Olin niin hämmästynyt tämän lyhyen ilmoituksen johdosta, etten sillä
hetkellä voinut muuta tehdä kuin seisoa ja tuijottaa Spilleriin
tietoisena siitä, että palvelija, joka oli minut hakenut, ja
taloudenhoitaja, joka oli juuri tullut eteishuoneeseen, vuorostaan
tuijottivat minuun. Mutta äkkiä sain puhelahjani takaisin.
"Hollimentko? Murhattu!" huudahdin minä. "Mahdotonta! Mutta minähän
näin hänet itse eilen illalla juuri!"
"Ei se silti mahdotonta ole, herra Cranage", vastasi Spiller kylmästi.
"Paljon on aikaa murhan tapahtua eilisillan ja tämän aamun välillä.
Mutta katsokaa tänne!"
Hän otti esille sähkösanoman, aukaisi sen ja ojensi minulle. Myönnän,
että käteni vapisi, kun otin sen häneltä -- mielikuvitukseni oli
jo toimessa, olin näkevinäni, miten Holliment hitaasti ja varmasti
saavutettiin...
"Tämän on lähettänyt Jifferdene -- mies, joka äskettäin oli minun ja
kiinalaisen herran kanssa", sanoi Spiller. "Lukekaa se!" Minä luin:
"West Endissä varhain tänä aamuna löydetty mies murhattuna, hyvin
otaksuttavasti Holliment, tuokaa Cranage tänne mahdollisimman
pian, tärkeä."
"Niin", sanoin minä, "mutta hän sanoo vain -- hyvin otaksuttavasti.
Saattaa olla. Joka tapauksessa -- luulen, että minun on lähdettävä
teidän kanssanne. Mutta -- miksi? Muitakin on -- ja täytyy olla
-- jotka voivat todeta Hollimentin yhtä hyvin kuin minäkin.
Portsmouthilaisia -- koko joukko."
"Portsmouthissa ei ole ketään, joka tietäisi sitä, mitä te, herra
Cranage, tiedätte -- hänen viime päivistään siellä", vastasi
salapoliisi. "Tulkaa -- lähdetään! Minulla on hyvä auto tuolla
ulkopuolella -- me lähdemme sinne heti paikalla tietä pitkin."
"Tulkaa parvekkeelle", sanoin minä, johtaen hänet ovelle, missä olimme
poissa jo uteliaiksi käyneiden palvelijain kuuluvilta. "Kuulkaahan!"
jatkoin minä. "Mitä esitän syyksi lady Renardsmerelle? En halua kertoa
hänelle, että olen sekaantunut murhajuttuun -- en ainakaan, ennenkuin
olen kuullut siitä enemmän."
Spiller nyökkäsi ja alkoi miettiä asiaa.
"Kertokaa hänelle, että eräälle ystävällenne -- tai sukulaisellenne
-- on sattunut vakava tapaturma Lontoossa, ja että teidän läsnäolonne
on välttämätön", sanoi hän. "Pyytäkää häneltä parin päivän lomaa --
ehkä teidän on jäätävä yöksi. Tämä syy käy laatuun, eikö niin? Nuo
veikot tuolla sisällä eivät tunne minua -- ei kukaan tunne minua täällä
päin. Voitte sitten myöhemmin selittää hänelle asian -- jos se on
tarpeellista."
Lähdin etsimään lady Renardsmereä puutarhastaan. Suureksi
huojennukseksi minulle suostui hän viipymättä pyyntööni, tekemättä
mitään kysymyksiä ensinkään -- vieläpä tarjosi nopeaa autoa ja Walkeria
ajamaan. Minä ilmoitin, että miehellä, joka oli tullut minua noutamaan,
oli auto oven edessä, ja muutamassa minuutissa Spiller ja minä olimme
matkalla.
"Aika ilkeä juttu tämä, herra Cranage", huomautti salapoliisi,
kun olimme ennättäneet jonkun matkaa. "Tähän asti se on minulle
käsittämätön. Mitä te siitä aattelette?"
"Minäkö?" huudahdin. "Voi taivas, en tiedä siitä enempää kuin mitä
kerroin teille. Luulisin, että te -- ja tuo Scotland Yardin mies --
minkä sanoittekaan hänen nimekseen -- Jifferdenekö? -- että te olette
oikeat miehet siitä asiasta jotakin tietämään."
"Niin kai", huomautti hän kuivasti naurahtaen. "Vakuutan teille, että
me tuskin tiedämme mitään. Tuo kiinalainen herra, joka tuli meidän
kanssamme teitä tapaamaan - hän se tietää jotakin, jos kukaan. Mutta ne
itämaalaiset! -- yhtä hyvin voi koettaa ottaa luuta koiran suusta kuin
tietoja heiltä, silloin kun eivät niitä tahdo antaa!"
"Miten tuli hän olleeksi teidän seurassanne ensinkään?" kysyin minä.
"Olen sitä koko lailla kummastellut."
"Minäpä kerron teille", vastasi hän. "Hän ilmestyi Jifferdenen seurassa
pääosastoomme Portsmouthiin muutamia päiviä ennenkuin näimme teidät
siellä nummella. Hän tahtoi saada tietoja jostakin kiinalaisesta, jonka
luultiin, sanoo hän, hiljakkoin oleskelleen Portsmouthissa ja jota
Kiinan lähetystö kiihkeästi halusi saada käsiinsä. Minut määrättiin
tiedusteluja tekemään. Vihdoin -- tarkemmin sanoen jo seuraavien
kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa -- sain selville, että eräs
kiinalainen, nähtävästikin kunnioitettava mies, oli pari kolme kertaa
nähty Hollimentin seurassa. Lähdimme Hollimentin kauppapaikalle ja
huomasimme, että siellä oli merkillisiä tapahtunut ja että Holliment
oli hävinnyt. Me teimme sitten tiedusteluja ympäristössä, ja 'Amiraali
Hawken' viinuri kertoi eräästä nuoresta vieraasta herrasmiehestä,
joka oli ollut Hollimentin kaupassa yhden koko päivän. Jonkun
päivän kuluttua tuli hän luoksemme ja sanoi löytäneensä tuon nuoren
herrasmiehen -- teidät -- ja kertoi, missä te olitte. Niin me sitten
tulimme Renardsmereen -- ja kuulimme teiltä kiinalaisesta, joka
kurkisti sisään Hollimentin ikkunasta ja perästäpäin murtautui sisään
muitten kaverien kanssa. Ymmärrättekö?"
"Ja siinäkö kaikki?" kysyin minä.
"Kaikki, minkä tähän asti tiedän", vastasi hän. "Ja niine uutisineen
herra Shen lähti matkoihinsa ja Jifferdene hänen mukanaan. En ole
kuullut mitään enempää, kunnes sain tämän sähkösanoman."
"Oikeastaan tulemme siis siihen", sanoin minä, "että te kolmissa miehin
ette olleetkaan hakemassa Hollimentia, vaan jotakuta kiinalaista".
"Aivan niin", vastasi hän. "Erästä kiinalaista! Kerronpa teille --
Kiinan lähetystö tahtoo saada hänet käsiinsä -- kuka hän nyt lieneekään
-- aivan välttämättä, jopa siinä määrin, että ovat antaneet Scotland
Yardin toimeksi etsiä häntä. Mutta mitä he hänestä tahtovat tai kuka
hän on, ja mitä Hollimentilla on tai on ollut tekemistä sen asian
kanssa, siitä ei minulla ole sen enempää tietoa kuin vastasyntyneellä
lapsella."
"Spiller!" sanoin minä. "Lyön vetoa kuinka paljon hyvänsä siitä, että
jos murhattu on Holliment, niin tuo kiinalainen hänet murhasi!"
"Minä sanoisin, että se on varma", huomautti hän naurahtaen. "Voisitte
huoletta veikata miljoonan yhtä vastaan. Mutta -- mikä on syynä?"
"En tiedä", vastasin minä. "Sen vain tiedän, etten koskaan ole
nähnyt ihmistä niin täydellisesti pelon vallassa kuin Holliment oli
kertoessani hänelle, että olin nähnyt tuon kaverin keltaiset kasvot
ja vinot silmät ikkunassa! Hän oli hirveästi peloissaan hengestään,
Spiller -- hengestänsä!"
"Niin, ja tuo kaveri sai hänet käsiinsä!" sanoi hän. "Saattepa nähdä,
että se on Holliment. Mutta Jifferdene tietää enemmän, kunhan tulemme
perille."
Tapasimme Jifferdenen odottamassa meitä Scotland Yardissa. Hän vei
meidät pieneen odotushuoneeseen ja sulki oven meidän kolmen jälkeen.
Siihen mennessä olin tehnyt päätökseni eräästä asiasta, jota olin
matkan varrella mielessäni miettinyt, aina silloin kun keskustelumme
Spillerin kanssa oli pysähdyksissä -- olin päättänyt, etten mainitsisi
Neamorea Hollimentin yhteydessä -- en ainakaan vielä. Sillä jos
mainitsin Neamoren, oli minun mainittava lady Renardsmere, ja sitä
en tahtonut. Ja ehkä loppujen lopuksi Neamorella ei ollutkaan mitään
tekemistä tämän asian kanssa -- Holliment tietysti tunsi paljon ihmisiä
Lontoossa.
"En luulisi olevan mitään epäilystä siitä, että tämä mies on Holliment
-- päättäen kuvauksesta, jonka sain hänestä Portsmouthissa", huomautti
Jifferdene ovea sulkiessaan. "Minun mielestäni se on varma."
"Herra Cranage näki hänet eilen illalla", huomautti Spiller nyökäten
minuun päin.
"Niinkö?" sanoi Jifferdene. "Missä sitten?"
"Toceaderossa -- päivällistään syömässä", sanoin minä. "Noin kello
seitsemän paikkeilla."
"Puhuttelitteko häntä?" kysyi hän.
"En puhutellut -- enkä tahtonutkaan puhutella. Viimeisten seikkailujen!
jälkeen Hollimentin kanssa", jatkoin minä, "en tahtonut olla missään
suhteissa häneen. Hän ei nähnyt minua -- ja minä lähdin sieltä pois."
"No niin", sanoi Jifferdene. "Pyydän joka tapauksessa teitä todentamaan
hänet, herra Cranage. Tiedän kyllä, että monet muut voisivat sen tehdä,
mutta erikoisista syistä haluan teidän tekevän sen ja auttavan minua
tässä kohden. Te olette kai ainoa henkilö, joka näitte kiinalaisen --
joka minun ajatukseni mukaan on murhaaja."
"Missä se tapahtui?" kysyi Spiller.
"Paddingtonin puolella", vastasi Jifferdene. "Jos tiedätte Maida Valen,
tiedätte myöskin, että siellä on kappale Regent-kanavaa kulkemassa
Edgware-tien ja Warwick Crescentin välillä. Viertotietä toisella
puolella nimitetään Blomfield-tieksi; toisella Maida Hill Westiksi.
Hän löydettiin makaamassa Blomfield-tiellä, kanavavallin luona,
noin kahdeksantoista metriä sillasta, joka yhdistää Warwick-kadun
Harrow-tiehen. Kello kolmelta tänä aamuna eräs poliisimies löysi hänet.
Hän oli ollut kuolleena noin puolen tunnin verran poliisilaitoksen
lääkärin lausunnon mukaan. Puukotettu! Ja mies, joka hänet puukotti,
tiesi kyllä mihin iskeä! Mutta mistä syystä? Siinä pulma! Joka tasku
hänen takissaan oli käännetty nurin; muutamat hänen tavaransa, kuten
kello, rahat ja niin edespäin, löydettiin tieltä hänen vierestänsä,
aivan niin kuin olisivat olleet arvottomia; hänen takkinsa ja liivinsä
olivat paikka paikoin viilletyt auki -- silminnähtävästi oli murhaaja
etsinyt jotakin. Mutta onnistuiko hänen löytää se vai ei -- kukapa
tietää?"
"Eikö siis ole mitään johtolankaa?" esitteli Spiller.
"Ei mitään! Ei alkuakaan", sanoi Jifferdene. "Tietysti poliisit panevat
toimeen pontevia tiedusteluja ympäristössä, saadakseen selville, onko
häntä nähty tämän korttelin seutuvilla myöhään eilen illalla ja kenen
seurassa, mutta tähän mennessä en ole kuullut mitään."
"Missä hän nyt on?" kysyi Spiller.
"Paddingtonin ruumishuoneessa. Lähdemme sinne ja otamme herra Cranagen
mukaamme todentamaan hänet", vastasi Jifferdene. "Unohdin mainita,
ettei häneltä tavattu minkäänlaisia papereita. Ehkä murhaaja otti
ne mukaansa, jos sellaisia oli. Tietenkin hänellä on voinut olla
taskukirja. No niin, mennään nyt. Mutta teillä on ollut pitkänlainen
ajomatka, ja kello käy jo kahta. Mitä jos ensin söisimme vähän?"
Pistäysimme erääseen Parliament-kadun varrella olevaan ravintolaan,
ja pian olin selvillä siitä, että niin inhoittavat kuin heidän
virkavelvollisuutensa silloin tällöin olivatkin, ei se ainakaan
haitannut tovereitteni ruokahalua. He söivät ja joivat hyvällä halulla
-- ja minäkin seurasin heidän esimerkkiään, heittäen mielestäni kaikki
epämiellyttävät ennakkoajatukset edessäni olevasta tehtävästä. Ja
heidän kunniakseen on minun mainittava, etteivät he puhuneet mistään
ammattiasioista aterian aikana -- sen sijaan me puhuimme kilpa-ajoista,
ja minä kehoitin heitä lyömään viimeisen kolikkonsa Välkehtivästä
Rubiinista, josta minä, henkilökohtaisen tuntemukseni perustuksella,
annoin heille hehkuvan kuvauksen. Sovimme oikein hyvin yhteen --
ja vihdoin me maksoimme laskumme, menimme jälleen ulos kirkkaaseen
kevätilmaan ja lähdimme ajurilla Paddingtoniin -- päästäksemme tuosta
asiasta.
"Yksi tarkka silmäys riittää, herra Cranage", kuiskasi Jifferdene, kun
astuimme ruumishuoneeseen. "Siinä ei kannata viivytellä -- kyllä te
heti tunnette, onko se hän vai ei. No niin..."
Se oli Holliment. Hän oli hyvin hiljainen ja hyvin kalpea ja hyvin
kammottava...
"Hän se on!" kuiskasin minä. "Voi hirveää! -- ja eilen illalla..."
Lähdimme taas ulos. Me kuljimme Paddington Greenin läpi äänettöminä.
"Paikka, jossa se tapahtui", huomautti Jifferdene äkkiä, "on vain
viiden minuutin kävelymatkan päässä tästä. Mutta en usko, että sinne
kannattaa mennä katsomaan -- ei siellä ole mitään nähtävää, paitsi itse
paikka tietysti. Meillä on vielä muutakin tekemistä, herra Cranage.
Haluan, että tulette minun kanssani tapaamaan erästä kiinalaista
herrasmiestä, joka majailee Langham-hotellissa, ja sitten illalla aion
viedä teidät Limehousen puolelle."
"Luullakseni olen teidän käsissänne", myöntelin minä.
"Niin, koetamme mahdollisimman pian saada teitä koskevat asiat
loppuun suoritetuiksi", sanoi hän. "Mitä teihin tulee, Spiller, on
parempi, että menette takaisin Portsmouthiin tiedusteluja jatkamaan
-- hankkimaan lisää tietoja Hollimentistä ja kiinalaisesta -- enemmän
siellä täytyy olla saatavissa. Kuulkaahan!" -- Hän veti Spillerin
syrjään ja puheli jonkun hetken vakavasti hänen kanssaan. "Ottakaa
siitä selvä, jos voitte", sanoi hän lopuksi, "ja ilmoittakaa tietysti
minulle kaikki".
Spiller jätti minulle hyvästi ja lähti junalle. Jifferdene taas, kun
olimme kävelleet vähän kauemmas, huusi vuokra-ajuria ja käski ajamaan
Langham-hotelliin. Kun olimme lähteneet liikkeelle, kääntyi hän
luottavasti minun puoleeni.
"Tämä on omituisimpia tapauksia, minkä kanssa minulla milloinkaan
on ollut tekemistä, herra Cranage", sanoi hän. "Sitä omituisempi,
kun nuo itämaalaiset ovat siihen sekaantuneet. Spiller sanoi minulle
kertoneensa teille kaikki, mitä hän tietää; niin, ja totta puhuen
on minulla siihen hyvin vähän lisättävää! Mutta minullapa on eräs
ajatus. Spillerhän kertoi teille, vai kuinka, että Kiinan lähetystö
pani minut tuon kiinalaisen jäljille, jonka Holliment varmasti tunsi
Portsmouthissa. Niinpä niin -- mutta Kiinan lähetystön takana on joku,
ja se joku on minun luullakseni muuan vanha kiinalainen herrasmies
-- joku mahtava pohatta omassa maassaan kai -- joka nyt asustaa
Langhamissa. Olen nähnyt hänet kerran herra Shenin seurassa, ja te ja
minä menemme tapaamaan häntä nyt taasen. Hän tietää kyllä koko asian
alun ja juuren. Mutta totta vie, minä en tiedä!"
"Mutta jos tuo vanha herra todella tietää, mistä on kysymys", sanoin
minä, "niin ettekö voi, katsoen asiain nykyiseen tilaan, saada häntä
puhumaan? Ettekö voi pakottaa häntä puhumaan? Kun hän kuulee, että asia
on johtanut murhaan --"
"Niin luulisi, mutta nuo itämaalaiset eivät näytä antavan ihmishengelle
niin suurta arvoa kuin me, herra Cranage", vastasi hän. "Ja mitä
siihen tulee, että voisi taivuttaa tai pakottaa häntä puhumaan -- niin
odottakaa, kunnes näette hänet! En ole sfinxiä nähnyt, mutta luulisin,
että yhtä hyvin saisi sen laulamaan viimeistä varieteelaulua kuin tuon
vanhan kummituksen puhumaan jotakin, mitä hän ei tahdo!"
"Ja kuka hän on?" kysyin minä. "Sanoitte: joku mahtava pohatta omassa
maassaan. Mitä hän täällä tekee? Ja puhuuko hän englantia?"
"Hän puhuu englantia aivan hyvin -- yhtä hyvin kuin tuo herra Shenkin,
ja se on jotensakin hyvin -- on opiskellut jossakin täkäläisessä
yliopistossa, tuo herra Shen, ymmärtääkseni", vastasi hän. "Mitä
tekemistä tuolla vanhalla herralla taas on täällä, sitä en tiedä;
mutta siitä vähästä päättäen, mitä olen nähnyt, arvelen häntä joksikin
mahtavaksi kauppaylimykseksi. Hänellä on hallussaan koko rivi huoneita,
ja muutamia meidän johtavia rahamiehiämme käy siellä häntä tapaamassa.
Mikä hänen arvonsa, asemansa ja niin edespäin tarkalleen lienee, sitä
en tiedä -- minä tunnen hänet ja Langhamissa tunnetaan hänet herra
Chenginä."
"Herra Cheng -- panenpa mieleeni", sanoin minä. "Ja missä määrin on
herra Cheng selvillä tämän jutun yksityiskohdista?"
"Sikäli, että Holliment tunsi erään kiinalaisen Portsmouthissa
hiljakkoin ja että te, ollessanne Hollimentin kauppaa hoitamassa,
näitte erään kiinalaisen kurkistelevan sisään ikkunasta ja että
Holliment kuullessaan tämän säikähti aivan kuollakseen ja että
myöhemmin eräs kiinalainen, roistojoukon seuraamana, murtautui sisään,
jonka jälkeen Holliment pakeni. Tämän", sanoi Jifferdene, "tietää herra
Cheng tähän asti. Ja nyt aion minä kertoa hänelle, että Holliment on
murhattu."
"Nähdäksenne, saisiko se hänet puhumaan, eikö niin?" utelin minä.
"No niin, ehkä se on minulla mielessä", myönsi hän. "Mutta hän ei kyllä
puhu, jos hän ei itse tahdo. Tahtoisinpa vain saada tietää, mitä on
hänen vanhan pergamenttinaamansa takana!"
Samassa me saavuimme Langhamiin, ja heti Jifferdene lähetti
käyntikorttinsa herra Chengille. Meidän ei tarvinnut kauan odottaa
-- muutaman hetkisen kuluttua ilmestyi nuori englantilaiseen pukuun
puettu kiinalainen, tervehti salapoliisia kohteliaasti ja johtaen meitä
portaita ylös vei meidät erääseen noista monista hienoista huoneista ja
pyytäen meitä istumaan huomautti, että herra Cheng ennen pitkää tulisi
henkilökohtaisesti meitä tapaamaan. Sitten hän hävisi, ja me odotimme
-- viisi, kymmenen minuuttia. Muuan ovi aukeni, ja hienon näköinen mies
tuli ulos, meni huoneen poikki ja poistui samasta ovesta, josta me
olimme tulleet sisään. Jifferdene kumartui minun puoleeni.
"Tiedättekö kuka tuo mies on, herra Cranage?" kysyi hän.
"Minäkö? En!" vastasin. "Kuka hän on?"
"Loordi Mickleborough -- Itämaisen Liikeyhtiön puheenjohtaja -- muuan
Cityn mahtavimpia kauppapomoja", vastasi hän. "Hänen toiminimensä --"
Äkkiä hän pysähtyi kesken puheensa, käännähti kiivaasti tuolissansa
ja sitten heti nousi jaloilleen, hiljaisen, melkein huomaamattoman
äänen kuuluessa takanamme. Minäkin käännyin ja nousin -- siellä
seisoi oviaukossa, josta loordi Mickleborough juuri oli lähtenyt,
kunnianarvoisan näköinen kiinalainen, puettuna kansalliseen pukuunsa.
Hän muodosti vaikuttavan ja maalauksellisen kuvan siinä seistessään,
mutta eivät värit eikä puvun omituisuus minua niin hämmästyttäneet
kuin se harvinaisen korkea ikä, jota tuo hieman kumarainen vartalo
ja sen yläpuolella olevat pergamenttimaiset, syvävakoiset kasvot
näyttivät ilmaisevan. Hän oli näköjään ainakin sadan vuoden vanha,
ja vaistomaisesti minä kumarsin hänelle nöyrän kunnioittavasti. Hän
kumarsi vastaan, hymyili vähän, ja silloin huomasin minä, että hänen
silmänsä olivat yhtä valppaat ja kirkkaat kuin nuoren miehen.
"Käykää sisään, pyydän."
Ääni, hiljainen, lempeä, oli kuitenkin kirkas ja selvä. Me seurasimme
häntä erääseen sisähuoneeseen; hän osoitti kahta tuolia, siirsi
kolmannen ihan meitä vastapäätä, istuutui, verhosi kätensä hihoihinsa
ja katsoi Jifferdeneen.
"Onko teillä uutisia minulle?" kysyi hän.
"Kyllä, herra Cheng, kyllä, sir", vastasi Jifferdene. "Holliment, se
mies, josta olin teille jo ennemmin puhunut, on murhattu."
Ei silmäluomikaan värähtänyt noissa omituisissa, vanhoissa,
kurttuisissa kasvoissa edessämme; Jifferdene olisi yhtä hyvin voinut
huomauttaa, että ilma oli kaunis.
"Missä se tapahtui? Portsmouthissa -- vai Lontoossako?" kysyi herra
Cheng.
"Lontoossa, sir, tänä aamuna, noin puoli kolmelta tai kolmelta,
puukotettu, herra Cheng, pistetty kuoliaaksi! Mutta ei
ryöstötarkoituksessa, sir -- hänen rahansa ja arvoesineensä olivat
hajallaan polulla hänen vieressänsä", sanoi Jifferdene. "Hänen taskunsa
oli kaikki käännetty nurin ja hänen pukunsa monin paikoin viilletty
auki, aivan, kuin murhaaja olisi etsinyt jotakin."
Vieläkään ei näkynyt mitään merkkiä noilla liikkumattomilla kasvoilla.
Mutta silmät olivat valppaat, tarkkaavat ja innokkaat.
"Onko teillä mitään johtolankaa murhaajaan nähden?"
"Ei mitään, sir, tähän asti! Mutta haluaisin esittää jotakin teille,
herra Cheng. Minun luullakseni murhaaja on tuo kiinalainen, joka katsoi
Hollimentin ikkunasta sisään ja joka todennäköisesti on sama mies, jota
te etsitte."
Herra Cheng taivutti päätään.
"Saattaa olla", sanoi hän.
Jifferdene huomautti, että minäkin olin saapuvilla.
"Tämä on se nuori herra, joka näki kiinalaisen kasvot ikkunassa",
huomautti hän.
Herra Cheng katsoi minuun. Jostakin syystä hänen kunnianarvoisat
kasvonsa kävivät suopeammiksi.
"Mutta nuori herra ei kai voisi varmasti tuntea miestä jälleen, vai
miten?" hän sanoi.
"Ei!" myönsi Jifferdene. "Niin hän väittää. Olkoon nyt miten oli, herra
Cheng, me yritämme saada sen miehen kiinni."
"Millä keinoin?" uteli herra Cheng.
"No niin -- onhan täällä kiinalaiskortteli, sir", vastasi Jifferdene.
"Aloitan sieltä. Ja, herra Cheng! tiedän että te hyvin kiihkeästi
tahdotte päästä erään tietyn kansalaisenne jäljille ja löytää hänet.
Ettekö voisi edes hiukkasen auttaa minua, sir -- antaa pientä kuvausta?"
Herra Cheng pysyi liikkumattomana kokonaisen minuutin ajan. Sitten hän
kumartui lähemmäs.
"Mies, jota minä etsin", sanoi hän rauhallisesti, "on menettänyt
vasemman korvansa alapuolen".