Kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta!
Kaikki ympärilläni huokuu pelkkää onnea ja iloa. Mutta iloon sekottuu
kaihoa ajatellessani suurta tappiota, jonka olemme viimeksi kuluneina
vuosina kärsineet. Sanon me, sillä Janne jakaa tämän suruni ja kaipuuni.
En koskaan tule varmaankaan unohtamaan sitä päivää professorin rouvan
ja minun ulkomaamatkallani, jolloin sain tiedon äitini kuolemasta. —
Niin, äiti on poissa!
Me olimme aurinkoisessa Pallanzassa. Emäntäni oli sairaana, niin
sairaana, etten uskaltanut edes ilmoittaa hänelle suruani. Janne oli
kenraalin kanssa Egyptissä. — En ole koskaan ennen tuntenut itseäni
niin yksinäiseksi ja hyljätyksi. Minusta tuntui kuin olisi aurinko
menettänyt loisteensa, kuin paradiisillinen luonto ympärilläni olisi
kadottanut kauneutensa. Nyt oli minut kohdannut ensimäinen, todellinen
suru elämässäni. Voi, miten kärsin! Suuren hotellin kirkossa pidetyn
aamujumalanpalveluksen jälkeen pyysin puhutella englantilaista
pastoria. Hän oli niin ymmärtävä, niin osaaottava ja lohdutti minua.
Hän sanoi muun muassa, että Jumala aina tietää, mitä hän tekee ja
arveli, että äiti tarvitsi lepoa pitkän päivä työnsä jälkeen. Pastorin
kotona sain sitten itkeä kyllikseni. — —
Anna-Liisan kirje minulle huokui todellista kaipausta rakkaan vainajan
poismenon johdosta. Anna-Liisa oli niin monena vuotena hellinyt äitiä
tyttären rakkaudella. — Niin, äidin muisto ei voi koskaan haihtua. Se
on valonsäde, jonka olen aina säilyttävä kiitollisessa mielessäni.
Tähän valonpilkkeeseen lopetan päiväkirjani.
* * * * *
Olimme juuri muuttaneet uuteen kotiimme, kun saimme ikävän tiedon, että
äidin tupa Pohjanmaalla oli palanut. Piipusta oli pudonnut säkeniä ja
sytyttänyt vuodevaatteet, jotka olivat ulkona tuulettumassa. Vallitsi
veden puute, ja Anna-Liisa oli yksin kotona. Kaikeksi onneksi oli äidin
tavarat jo lähetetty meille. Tuntui kovin haikealta ajatella rakasta
kotia tuhkakasana.
Anna-Liisa on nyt luonamme. Hän on minun oikea käteni. Kun minä olen
kiinni matkailijakodin taloudessa, hoitaa hän taloa.
Purkaessani äidin tavaroita löysin ne kirjeet, jotka olen tässä
esittänyt. Kirjeet oli kääritty huolellisesti äidin parhaaseen
silkkihuiviin.
Rauha rakkaan vanhuksen muistolle!
* * * * *
Jannella, joka on sekä isäntä, auton kuljettaja että opas, on yllin
kyllin tehtävää. Melkein joka päivä ajaa hän autolla suomalaiseen
kansallispukuun puetun pojan kanssa ottamaan vastaan uusia vieraita.
Matkailijakodissa on elämää ja liikettä. Siellä puhutaan monta
kieltä. Kun vieraat tulevat aamuisin huoneistaan, katsovat he aina
tuuliharppuun, jonka olin tuonut ulkomailta. Kun se on samalla
tuuliviiri, tahtovat kaikki nähdä, mikä tuuli käy voidakseen sen mukaan
päättää päivän huvimatkat.
Soutuveneitä risteilee pitkin päivää saarten ympärillä, ja
moottorivenhe kulkee edestakaisin talon ja matkailijakodin välillä.
Muiden vieraiden joukossa oli meillä ollut ilo nähdä entiset
isäntäväkeni eversti Ehreströmin ja professori Wallenborgin perheet
luonamme. Ja kaikki ovat yhtä ihastuneita kauniiseen luontoon
Kukkianjärven rannalla.
Englantilaiset ovat väsymättömiä onkiessaan. On oikein hauskaa nähdä
heidän seisovan rannalla niin juhlallisina — polttaen piippunysäänsä ja
vetäen toisen kalan toisensa jälkeen. Kun he sitten päivällisen jälkeen
klo 8 ovat pukeutuneet kiiltonahkakenkiinsä ja mustiin pukuihinsa ja
istuvat takkatulen ääressä lukien lehtiään, näyttää se niin kodikkaalta.
Meistä tuntuu, kuin meidän vieraamme viihtyisivät hyvin tässä
yksinkertaisessa maalaiselämässä.
Aamusta iltaan työskentelen minä innolla ja halulla matkailijakodissa.
Kun aurinko laskee metsänreunaan, ja minä istun venheessä Jannen
soutaessa minut kotiin, tunnen olevani sanomattoman onnellinen.
Ajattelen monia asioita, muistelen niitä lukuisia henkilöitä, jotka
olen oppinut tuntemaan ja erilaisia olosuhteita, joissa olen elänyt —
— ajattelen lämpimästi niitä, jotka ovat asettaneet kaiken niin hyvin
meille. Minä ristin käteni ja kohotan sydämeni syvyydestä kiitollisen
huokauksen Jumalalle, joka on johtanut kaiken niin hyvin.