Taitavasti näin surmattuaan kavalan rukiinsyöjän, joka vielä viime
hetkellä oli hukuttajansakin yrittänyt hukuttaa, jatkoivat hölmöläiset
jälleen rauhassa rukiinleikkuutaan. Se toimi kävikin nyt entistä jonkun
verran joutuisammin, sillä muuan heistä oli tehnyt sen erinomaisen
keksinnön, että rukiinoljen saattoi pistää poikki myös naskalilla.
Lopulta vihdoin päästiin niin pitkälle, että ruis oli vainiolta
korjattu ja viety saunaan, missä se nyrkeillä takomalla puitiin,
sittenkun se oli löylyssä kuivattu. Nyt ruvettiin jyviä uutisjauhoiksi
jauhamaan, Mutta tapahtui, että kun jauhaminen oli alkamassa, niin
huomattiin, että jotakin puuttui. Ei ollut myllyä.
»Olipa oikein onnen potkaus, että emme myllyn puutetta aikaisemmin
huomanneet», arvelivat hölmöläiset, »ennen aikoja olisimme ruvenneet
hukkaan hätäilemään. Nythän vasta sopii hätäillä, kun hätä on käsissä!»
Hätäiltiin siinä sitten, jonkun aikaa hätäiltyä ruvettiin tuumimaan,
mitä olisi tässä myllyasiassa tehtävä. Ja päätös tehtiin tällainen:
»Kaikki miehet virsut jalkaan, eväskontti selkään ja sopivia
myllynkiviä etsimään!»
Lähtivät matkaan visut Hölmölän miehet. Nurmia, kankaita, soita,
pientareita, ahoja, pättäröitä kulkivat ja myllynkiviä etsivät silmät
sirrallaan, sormet harallaan.
Metsää samoilivat, järvenrantaa rämpivät ja lopulta nousivat korkealle
mäelle. Siellä mäen laella he vihdoin viimein näkivät melkoisen suuren,
pyöreähkön kiven.
»Tuossapa se nyt vihdoin on kuin onkin oikein sopiva päällimmäinen kivi
meidän myllyymme!»
Viikkomäärin mäen laella sitä kiveä hakattiin, porattiin ja takoa
kalkuteltiin siksi kuin se oli saatu tasaisen ympyriäiseksi. Keskelle
kiveä porattiin kohtalaisen suuri reikä, niinkuin myllynkivessä tulee
olla ja niinkuin olivat neuvoneet tekemään toispaikkakuntalaiset,
joilla ennestään oli myllyt ja myllynkivet.
Mutta siihen nähden että myllyä ei oltu ajateltu rakentaa sinne
korkealle mäelle keskelle metsää, vaan alas kosken partaalle, arvelivat
hölmöläiset, että tottakai myllynkiven on oltava siellä, missä myllykin
on. Ja niin piti siis myllynkivi vietämän mäeltä alas.
Käsky sen vuoksi annettiin, että kaikki miehet sylkäiskööt kouriinsa ja
kiveä kantamaan alas mäeltä.
Suuri oli punnerrus ja puhkuminen, ennenkuin raskas kivi miehissä
saatiin edes maasta nousemaan, saati sitten kannetuksi alas jyrkkää
mäen rinnettä myöten.
Kun oli päästy puoliväliin, irtaantui mäen syrjästä pieni kivi, joka
iloisesti lähti vierimään jyrkännettä alas.
»Katsokaa, katsokaa!» huusi silloin muuan hölmöläisistä, »noinhan
meidän myllynkivemmekin nätimmin menisi mäkeä alas!»
»Voi, voi meitä, kun emme tuota keinoa ennemmin huomanneet!» valittivat
toiset, »turhaan olemme tässä raskasta myllynä kiveämme kiskoneet ja
kantaneet ja hikipäin raataen aikaamme tuhlanneet. Kantakaamme nyt
kivemme takaisin ylös ja annetaan sen sitten itsestänsä alas kiiriä.»
Hölmöläiset rupesivat kantamaan myllynkiveä takaisin mäen päälle. Ja
jos oli ollut ankara punnerrus ja puhkuminen kiveä alas kannettaessa,
niin nytpä vasta oli punnerrus kahdenkertainen kiveä ylös jälleen
vietäessä. Mutta saatiinhan se viimein taas mäen harjalle.
No, nyt oli myllynkiven annettava mennä itsestänsä.
»Mutta entä jos kivi ties minnekä karkaa, kun se päästetään ypö
yksinänsä menemään?» arveli joku. »Olisi ehkä pantava joku tarkka,
uskottu mies mukaan kiveä vartioitsemaan ja taitavasti alas
ohjailemaan.»
»Hyvä on tuuma! Yksi meistä ruvetkoon tuohon kiven silmään vartijaksi,
ettei kivi karkaa eikä kaadu lappeelleen.»
Pulskin mies joukosta määrättiin siksi uskotuksi mieheksi. Hän pisti
päänsä myllynkiven silmään ja toiset rupesivat miehissä pyörittämään
kiveä liikkeelle. Kivi läksi pyörimään ja mies kiven mukana.
Alas jyrkännettä kivi mennä möyskysi niin että korpi rytisi ja kalliot
pauhasivat.
»Ei maailman luomisesta asti mokomaa jyhäkkätä ole käynyt kuin nyt
käypi!» huusivat hölmöläiset haltioissansa.
Kivi meni meurusi yhtä soittoa, molskis, järveen, joka oli mäen
alapuolella.
Miehet kapusivat mäen harjalta alas järven rantaan kiveä hakemaan.
Mutta sielläpä ei missään näkynyt miestä eikä kiveä. Hölmöläiset kauan
aikaa turhaan etsittyään tuumivat pahoillaan että: »Oli kun olikin
uskottu miehemme sittenkin kelvoton petturimies, kun meiltä noin
viekkaasti kiven varasti ja vei mennessään!»
Laittoivat kuulutuksen kaikille tiedoksi, että jos missä tahansa
tulee vastaan semmoinen mies, jolla on harmaa parta ja kirjava vyö ja
kaulassa myllynkivi, niin otettakoon kiinni ja tuotakoon Hölmölään
takaisin!