ANNA. Siinä sen näkee! Tuntee näet jo käsialatkin! Vai et osaa, --
mitäs sinä sitte siellä kansakoulussa opit?
KREETTA. Rouva saa uskoa, minä en ole lukenut tuota kirjettä.
ANNA. Sitten saan uskoa senkin, että kissa lentää! No, mutta mitäs
siinä seisot? Joko ne työt loppuivat? Toimillesi --
KREETTA. Joko lie Risto kantanut ne korennon päässä avantoon!
ANNA. Pois! Vai tässä pullikoimaan! Niin, sitä ne siellä kansakoulussa
oppivat! Hienosti vain olla pitää: piikojenkin pitää oppia
kirjoittamaan ja voimistelemaan ja pullikoimaan kanssa ja vielä
herrasväkeä matkittelemaan! Sellaiset pelätit! -- Mutta mitä se
Jaakkopoikani kirjoittaa? -- Kuka minulle nyt lukee tämän kirjeen!
(katselee). Vielä kirjoittaakin semmoista herrojen songerrusta,
etteihän siitä mikä ota selvää! Mutta annas kun vertaan tuohon
kaunokirjoituskaavaan. -- (Etsii). Ei minun nuoruudessani vaan joutanut
koulunpenkkiä painelemaan, tyttölapset liijatenkin. -- Jaha! (Selailee
vihkoa). Ei, en saa selvää, (huutaa:) Kreetta! Kreetta!
KREETTA (ovessa). Noh, mikä tuli?
ANNA. Mikä tuli, kissa puri! -- Sinun pitää sanoa: mitä rouva
suvaitsee?
KREETTA. Turkanen, kun unehtui! Mitä rouva suvaitsee?
ANNA. Hae silmälasini joutuin!