Tässä viimeisessä luvussa lienee paikallaan katsahtaa yhteiskunnan
Kadotuksen-kuilua sen laajimmassa muodossa ja asettaa sivistykselle
erinäisiä kysymyksiä, joihin vastatessaan sivistyksen täytyy kestää
tai kaatua. Esimerkiksi: Onko sivistys parantanut ihmisen kohtaloa?
"Ihminen" sanaa käytän sen demokraattisessa merkityksessä osoittamaan
tavallista ihmistä. Kysymys siis saa muodon: _Onko sivistys
parantanut tavallisen ihmisen kohtaloa_?
Katsokaamme! Alaskassa, Yukon-joen rantamilla, lähellä sen suuta,
asuu Innuit-niminen heimo. He ovat varsin alkuperäisellä kannalla
olevaa kansaa, jonka keskuudessa sivistyksen äärettömästä koneistosta
näkee vain värähteleviä varjoja. Heidän omaisuutensa arvo on ehkä
2 puntaa päätä kohden. He metsästävät ja kalastavat ravintonsa
luupäisillä keihäillä ja nuolilla. Heillä ei ole milloinkaan asunnon
puutetta. Heidän vaatteensa, jotka enimmäkseen ovat eläinten nahoista
tehtyjä, ovat lämpimät. Heillä on aina polttoainetta nuotioonsa,
samoin hirsiä rakennuksiinsa, jotka he rakentavat osittain maan alle
ja joissa he makaavat kokoonkyyristyneinä ankaran pakkaskauden.
Kesäisin he asuvat teltoissa, jotka ovat alttiina kaikille tuulille
ja kylmälle. He ovat terveitä, voimakkaita ja onnellisia. Heidän
ainoa huolensa on ravinto. Heillä on runsauden aikansa ja puutteen
aikansa. Hyvinä aikoina he juhlivat, pahoina aikoina heitä kuolee
nälkään. Mutta nälänhätä, alati kestävä ruoan puute, jota suuri
osa heistä alinomaa kärsisi, on tuntematon. Eikä heillä liioin ole
lainkaan velkoja.
Yhdistyneessä kuningaskunnassa, läntisen valtameren partaalla,
asuu Englannin kansa. Se on korkeasti sivistynyt kansa. Sen
omaisuuden arvo on vähintään 300 puntaa päätä kohden. Se hankkii
ravintonsa tekemällä työtä äärettömän suurissa tuotantolaitoksissa.
Suurimmalta osaltaan se kärsii asunnon puutetta. Suuri osa siitä
asuu kelvottomissa asunnoissa, suurella osalla ei ole riittävästi
polttoaineita pysyäkseen lämpiminä eikä riittävästi vaatteita.
Useilla ei ole milloinkaan asuntoa, vaan he asuvat suojattomina
tähtien alla. Monet hytisevät kesät talvet kaduilla ryysyissänsä.
Heillä on hyvät ja huonot aikansa. Hyvinä aikoina monen onnistuu
saada kylliksi syödäkseen, huonoina aikoina heitä kuolee nälkään.
Heitä kuolee nälkään nyt, heitä kuoli eilen ja viime vuonna,
heitä kuolee huomenna ja ensi vuonna nälkään, sillä he kärsivät,
toisin kuin innuitit, alituisesta nälänhädästä. Englannin kansaa
on 40,000,000 ja 939 joka tuhannesta kuolee köyhänä, minkä ohessa
alituinen 8,000,000:n suuruinen armeija ponnistelee nälänhädän
jyrkällä rinteellä. Lisäksi jokainen syntyvä lapsi saa 22 punnan
suuruisen velan syntyessään vastattavakseen. Tämä johtuu taidokkaasta
keksinnöstä, jota sanotaan valtiovelaksi.
Tasapuolisesti vertailtaessa tavallista innuitia tavalliseen
englantilaiseen havaitaan, että elämä ei pitele innuitia niin
kovakouraisesti kuin englantilaista, että innuitilainen kärsii
nälkää vain huonoina aikoina, mutta englantilainen hyvinäkin
aikoina samalla tavalla, että ainoaltakaan innuitilta ei puutu
polttoainetta, vaatteita eikä asuntoa, mutta englantilainen on
alati näiden kolmen välttämättömän tarvikkeen puutteessa. Tässä
yhteydessä sopii esittää esimerkiksi sellaisen miehen kuin Huxleyn
arvostelu. Opittuaan tuntemaan Lontoon Itäpään olot sikäläisenä
lääkärinä sekä tiedemiehenä tutkittuaan kaikkein alkuperäisimpäin
raakalaisten elämää hän päättelee: "Jos valittavanani olisi nämä
kaksi vaihtoehtoa, niin empimättä valitsisin ennemmin raakalaisen
kuin näiden kristillisen Lontoon ihmisten elämän."
Ne saatavissa olevat mukavuudet, joita ihminen nauttii, ovat
ihmistyön tuotteita. Kun sivistys ei ole kyennyt hankkimaan
tavalliselle englantilaiselle ravintoa eikä asuntoa siinä määrässä
kuin innuitilla on, herää kysymys: _Onko sivistys lisännyt tavallisen
ihmisen tuotantovoimaa_? Ellei sivistys ole lisännyt ihmisen
tuotantovoimaa, niin se ei voi kestää.
Mutta hetihän voidaan myöntää, että sivistys _on lisännyt_ ihmisen
tuotantovoimaa. Viisi miestä voi tuottaa leipää tuhannelle. Yksi mies
voi tuottaa puuvillavaatetta 250 ihmiselle, villavaatetta 300 ja
kenkiä 1,000 ihmiselle. Mutta tämän kirjan eri sivut osoittavat, että
Englannin kansasta miljoonat eivät saa tarpeeksi ruokaa, vaatteita
eivätkä jalkineita. Senvuoksi herää kolmas ja järkähtämätön kysymys:
_Jos sivistys kerran on lisännyt tavallisen ihmisen tuotantovoimaa,
niin miksi se ei ole parantanut tavallisen ihmisen kohtaloa_?
Siihen on vain yksi vastaus -- huono asiain hoitaminen. Sivistys on
tehnyt mahdolliseksi kaikenlaiset elämän mukavuudet ja ilot. Näistä
tavallinen englantilainen ei pääse osalliseksi. Jos hänen täytyy
alati pysyä osattomana, niin sivistys kaatuu. Ei ole mitään syytä
suosia sellaista sivistystä, joka osoittautuu näin arvottomaksi.
Mutta mahdotontahan on, että ihmiset olisivat turhaan kehittäneet
tätä ääretöntä taidollisuuttaan. Sellainen ajatus on järjetön. Jos
sellainen masentava tappio olisi totta, niin se merkitsisi kaiken
edistyksen ja kehityksen kuoliniskua.
On olemassa toinenkin vaihtoehto, mutta vain se. _Sivistys
on pakotettava parantamaan tavallisen ihmisen kohtaloa_. Jos
tämä hyväksytään, niin se muodostuu heti kysymykseksi liikkeen
hoitamisesta. Tuottavia puolia on jatkettava, tuottamattomat
lopetettava. Valtakunta tuottaa Englannille joko hyötyä tai vahinkoa.
Jos se tuottaa vahinkoa, on siitä päästävä. Jos se tuottaa hyötyä, on
sitä hoidettava siten, että tavallinenkin ihminen saa hyödystä osansa.
Jos taistelu kaupallisen ylivallan saavuttamiseksi kannattaa, niin
jatkettakoon sitä. Ellei se kannata, jos se vahingoittaa työmiestä
ja saattaa hänen kohtalonsa raakalaisen kohtaloa pahemmaksi, niin
heitettäköön ulkomaiset markkinat ja teollisuuden herruus mereen.
Sillä ilmeinen tosiasia on, että jos 40,000,000 ihmistä sivistyksen
avulla on saanut suuremman tuotantovoiman kuin innuiteilla on, niin
näiden 40,000,000 ihmisen täytyy saada nauttia elämän mukavuuksista
ja iloista enemmän kuin innuitit.
Jos 400,000 englantilaista herrasmiestä, joilla "ei ole mitään
tointa" heidän oman ilmoituksensa mukaan vuoden 1881 tilastossa,
elää mitään tuottamatta, niin heistä on päästävä. Heidät on pantava
kyntämään metsästystarhoja ja istuttamaan perunoita. Jos he tuottavat
jotakin, niin on heidän kaikin mokomin annettava jatkaa, mutta on
pidettävä vaaria siitä, että tavallinen englantilainenkin saa osansa
siitä hyödystä, jota he tuottavat työskentelemällä ilman mitään
tointa.
Lyhyesti sanoen: yhteiskunta on järjestettävä uudelleen ja pystyvä
hoitokunta asetettava sen etupäähän. Ei voi olla kysymystäkään siitä,
ettei nykyinen hoitokunta olisi kykenemätön. Se on juoksuttanut
yhdistyneen kuningaskunnan veren kuiviin. Se on heikontanut kotona
pysyneen kansan, kunnes se on käynyt kykenemättömäksi taistelemaan
kilpailevain kansain eturiveissä. Se on rakentanut Länsipään ja
Itäpään koko kuningaskunnan käsittäväksi, ja toinen pää mässäilee ja
mätänee, ja toinen sairastaa ja näkee nälkää.
Mahtava valtakunta on haaksirikkoon menossa tämän kyvyttömän
hoitokunnan käsissä. Ja valtakunnalla tarkoitan sitä valtiollista
koneistoa, joka pitää koossa maailman englanninkieltä puhuvia
ihmisiä, Yhdysvaltoja lukuunottamatta. Eikä tätä ole sanottu missään
pessimistisessä mielessä. Veriheimolais-valtakunta on suurempi kuin
valtiollinen valtakunta, ja Uuden Maailman englantilaiset, ovat
yhtä voimakkaita ja jänteviä kuin ennenkin. Mutta se valtiollinen
valtakunta, jonka alaisina he nimellisesti ovat yhteenliittyneet,
se on tuhon oma. Se valtiollinen koneisto, jota sanotaan Brittein
valtakunnaksi, on lahoamassa. Nykyisen hoitokuntansa käsissä se
menettää joka päivä toimintavoimaansa.
Ilmeistä on, että tämä hoitokunta, joka on törkeästi ja rikollisesti
valtaansa väärinkäyttänyt, tullaan pyyhkäisemään pois. Se on ollut
tuhlaavainen ja kykenemätön sekä lisäksi väärinkäyttänyt varoja.
Jokainen kuihtunut ja tahmeakasvoinen vaivaishoitolainen, jokainen
sokea, jokainen vankilalapsi, jokainen mies, nainen ja lapsi, jonka
vatsaa nälän tuskat jäytävät, on nälissään siksi, että hoitokunta on
käyttänyt varoja väärin.
Eikä tämän hoitokuntaluokan ainoakaan jäsen voi pestä käsiään
puhtaiksi inhimillisyyden oikeusistuimessa. Kuolleet ja elävät
syyttävät heitä jokaisen ravinnon puutteessa kuolevan lapsen tähden,
jokaisen tytön tähden, joka nälkätyökomerosta pakenee öiselle
Piccadillylle, jokaisen loppuunkuluneen raatajan tähden, joka syöksyy
kanavaan. Sitä ruokaa, jota tämä hoitajaluokka syö, sitä viiniä,
jota se juo, niitä näyttelyitä, joita se pitää, ja niitä hienoja
vaatteita, joihin se pukeutuu, tulevat vaatimaan kahdeksan miljoonaa
suuta, jotka eivät milloinkaan ole saaneet kylliksensä ruokaa, ja
kaksi kertaa kahdeksan miljoonaa olentoa, jotka eivät koskaan ole
saaneet riittävästi vaatteita eivätkä kunnollista asuntoa.
Tässä ei voi erehtyä. Sivistys on satakertaisesti lisännyt ihmisen
tuotantovoimaa, mutta huonon asiain hoitamisen takia sivistysihmiset
elävät kurjemmin kuin elukat, ja heillä on vähemmän syömistä ja
vähemmän suojelu- ja puolustuskeinoja luonnon voimia vastaan kuin
kylmän vyöhykkeen innuitilaisella, joka tänäkin päivänä elää samalla
tavalla kuin hän eli kivikaudella kymmenentuhatta vuotta sitten.