Yö.
Armahani luota lähtein,
samoelen hiljalleen,
kuljen välkkehessä tähtein
läpi metsän nukkuneen.
Luna nousee, valtavasti
tammilehdot kirkastaa.
Koivut sille hartahasti
pyhän savun suitsuttaa.
Varjot värjyy kuutamossa,
sydän vavahtaen lyö,
kulkee kuiske viidakossa.
Mikä onnentäysi yö!
Riemu! Autuus! Taivas sulle
suon ma öitäs tuhannen,
jos mun armahani mulle
antais yön vain ainoisen.
(1767).