Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia.
5 Osa.
Toinen lisännetty painos.
Helsingissä,
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainossa.
1851.
Imprimatur: G. F. Aminoff.
Alkulause.
Kuusikymmentä wuotta on nyt kulunut siitä ajasta, kun Frantsilan
senaikuinen kappalainen, majisteri Christfrid Ganander, toimitti
kokouksensa Suomalaisista Arwoituksista präntätyksi seuraawalla
esipuheella.[1]
Että Suomalaiset Arwoitukset eli tapaukset nyt ulosannetaan, se
tapahtuu seuraawaisten syitten wuoksi.
Ensin arwoitusten iän ja wanhuuden wuoksi: ne owat jo Wanhassa
Testamentissa olleet tawalliset; ja edespantiin pidoissa ja muissa
tiloissa wastattaa. Tuomarein kirjan 14 luwussa, w. 12-15, luetaan,
kuinka se sankari Simsoni edespani Philistealaisille tämän tapauksen:
ruoka läksi syömäristä ja makeus wäkewästä.[2] Ne wanhat Göthit, meidän
esiisämme[3] tässä waltakunnassa, koetteliwat arwoituksilla toinen
toistansa kuinka tarkka peränajatus, hywä äly ja taito itsekullakin
oli, niinkun wanhat ikuiset sadut sen näyttäwät. Ei ainoastansa wälinsä
pidoissa ja juomingeissa, ja muutoin aamu= ja ehtopuhteilla arvoituksia
arwoiteltiin, mutta myös, koska ylkä eli nuori mies tuli tytärtä
pyytämään, niin hänen eteensä asetettiin kolme eli usiampi arwoitus,
koetella niillä hänen tajuansa, ja jos hän ne osasi wastata ja
selittää, niin hän sai tyttären, mutta muutoin ei, waan luettiin
typeräksi ja kelwottomaksi. Samoin nähdään Jothein,[4] meidän
esi=isäimme Suomalaisista ja Ruotsalaisista saduista, että kolme eli
yhdeksän arwoitusta laskettiin kuoleman ansainneille wangeille, jotka
oliwat henkensä rikkoneet, ja jos he osasiwat ne wasta, niin
he henkensä säilyttiwät (2).
Sitälikin niin erinomattain näistä Suomalaisista arwoituksista tutaan
Suomen kansan sywä perään=ajatus ja hywä äly, että somaisiin
wertauksiin, jotka luonnon tunnosta otetut owat, sisälle kietoa ja
peittää asiat. Ja nähdään näistä arwoituksista, että Suomen wäki
ajattelee ja kuwailee niin tarkasti kuin suinkin joku muu kansa maan
päällä, etteikä heidän tajunsa ole muita halwempi (3).
Wielä niin näistä arwoituksista opitaan Suomen kielen runsaus ja
soweliaisuus kaikenlaisia asioita ulostoimittaa. Näissä, niinkuin myös
runoissa ja Suomalaisissa sananlaskuissa, on Suomen kieli wanhassa
puhtaudessaan säilynyt (4).
Edespäin niin nämät arwoitukset siinä tarkoituksessa ulosannetaan, että
nekin, jotka on hitaammat älyämään, ja kehnot kirjamiehet ja huonot
lukijat, erinomattain lapsiwäestä ja nuorista, tulisiwat houkutelluksi
ja yllytetyksi wähintäsäkin näitä haluisemmasti lukemaan, niinkun
lystin wuoksi ja huwiksi, ja niin huomaitsematta oppisiwat kirjaa
lukemaan.
Wihdoin niin lukija taitaa hawaita, että monta arwoitusta on
yhdenkaltaiset, mutta wähä toisilla sanoilla. Ja minä olen aistanut
näitä kootessani, että ne muutteleiwat maanpaikkain puheenparren
jälkeen, jonka tähden minä ne olen waikka yhdet ja samat ylöskertonut;
jota ei lukija taida pahaksua (5). Monta arwoitusta kuuluu rumalta ja
riwolta, mutta ei merkitse niin pahaa. Usiammat niistä olen peräti
poisjättänyt (6); ja se on uskottawa, että monta muuta arwoitusta wielä
meidän maassamme on, joita en ole tainnut tawoittaa. Kootkoot ja
lisätkööt muut toiste ne, kun jälillä löytää taitaan (7). On kuitenkin
meillä Suomalaisilla nyt tässä koossa usiammat arwoitukset, kun
yhdelläkään toisella kansalla, esimerkiksi Ruotsalaisilla, joista
muutamia kymmenkuntia on pränttiin tullut ja ulosannetut (8).
Koska he ja muut kansat owat arwoituksiaan säilyttäneet ja arwossa
pitäneet, miksikäs ei Suomalaiset arwoitukset olisi sitä ansainneet,
että ne tallella pidettäisiin, ja eiwät jäisi ikuiseen unhohdukseen ja
mies mieheltä ulkomuistillä ailehtimaan. Ei ne ole halwemmat sentähden,
että ne kamalalta kuuluwat, waan juuri siinä asianhaarassa ne synkän
itäisen maan puheenpartta lähestywät.
Wiimeiseksi, niin waari otetaan, että nuori wäki, pojat ja tyttäret,
wielä nytkin meidän maakunnassamme toinen toistansa näillä
arwoituksilla koettelewat. Se luetaan häpiäksi, jos ei toinen saata
wastata kolme edespantua arwoitusta, ja näyttäwät he silloin toinen
toisensa häpiäpihaan, ja tietäwät wähät lapsetkin wielä tänäpäiwänä
sanoa toisilleen, jos ei hän (kumppali) tiedä wastata kolmea
arwoitusta: "hyis, hyis Hywölään! Hywölän koirat haukkumaan, mee'pä
tyttö katsomaan, mikä sieltä tulee" -- "Tuleepa hänestä yksi tyttö
repale, ryysyissä rääsyissä, hiiri hewosena, kapusta korjana, se on
rekenä, j. n. e." (9).
Hywölä on wissiin aina pakanain ajasta joku paikka, jossa häwetään,
niinkun metsä on Tapiola, Mehtola, ja niin monta muuta.[5]
Jos nämät arwoitukset halulla wastaan otetaan maanmiehiltä, niin
tästäedes Suomalaiset sananlaskut pian minulta ulosannetaan.[6]
Niitä minä olen lisännyt myös kahdeksantoista ajastaikaa. Elä hywin,
rakas lukija!
Frantsilasta s. 1 p. Huhtikuussa wuonna 1783.
Toiwottaa sinun maanmiehesi,
Christfrid Ganander.
Philos. Mag.
Lisäyksiä edelliseen esipuheesen ja muita muistutuksia.
1. Siitä tawasta, että kosijoille asetettiin arwoituksia wastattawaksi,
mainitsee myös 59:säs wirsi Kantelettaren 3:mannessa osassa, siwuilla
221-227, waikka muuten arwoitukset silloinkin kyllä taittiin pitää
enemmin lasten leikkinä, ja esi=isillämme olla tapana määrätä neiden
anojille kolme tinki= eli urakkatyötä, niinkuin wähintäkin
Wäinämöiselle, Lemminkäiselle ja Ilmariselle Pohjolassa määrättiin.
2. Muiden kansain arwoituksista puheen ollen emme saa mainitsematta
jättää, että Suomen kansa niin arwoituksissaan, kuin wanhanaikuisissa
runoelmissaan ja muissa tarinoissa on likempänä Wenäjän, kuin Ruotsin
kansaa. Wiron kansa, eteläpuolen Suomen merta asuwa, haastaa melkein
yhtä kieltä Suomalaisten kanssa, ja on silläkin lauluja, sananlaskuja,
arwoituksia ja muita tarinoita, jotka niin wähän eroawat niistä meillä
tawallisista, että melkein taittaisin yksiin kokouksiin ottaa. Ja
olemmakin tämän kirjan lopulla toisintojen jälkeen panneet meille tutut
Wirolaiset arwoitukset, jonka moni lukija, jolla ei ole tilaisuutta
Wiron kieltä muissa kirjoissa nähdä, mahtaa hywäksensä ottaa, eikä
muutkaan siitä meille pahaksua.[7] Jälkeen löytywillä numeroilla on
osotettu, mitkä kirjan suomalaisista arwoituksista niille wastaawat, ja
niillen, joilla ei ole wastaawata suomalaista ollut, on wastaus
erittäin pantu.
3. Muutamat arwoitukset kyllä owat sywemmästi mietityt, toisissa
koetaan wastaajata sanain kaksimielisyydellä erehdyttää (370) ja
muutamissa haetulla tuhmuudella s. t. s. arwoitus on laitettu sille
kannalle, että pettäisi wastaajan juuri sentähden, kun ei luullut
kenenkään niin tuhmasti eli yksinkertaisesti kysyneen (424, 1056).
Muuten totta haastaen, niin moni näistä arwoituksista tuskin lienee
räntin weroinen, ja olisi kaipuutta tainnut pois jäädä, ellei kokouksen
noudettawa täydellisyys olisi waatinut niitäkin ottamaan.
4. Sananlaskut owat ei kauwan sitte ulostulleet siinä täydellisyydessä,
johon näihin asti owat koottuna. Myös runoista ja lauluista on saatu
erityisiä kirjoja räntätyksi. Ainoasti loihturunot, kun myöskin
talonpoikasilta tehdyt nykyisemmät runot ja laulut, ja wanhain sekä
nykyisempäin aikain sadut ja tarinat odottawat wielä korjuuta ja
ränttiä. Jos saataisiin wielä nekin ulosannetuiksi, niin jo wähin
alkaisi olla'kin lukemista sille, joka haluaisi kirjoista oppia Suomen
kieltä rahwaan puheen mukaan.
5. Edellä luettawaan Gananderin toiwotukseen on meillä sitä suurempi
syy, mitä moninkertaisempi arwoitusten luku tässä kirjassa on hänen
arwoitustensa rinnalla. Gananderin kokouksessa löytyy kaikkinaan 337,
tässä 1679 arwoitusta, s. o. lähes wiisi sen wertaa. Niiden seassa
tawataankin usiampia, jotka waan sanoissa, ei mielessä, poikkeawat
toisistaan: katso esimerkiksi niitä, jotka alkawat sanoilla jänis,
jänkkö, kaksi, lyhyt. Eräät toiset taas muutteleiwat ainoastansa sanain
järjestyksessä, esimerkiksi: Annikki ammoo, Juonikki joikuu -- -- --,
jonka toiset sanowat: Juonikki joikuu, Annikki ammoo -- -- -- Sitä
huolellisemmasti olemma sillä tawoin eroawaiset erinumeroihin ottaneet,
jos eroitus koski alkusanoihin, waikk'emme siinä siassa ole koko
arwoitusta täysillä sanoillansa kirjoittaneet, kun yhteen paikkaan,
johon toista olemma wiittoneet; katso esimerkiksi alkawia sanoilla ken,
kellä, kestä, kuka, mikä, millä, mistä, kummanko, paljoko, minkä ennen,
kuinka paljon. Emmekä epäile siitä, että arwoitusten luku olisi
wähennyt kyllä kolmannella osalla poisheitettyä kaikki semmoiset
toissanaiset. Mutta siitä ei olisi ollut mitään woittoa, kun ne
täydellisyyden wuoksi kuitenkin olisiwat täytyneet toisintoihin
otettaa, waan se siitä olisi ollut haittaa, että moni tässä kokouksessa
ei olisi löytänyt jollakulla eritawalla kuultua arwoitustansa, jos ei
juuri olisi tiennyt toisinnoista etsiä.
Siitä olemma kyllä kahda'päin miettineet, mihin järjestykseen näitä
arwoituksia olisi sopiwammasti pitänyt toimittaa, aapilliseenko wai
aineelliseen. Edellisessä oli se wastuksena, että yksiaineelliset
arwoitukset olisiwat tulleet hajalle, jälkimäisessä se, että monta
arwoitusta olisi pitänyt kertoa wälistä wiiteen kuuteen eli
wieläkin usiampaan paikkaan, kun nimittäin koski niin moneen
eriaineesen. Wiimein kuitenkin katsoimma paremmaksi walita aapillisen
järjestyslaadun, ja samassa päätimmä kirjan lopulla toimittaa
jonkunlaisen ainehiston, niin muiden lukijain, kuin erittäinkin niiden
hywäksi, joillen aineellinen järjestys olisi ehkä enemmin mieltä
myöten. Joka ainehisto pikaisuudessa tehty ei kyllä ole'kaan
täydellinen, mutta kuitenkin parempi, kun jos sitä ei ollenkaan
löytyisi. Waillinainen on se siinäkin kohdassa, että kun yhdestä
arwoituksesta monasti'kin olisi saanut usiampia aineita, niin siihen
emme kuitenkaan ole ottaneet kun yhden pääaineen.
6. Riwosanaisten arwoitusten poisheittämisestä olemma tässä kokouksessa
tarkan huolen pitäneet, Jos kuitenkin johonkuhun arwoitukseen näyttäisi
sopivan riwosanainen wastaus, niin on riwosanaisuus lukijan eli
kuulijan omassa luulossa ja mieliwallassa, ei arwoituksissa, jotka
kaikki owat semmoisia, ettei niille tarwitse kun siistisanaista
wastausta miettiä. Muuten kyllä löytyy wastausten seassa semmoisia,
jotka mielestämme owat wähemmin sopiwia, taikka eiwät oikein selwitä
arwoitustansa, waikka meidän ne on pitänyt wastauksiksi panna, missä
emme ole sopiwampia kuulleet.
Muutamat arwoitukset, joille Gananderi on sian kokouksessansa
antanut, owat niin typeriä mielestämme, että olemma ne kerrassaan
poisheittäneet,[8] emmekä usko kenenkään niitä kaipaawan ja meitä
niiden poislykkäämästä moittiwan, sillä wähäpätöisiä arwoituksia on
kyllin ilman niitäkin jälillä, ja joku raja piti kuitenkin
vähäpätöisten ja peräti mieliwajaisten wälillä asetettaman.
7. Nytkin wielä kootkoot ja lisätkööt muut toiste ne arwoitukset, mitä
Suomen kansassa jäljillä löytään. Tähän kokoukseen owat Inarin
kappalainen, nimi=kirkkoherra Joseph Durkmanni, Siuntion kirkkoherran
apulainen, Joh. Fr. Kajaani, ja Muonion kirkoherran siainen Jak.
Fr. Liljebladi arwoituksia lähettäneet, joka kiitollisuudella
mainitaan. Myös on Suomen kirjallisuuden seuralta saatu
ne arwoitukset, jotka sillen on tullut lahjoitetuksi Ruotsin
kuninkaan kirjastohoitajalta, majisteri A. J. Arwidssonilta
ja Lappajärwen kirkkoherralta, nimiprowasti J. Fellmannilta, ja ne
läänin lääkäriltä Jywäskylässä, tohtori Wolm. Kilpiseltä kootut
arwoitukset, jotka luettiin Sanansaattajassa Wiipurista, w. 1836,
N:roissa 14, 15, 16, 21, 25, owat samasta tähän kokoukseen tulleet. Syy
siihen, että niin monelta kokoojalta ei ole wielä enemminkin
arwoituksia syntynyt, on osiksi sekin, että eri kokoojat, tietämättömät
toistensa kokouksista, owat monasti yksiä arwoituksia, kun toisetkin
keränneet. Arwidssonin ja Kilpisen kokoelmat owat Sawosta, Durkmannin,
Fellmannin ja itsensä Gananderinkin Pohjanmaalta ja aina Lapinkin
rajoilta, Kajaanin ja Liljebladin Kajaanin läänistä, edellä nimitetyn
myös Wenäjän Karjalasta, josta, niinkun myös Kajaanin läänistä ja
Suomen Karjalasta itsekin olen arwoituksia kerännyt. Hämeen, Uudenmaan,
Turunpuolen, Satakunnan ja Wiipurin tienonkin arwoitukset wielä
odottawat warsinaista kerääjätänsä.
8. »Mirum igitur videtur, quod in actis Litterariis,
quae inscribuntur: Kongl. Historie och Antiqvitets=Academiens
Handlingar, 7:de Del. pag. 283, Fennonibus sua esse negantur aenigmata,
quamvis Aeschillus Petraeus in libre suo Linguae Fennicae brevis
institutio nominate, Aboae edite MDCXLIX 8:o in pagina Dv haec jam
commemorat», C. A. Gottlund, Dissert. de Proverbiis Fennicis, Upsaliae
MDCCCXVIII, pag. 12; s. o. Suomeksi tulkittu: muuan Ruotsalainen on
hotaisnut kirjoittaa Suomen kansalle ei ollenkaan arwoituksia olewan,
waikka niistä jo aikoja häntä ennen oli muutamassa kirjassakin
mainittu.
9. Arwoituksille ruwetessa määrätään jo edeltäpäin kuinka monelta
wastaamatta jääwältä arwoitukselta pitää Hymylään lähteä. Tawallinen
määrä on kolme arwoitusta, waikka kuitenkin muutamat ei ota, kun
kuudelta Hymylään lähteäksensä. Kun sitte alkaa määrätty luku
wastaamatta jäädä, niin joukosta jo yksi ja toinenkin pistelee:
"aha, joko alkaa silmät Hymylään päin kääntyä!" Sitte suostutun määrän
täyteen tultua rupeaa arwoittaja wastaajata matkalle laittamaan. Niin
jos ne wastaamatta jääneet arwoitukset olisiwat olleet esimerkiksi ne
tässä kirjassa numeroilla 515, 805, 1355 merkityt, sanoo arwoittaja:
"Hyys, hyys Hymylään! kun et sitäkään tiedä, mikä kolmijalkanen
paikallaan pyörii".
"Hyys, hyys Hymylään! kun et sitäkään tiedä; mikä maalla kaatuu,
wedessä seisoo".
"Hyys, hyys Hymylään! kun et sitäkään tiedä, mikä pikku lintu
liinahäntä läpi seinän lentelee".
Sitte kertoo hän itse eli joku toinen seurasta wielä kerran: "hyys,
hyys Hymylään! hiiri sulle hewoseksi, kissansuolet suitsiksi,
koiransuolet päitsiksi, sontalapio reeksi, kapusta korjaksi, huhmar
lakiksi, petkel piiskaksi, korento ruoskaksi".[9]
Kehno wastaaja niillä eli muilla mukaisilla sanoilla Hymylään[10]
lähetetty lähtee sitte ulos seurasta, ja Hymylätä lähenewinään, kun
koira siellä rupeaa haukkumaan, käskee Hymylän isäntä saapuilla olewata
lasta eli palkollista katsomaan sanoen: "käyppä Kitti katsomaan, mitä
halli haukkuu, luppakorwa luuputtelee".
Kitti katsomasta tultua lausuu: "tuota halli haukkuu; luppakorwa
luuputtelee, tulee tuolta muuan poika tolwana (tulee tuolta muuan tyttö
repäle), Wirstalammin wierellä, Rapalammin laiteella, ryysyihinsä
ryykistynyt, likoihinsa liikistynyt, räkihinsä rääkistynyt, hiiri
hewosena, kissansuolet suitsina, koiransuolet päitsinä, sontalapio
rekenä, kapusta korjana, huhmar lakkina, petkel piiskana, korento
ruoskana -- Jo nyt ajoi kujalle -- Jo nyt on weräjällä -- Jo on pihalla
-- Jo astuu reestä ja tulee porstuahan".
Isäntä kuultua jo porstuahan tulleen käskee laskea häntä sisälle.
Emäntä parahillaan leipiä uuniin luodessaan säikähtää sisääntulijata,
oudonnäköistä wierasta niin, että pudottaa "leipänsä lieteen, lapionsa
lattialle", ja wanha akka uunin sopessa welliä syöden hyppää hädissään
halkoorsille (päretorsille) ja kaataa wetelän wellinsä wieraan
silmille.
"Woi, woi, walittaa tämä, -- kun tuli silmäni likaiseksi, missä saisin
pestä?"