Turhaan etsiessään hävinnyttä myllynkiveään olivat hölmöläiset järven
rannasta löytäneet saksiniekan kravun. He eivät olleet eläissänsä vielä
krapua nähneet ja ällistelivät, mikä se oikein mahtoi olla, mokomakin
kummitus.
Joku joukosta arveli:
»Kyllä sen tuntee minun poikani Paavo, joka on kaiken maailman nähnyt
ja kaikki kokenut, käynyt kerran kirkossa ja kahdesti myllyssä.»
Haettiin Paavo krapua katsomaan.
Paavo katseli krapua edestä ja katseli myös takaa, mutta kun krapu
tapansa mukaan rupesi kulkemaan takaperin, niin eihän siitä voinut edes
tietää, mikä oli etupää ja mikä oli takapää.
»Jos jotakin minä olen katsonut ja kokenut, mutta en tällaista vielä
milloinkaan — kun sillä on pää hännän paikalla ja häntä pään paikalla»,
sanoi Paavo.
Ei siitä tultu sen viisaammiksi. Lopulta hölmöläisten päämies määräsi
että:
»Se on härkä tai räätäli. Yhtä hyvin räätäli, kun sillä kerran näyttää
olevan kahdet sakset.»
No, koska krapu kerran oli räätäliksi määrätty, niin se otettiin
miesten mukaan kylään, jotta siellä työssä saisi näyttää mihin kelpasi.
Kylässä krapu vietiin hölmöläisten päämiehen taloon. Pirtin pöydälle
levitettiin käärö parasta verkaa ja krapu nostettiin kankaalle. Sen oli
siitä kankaasta määrä leikata isännälle uusimmankuosinen pyhäpuku.
Mutta eihän se krapu ruvennut leikkaamaan. Sinne ja tänne, edestakaisin
vain pasteeraili kangasta pitkin.
»Ahaa» — arveli päämies — »se on näämmä niin suurellinen ulkomaan
mestari ja ylpeä taitonsa puolesta, ettei se itse mitään tee, näyttää
vain hyvät mallit. Se kun noin monenlaisia polkuja verkaa myöten kulkee
ja saksillansa viittaa, niin sen antamien viittausten mukaan pitää
apulaisten kangasta leikata.»
Tehtiin sitten niin, että muut miehet rupesivat leikkaamaan suurellisen
räätäliä mestarin antamien osviittojen mukaan kangasta. Kiivaasti kulki
ristiin rastiin ja alinomaa viittilöi saksillaan. Hölmölän miesten
täytyi sillä tavoin purkaa ja leikata siihen koko pakka. Tarkkaan tuli
verka leikatuksi — pieniksi tilkuiksi vallan.
Kun kaikki kangas oli leikattu ja yritettiin ruveta niistä
leikkelyksistä päämies helle kirkkohousuja kokoon ompelemaan, niin
ei siitä syntynyt yhtään mitään, vaikka kuinkapäin olisi tilkkuja
soviteltu. Hukkaan oli mennyt kallis verka.
»Pois minun talostani, petturi!» huusi silloin kamalasti kiukuissaan
päämies ja kävi kiinni krapuun.
Mutta krapu hädissään nipisti päämiestä sormeen.
»Apua! Murhaaja!» kiljaisi päämies. »Näittekö, näittekö, kuinka se
kavalasti yritti tappaa minut terävillä saksillaan? Se on heti paikalla
tuomittava ja ankarasti rangaistava!»
Hölmöläiset päämiehensä vaatimusta noudattaen yksimielisesti
tuomitsivat kravun kuolemaan petkuttajana ja murhaajana. Kun sitten
vielä punnittiin, mikä piti hirmuisin ja kiduttavin kuolema oleman,
niin päätettiin, että upotettakoon elävältä jokeen.
Pitkässä saatossa kuolemaantuomittu krapu kannettiin alas jokirantaan.
»Pahasti olet tehnyt ja paha on palkkasikin oleva», sanoi päämies ja
antoi käskyn, että krapu oli lykättävä virtaan.
Krapu veteen päästyään meni iloisesti pyristellen menojaan.
Hölmöläiset rannalla katselivat ja ilkkuivat:
»Kas, kas, kuinka potkittelee; mahtaa sillä olla surkia surma!»
V