Toistaiseksi käsittämättömästä syystä oli liikemies Pienonen suvainnut
kutsua m.m. ystäväni ja huonetoverini Kalle Niemeläisen ja minut
luokseen vierailulle.
Peseydyimme ja menimme.
— Päivää, sanoi Pienonen, ripustakaa palttoonne tuohon. Siihen kai
vielä mahtuu, vaikka siinä on niin paljon suuria, kallishintaisia
turkkeja. On täytynyt vähän varustautua talven varalle. Tuo rouvani
hieno turkki on maksanut 35,000 markkaa. Itselläni on vain 30,000:n.
Huono aika. Parempienkin ihmisten täytyy kiristää lompakkoaan.
— Käykää sisään salongiin, sanoi Pienonen. Muutkin vieraat ovat siellä.
Siirryimme sinne buduaarista. Minä pyytäisin, että herrat pyyhkisivät
jalkansa, meidän salongin persialainen brysselimatto on niin arka.
— Se on maksanut 10,000 markkaa, sanoi Pienonen.
Niemeläinen ja minä emme sanoneet mitään.
Keskustelua salongissa hoitivat herra ja rouva Pienonen.
Vieraat olivat olevinaan ihastuneita ja sanoivat: oo! tai: aa! tai:
suurenmoista! tai: todellakin!
— Meillä on vain kuuden huoneen huoneisto, sanoi herra Pienonen,
meillä olisi kyllä varaa ostaa suurempikin osakehuoneisto, mutta
suuret huoneistot eivät nykyään ole muodissa. Täytyy tyytyä ja
elää vaatimattomasti. Vaikka mitäpä joku satatuhat sinne tai tänne
merkitsisi!
— Joka huoneessa on tyyli, sanoi rouva Pienonen, arkkitehti Hittonen on
piirustanut tyylin joka huonetta varten.
— Sai siitä 10,000 markkaa, sanoi herra Pienonen.
— Tämä huone on antiikkista marokkoa, sanoi rouva Pienonen, mutta olkaa
hyvät ja ottakaa mokkakahvia kiinalaisista kupeista hopeatarjottimelta
ja Fazerin kaakkua. Minä en voisi juoda kahvia ilman Fazerin kaakkua.
— Ja tässä olisi herroille sikareja, sanoi herra Pienonen, niiden
pitäisi olla hyviä, ne ovat maksaneet 10 markkaa kappale.
— Tuo tuossa on Edelfeltin taulu, sanoi rva, minä pidän Edelfeltin
tauluista, niissä on usein niin komeat kehykset. Tämä on maksanut 7,000
markkaa. Me harrastamme paljon taidetta ja kirjallisuutta.
— Meidän kaikki kirjat ovat loistoteoksia, sanoi hra Pienonen, minä
en viitsi lukea kirjoja, joissa ei ole kuvia. Minusta, kun kirjailija
on hyvä kirjailija, niin sillä on kirjassaan kuvia. Kuvat tekevät
kertomuksen paljon paremmaksi.
— Mieheni on nyt kerta kaikkiaan semmoinen filosoofi, sanoi rva. Ne
ovat kovasti kalliita tuollaiset loistoteokset. Tuokin nahkakantinen
on maksanut 800 markkaa. Ajatelkaas, ja tämä briljanttisormus minun
oikeassa kädessäni ei ole maksanut kuin 3,000 markkaa!
— Kuule, sanoi Niemeläinen yhtäkkiä minulle niin äänekkäästi, että
kaikki pelästyivät ja jäivät ällistyneinä suu auki tuijottamaan. Kuule,
mitä sinun 5 markan kellosi on? Minun 7 markan kelloni on taas pantissa!
— Niinhän minunkin on vielä, minä vasta huomenna otan sen ulos samalla
kuin 150 markan talvipalttoonikin.
— Kyllä meidän jokatapauksessa nyt jo täytyy lähteä kotiin
illalliselle. Siellähän on vielä kaapissa ne kaksi 50 pennin
herkkusilakkaa, sanoi Niemeläinen. Ne pian kellastuvat vielä enemmän.
— Tosiaankin, sanoin minä, ja meidän likaisenharmaa rotuvillakoiramme
Jussi, jonka olemme ostaneet 75 pennillä, alkaa ehkä jo käydä
levottomaksi. Se ei ole oikein filosoofinen.
— Hyvästi vaan, sanoi Niemeläinen, ja tervetuloa käymään meilläkin
meidän hienossa 1 huoneen huoneistossa ja istumaan sen tyylikkäillä
kahdella tuolilla, jotka uutena ovat maksaneet 2 markkaa kpl. Se oli
silloin halvempana aikana.
— Hyvästi ja tervetuloa, sanoin minä, mutta ilmoittakaa hyvissä ajoin
tulostanne, että tiedämme lainata 3 markkaa hienoa kahvileipää varten
ja naapurista kupit. Meidän omissa kallisarvoisissa kupeissamme ei ole
korvia.
Muut eivät puhuneet mitään. Kaikki tuijottivat meihin suu auki, eikä
kukaan sanonut edes: oo! tai: aa! tai: suurenmoista! tai: todellakin!