Ei mikään haivu hukkaan,
mi tehtiin, kärsittiin,
mi vaipui elon virtaan
tai särkyi säveliin:
sen _täytyi_ olla niin.
Ei turhaa tummat päivät,
ei kerkein kesän sää,
ei suotta surut rinnan,
ikuinen kaipuu tää:
kaikk', kaikki tänne jää.
Jok' uni, mi ol' unta,
jok' aatos armainen,
mi salaa kirjoitettiin
vain lehtiin sydämen,
on työtä jumalten.
Ja kerran aikain päästä,
kun hetki ennättää,
ne luovat uutta unta
ja uutta elämää.
Kaikk', kaikki tänne jää.