Yhteen aikaan Euroopan kansat sulkivat epämieluisat juutalaiset
erikoisiin juutalaiskortteleihin, gettoihin. Mutta tätä nykyä on
taloudellisesti vallitseva luokka yhtä tylysti, joskaan ei yhtä
väkivaltaisesti, sulkenut epämieluisat, mutta välttämättömät
työläiset yhtä kurjiin kuin suunnattomiin gettoihin. Itä-Lontoo on
sellainen getto, missä rikkaat ja vallanpitäjät eivät viihdy, minne
matkailija ei milloinkaan poikkea, mutta missä kaksi miljoonaa
työläistä parveilee, sikiää ja kuolee.
Ei saa luulla, että Lontoon kaikki työläiset olisivat kerääntyneet
Itäpäähän, mutta siihen suuntaan vuoksivesi kiihkeästi virtaa.
Varsinaisen kaupungin köyhäinkortteleita hävitetään myötäänsä, ja
kodittomiksi joutuneiden päävirta suuntautuu itään. Viimeisten
kahdentoista vuoden aikana yhdessä ainoassa piirissä n.s.
"rajantakaista Lontoota", joka on Aldgaten, Whitechapelin ja Mile
Endin takana, väkiluku on lisääntynyt 260,000:lla eli kuusikymmentä
prosenttia. Tämän piirin kirkkoihin, sivumennen sanoen, mahtuu vain
joka kolmaskymmenesseitsemäs täysikasvuisesta väestöstä.
Itäpäätä sanotaan usein peloittavan yksitoikkoisuuden kaupungiksi,
varsinkin sitä nimittävät niin hyvinsyöneet optimistiset uteliaat,
jotka katselevat asioita niiden pinnalta ja hämmästyvät siellä kaiken
sietämätöntä samanlaisuutta ja kehnoutta. Ellei Itäpää ansaitsisi sen
pahempaa nimeä kuin peloittavan yksitoikkoisuuden kaupunki, ja ellei
työväki ansaitsisi minkäänlaista vaihtelua, kauneutta eikä huvia, se
ei olisi niinkään huono asuinpaikka. Mutta Itäpää ansaitsee pahemman
nimen. Sitä pitäisi sanoa kadotuksen kaupungiksi.
Se ei ole mikään takakujain kaupunki, niinkuin muutamat luulevat,
mutta voidaan sanoa, että se on yhtä ainoata mahdottoman suurta
takakujaa. Tavallisen siivollisuuden silmillä katsottuna ja mies- ja
naiskuntoa mittapuuna pitäen sen kehnoista kehnoimmat kadut ovat
kaikki takakujia. Missä on kosolta sellaista nähtävää ja ääntä, jota
et sinä, enemmän kuin minäkään, sallisi lastemme nähdä ja kuulla, se
on paikka, jossa ainoankaan ihmisen lapset eivät saisi asua, nähdä
ja kuulla. Missä et sinä, enemmän kuin minäkään, sallisi vaimojemme
viettää päiviänsä, se on paikka, missä ei kenenkään muunkaan miehen
vaimo saisi viettää päiviänsä. Sillä Itäpäässä rehoittavat elämän
riettaudet ja sen karkeat raakuudet. Siellä ei ole minkäänlaista
yksinäisyyden rauhaa. Paha pilaa hyvän, ja kaikkiin tarttuu sama
mätä. Viaton lapsuus on suloista ja kaunista, mutta Itä-Lontoossa
viattomuus on haihtuva kupla, ja sinun on se tavattava, ennenkuin se
ryömii kapaloistaan, sillä muuten huomaat, että pienokaiset ovat yhtä
riettaan viisaita kuin aikuiset.
Kultaisen säännön soveltaminen osoittaa, että Itä-Lontoo on sopimaton
asuinpaikka. Missä ette haluaisi oman pienokaisenne elävän,
kehittyvän ja saavan itselleen tietoja elämästä ja elämän ilmiöistä,
se ei ole sopiva paikka toistenkaan lapsille elää, kehittyä ja saada
itselleen tietoja elämästä ja elämän ilmiöistä. Tämä kultainen
sääntö on yksinkertainen, eikä muuta tarvitakaan. Kansantalous ja
ajattelijasuuruuksien opit saavat mennä hornan kattilaan, jos ne
sanovat muuta. Mikä ei ole kyllin hyvä teille, ei ole kyllin hyvä
toisillekaan, ja siinä kaikki.
Lontoossa on 300,000 asukasta, jotka perheinä asuvat yhden huoneen
asunnoissa. Paljon, paljon useampia asuu kahdessa ja kolmessa
huoneessa, jotka, eri sukupuolet sikin sokin eläen, ovat yhtä täyteen
sullotut kuin yksihuoneisetkin asunnot. Laki määrää 400 kuutiojalkaa
tilaa joka hengelle. Armeijan kasarmeissa on kullakin sotilaalla
600 kuutiojalkaa tilaa. Professori Huxley, joka yhteen aikaan
oli lääkärinä Itä-Lontoossa, oli aina sitä mieltä, että kullakin
henkilöllä pitäisi olla 800 kuutiojalkaa tilaa ja sitä pitäisi hyvin
tuulettaa puhtaalla ilmalla. Mutta Lontoossa on 900,000 sellaista
ihmistä, jotka asuvat pienemmässä kuin lain määräämän 400 kuutiojalan
tilavuudessa.
Herra Charles Booth, joka vuosikausia on järjestelmällisesti tutkinut
ja luokitellut työtätekevää kaupunkiväestöä, arvioi Lontoossa
olevan 1,800,000 _köyhää ja hyvin köyhää_ ihmistä. Mielenkiintoinen
on hänen määritelmänsä. _Köyhällä_ hän tarkoittaa niitä perheitä,
joiden kokonaistulo viikossa on kahdeksastatoista yhteenkolmatta
shillinkiin. _Hyvin köyhät_ ovat paljon tämän tason alapuolella.
Työväenluokan taloudelliset isännät eristävät eristämistään tätä
luokkaa muista piireistä, ja tämä kehityskulku, joka saa aikaan
yhteensulloutumista ja liika-asutusta, johtaa välttämättömästi
moraalin häviämiseen. Tässä seuraa ote Lontoon kunnallisneuvosten
äskettäin pidetyn kokouksen pöytäkirjasta, joka on kuivaa ja
virallista, mutta paljastaa riviensä välistä kokonaisen maailman
kauheuksia:
Herra Brace tiedusti terveyshoitolautakunnan puheenjohtajalta,
oliko hänen huomiotaan kiinnitetty erinäisiin vakaviin
liika-asutuksen tapauksiin Itäpäässä. St. Georgen itäpiirissä
asui mies vaimoineen ja heidän kahdeksanhenkinen perheensä
yhdessä ainoassa pienessä huoneessa. Tähän perheeseen
kuului viisi tytärtä, kaksikymmentä-, seitsemäntoista-,
kahdeksan- ja neljä-vuotias sekä aivan pienokainen, ja kolme
poikaa, viisitoista-, kolmetoista- ja kaksitoista-vuotias.
Whitechapelissa mies, vaimo ja heidän kolme tytärtään,
kuusitoista-, kahdeksan- ja neljä-vuotias, sekä kaksi
poikaa, kymmenen- ja kaksitoista-vuotias, asuivat vielä
pienemmässä huoneessa. Bethual Greenissä mies, vaimo ja neljä
poikaa, kolmekolmatta-, yksikolmatta-, yhdeksäntoista- ja
kuusitoistavuotias, sekä kaksi tytärtä, neljätoista- ja
seitsemänvuotias, asuivat myös yhdessä ainoassa huoneessa. Hän
kysyi, eikö paikallisten viranomaisten velvollisuutena ollut
estää sellaista vaarallista liika-asutusta.
Mutta kun 900,000 henkeä tosiasiallisesti asuu lainvastaisissa
olosuhteissa, niin viranomaisilla on enemmän kuin tarpeeksi
tekemistä. Jos liika-asutusta harvennetaan, niin häädetyt siirtyvät
johonkin toiseen samanlaiseen pesään, ja kun he siirtävät tavaransa
yöllä käsirattailla (yksiin käsirattaisiin mahtuu koko talous ja
vielä nukkuvat lapset), niin on melkein mahdotonta pysyä heidän
jäljillään. Jos terveydenhoitolaki vuodelta 1891 yht'äkkiä ja
täydellisesti pantaisiin voimaan, niin 900,000 henkeä saisi
määräyksen lähteä asunnoistaan ja siirtyä kadulle, ja 500,000
huonetta olisi rakennettava, ennenkuin heidät voitaisiin saada
laillisesti asutetuiksi.
Kehnot kadut näyttävät ulkopuolelta vain kehnoilta, mutta seinien
sisäpuolella on saastaisuutta, kurjuutta ja murhetta. Seuraava
murhenäytelmä saattaa olla järkyttävä lukea, mutta tulee muistaa,
että sen todellinen tapahtuminen on ollut vielä paljon järkyttävämpi.
Devonshire Place-torin ja Lisson Grove-kadun varrella kuoli joku aika
sitten vanha seitsemänkymmentäviisi-vuotias vaimo. Kuolemansyytä
tutkittaessa asianomainen virkamies vakuutti, että "hän ei huoneesta
löytänyt muuta kuin läjän vanhoja syöpäläisten vallassa olevia
ryysyjä". Hän oli itsekin ollut helisemässä sieltä tarttuneiden
syöpäläisten kanssa. Huone oli ollut kauheassa siivossa, eikä hän
ollut milloinkaan nähnyt sellaista. Joka paikka oli ollut aivan
täynnä syöpäläisiä.
Lääkäri kertoi, että "hän oli tavannut vainajan makaamassa selällään
tulisijalla. Hänellä oli ollut yllään jokin vaate ja sukat. Ruumis
oli ollut aivan elävänä syöpäläisistä, ja kaikki huoneessa olevat
vaatteet ihan harmaina niistä. Vainaja oli hyvin huonosti ravittu, ja
hän oli tavattoman laiha. Hänellä oli suuria haavoja jaloissaan, ja
hänen sukkansa olivat liimaantuneet kiinni näihin haavoihin. Haavat
olivat syöpäläisten aikaansaamia."
Muuan tutkimuksessa saapuvilla ollut mies kirjoitti:
"Onnettomuudekseni satuin näkemään vaimoraukan ruumiin sen maatessa
ruumishuoneessa, ja nytkin hirveän näyn muisto saa minut värisemään.
Siinä hän makasi ruumishuoneen lavitsalla niin nälkiintyneenä ja
laihana, että hän oli vain nahka- ja luukasa. Hänen hiuksensa, joihin
lika oli paksulti iskostunut, kuhisivat syöpäläisiä. Hänen luisevilla
rinnoillaan mateli satoja, tuhansia, myriadeja syöpäläisiä."
Ellei teidän äitinne sovi kuolla sillä tavalla, silloin ei olisi
tämänkään vaimon, olipa hän kenen äiti tahansa, sopinut sillä tavalla
kuolla.
Piispa Wilkinson, joka on oleskellut Zulu-maassa, sanoi hiljattain:
"Ainoankaan afrikkalaisen kylän päällikkö ei sallisi moista nuorten
miesten ja naisten, poikain ja tyttöjen Babelin-sekamelskaa."
Hän tarkoitti liika-asutuksessa elävän väestön lapsia, joilla
viisi-vuotiaina ei ole enää mitään opittavaa, vaan on paljon
sellaista unohdettavaa, mitä he eivät milloinkaan unohda.
Ilmeistä on, että geton köyhäin talot ovat paljon tuottavampia
kuin rikkaitten asumukset. Köyhän työläisen on ensiksikin pakko
asua eläimen tavalla, ja toiseksi hän vielä saa maksaa asunnostaan
suhteellisesti enemmän kuin rikas mies tilavasta mukavuudestaan.
Asuntokeinottelijain luokka on saattanut syntyä köyhäin
asuntokilpailun varassa. Ihmisiä on enemmän kuin huoneita, ja
heitä on paljon työhuoneissa, kun eivät voi muualta suojaa saada.
Huoneistoissa ei ole ainoastaan vuokralaisia, vaan myös vuokralaisten
vuokralaisia ja vuokralaisten vuokralaistenkin vuokralaisia ja niin
edelleen, samoin yksityisissä huoneissa.
"Osa huonetta vuokrattavana." Tämä ilmoitus oli kiinnitetty
hiljattain erääseen akkunaan, tuskin viiden minuutin kävelymatkan
päässä St. James Hallista. Pastori Hugh Price Hughes vakuuttaa,
että vuoteita vuokrataan kolmivuoro-järjestelmän mukaan -- toisin
sanoen vuoteella on kolme vuokraajaa, joista kukin hallitsee
sitä kahdeksan tuntia kerrallaan, niin ettei se koskaan ennätä
jäähtyä, ja onpa vielä permantotilakin vuoteen alla samoin
vuokrattu kolmivuorojärjestelmän mukaan. Terveydenhoitoviranomaiset
eivät ollenkaan pidä outona seuraavaa järjestelyä: huoneessa,
tilavuudeltaan 1,000 kuutiojalkaa, on kolme täysi-ikäistä
naishenkilöä vuoteessa ja kaksi täysi-ikäistä naishenkilöä vuoteen
alla; ja huoneessa, jonka tilavuus on 1,650 kuutiojalkaa, on yksi
täysikasvuinen mieshenkilö ja kaksi lasta vuoteessa ja kaksi
täysikasvuista naishenkilöä vuoteen alla.
Seuraavassa on luonteenomainen esimerkki huoneesta, jossa on
käytännössä kaksivuoro-järjestelmä -- kunnioitettava seikka. Sitä,
hallitsee päivällä nuori nainen, joka öisin on työssä hotellissa.
Kello seitsemän illalla hän luopuu huoneesta, ja muurarintyöntekijä
tulee tilalle. Kello seitsemän aamulla tämä luopuu siitä ja menee
työhönsä, ja samaan aikaan nainen palaa työstään.
Pastori W. N. Davies, Spitalfiedsin kirkkoherra, on laatinut tilastoa
muutamista seurakuntansa kaduista. Hän selittää:
Erään kadun varrella on kymmenen taloa -- viisikymmentäyksi
huonetta, melkein kaikki noin seitsemänkymmentäkaksi neliöjalkaa
-- ja 254 ihmistä. Kuudessa tapauksessa vain 2 ihmistä asuu
samassa huoneessa, ja muissa lukumäärä vaihtelee kolmesta
yhdeksään. Eräässä toisessa korttelissa, jossa on kuusi taloa ja
kaksikolmatta huonetta, asuu 84 ihmistä -- 6, 7, 8 ja 9 henkeä
samassa huoneessa useissa tapauksissa. Eräässä kahdeksan huonetta
käsittävässä talossa on 45 henkeä -- yhdessä huoneessa 9 henkeä,
toisessa 8, kahdessa 7 ja yhdessä 6.
Tämä geton liika-asutus on pakon eikä suinkaan minkään mielihalun
aiheuttama. Lähes viisikymmentä prosenttia työläisistä maksaa vuokraa
vähintään neljänneksen, enintään puolet ansiostaan. Keskimääräinen
vuokra Itäpään suurimmassa osassa on neljästä kuuteen shillinkiin
huonetta kohti viikossa, mutta ammattitaitoiset konemiehet,
jotka ansaitsevat kolmekymmentäviisi shillinkiä viikossa, saavat
luovuttaa viisitoista shillinkiä kahdesta tai kolmesta ahtaasta
pikku kommakosta, joissa he epätoivoisesti yrittävät saada aikaan
jotakin kotielämän tapaista. Ja vuokrat nousevat yhtä mittaa. Erään
kadun varrella Stepneyssä on korotus vain parin vuoden aikana
ollut kolmestatoista kahdeksaantoista shillinkiin, toisen kadun
varrella yhdestätoista kuuteentoista shillinkiin ja vielä kolmannen
varrella yhdestätoista viiteentoista shillinkiin; ja äskettäin vielä
vuokrattiin Whitechapelissa kahden huoneen huoneisto kymmenellä
shillingillä, mutta nyt se maksaa yksikolmatta shillinkiä. Idässä,
lännessä, pohjoisessa ja etelässä vuokrat nousevat. Kun maan hinta
on 20,000--30,000 puntaa acrelta, niin jonkunhan täytyy maksaa maan
omistajalle.
Herra W.C. Steadman kertoi puheessaan alahuoneessa Stepneyssä
olevasta valitsijakunnastaan seuraavaa:
Tänä aamuna muuan leski pysäytti minut vajaan sadan yardin
päässä asunnostani. Hänellä on kuusi lasta elätettävänä, ja
hänen asuntonsa vuokra on neljätoista shillinkiä viikossa. Hän
ansaitsee elantonsa vuokraamalla taloansa asunnontarvitsijoille
ja käymällä päiväpalkoin pyykillä tai siivoamassa. Vaimo kertoi
minulle vesissä silmin, että isäntä oli koroittanut vuokran
neljästätoista kahdeksaantoista shillinkiin. Mitä saattoi vaimo
tehdä? Mitään asunnonvälitystoimistoa ei ole Stepneyssä. Joka
paikka on liiaksi täynnä.
Luokkavalta voi pysyä vain luokkakurjuuden nojassa, ja kun työläiset
on ahdettu gettoon, eivät he voi päästä sen tuottamasta kurjuudesta.
Syntyy lyhyttä ja kitukasvuista kansaa -- sukukuntaa, joka räikeästi
eroaa isäntäinsä sukukunnasta, katukäytäväin kansaa, jolta puuttuu
ryhtiä ja voimaa. Miehistä tulee sen irvikuvia, mikä elävän miehen
tulisi olla, ja heidän vaimonsa ja lapsensa ovat kalpeita ja
sairaalloisia, silmät mustilla renkailla, kumaroita ja veteliä; ja he
menettävät jo aikaisin kaiken muotonsa ja kauneutensa.
Asiata pahentaa vielä se, että geton ihmiset ovat ihmisjätettä,
mätäperäistä sukua, joka on jätetty jäljelle edelleen mädäntymään.
Ainakin puolentoista vuosisadan kuluessa on heistä seulottu
parhaat pois. Voimakkaat miehet, rohkeat toimintakyvyn miehet
ja kunnianhimoiset miehet ovat matkanneet pois rehevämmille ja
vapaammille maailmanäärille luomaan uusia maita ja kansoja. Ne, jotka
ovat olleet kyvyttömiä, heikkoja sydämeltään, päästään ja käsistään,
samoinkuin taudinsyömät ja toivottomat, ovat jääneet sukua jatkamaan.
Ja vuodesta vuoteen on vielä heiltäkin viety paras, minkä ovat
siittäneet. Missä tahansa jäntevä ja kasvultaan komea mies pääsee
varttumaan, hänet värvätään sotaväkeen. "Sotilas", sanoo Bernard
Shaw, "ulkomuodoltaan sankari, isänmaallinen maansa puolustaja,
on itse asiassa vain onneton mies, jonka hätä on houkutellut
tarjoutumaan kanuunanruoaksi säännöllisesti jaettavasta ravinnosta,
asunnosta ja vaatteista."
Tämä alituinen työväestön parhaimmiston seulominen on surkastuttanut
jäljellejääneet suurimmalta osaltaan säälittävän kurjaksi jätteeksi,
joka getossa painuu syvimmälle pohjaan. Elämän viini on puserrettu
heistä ja vuodatettu muun maailman vereen ja rotuun. Jäljelle on
jäänyt pohjasakka, ja se on eristetty ja upotettu omaan kurjuuteensa.
Heistä tulee irstaita ja elukkain kaltaisia. Tappaessaan he tappavat
käsin ja antautuvat sitten tylsinä vangitsijoilleen. Heidän
rikoksissaan ei ole mitään ylpeätä rohkeutta. He sohia nylkyttävät
toveriaan tylsällä veitsellä tai takovat hänen päätänsä rautakangella
ja istuvat sitten odottamaan poliisia. Vaimon pieksäminen on miehen
etuoikeus avioliitossa. Heillä on jaloissaan merkilliset raudoitetut
tai muulla metallilla silatut kengät, ja kolhittuaan lastensa äidin
kulmat mustiksi he iskevät hänet maahan ja potkivat ja tallaavat
häntä aivan kuin Lännen orhi potkii ja tallaa kalkkarokäärmettä.
Geton alimpain luokkain vaimo on samalla lailla miehensä orja
kuin intiaanivaimo. Ja jos minä olisin nainen ja saisin valita
vain jommankumman osan näistä kahdesta, niin olisinpa mieluummin
intiaanivaimo. Miehet ovat taloudellisesti riippuvaiset isännistään,
ja vaimot ovat taloudellisesti riippuvaiset miehistään. Seurauksena
on, että vaimo saa sen selkäsaunan, mikä miehen pitäisi antaa
isännälleen, eikä vaimo voi mitään. Heillähän on lapsukaiset, ja mies
on leivän hankkija, eikä vaimo uskalla lähettää häntä vankilaan,
koska hän ja lapset silloin jäisivät näkemään nälkää. Harvoin saadaan
miehen syyllisyys todistetuksi, kun sellaiset tapaukset joutuvat
oikeuteen. Tavallisesti piesty vaimo ja äiti itkee ja rukoilee
oikeutta päästämään hänen miehensä vapaaksi lasten takia.
Vaimoista tulee rivosuisia lutkia tai henkisesti murtuneita ja
koirankaltaisia olentoja, jotka menettävät senkin vähän kainouttaan
ja itsekunnioitustaan, mikä heissä on jäljellä tyttöajoiltaan, ja
kaikki painuu yhteiseen peittämättömään kurjuuden likaläjään.
Joskus pelkään itse yleistäväni tämän geton elämän joukkokurjuutta
ja epäilen vaikutelmaini olevan liioiteltuja, olevani liian lähellä
itse kuvaa ja perspektiivin puuttuvan. Sellaisina hetkinä katson
parhaaksi etsiä toisten ihmisten todistuksia osoittaakseni itselleni,
että en ole liian kiihtynyt enkä näe olemattomia. Frederick Harrison
on minusta aina tuntunut selväpäiseltä ja tasapuoliselta mieheltä, ja
hän sanoo:
Minusta ainakin on riittävän hyvin perusteltu sellainen arvostelu
nykyisestä yhteiskunnasta, että se on tuskin ollenkaan edistynyt
orjuuden tai maaorjuuden asteelta, jos teollisuuden olosuhteet
pysyväisesti jäävät sellaisiksi kuin nyt, kun _yhdeksänkymmentä_
prosenttia rikkauden todellisista tuottajista saa olla vailla
kotia, mitä voisivat sanoa omaksensa vielä viikon päätyttyä,
vailla maapalasta taikka pientä hökkeliäkin, mikä olisi heidän
omansa, vailla kaikkea, millä olisi jonkinlaista arvoa,
lukuunottamatta käsirattaille mahtuvaa "huonekalustoa"; kun
heille on vain armosta suotu mahdollisuus ansaita viikkopalkka,
mikä tuskin riittää heitä pitämään terveinä; kun he asuvat
enimmäkseen paikoissa, jollaisia kunnon ihminen ei pidä sopivana
hevoselleenkaan; kun puute on niin lähellä heitä, että kuukauden
kestävä huono aika, sairaus tai odottamaton vahinko saattaa
heidät nälkään ja kurjuuteen... Ja tämän tavallisen kaupunki- ja
maalaistyömiehen normaaliolotason alapuolella on vielä suuret
joukot puutteenalaisia hylkyjä -- teollisuusarmeijan
leirinhaaskoja: ainakin kymmenesosa koko köyhälistöväestöstä,
joiden normaaliolotila on inhoittava kurjuus. Jos tämä on
jäävä pysyväiseksi nykyaikaisen yhteiskunnan järjestykseksi,
niin sivistystä on pidettävä kirouksena ihmiskunnan suurelle
enemmistölle.
Yhdeksänkymmentä prosenttia! Nämä numerot ovat ällistyttäviä, mutta
herra Stopford Brooke, piirrettyään peloittavan kuvan Lontoosta,
katsoo olevansa velvollinen kertomaan sen puolella miljoonalla. Näin
hän sanoo:
Ollessani kappalaisena Kensingtonissa tapasin usein perheitä,
jotka matkasivat Lontooseen pitkin Hammersmith Roadia. Eräänä
päivänä sitä kulki muuan työmies ja hänen vaimonsa, poikansa ja
kaksi tytärtään. Perhe oli kauan asunut eräällä maatilalla ja
onnistunut yhteismaan ja työnsä turvissa tulemaan toimeen. Mutta
tulipa aika, jolloin yhteismaa yhdistettiin tilan tiluksiin,
heidän työtänsä ei tilalla tarvittu, ja niin heidät kylmästi
häädettiin ulos pirtistään. Minne he menisivät? Tietysti
Lontooseen, missä työtä arveltiin olevan yllin kyllin. Heillä
oli hiukan säästöjä, ja he arvelivat saavansa pari laatuunkäypää
huonetta asunnokseen. Mutta sitkeä maakysymys tavoitti heidät
Lontoossakin. He hakivat asuntoa säädyllisistä kortteleista ja
havaitsivat, että kaksi huonetta maksaa kymmenen shillinkiä
viikossa. Ruoka oli kallista ja huonoa, vesi oli huonoa, ja
lyhyessä ajassa se vaikutti heidän terveyteensä. Työtä oli vaikea
saada, ja palkka niin pieni, että he pian olivat velassa. He
kurjistuivat kurjistumistaan, ja myrkyllinen ympäristö, pimeys ja
pitkät työpäivät lisäsivät heidän epätoivoaan, ja heidät ajettiin
etsimään halvempaa asuntoa. He saivat sen eräästä korttelista,
jonka hyvin tunsin -- rikosten ja sanomattomien kauhujen
tyyssija. Sieltä he saivat yhden ainoan huoneen hirveästä
vuokrasta, ja työtä oli heidän nyt vaikeampi saada, koska he
tulivat sellaisesta huonomaineisesta paikasta; ja niinpä he
joutuivat sellaisten käsiin, jotka pusertavat miehestä, vaimosta
ja lapsesta viimeisenkin hikipisaran, ja saivat epätoivoisen
pienen palkan. Ja pimeys ja lika, huono ravinto ja sairaus
sekä vedenpuute oli entistä pahempi. Korttelin joukkokunta
ja seurapiiri riisti heiltä viimeisenkin itsekunnioituksen
rippeen. Juoppouden pahahenki sai heidät valtaansa. Tietysti
kapakka oli korttelin kummassakin päässä. Sinne he pakenivat
toinen toisensa perästä etsimään suojaa, lämmintä, seuraa ja
unhotusta. Ja he tulivat sieltä ulos entistä velkaisempina,
mieli tulehtuneena ja järki palaen tyydyttämättömän juomahimon
vallassa, minkä sammuttamiseksi he olivat valmiit tekemään mitä
tahansa. Ja muutaman kuukauden kuluttua isä oli vankilassa, vaimo
kuolemaisillaan, poika pahantekijä ja tyttäret kadulla. _Kertokaa
kaikki tämä puolella miljoonalla, niin alatte osapuilleen
käsittää totuuden._
Ei ole kolkompaa näkyä koko maailmassa kuin tämä "synkeä Itä", sen
Whitechapelit, Hoxtonit, Spitalfieldsit, Bethnal Greenit ja Wappingit
Itä-Intian tokkaan asti. Pääväri on harmaa ja likaisenruskea. Kaikki
on avutonta, toivotonta, masentavaa ja saastaista. Kylpyammeet
ovat aivan tuntemattomia kapineita, yhtä satumaisia kuin jumalain
ambrosia. Ihmisetkin ovat likaisia, ja jokainen puhdistusyritys
muodostuu korviavihlovaksi ilveilyksi, ellei siitä tule surkea
murhenäytelmä. Outoja hajuja ajelehtii tunkkaisen tuulen mukana, ja
sade, milloin sitä vihmoo, on pikemminkin lokavettä kuin taivaan
vettä. Katukivetkin ikäänkuin hikoilevat saastaa.
Ja täällä asuu väestö, joka on yhtä tylsää ja mielikuvituksetonta
kuin likaisenharmaitten tiilitalojen mailien-pituiset rivit. Uskonto
on tosiasiallisesti sen sivuuttanut, ja vallassa on törkeä, typerä
materialismi, yhtä turmiollinen henkiselle elämälle kuin elämän
hienoimmille vaistoillekin.
Tunnettu on ylpeä kerskailu, että jokaisen englantilaisen koti on
hänen linnansa. Mutta tätä nykyä se on pelkkä menneisyyden satu.
Geton väellä ei ole kotia. He eivät tunne kotielämän merkitystä ja
pyhyyttä. Kunnankin asuntolat, joissa asuu parempiosaisia työläisiä,
ovat liika-asuttuja kasarmeja. Työstä palaava isä kysyy kadulla
olevalta lapseltaan, missä äiti on, ja vastaukseksi tulee: "Talossa."
Uusi rotu, katukansa, on syntynyt. He viettävät koko elämänsä työssä
ja kaduilla. Heillä on luolansa ja pesänsä, minne ryömivät nukkumaan,
mutta siinä kaikki. Olisi pyhyydenloukkaus käyttää näistä luolista
"koti"-sanaa. Entisajan vähäpuheinen ja umpimielinen englantilainen
on mennyttä. Katukansa on meluavaa, kielevää, kimittävää ja ärtyisää
-- nuorena ollessaan. Vanhemmaksi tultuaan he käyvät tylsiksi ja
typeriksi oluesta. Ellei heillä ole muuta tekemistä, he märehtivät
kuin lehmät. Heitä tapaa kaikkialla seisomassa tienmutkissa ja
kadunkulmissa -- tuijottaen tyhjyyteen. Tarkatkaahan vain heistä
jotakuta. Hän seisoo siinä liikkumattomana tuntikausia, ja kun
kyllästytte häntä katselemaan, hän jää yhä tuijottamaan tyhjyyteen.
Kuolleempaa olentoa ei ole olemassa. Hänellä ei ole rahaa, millä
saada olutta, ja hänen pesänsä on vain nukkumista varten, mitäpä
hänellä olisi muuta tekemistä? Hän on jo ratkaissut rakkauden
arvoitukset ja havainnut ne petollisiksi ja vilpillisiksi, turhiksi
ja katoaviksi kuin kastepisarat, jotka nopeasti haihtuvat elämän
julman todellisuuden tieltä.
Niinkuin sanottu, nuoret ovat kimittäviä, hermosairaita ja ärtyisiä,
keski-ikäiset tyhjäpäisiä, hölmöjä ja tylsiä. Luonnotonta on
hetkeäkään ajatella, että he voisivat kilpailla Uuden maailman
työväestön kanssa. Geton väki on siksi elukkamaista, turmeltunutta
ja tökeröä, ettei se kykene pätevästi palvelemaan Englantia kansojen
taistelussa teollisuusherruudesta, jonka taloustieteilijät sanovat
jo alkaneen. He eivät voi tulla kysymykseen enemmän työläisinä
kuin sotilainakaan, kun Englanti tarvitessansa kutsuu heitä --
unohtamiansa. Ja jos Englanti syöstään pois maailman teollisuuden
kilparadalta, he kuolevat kuin kärpäset kesän päättyessä. Taikka
Englannin ollessa vaaran paikassa he saattavat käydä vimmapäisiksi,
niinkuin villipedot joskus muuttuvat vimmapäisiksi, ja he voivat
vyöryä uhkaavana tulvana Länsipäähän tehdäkseen sille samoin kuin
Länsipää on tehnyt Itäpäälle. Ja siinä tapauksessa he kuularuiskujen
ja muiden nykyaikaisten sotakoneiden suun edessä pääsevät hengestään
nopeammin ja helpommin kuin nyt.