Minun täytyy nyt vielä tarttua muutamiin lankoihin, jotka aikaisemmin
olen jättänyt kesken. Kuten jo olen sanonut, ei tarkoitukseni ole ollut
kirjoittaa suuren kapinan historiaa. Etevämmät miehet kuin minä ovat jo
sen tehneet, ne miehet, jotka johtivat kokonaisuutta ja joilla oli sekä
teoreettisia että käytännöllisiä tietoja — minähän olin vain kokematon
poika, jota kohtalo oli suosinut, niin että hän sai seurata asiaa sen
alkujuurista saakka. Jos taitaisin, niin tahtoisin kernaasti runoilla
eepoksen Tasangosta ja Vuoristosta, laulaa kuinka tasanko kohtasi
vuoriston täysin valveilla, kuinka äly voitti lukumäärän ja kuinka
suuret tykit alkoivat heti soida, missä hyvänsä alkuasukasjoukot vain
yrittivät murtautua läpi. Mutta luulen, että siitä tulisi sankariton
runoelma. Laputan jälkeen ei ollut olemassa mitään johtajaa. Sissisota
jatkui kuukausia ja sen jälkeen seurasi kostotoimenpiteitä, jolloin
heimopäällikkö toisensa jälkeen pakotettiin antautumaan ja saatettiin
oikeuden eteen. Sitten tuli yleinen armahdus ja uusi lehti kääntyi.
Afrikan valkoihoiset hengittivät jälleen vapaasti ja saatiin aikaa
tehdä eräitä vakavia huomioita.
Itse asiassa olen hyvin iloinen, ettei velvollisuutenani ole kirjoittaa
mitään historiaa. Romantiikka kuoli »Johanneksen Perijän» kanssa ja
ristiretki muuttui jokapäiväiseksi kapinaksi. Laputa olisi hoitanut
kaiken niin kokonaan toisin, jos hän olisi elänyt: saatan kuvitella
kuinka nerokkaita ja aavistamattomia suunnitelmia hän koetti toteuttaa
ja kuinka hän olisi johtanut taistelut laaksoista ja tiheiköistä
ylätasangolle kyliin ja kaupunkeihin. Inkulun saadessa elää olisimme
saaneet käydä epätasaista taistelua, mutta Inkulun kuollessa laski
vaakakuppi raskaasti meidän eduksemme. Jätän marssien ja sodankäynnin
kuvauksen muille ja kiiruhdan täyttämään aukkopaikat omien kohtaloideni
historiassa.
Arcoll oli saanut sanomani Umvelosista Colinin mukana, tai
oikeammin paperilapun otti vastaan Wardlaw ja lähetti sen edelleen
vuoristolinnoitukseen, jonne Arcoll oli siirtynyt. Kohta jälkeenpäin
hän sai Henriquesin tiedonannon, jonka toi eräs hänen palveluksessaan
oleva shangaani. Sen täytyi olla lähetetty aikaisemmin kuin
portugalilainen tuli Rooirandiin, mikä osoittaa, että hän oli kätkenyt
miehiään puodin läheisyyteen, ja että oli onni päästessäni pakoon
Umvelosista. Jos Henriquesin tiedonanto olisi tullut yksinään, olisi
Arcoll pitänyt sitä varmasti ansana, mutta sen yhtäpitäväisyys minun
tietojeni kanssa hämmästytti häntä ja teki vaikutuksensa. Hän alkoi
ymmärtää portugalilaisen petollisuuden, mutta mitä tiedonantoon tulee,
ei hänellä ollut halua menetellä sen mukaan, koska se oli vastoin
hänen omia aikeitaan. Hän tiesi, että Laputa ennen tai myöhemmin
pyrkisi Vuoristoon ja hän oli katsonut viisaimmaksi odottaa vihollista
siellä. Tosin tuli tähän lisäksi kysymys minun hengestäni. Olihan
täysi syy epäillä, että olin mitä suurimmassa vaarassa ja Arcoll
tunsi eräänlaista vastuunalaisuutta minun kohtalostani. Mutta niillä
harvoilla miehillä, jotka hänellä siihen aikaan oli käytettävänään,
hän ei mitenkään voinut toivoa voittavansa koko kafferiarmeijaa, mutta
oli olemassa mahdollisuus pelastaa minut rohkealla tempulla. Henriques
oli kertonut valasta ja sanonut, että Laputa ratsastaisi joukkojensa
keskipisteessä. Nyt saattaisi pienikin mutta edullisesti Dupree Driftin
luo sijoittunut joukko aiheuttaa sekamelskaa kafferijoukoissa ja
kivääritulen suojassa minä voisin uida joen yli ja yhtyä ystäviini.
Ja luottaen valan kestävyyteen nämä taitavat ratsumiehet voisivat
helposti päästä pakoon vangiksi joutumatta. Tässä tarkoituksessa Arcoll
kokosi vapaaehtoisensa ja lähetti erään kaffereistaan ilmoittamaan
minulle mitä oli tekeillä. Itse hän asettui yrityksen johtoon ja lukija
tietää jo kuinka se onnistui, mutta huolimatta Laputan joukoissa
aikaansaadusta sekaannuksesta, josta oli seurauksena, että jälkijoukko
pakotettiin lähtemään Letaban pohjoista rantaa vievää tietä, ei
minusta voitu löytää jälkeäkään. Arcoll tutki joen rannat ja tuli
siihen paikkaan, missä vanha Käärmeen Vartija lepäsi kuolleena. Hän
ei voinut uskoa muuta kuin että minut oli surmattu jo ennen marssin
alkua, ja kafferikin, joka olisi voinut antaa oikeita tietoja, oli
epäjärjestykseen joutuneen armeijan kanssa kulkeutunut jokea ylöspäin.
Senvuoksi Arcoll miehineen ratsasti mahdollisimman nopeasti takaisin
vuorille Main Driftin yli ja pääsi Bruderstroomille ennenkuin Laputa
oli kerinnyt kulkea suuren tien yli.
Arcollin seuraava manööveri ratkaistiin myös minun tiedonantojeni
perusteella Colinin kautta, nimittäin mitä olin sanonut Inandan
Kraalista. Kuten minun muistui hänenkin mieleensä Beyersin esiintyminen
ja hän päätti tehdä samalla tavalla. Hän ei toivonut voivansa vangita
Laputaa, mutta hän uskoi voivansa soaista kafferien päävoimat ja
senvuoksi hän sijoitti tykkejä vuoriharjanteille kraalin ympärillä.
Jo aikaisemmin hän oli kutsunut tykistöä ja ensimmäinen läheteistä
tuli Bruderstroomille suunnilleen siihen aikaan kuin Machudin miehet
vangitsivat minut vuoren onkalossa. Vala ja puhdistusjuhlamenot saivat
aikaan sen, että Laputa ei tarpeeksi huolehtinut tähystyksestä,
ja seurauksena oli, että tykistö kaikessa rauhassa kuljetettiin
luoteiselle vuoriharjanteelle. Juuri saman tien oli Beyers valinnut
ja oikeastaan elikin yrityksen johdossa eräs Beyersin entisiä
alapäälliköitä. Työ kesti koko päivän Laputan matkatessa parastaikaa
minun kanssani Machudiin. Seurasi sitten ilta, jona minä uutisineni
saavuin leiriin. Arcoll, joka parhaiten tiesi, kuinka välttämätön
Laputa oli kapinan menestymiselle, päätti heti antaa kaiken muun
levätä ja omistautui kokonaan siihen tehtävään, että mustien johtaja
saataisiin eristetyksi joukoistaan. Kuinka tämä onnistui ja miten
Laputan kävi, lukija tietää jo.
Kun olin kavunnut alas kallioilta veivät Aitken ja Wardlaw minut
suoraan Blaauwildebeestefonteiniin. Minä olin sen näköinen kuin
juuri olisin tervehtynyt pitkällisestä taudista, olin parantunut,
mutta heikko ja lapsellinen, ja helppoa ei ollut minun ratsastaa
hevosen selässä Aitkenin takana Umvelosiin. Täällä tapasimme erään
poliisilähetin, joka oli juuri saanut kiinni kimon, sen kulkiessa
yksinään tien reunustaa pitkin. Viisas eläimeni oli heti kun olin
jättänyt sen luolan suulle yksinään, lähtenyt painaltamaan samaa
tietä takaisin kuin oli tullut. Aitken erosi meistä Umvelosissa ja
Wardlawin kanssa ratsastin seuraavana päivänä Pikku Labongon laaksoa
pitkin ylöspäin ja iltapäivällä saavuin jo vanhaan kotiini. Liike oli
jätetty oman onnensa nojaan, sillä Japp oli pari päivää aikaisemmin
päätä pahkaa matkustanut Pietersdorpiin, mutta Zeeta oli paikoillaan
parastaikaa pesemässä lattiaa, ikäänkuin ei koskaan olisi ollut
kysymystäkään kapinasta. Nukuin siellä yön ja seuraavana aamuna olin
sen verran virkeämpi, että voin heti lähteä tapaamaan Arcollia. Minulla
olikin paljon puhuttavaa hänen kanssaan, ennenkaikkea luolassa olevasta
aarteesta.
Bruderstroomiin oli tie helppo ylätasangon niittymaita pitkin.
Farmarien komennuskunnat olivat nyt kutsutut takaisin, mutta heidän
leirituliensa tuhka loisti vielä vaaleanharmaana sananjalkojen
keskessä. Kohtasin poliisipatrullin, joka vei minut erääseen paikkaan
ylisen Letaban varrella, leiristä vasemmalle, missä tapasimme Arcollin
nauttimassa parhaillaan myöhästynyttä aamiaistaan. Olin päättänyt
uskoa hänelle kaikki, ja kerroin senvuoksi tarkasti yöllisistä
seikkailuistani. Hän pauhasi minulle varomattomasta ratsastuksestani,
mutta tuli lempeämmäksi, ennenkuin olin päässyt kertomukseni
loppuunkaan.
Kertoessani oli kaikki niin elävänä edessäni, että aivan värisin
ajatellessani luolaa päivänvalon taittuessa sen vesiseinään ja Laputaa
kuolinhetkellään. Arcoll istui kauan äänettömänä.
»Hän on siis kuollut», hän vihdoin sanoi miltei kuiskaten. »Niin, hän
oli kuningas ja kuoli kuninkaana. Nyt on tehtävämme helppo, sillä hänen
rodustaan ei ole ainoatakaan jälellä koko Afrikassa.»
Sitten kerroin aarteesta.
»Se on sinun, Davie», hän lausui, »ja meidän täytyy pitää huolta että
sinä saat sen. Tämä sota kestää kyllä kauan vielä, mutta jos elät sen
yli, niin sinusta tulee rikas mies.»
Mutta tällä välin minä kysyin: »Mutta ajatellaanpa, että kafferien
päähän pälkähtää lähteä luolaan ja rakentaa uusi silta kuilun yli? Sen
perusteella mitä tiedän, he voivat olla parastaikaa niissä hommissa.»
»Minäpä asetan vartiat sinne», Arcoll huudahti ja hyppäsi pystyyn.
»Olkoon, että tämä ei ole mikään sotilastehtävä, mutta sinä olet
pelastanut tämän maan, Davie, ja ei ole ainakaan minun viakseni
luettava, että jäisit palkitsematta.»
Nyt tulen Arcollin käyntiin minun kanssani Inandan Kraalissa. Minun ei
oikeastaan tarvitsisi kertoa siitä mitään, sillä mr Upton on omistanut
asialle kaksi kokonaista lukua. Hän tekee pari virhettä, sillä hän
kirjoittaa nimeni o:lla, ja sitäpaitsi hän sanoo, että me lähdimme
leiristä vaaralliselle retkellemme »kasvot valkoisina ja hiljaisina
kuin ristiritarit». Tämä ei ole totuudenmukaista, sillä ensiksikään
ei meidän lähtöämme nähnyt kenkään, joka olisi voinut päättää mitään
ulkonäöstämme, ja sitäpaitsi me läksimme tupakat suussa ja tunsimme
itsemme täysin rauhallisiksi. Kotona pidettiin asiasta aika elämää
ja sanomalehdissä vaadittiin yleisesti, että meille piti antaa
Victoria-risti, mutta itse asiassa ei vaara ollut niin hirvittävän
suuri, eikä missään tapauksessa verrattavissa niihin vaaroihin, joiden
alaisena olin ollut koko edellisen viikon.
Sen verran kai saan sentään sanoa omaksi ylistykseksi, että alotteen
yritykseen tein minä. Kraalissa oleva armeija oli tosiasiallisesti
tällä hetkellä meidän käsissämme: kun Laputa ei ollut palannut,
he eivät olleet voineet tehdä mitään suunnitelmia. Alkuperäinen
tarkoitus oli ollut, että armeija heti seuraavana päivänä marssisi
Olifantsia kohti, ja tämän vuoksi joukkojen ruokavarastotkin olivat
hyvin pienet. Sitäpaitsi oli Umboonin ja parin muun pohjoisesta olevan
päällikön välillä riitaa ja kärhämää, ja oikeastaan uskon, että jos
olisimme pitäneet heitä suljettuna viikonkin kraalissa, he olisivat
tehneet lopun toisistaan puolueriidoillaan. Joka tapauksessa joukot
olisivat pian hurjistuneet ja koettaneet hyökätä ulos sekä pohjoisesta
että eteläisestä solasta. Silloin meillä olisi ollut valittavana
kaksi vaihtoehtoa: joko antaa tykkien soida, mikä olisi merkinnyt
joukkoteurastusta, tai antaa heidän mennä tekemään tihutöitään jollain
muulla taholla. Arcoll oli humaaninen ihminen ilman pienintäkään
tappamishalua, ja sitäpaitsi hän oli valtiomies ja sellaisena hänellä
oli omat ajatuksensa maan parhaasta sodan jälkeen. Mutta hänen
ehdottomana velvollisuutenaan oli eristää Laputan armeija ja estää
hintaan mihin tahansa sen yhtyminen etelässä koottujen joukkojen kanssa.
Näissä olosuhteissa ehdotin hänelle, että tekisimme samoin kuin
Rhodes kerran oli tehnyt Matopposissa: lähtisimme heidän luokseen
keskustelemaan. Ajattelin, että Laputan vaikutusvalta joukkoihinsa
oli nyt melkoisesti heikentynyt ja luolassa pidettyjen juhlamenojen
hehku jo puoleksi sammunut. Heidän varastonsa olivat pienet ja
heillä ei ollut johtajaa. Musta sotilas ei yleensä ole koskaan ollut
erittäin kiihkomielinen ja myöskin päälliköiden pitäisi jo olla varsin
taipuvaisia neuvotteluihin. Verta ei ollut vielä vuodatettu, mutta jos
tämä kerran saisi tapahtua, tarttuisi verenhimo varmasti heihin. Meidän
olisi parasta ottaa tilaisuudesta vaari, niinkauan kuin kafferit vielä
olivat ymmällään ja päättämättöminä.
Arcoll järjesti kaiken. Hän lähetti sanomat päälliköille ja kutsui
heitä neuvotteluihin, ja pian saimme vastaukseksi, että seuraavan
päivän puolipäiväksi kutsuttaisiin koolle indaba. Samana iltana saimme
kuulla, että Umboonin oli noin kahdenkymmenen miehen kanssa onnistunut
päästä sissiketjujemme läpi ja paeta etelään päin johtavaa tietä. Tämä
oli vain eduksi meille, koska lähestyvä indaba täten vapautui yhdestä
riidanhaluisimmasta päälliköstä.
Indaba ei ollut niinkään helposti tavoitettavissa. Arcoll ja minä
jätimme seurueemme erääseen kuivuneeseen jokiuomaan ja kävelimme sitten
jalkaisin kraaliin samaa tietä kuin minä sieltä olin poistunut. Oli
kirkas ja kuuma talvipäivä, ja kuinka vainuilinkin, en voinut uskoa
mihinkään vaaraan. Luulen, että juuri tässä mielentilassa suoritetaan
useimmat uroteot: kyseessä oleva henkilö on pelolle aivan tunteeton
ja hänen aivonsa täyttää joku ajatus, joka hälventää kaikki muut.
Ensimmäiset vahdit ottivat meidät vastaan kylläkin varsin yrmeinä ja
sulkivat rivinsä meidän takanamme samoinkuin he tekivät silloin kun
tulin leiriin Machudin miesten tuomana. Tuntui sitten hieman kolkolta,
kun meidän piti kulkea muutaman vihreän aukean poikki tuntiessamme
tuhansien silmien olevan kiinnitettyinä meihin. Sitten saavuimme
merulapuun luo, joka oli vastapäätä telttoja ja tapasimme sieltä
päälliköt istumassa piirissä ladatut kiväärit polvillaan.
Me olimme asestetut pistooleilla, ja Arcollin ensimmäinen tehtävä oli
ojentaa ne eräälle indunoista.
»Me tulemme rauhaa tarjoamaan», hän lausui. »Jätämme henkemme teidän
käsiinne.»
Senjälkeen alkoi indaba Arcollin pitämällä puheella. Hän puhui hyvin;
puhe oli parhaita mitä koskaan olen kuullut. Hän pyysi heitä kertomaan
mitä vääryyksiä he olivat kärsineet; hän kuvasi heille valkoisen miehen
valtaa ja lupasi, että kaikki vääryydet tultaisiin sovittamaan, jos he
vain tahtoisivat puhua rehellisesti ja rauhallisin tarkoituksin; hän
kosketteli heidän vanhoja legendojaan ja laulujaan ja vaati Englannin
kuninkaalle sitä valtaa mikä heidän entisellä hallitsijallaan oli
ollut. Puhe oli vaikuttava, ja kuitenkin huomasin, että se ei kyennyt
vakuuttamaan heitä. He kuuntelivat yrmeinä, joskin tarkkaavaisesti, ja
puheen jälkeen vallitsi kohtalokas hiljaisuus.
Arcoll kääntyi puoleeni. »Jumalan tähden, Davie», hän sanoi, »puhu
heille Laputasta. Vain siten selviämme.»
Koskaan ennen en ollut koettanut pitää puhetta, ja vaikka olin oppinut
heidän kielensä, en osannut sitä lainkaan niin hyvin kuin Arcoll. Mutta
kun tiesin, kuinka paljon oli kyseessä, tein parhaani.
Alotin sanomalla, että Inkulu oli ollut ystäväni, ja että hän oli
pelastanut henkeni Umvelosissa ennen kapinan alkua. Heti kun mainitsin
hänen nimensä, näin kuinka heidän silmänsä alkoivat loistaa, ja
ennenkuin olin päässyt loppuun kuuntelivat he henkeään pidättäen.
Kerroin Henriquesista ja hänen petollisuudestaan. Avoimesti ja
rehellisesti minä puhuin kaikesta mitä oli tapahtunut Dupree Driftin
luona, enkä lainkaan salannut omaa osaani.
»Minä taistelin elämästäni», sanoin. »Jokainen tosi mies teidän
joukossanne olisi tehnyt samoin.»
Senjälkeen kuvasin heille viimeisen ratsastukseni, ja sen näyn,
jonka olin nähnyt Rooirandin juurella. Koetin antaa heille kuvan
Henriquesista makaavana kuolleena taitetuin niskoin ja Inkulusta,
kuolettavasti haavoitettuna, luolassa laahautuen liikkuvana.
Korkean jännityksen hetkellä tulee varmastikin jokaisesta miehestä
puhuja. Huomasin itsessäni lahjoja, joista en koskaan ollut
uneksinutkaan. Arcoll sanoi minulle jälkeenpäin, että minä olin
hurmioitunut, ja varmaa on, että löysin avaimen päälliköiden sydämeen.
Kuvasin heille viimeistä näytelmää luolassa, kun Laputa oli paiskannut
kivisillan alas kuiluun ja sitten lausunut viimeiset sanansa: että hän
oli _Afrikan viimeinen kuningas_ ja että hänen mukanaan menisi kapina
nurin. Sitten kuvailin heille hänen kuolinhyppyään virtaan ja silloin
kuului ympärillä istuvien riveistä syviä huokauksia.
»Te näette minut täällä», sanoin, »yksinomaan Jumalan armon avulla.
Löysin tien putouksen ja kallioitten kautta pois luolasta, tien
jota kukaan ennen minua ei ollut kulkenut eikä tule minun jälkeeni
kulkemaan. Teidän kuninkaanne on kuollut. Hän oli suuri kuningas, sen
voin minä, joka seison tässä edessänne, todistaa, ja koskaan ette tule
näkemään hänen vertaistaan. Hänen viimeiset sanansa olivat, että kapina
on nyt lopussa. Muistakaa näitä sanoja, veljeni. Me olemme tulleet
tänne tuomaan ei sotaa vaan rauhaa, tarjoamaan teille anteeksiantoa ja
hyvitystä kärsimistänne vääryyksistä. Jos haluatte jatkaa taistelua,
niin teette sen varmasti tietäen häviävänne ja vastoin kuninkaanne
lausumaa tahtoa. Minä olen tullut tänne huolimatta uhkaavasta vaarasta
ilmoittamaan teille hänen käskynsä. Hänen henkensä hyväksyy varmasti
sen mitä teen. Miettikää tarkoin, ennenkuin uhmaatte Käärmeen käskyä ja
vedätte päällenne hirvittävän koston.»
Tunsin että olimme voittaneet. Päälliköt neuvottelivat yhdessä hiljaa
ja vilkuilivat minuun usein ihmettelevin katsein. Lopuksi tuli
korkea-arvoisin heistä esiin ja laski kiväärinsä jalkojeni juureen.
»Tahdomme uskoa rohkean miehen puhetta», hän sanoi. »Täytämme Käärmeen
toivomukset.»
Arcoll otti nyt päällikkyyden. Hän järjesti täydellisesti
aseistariisumisen ja antoi eri komppaniain miesten vuoronperään marssia
järjestyksessä pois Inandan Kraalista määräpaikkoihin ylätasangolla,
missä meikäläiset joukot ottivat vastaan heidän aseensa, ja heidät
varustettiin elintarvikkeilla. Sikäli kuin lukija haluaa lähempiä
kuvauksia näistä tapahtumista viittaan mr Uptonin teokseen. Meiltä meni
tähän kaikkeen useita päiviä ja se tuotti melkoista vaivaa, mutta noin
viikon kuluttua oli koko Laputan armeija jaettu eri paikkakunnille,
aseettomana, hyvin vartioituna ja odottamassa lupaa saada jälleen
palata kotiseuduilleen.
Senjälkeen matkusti Arcoll etelään sotaan, jota käytiin Swazi- ja
Zulu-maiden rajoilla useita kuukausia eteenpäin, samalla kun hän
uskoi minulle ja Aitkenille asuttamistyön. Käytettävissämme olevat
joukot olivat riittämättömät, ja ellei arvonanto meitä kohtaan olisi
ollut niin suuri ja Laputan muisto niin elävä, olisi usein saattanut
sattua ikävyyksiä. Työmme kesti kauan, sillä suuri osa joukoista oli
pohjoisesta päin ja muonituksen hankkiminen joukoille talvisaikana
oli vaikeata, kun maan suurimmat edut olivat valvottavina etelässä,
missä sota raivosi. Mutta minä puolestani olen kiitollinen niille
vaatimuksille, jotka minulle oli asetettu, sillä näihin aikoihin
minä kehityin ajattelemattomasta pojasta järkeväksi mieheksi. Opin
ymmärtämään valkoisen miehen tehtävän ja velvollisuudet. Hänen täytyy
alati kantaa vastuu, hän ei saa vähimmässäkään määrässä ottaa huomioon
henkeään tai omaisuuttaan, ja hänen täytyy tyytyä siihen palkkioon,
mikä sisältyy itse työn suoritukseen. Siinä on juuri ero valkoisen
ja mustan miehen välillä; vastuunalaisuuden tunne, johtamiskyky, ja
niinkauan kuin tiedämme nämä periaatteet ja elämme niiden mukaan,
tulemme hallitsemaan, ei vain Afrikassa vaan kaikkialla missä mustaa
rotua on olemassa, rotua, joka elää vain päivää varten ja joka
ajattelee vain ruumiillisia tarpeitaan. Toimintani sai minut myöskin
ymmärtämään alkuasukkaita ja ottamaan osaa heidän kohtaloihinsa.
Sain tietää paljon heidän keskuudessaan vallitsevista epäkohdista.
Ennenkuin olimme saaneet Laputan armeijan osat asettumaan rauhassa
kraaleihinsa, varustettuina riittävillä elintarvikkeilla, jotta he
pääsisivät yli kevään, olimme me, Aitken ja minä, saaneet tosiaankin
terveemmät valtiolliset katsantokannat kuin mitä tapaa kaupungeissa,
joissa istutaan toimistoissa ja katsellaan elämää sanomalehtien ja
asiakirjapinkkojen lävitse.