Anto.
_Anto_ (tullen oikealta). Totta tosiaan, tuossa hän istuu vielä
patruunan vierashuoneen sohvalla ja nukkuu, ikäänkuin hän olisi
kotonaan. Mitä hän oikeastaan tahtoo? Puhutella patruunaa, sanoi hän.
Oli ehkä tyhmää päästää hänet sisään, kun patruunakin oli poissa...
mutta tuskin voi käskeä hienonlaista mieshenkilöä, joka on puettu
korkeaasen harmaasen hattuun ja kiiltohansikkaihin, ja joka
päällepäätteeksi antaa köyhälle syntiselle juomarahaa, -- käskeä häntä
seisomaan ulkona kadulla odottamassa. Muuten niin luulin minä, että
patruuna piankin tulisi kotiin, koska neitikin oli mukana... mutta nyt
on kello puoli 12... ja jos ukko saa nähdä talossa vieraan tähän aikaan
yötä, niin hän varmaan ajaa minut pois. Hän päättäisi heti, että se on
joku muinaisrahojen kerääjä, niinkuin hän itsekin, ja muinaisrahojen
kerääjät ovat puoleksi varkaita, on hänen tapansa sanoa. Ei... ei sitä
voi auttaa... saan luvan herättää hänet ja pyytää häntä menemään
matkoihinsa. (Huutaa.) Herra! Herra! (Soitetaan.) Myöhäistä! Siinä ukko
nyt jo on.