Nää, tertut täyteläiset
kuin kypsyy, armahin,
nää helmät vihriäiset
jo kuorin karvaisin!
Ne riippuu oksan täyden
niin hiljaa itsekseen
ja tuulenhengen käyden
ne soutaa verkalleen.
Mut sydän niissä salaa
niin paisuvainen on,
se ilmaan päästä halaa
ja nähdä auringon.
Ja kuoren, armahani,
se särkee, vapaaks saa.
Niin laulut laulamani
sun syliis putoaa.