Suloinen, vieno Suomen suvi-ilta,
sun kauttas tunnen, ett' on synnyinmaa
ikuinen armo, lahja jumalilta.
Siunattu ollos metsäin tyyni syvyys,
mi äidin lailla huntuus peitit mun,
kun enin tarpeen oli hellyys, hyvyys.
Ja ylistetty ollos vetten kaari,
mi kultaa kuun ja päivän kuvastit,
kun aita uppos multa onnen saari.
Oi hämäryyttä, vilpoisuutta ehtoon,
kuin turvallisesti se tuudittaa
pois elon helteen alta Tuonen lehtoon!
Hiljainen, harras Suomen suvi-ilta,
sun varjoos sammua ma halajan
kuin aurinko, mi vaipuu taivahilta.