Koska Saksan kauppamiehillä oli niin suuri osa Pähkinälinnan
rauhasovinnossa, niin lienee tässä sopivainen tilaisuus vähän puhua
näistä Saksalaisista ja heidän kaupastansa Suomen maassa.
Ammoisista ajoin oli Saksan laivoja käynyt kauppaa Suomen rannikoilla.
Sen todistavat täällä löydetyt Saksan ja Anglosaksin (Englannin) rahat,
joissa vanhimmissa on noin 800 vuosilukuna. Siitä ajoin on kielessämme
sana saksa tullut merkitsemään yhtä kuin kauppamies. Siitä ajoin
on sekin puheenparsi peritty, että ulkomaalta tänne tuotuja
luontokappaleita ja kaluja mainitsemme Saksan nimellä. Nytkin vielä
kuuluu Saksan lammet, Saksan kuuset, ja vanhoissa runoissamme yhä
puhutaan Saksan palttinasta, Saksan saipuasta y.m. Kaupankäynti
Saksalaisten kanssa on myöskin tuottanut kieleemme koko joukon Saksan
sanoja, niinkuin esim. mylly, leiviskä, naula, haahlat, y.m.m.
Saksalaiset toivat tullessansa suolaa, kankaita ja kaikellaisia kaluja,
mitä ei Suomessa osattu sepitellä; Suomesta he sen sijaan veivät karjan
antimia, kaloja ja metsän nahkoja. Etenkin näkyy Suomalaisilla olleen
runsaasti oravan nahkoja kaupaksi, joita silloin sanottiin _rahoiksi_.
Oravan nahkoina verot maksettiin, oravan nahkoilla vaiheteltiin muita
kaluja. Kun sitten myöhempinä aikoina yleisemmin ruvettiin käyttämään
kulta- ja hopeapalasia ostoissa ja maksuissa, niin oravan nahkan
alkuperäinen nimi _raha_ siirtyi niihin.
Tavallisesti taisivat ulkolaisten laivat tulla ja mennä kesäaikana;
mutta jäi niitä aina joitakuita talveakin pitämään. Pitkää, pimeää
talvikautta viettäessä tuli näiden _kestein_ eli vierasten kovin ikävä.
Moni heistä sentähden sen ikävän lievitykseksi viekoitti itsellensä
Suomen neitosen morsiameksi. Punalangat petti, kultakihlat vietti
monesti viisahankin tytön mielen, niin että oli kovin kärkäs oudolle
kättä antamaan, kysymättä kuinka kosijan laita oli. Sitten kun kevät
tuli ja vedet suli, katosi usein sulhanenkin jäiden kanssa. Se oli
purjehtinut takaisin omille maille, missä hänellä istui entinen emäntä,
istui entiset lapset kodissa. Näin kertoo vanha runo talvikestein
tavoista.
Kauppapaikkoina olivat Suomessa varsinkin jokien suut; siihen oli
kestein hyvä laskea laivoillansa, siihen myöskin Suomen miesten helppo
tuoda tavaransa sydänmailta. Semmoisena ikivanhana kauppapaikkana oli
Kokemäenjoki, jonka varrella, Kokemäen pitäjässä kuuluu olleen
muinainen _Teljän_ kaupunki. Se sanotaan olleen juuri siinä paikassa,
missä Pyhän Henrikin saarnahuone vielä seisoo. Tämän saarnahuoneenkin
tietää tarina alkuperiänsä olleen kauppapuotina ja sen lattian alta on
nyky-aikana löydetty rautapaino vuosiluvulla 12-- (viimeiset kaksi
numeroa ovat kuluneet tuntemattomaksi). Näillä paikoin näkyy muutoin
vieläkin vähän kalkki- ja tiiliruhkaa. Kokemäen virrassa on useammin
paikoin Saksankiven nimisiä paasia, missä muistellaan ennen muinoin
kauppaa pidetyksi. Myöskin on niillä seuduin monta taloa _Saksan_ ja
_Kestin_ nimellä.
Samanimisiä kyliä ja taloja on monessa paikoin pitkin Uudenmaankin
rannikkoa, todistaen että siellä on ollut kaupankäyntiä Saksalaisten
kanssa. Kymijoen suussa näkyy kanssa olleen tavallinen kauppapaikka,
koska sitä jokea muinaisissa kirjoissa välistä nähdään _Ankoperjoen_
(Ostaja-joen) nimellä. Mutta kaikkein vilkkainna oli epäilemättä
kauppaliike Nevajoella. Nevajokea myöten purjehtivat lännestä tulevat
laivat Laatokkajärveen, siitä sitten kääntyivät etelään ja menivät
_Welhojokea_ (venäjäksi: Wolchov) ylös Ilmenjärveen, jonka
pohjoisrannalla kohosi Novgorodin korkeat kirkot ja avarat vara-aitat.
Novgorodin torilla vaiheteltiin Lännen taitavain ja ahkeroiden
mestarein käsialat niihin aarteisin, mitä luonto Itämailla lahjoitti
anteliaalla kädellä. Paras voitto tästä kaupasta vuosi tietysti
Wenäläisten hyväksi; mutta pirahteli siitä aina pisaroita Suomenkin
heimokunnille, varsinkin Karjalaisille, joiden maassa tämän
kauppaväylän portti oli. Nevajoen suussa ja Koiviston saaressa, vähän
matkaa Wiipurista, huo'ahtelivat Saksan kauppiaat pitkästä
merikulustaan, ja pitivät kauppaa asukasten kanssa.
Yhteinen etu ja yhteinen vaara yhdisti näitä kauppiaita 13:lla
vuosisadalla liittokunniksi. Siihen aikaan oli varsinkin Saksanmaa
täynnä pieniä linnoja, joista vapaaherrat ja ritarit väijyivät niinkuin
haukat vuoripesästänsä. Sivutse kulkevista kauppa-kuormista ja
laivoista he vaativat itsellensä veroa taikka ryöstivät tavarat kaikki
tyyni. Tätä väkivaltaa vastaan ei kyenneet yksityiset kauppamiehet eikä
kaupungitkaan suojelemaan tavaraansa. Sentähden rakensivat liitot
keskenänsä, yhdistynein voimin pitääksensä suurisukuiset rosvot
kurissa. Kuuluisimmaksi ja mahtavimmaksi näistä liitoista on
tullut _Hansaliitto_, johon vähitellen yhdistyivät kaikki kaupungit
Pohjois-Saksassa, Liivissä ja Wirossa ynnä Wisbyn kaupunki Gottlannin
saaressa.
Hansalaisilla oli asiamiehiä kaikissa pohjaisten valtakuntain
kaupungeissa, heidän lippunsa oli laivoilla tukevana turvana. Heillä
oli suuret sotajoukot ja hyvin varustetut sotalaivastot; niillä he
monta kertaa uskalsivat ruveta riitoihin ja sotiin Pohjan
kuningastenkin kanssa ja tulivat tavallisesti voitolle. Lybekin
kaupungissa yhteiset neuvottelut ja kokoukset pidettiin. Tätä liiton
kukoistusaikaa kesti melkein 300 vuotta, siksikuin 1500 vuoden
paikoilla uutten kauppateitten keksiminen ynnä muut syyt alkoivat sitä
rauentaa.