tuosta
vainajasta -- kuin miehestä, joka oli hänen matkassaan", sanoi
Paddingtonin salapoliisi. "Ja asia on viipymättä toimitettava."
"No mennään sitten", suostui Jifferdene. "Tulkaa, herra Cranage -- kun
te kerran olette niin paljon asiaan sekaantunut, niin -- voitte yhtä
hyvin seurata sitä loppuun asti. Ei tämä niin hauskaa ajanvietettä
lie kuin ketunajo", lisäsi hän, kun me menimme ulos ja taas asetuimme
ajurinrattaille, "mutta jännittävää se tietenkin on".
Samalta alkoi minusta itsestänikin tällä hetkellä tuntua. Ajettiin
takaa ihmistä, joka oli vain yksi seitsemästä miljoonasta!
"Luulen, että teidän asianne tällaisissa tapauksissa on tehdä
johtopäätöksiä", sanoin minä, kun me vielä kerran lähdimme liikkeelle.
"Jonkinlainen matemaattinen probleemi, vai mitä?"
"Niin, tai arpapeli!" huomautti Jifferdene, iskien silmää toiselle
miehelle. "Ja toisinaan siinä on ainesta näytelmäksi, eikö olekin
Birkem?"
"Sen kyllä uskon", sanoi Birkem. "Siltäpä tämäkin asia näyttää. Mistä
syystä tuo mies puukotettiin? Ei ainakaan sen takia, mitä hänellä oli
muassaan."
"Hm!" sanoi Jifferdene. "Paljon on tässä maailmassa arvoituksellista.
Joka tapauksessa on pienikin lisätieto tässä asiassa arvokas.
Toivottavasti tuolla hotellinisännällä on hyvä muisti!"
"Niin, muistikin on monenlainen", huomautti Birkem. "Selvästä,
värittämättömästä muistista minä pidän. Se minua harmittaa, kun ne
alkavat sekoittaa mielikuvitusta muistelmiinsa. Mutta tunnen tätä
miestä jonkun verran -- hän puhuu meille suoraa kieltä."
"Taitaa olla käytännöllinen mies", sanoi Jifferdene.
"Hyvin!" myönsi Birkem. "Hän kertoo meille vain, mitä hän näki ja mitä
kuuli -- eikä sen enempää."
Kysymyksessä oleva hotellinisäntä odotti nähtävästi poliisin käyntiä,
ja heti kun olimme päässeet perille, vei hän meidät erääseen
yksityiseen vierashuoneeseen ja kävi suoraan käsiksi asiaan, joka oli
käyntimme aiheuttanut.
"No niin", sanoi hän, nojaten kyynärpäillään pöytään ja katsellen
meitä. "Olen käynyt siellä -- ruumishuoneessa."
"No?" kysyi Birkem.
"Se oli sama mies, joka oli täällä eilen illalla!"
"Oletteko varma?"
"Ihan varma! Hän tuli tänne -- tarkoitan tarjoiluhuoneeseen -- noin
puoli yksitoista ja viipyi täällä lähes sulkemisaikaan asti."
"Hänellä oli toinen mies mukanaan, eikö niin?" virkkoi Birkem.
"Niin oli. Eräs nuorempi mies -- erittäin hyvin puettu, täydellinen
keikari, mitä vaatteisiin tulee. Juutalainen!"
Tuskin saatoin pidättää hämmästyksen huudahdusta. Se oli epäilemättä
Neamore. Neamore tietystikin. Mutta minä en aikonut puhua -- vielä
ainakaan.
"Olitteko milloinkaan ennemmin nähnyt kumpaakaan heistä?" kysyi
Jifferdene.
"En milloinkaan! Ehkä juuri sen vuoksi erikoisesti panin heidät
merkille. Olin sattumalta itse palvelemassa siinä tarjoilupöydässä,
jonka luo he suuntasivat kulkunsa sisään tullessaan, ja katsoin
tarkkaan kumpaakin. Toisestakin syystä he herättivät huomiotani -- he
pyysivät pullollisen samppanjaa."
"Ja saivatkin sen", sanoi Birkem.
"Tietysti -- ja parasta lajia päälle päätteeksi. He joivat sen
tarjoilupöydän ääressä, kiirehtimättä. Kuulin, mistä he keskustelivat."
"Mistä sitten?" kysyi Jifferdene.
"Lady Renardsmeren tamman -- Välkehtivän Rubiinin --
voittomahdollisuuksista Derbyssä", vastasi isäntä. "Nuoremmalla
miehellä näytti olevan joitakin lähempiä tietoja asiasta."
"No?" sanoi Jifferdene hetken vaitiolon jälkeen. "Ja mitä sitten?"
"He joivat pullonsa loppuun. Sitten katsoi vanhempi miehistä --
sama, jonka juuri olen nähnyt -- kelloansa", jatkoi ravintoloitsija
merkitsevästi nyökäten. "'Vielä on yllin kyllin aikaa', sanoi hän. 'Me
otamme vielä toisenkin.' Sitten hän käski tuoda toisen pullon samaa
lajia, ja kun minä olin aukaissut sen heille, ottivat he sen ja lasinsa
salin toisella puolella olevaan komeroon ja istuutuivat."
"Olivatko he selviä?" kysyi Birkem.
"Selvät ja raittiit ja niin hyväkäytöksiset kuin toivoa voi", vakuutti
ravintoloitsija luottavaisena. "Oikein siivoja, kohteliaita miehiä.
Pidin heitä parina vedonlyönti-asiamiehenä -- tai miehinä, jotka ovat
ainakin tekemisissä kilparadan kanssa!"
"Ja kuinka kauan he viipyivät juttelemassa teidän ravintolassanne?"
kysyi Jifferdene.
"He istuivat rauhallisesti jutellen viinilasiensa ääressä, kunnes
noin kymmenen minuuttia uupui tavallisesta sulkemisajasta. Silloin he
sytyttivät sikaarinsa, ja kun he olivat lähdössä, tuli nuorempi heistä
minun luokseni ravintolapöydän ääreen ja kysyi, voisinko minä sanoa
heille, missä Delaware-tie oli? Menin ovelle heidän kanssaan ja osoitin
tietä -- se ei ole tästä kaukana. He sanoivat hyvää yötä ja lähtivät
siihen suuntaan."
"Yhdessäkö?" kysyi Jifferdene.
"Yhdessä!" sanoi ravintoloitsija.
Heti senjälkeen me lähdimme ja kuljimme pitkin Warrington Crescentiä
etsien Delaware-tietä, joka osoittautui olevan vain noin parin kadun
päässä. Se oli erittäin kunnioitettavan näköinen poikkikatu, sille
piirille ominaista mallia -- hyvin rakennettuja pikku huviloita
kipsikoristeisine julkisivuineen, pienien kiviaidalla ympäröityjen
puutarhain keskellä; ei mikään niiden ulkomuodossa herättänyt ajatusta
murhan tapaisesta rikoksesta. Ja kuitenkin, kuten Jifferdene sormellaan
osoitti, tänne oli kaksi miestä tullut hyvin myöhään illalla, ja tuskin
kolmen minuutin kävelymatkan päässä, alhaalla kanavan luona, oli toinen
heistä surmattu pari tuntia jälkeenpäin.
"Teidän on toimitettava joitakin tiedusteluja näillä paikoilla,
Birkem", huomautti hän, kun me seisoimme eräässä nurkassa katsellen
ympärillemme. "Holliment ja tuo toinen mies tulivat tänne tapaamaan --
jotakuta henkilöä! Ketähän?"
Birkem katseli miettivästi, arvostelevasti joka taholle ympärilleen.
"Tällä kadulla ei ole montakaan taloa. Ja jokainen niistä on sen
näköinen kuin asuisi niissä ihmisiä, joilla on pankkisäästöjä ja
sahviaaninahkaiset rukouskirjat! Korkeasti kunnioitettavia, niin kuuluu
minun arvosteluni. Osoitekalenterista minä voin saada selville kaikkien
asukkaitten nimet ja muita tietoja heistä ja voin käydä joka ovella.
Mutta jos nuo miehet kävivät täällä tapaamassa jotakuta, niin ei ole
todennäköistä, että se joku myöntää sen!"
"Teidän on koeteltava onneanne", sanoi Jifferdene. "Tuo ravintoloitsija
mainitsi, että miehet keskustelivat kilpa-ajoista. Ottakaa aluksi
selvää, asuuko tällä kadulla ketään, jolla on jotakin tekemistä
kilpa-ajojen kanssa tai sitten vedonlyöntihommia -- ehkä saatte siitä
jonkun johtolangan, jos täällä joku sellainen asuu. Vähäisetkin
sentapaiset tiedot -- mutta mikä nyt, herra Cranage?"
Sillä minä olin äkkiä kirkaissut hämmästyksestä ja tein sitten
liikkeitä, jotka epäilemättä panivat kumppanini ajattelemaan, että olin
tullut hulluksi. Ajurinnrattaat olivat täyttä vauhtia kulkien tulleet
nurkan ympäri ja olivat nyt nopeasti menossa Edgware-tielle päin pitkin
Warrington Crescentiä -- niin nopeasti tosiaankin, että takana olevalla
numerolaatalla numerot kaikki hyppivät yhtenä sekamelskana. Mutta kun
ne kulkivat minun ohitseni, oli minun juuri onnistunut tuntea niissä
olija -- Quartervayne!
"Nuo rattaat!" huudahdin minä. "Quartervayne on niissä! Quartervayne!
-- mies, joka lähetti minut Hollimentin luo! Nopeasti -- emmekö voi
seurata niitä?"
"Kun ei ole toisia ajurinrattaita missään näkyvissä, emme voi", sanoi
Jifferdene. "Mutta oletteko varma asiasta?"
"Ihan varma!" todistin minä kiihkeänä. "Näin hänet selvästi.
Quartervayne, niin totta kuin elän! Kunhan vain olisimme voineet
pysähdyttää hänet!"
"Niin vain -- ehkä siitä olisi ollut apua"', vastasi hän päätään
pudistaen. "Mutta hän on poissa näkyvistä nyt! Hm! -- ehkäpä hän oli
se mies, jota he tulivat tapaamaan tänne eilen illalla? Kun kerran
me olemme tai te olette nähnyt hänet täällä päin, niin ehkä hän asuu
täällä. Kuulkaapas, antakaa Birkemille täydellinen kuvaus hänestä."
Kuvailin hänet Birkemille niin tarkkaan kuin osasin ja sellaisena
kuin muistin hänet Clarence-laiturilta, ja sitten Jifferdene ja minä
jätimme hänet ja lähdimme pois. Ja hetken aikaa olin vähällä kertoa
kumppanilleni Neamoresta, sillä minä olin varma siitä, että Neamore
oli ollut Hollimentin kanssa Warrington-hotellissa edellisenä iltana
ja mennyt hänen kanssaan Delaware-tielle. Mutta muutin mieltä -- kumpi
sitten olisi ollut parempi -- ja päätin olla mainitsematta mitään,
kunnes olin nähnyt lady Renardsmeren tai kunnes jotakin uutta oli
tullut ilmi. Olin tuskallisen hämmästynyt -- Holliment, Quartervayne,
Neamore, lady Renardsmere muodostivat kummallisen yhdistelmän.
"Kuulkaahan!" sanoi Jifferdene, äkkiä keskeyttäen mietteeni, "iltapäivä
ei ole vielä lopussa. Mepä lähdemme Kiinan lähetystöön, joka on
Portland-aukiolla -- haluaisin puhua pari sanaa tuon herra Shenin
kanssa, joka tuli meidän seurassamme teitä tapaamaan. Jos vanha sfinxi
Langhamissa ei tahdo kertoa minulle mitään, niin ehkä herra Shen
tahtoo, kuultuaan Hollimentin murhasta."
Me lähdimme Portland-aukiolle. Herra Shen otti meidät vastaan. Hän oli
ystävällinen, lempeä, kohtelias, innokas ja kerrassaan tutkimaton. Hän
oli yhtä mieltä Jifferdenen kanssa siitä, että Hollimentin nähtävästi
oli murhannut kiinalainen, jonka kasvot minä olin nähnyt ikkunassa
ja joka epäilemättä oli sama mies, jota herra Cheng etsi. Mutta sen
myönnettyään hän ei enempää sanonut.
"No, herra Shen", sanoi Jifferdene houkuttelevasti. "Ettekö voisi
kertoa minulle, mistä oikeastaan on kysymys? Minkä vuoksi tahtoo herra
Cheng löytää tämän miehen -- jonka nimeä hän ei tahdo ilmoittaa meille."
Herra Shenin lempeä ääni kävi entistäkin pehmeämmäksi.
"Kysymys on vain hänen löytämisestään", sanoi hän.
Jifferdene levitti kätensä.
"Aivan niin!" hän myönsi. "Mutta sallikaa minunkin kysyä teiltä --
teillä on käytettävinänne keinoja, joita meillä ei ole. Oletteko
koettaneet etsiä häntä -- niistä kortteleista, joissa maanmiehiänne on
koolla Lontoossa -- Limehousessa ja muualla? Oletteko? -- No niin,
oletteko löytäneet hänestä jälkeäkään?"
"Emme!" vastasi herra Shen reippaasti kylläkin. "Emme jälkeäkään! Emme
sanaakaan kuulleet! Ja -- hän on viallinen mies, helppo tuntea."
"No missä perhanassa hän sitten on!" huudahti Jifferdene. "Kiinalainen!
-- puolet vasemmasta korvasta poissa! -- ja yhtä viekas kuin --"
"Luulenpa", keskeytti herra Shen rauhallisesti, "että englantilaiset
rikostoverit häntä huolellisesti suojelevat ja piilottelevat".
"Hän oli ulkona viime yönä joka tapauksessa, lyönpä vaikka vetoa
siitä!" mutisi Jifferdene. "Panen miljoonan yhtä vastaan siitä, että
hän se Hollimentin surmasi."
"Niin kai", myönsi herra Shen. Hän hymyili ystävällisesti silmälasiensa
läpi. "Luullakseni hän puukottaa jonkun toisenkin vielä. Ehkä te
silloin saatte hänet kiinni."
Jifferdene tuijotti häneen ja nousi.
"Tuleekohan herra Cheng kertomaan minulle, _miksi_ hän tahtoo saada
hänet kiinni?" kysyi hän. "Vaikka vielä parempi on kysyä -- tiedättekö
sitä itse, herra Shen? Antakaa kuulua!"
"Hm!" sanoi herra Shen. "Hyvästi. Tulettehan katsomaan minua joskus
toistekin, vai miten?"
Tämän jälkeen me lähdimme, ja Jifferdene kiroili koko matkan pitkin
Portland-aukiota. Ehkä se kevensi hänen mieltään; ainakin hän sen
jälkeen taas käänsi huomionsa minuun. Lyhyen neuvottelun jälkeen
minä päätin mennä yöksi Howard-hotelliin Norfolk-kadulle ja oman
turvallisuuteni vuoksi pysyä ovien sisäpuolella kerran kynnyksen
yli astuttuani. Sinne minä siis Jifferdenestä erottuani lähdin,
söin kaikessa rauhassa päivällistä, tupakoin, pelasin pari peliä
biljardia erään vieraskumppanin kanssa ja kello yhdeltätoista lähdin
huoneeseeni. Olin juuri aikeissa riisuutua, kun ovenvartija tuli
tuomaan kirjelippua, samalla ilmoittaen, että sen lähettäjä odotti
alhaalla. Kirjelippu oli huolimattomasti reväisty paperipalanen, johon
oli lyijykynällä töherretty vain -- _Clarence-laituri_.
Lähdin suoraan alas. Siellä seisoi eräässä eteissalin pimeässä
nurkkauksessa Quartervayne.