Seuraavilla lehdillä on koetettu yksityiskohtaisemmin käsitellä ja
valaista muutamia Suomen keskiajan yhteiskuntahistorian kysymyksiä.
Keskiajan valtiollisen ja kirkkohistorian tutkimuksen rinnalla tämä
tutkimushaara näihin saakka on ollut verraten vähäantoinen. Se seikka
näyttää johtuneen ensi sijassa keskiaikaisten tietolähteitten
runsaudesta edellisellä ja niukkuudesta jälkimäisellä alalla.
Tärkeimmät keskiaikamme yhteiskunnalliset asiakirjat havaitsi varmalla
silmällä jo H. G. Porthan, ja hän niistä myöskin esitti tulkinnan, joka
suurimmaksi osaksi on pätevä tänäkin päivänä. Mutta asiakirjat olivat
harvalukuiset, ja ne koskivat vain hajanaisia yhteiskunnallisia
seikkoja. Porthan ei niiden pohjalla yrittänytkään luoda täydellisempää
kuvaa keskiajan yhteiskunnasta. Ja kun Porthanin jälkeinen keskiajan
tutkimus ei pitkiin aikoihin sanottavasti poikennut oppi-isän
aukaisemilta urilta, jäi tieto Suomen keskiajan yhteiskuntaelämästä
noiden harvain asiakirjain varaan, joista ei uudistettukaan tutkimus
voinut saada esiin enempää kuin ne sisälsivät.
Myöhempinä aikoina on kumminkin melkoinen joukko uusia Uusia keskiajan
yhteiskunnallisia asiakirjoja sekä Suomesta että Ruotsista tuotu päivän
valoon ja jatkuva tutkimus siten tehty mahdolliseksi. Tärkeän alustavan
työn on suorittanut Suomen valtionarkisto (R. Hausen) ryhtymällä
julkaisemaan karttuneita lähdevaroja järjestettyinä ja tarkastettuina
kokoelmina (merkilliset Johan Buren otteet Eerik Pommerilaisen
verokirjasta 1413, Hämeen ja Varsinais-Suomen tuomiokirjat keskiajan
lopulta, Birger Trollen linnantilit 1463-1464 ja Kallialan kirkon tilit
1469-1524, julaistut kokoelmassa Bidrag till Finlands historia I,
1881-1883; Åbo Domkyrkas Svartbok, julaistu 1890; Finlands
Medeltidsurkunder I, -- 1400, julaistu 1910).
Mutta keskiajan yhteiskunta ei ole jättänyt muistojansa ainoastaan
omiin asiakirjoihinsa. Myöskin seuraavain aikain asiakirjaperusta niitä
on löydettävissä. Ei ole vain ennakkopäätelmää, että Kustaa Vaasan ajan
yhteiskunnalliset asiakirjat, etupäässä suunnaton verotiliaineisto,
sisältävät paljon välillisiä todisteita keskiajankin oloista. A. G.
Fontell on menestyksellä käyttänyt mainittuja verotilejä erään
keskiajan hämärän yhteiskunnallisen kysymyksen, suomalaisen ja
ruotsalaisen oikeuden, valaisemiseksi (Om "svenska och finska rätten",
1883) ja J. W. Ruuth on Fontellin alkamaa uraa kulkien esittänyt
mielenkiintoisia piirteitä Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan
keskiaikaisesta asutushistoriasta (Satakunnan asutusoloista
keskiajalla, 1896, Hist. Ark. XV; Silmäys Hämäläisten muinaisiin
asutusoloihin Suupohjassa, 1897, Joukahainen XI). Mutta Kustaa Vaasan
ajan kulttuurikerrosta kannattaa keskiajan harrastajan vielä enemmän
kaivella. Kuten lukija on havaitseva, on seuraavissa tutkimuksissa
keskiajan olojen valaisemiseksi runsaassa määrin käytetty asiakirjoja
uuden ajan alulta ja niiden suomaa tilaisuutta yksityiskohtaisten
maakuntaisten ja vielä paikallisempain vertailujen tekemiseen.
Keskiajan yhteiskuntaolojen tutkimuksen suuntaan ovat paljon
vaikuttaneet vanhemmat käsitykset muinaissuomalaisen yhteiskunnan --
tarkemmin määräten pakanuuden ajan loppukauden ja ruotsalaisen
valloituskauden suomalaisen yhteisteiskunnan -- luonteesta.
Asiakirjattomasta suomalaisesta yhteiskunnasta vain harvat
yhteiskuntaelämään kohdistuvat kulttuurisanat ja Kalevalan runot,
sitten kuin ne olivat tulleet tunnetuiksi, näyttivät säilyttäneen
joitakuita enemmän tai vähemmän hämäriä piirteitä; niistä kuitenkin
luultiin voitavan varmuudella päätellä pakanallisen suomalaisen
yhteiskuntajärjestyksen kehittymättömyyttä, heikkoutta ja aikuisuutta.
Toiselta puolen Ruotsin maakuntalakien tarkemman tuntemisen ja
pohjoisgermanilaisen oikeushistorian jatkuvan tutkimuksen kautta
varmistuivat käsitykset muinaisruotsalaisen yhteiskunnan lujista
muodoista ja muista etevistä ominaisuuksista. Yleisessä käsityksessä
pakanallis-suomalainen ja kristillis-ruotsalainen yhteiskunta aivan
luonnollisesti joutuivat toistensa jyrkimmiksi vastakohdiksi. Juurtui
se mielipide, että ruotsalainen yhteiskuntalaitos ja järjestetty
yhteiskuntaelämä Suomessa yleensä merkitsivät samaa ja että
ruotsalaiset valloittajat toivat tänne puhtaasti ruotsalaisen
yhteiskuntajärjestyksen. Suomen kuuluisimman oikeushistorioitsijan
J. J. Nordströmin kirjoittamaa ruotsalaisen yhteiskuntalaitoksen
historiaa (Bidrag till den svenska samhällsförfattningens historia
I-II, 1839-1840), jonka esipuheessa lyhimmiten käsiteltiin alkuperäistä
suomalaista yhteiskuntaa, varmaan kaikki aikalaiset pitivät Suomen
yhteiskunnan lopullisena historiana.
Tätä käsitystä vastaan, joka Suomen tosihistoriallista yhteiskuntaa
tarkemmin tuntematta kuitenkin teki mitä laajakantoisimpia päätelmiä
sen laadusta ja vaiheista, Yrjö Koskinen esitti toisen, kotimaan oman
historian huolelliseen tarkkaamiseen perustuvan käsityksen (Suomenmaan
keskiaikaisesta aatelistosta, 1880, Hist. Ark. VIII; Tutkimus
maanomistus-seikoista Suomenmaassa keskiaikana, 1881). Pääasiallisesti
keskiajan hallinto-oloja koskevain havaintojen perusteella Yrjö
Koskinen osoitti, ettei Suomen Ruotsiin liittämisen seurauksena ollut
niin paljon Suomen vanhan yhteiskunnan kukistaminen ja uuden
perustaminen kuin kahden erilaisen yhteiskuntalaitoksen sekaantuminen
ja uusien yhteiskunnallisten muotojen syntyminen, joissa nykyaikaista
sanontaa käyttääksemme valtakunnallisten piirteitten ohella esiintyi
sangen huomattavia paikallisia piirteitä. Tätä peruskäsitystä tuki
myöskin Y. K. Yrjö-Koskisen vertailevaan sosiologiaan perustuva
tutkimus "Suomalaisten heimojen yhteiskunta-järjestyksestä pakanuuden
loppu-aikoina" (1890), jossa m.m. ruotsalaisen valloituksen vaikutusta
Suomen maanomistusoloihin valaistiin. Yrjö Koskisen edustaman kannan
omaksui myöskin Jaakko Forsman julaistussa luentojaksossaan
"Suomen lainsäädännön historia" (1896), ja suomalaisessa
historiankirjoituksessa se kanta on nykyään yleisesti vallitseva. Mutta
kun tämä keskiajan yhteiskuntahistoriamme keskuskysymys on useimmissa
kohdissaan vielä tarkemmin tutkimatta,[1] on vaillinaisiin tietoihin ja
vääriin otaksumiin perustuvain päätelmäin vaara tällä alalla
edelleenkin suuri. Niinpä, muihin kohtiin koskematta, ei ole täysin
oikein asettaa ruotsalaisen yhteiskuntajärjestyksen vastakohdaksi
ainoastaan yhdenlainen suomalainen yhteiskuntalaitos, koska Suomessa
valloituskaudella ja aikaisemmin oli kaksi toisistaan eroavaa
yhteiskuntamuotoa, joihin yhdistävä ruotsalainen valtiojärjestys
vaikutti eri tavalla.
Tässä teoksessa esitettäväin tutkimusten pohjana ja lähtökohtana ovat
keskiajan vero-olot. Työn on täytynyt mukaantua lähteitten mukaan,
jotka valtaavaksi osaksi -- niin keskiajan omat kuin erittäinkin
seuraavan aikakauden lähteet koskevat juuri vero-oloja. Mutta
todellisuudessa onkin verolaitos se keränpohja, jonka ympäri keskiajan
hallinto- ja muut yhteiskuntaolot ovat kiinteimmin kiertyneet.
Ensimäisen yleiskatsauksellisen esityksen Suomen vanhimmista
tunnetuista vero-oloista -- jos jätämme huomioonottamatta J. G. v.
Bonsdorffin suuren kameraliteoksen (Stor-Furstendömet Finlands
Kameral-Lagfarenhet I-III, 1833), joka ainoastaan vähäisessä määrässä
valaisee vanhimpia vero-oloja -- on laatinut J. W. Rosenborg (Bidrag
till jordbeskattningens historia i Finland, under medlet af sextonde
seklet, 1860). Tämä paljon käytetty pieni teos sisältää maakunnittain
järjestetyn luettelon Suomen veroista ja veroperusteista uuden ajan
alulla, mutta mitään tutkimusta niiden synnystä ja kehityksestä saati
keskiajan vero-oloista ei kirjassa ole tehty. Kokonaan toisensuuntainen
on Axel Liljenstrandin verohistoriallinen teos (Finlands jordnaturer
och äldre skatteväsende 1879, uusi painos 1894). Siinä tapaamme
mielenkiintoisia piirteitä Suomen vanhimmasta verolaitoksesta, mutta
nuo rohkeat ja lennokkaat kuvaukset eivät ole kaikissa paikoin olleet
värinsäpitäviä, joskin monet huomiot ovat hyvin sattuvia ja saavat
vahvistuksen uusista todistuskappaleista.
Yrjö Koskisen kirjoitus keskiaikaisesta "ruokaruotsi" verosta
(Muutamista keski-aikaisista veroitus-seikoista, 1873, Hist. Ark. IV)
oli onnistunut tutkielma eräästä keskiajan verolaitoksen
yksityiskohdasta, mutta toisia sellaisia ei ole ilmestynyt.
Käkisalmen Karjalan keskiaikaisten yhteiskuntaolojen tuntemiselle
sangen tärkeään asiakirjaan perustuu J. V. Ronimuksen tutkimus
"Novgorodin vatjalaisen viidenneksen verokirja v. 1500 ja Karjalan
silloinen asutus" (1906, Hist. Ark. XX). Useissa tutkimuksissa on
esitetty Kustaa Vaasan aikaisia vero-oloja määrätyillä alueilla.[2]
Monessa niissä on lausuttu arveluita myöskin keskiajan vero-oloista,
mutta täyttä hyötyä ei niistä keskiajan tutkimukselle ole voinut olla,
kun yhdistävää kokonaiskäsitystä ja välttämättömiä esitöitä on
puuttunut.
Ruotsin lukuisista historiantutkijoista on C. G. Styffe ainoa, joka
erityisemmin on kiinnittänyt huomiota Suomen keskiaikaisiin vero- ja
hallinto-oloihin, ja todellinen vahinko on, ettei hänen alottamaansa
alueellisia jakoja ja paikallisia laitoksia tarkkaavaa ja
varmapohjaista työtään (Skandinavien under unionstiden, 1867, kolmas
pain. 1911) ole Suomessa jatkettu. Styffen muissakin tutkimuksissa,
joista tässä on mainittava etupäässä kruunun omistuksia koskeva
(Framställning af de så kallade Grundregalernas uppkomst och
tillämpning i Sverige intill slutet af sextonde århundradet, 1860,
Vitterh., Hist. o. Ant. Akad. Handl. XXIV) on Suomen keskiaikaisia
yhteiskuntaoloja ansiokkaalla tavalla valaistu.
Siinä lähimain kaikki, mitä viimeisten sukupolvien aikana on
erityistutkimuksia tehty Suomen keskiaikaisten vero- ja hallinto-olojen
alalla. Tähänastiset osittain hyvin ansiokkaat tutkimukset vaativat jo
täydennyksekseen yhdistävää kokonaisesitystä samalla kuin näiden
kysymysten uusi käsittely alkulähteitten perusteella on käynyt kipeäksi
tarpeeksi.
Niinkuin keskiajan kirkollinen elämä kaikissa kristityissä maissa
muodostui samansuuntaiseksi, niin tavataan keskiajan Europan maitten
maallisessakin elämässä paljon yhteisiä, kansainvälisiä piirteitä.
Kieltämättömän kotimaisen luonteensa ohella Suomen keskiaikaiset
yhteiskuntaolot, eritoten verotus- ja hallinto-olot, osoittavat selvää
kehitysyhteyttä muitten maitten, varsinkin skandinavialaisten,
vastaavain olojen kanssa. Meidän maamme keskiaikaisten
yhteiskuntaolojen tutkimuksen täytyy alati pitää silmällä samalla
alalla tapahtuvaa tutkimusta muissa Europan maissa. Kirjan loppuun
liitetyssä kirjallisuusluettelossa on mainittu ne tutkimukset, jotka
tavalla tai toisella valaisevat tässä teoksessa käsiteltyjä kysymyksiä.
Erityisesti tässä muistettakoon Skandinavian maitten, etupäässä Ruotsin
ja Tanskan keskiaikaisten vero- ja hallintolaitosten läheistä suhdetta
Suomeen. Siltä kannalta katsoen ovat Ruotsin maakuntalait edelleenkin
tärkeitä lähteitä suomalaistenkin olojen ymmärtämiseen. P. E.
Bergfalkin yhä vieläkin erinomainen verohistoriallinen katkelma ja
uudemmat ja vanhemmat erikoistutkimukset kuten Skandinavian vanhempia
aluejakoja koskevat, joita C. G. Styffen lisäksi ovat kirjoittaneet
C. J. Schlyter, Rudolf Tengberg, Joh. C. H. R. Steenstrup ja äsköisin
S. Tunberg, tärkeää markkajärjestelmää koskevat Kr. Erslevin
tutkimukset, Gabr. Thulinin perinpohjainen selvitys manttaalin
kehityksestä, C. W. Ramstedtin Sveanmaan sotalaitoksesta, C. G.
Malmströmin vanhimmista virkamiehistä, sekä Emil Hildebrandin, H. D.
Rydinin ja Hans Hildebrandin yleisteokset ovat kaikki meikäläisellekin
tutkimukselle tärkeitä.
Suomalainen tutkimus tällä alalla ei voi sivuuttaa myöskään vastaavia
tutkimuksia Keski- ja Länsi-Europassa. Sikäläisissä maissa keskiajalla
vallinnut feodalinen yhteiskuntajärjestys vero- ja hallinto-oloineen on
kuitenkin pohjoismaisista ja vielä enemmän suomalaisista oloista niin
poikkeava, että hyöty vertailuista on enimmäkseen ainoastaan
välillinen; Englannin keskiaikaista yhteiskuntahistoriaa koskevat
uudemmat tutkimukset (Th. Rogersin, J. W. Ashleyn, W. Cunninghamin, Fr.
Pollockin, Fr. W. Maitlandin, N. Neilsonin, Fr. Seebohmin, P.
Vinogradoffin y.m.) ovat aiheensa vuoksi pohjoismaiselle tutkimukselle
mielenkiintoisimmat.
Suomen keskiajan yhteiskuntahistorialla on useita kosketuskohtia
myöskin itäisen naapurimaan ja eteläisen heimoalueen vanhan
yhteiskuntahistorian kanssa. Sikäläisiä keskiajan tietolähteitä (kuten
liivinmaalaisia ja venäläisiä aikakirjoja) ja erityisiä kokoelmia ja
tutkimuksia (A. W. Hupelin, Fr. G. v. Bungen, Fr. v. Keusslerin, A.
Transche-Roseneckin, P. Miljukowin) on seuraavissa tutkimuksissa voitu
hyväksi käyttää.