Me eksyksissä kaupunkia käymme pimeää.
Kuin pasuunien merkkiääni yössä kajahtais
ja kaikki tuulet vaipuisivat ylitsemme,
katu uppoaisi kumahtain kuin harkko rautainen
ja ummehtunut sumu esiin tulvahtaisi,
ja nousisivat satamasta vedet niljakkaat
ja peittäisivät kangistuneet jäsenemme,
ja taikalinnut lentäisivät heltoin kamalin
ja piesten kylmin nahkasiivin kasvojamme,
ja ikuisuuden tiimat matais päämme ympäri;
me pienet ja niin ahdistetut olisimme,
ja Jumalaa ei olisi. Yks varjo sininen
vain vieris ylle vesikentän pauhaavaisen:
sun silmiesi katse, joka tulvat hillitsee.