hänen 50-vuotispäivänään.
Rautainen aika
raikua kultaisen kielen,
talvinen taika
kukkia laulavan mielen,
sentään sun soittos
ain yhä herkemmin helää,
siitä on voittos,
että sun ilos on elää.
Aurinko paistoi,
kun sävelpurtesi sousi,
mansikat maistoi,
kunnahat kultaiset nousi,
maass' oli huomen,
riemua kaikille riitti:
kauttasi Suomen
Luonnotar Luojaansa kiitti.
Siivitit monta
laulua Väinämön lasten,
kuolematonta
myös ajan vaiheita vasten,
maammojen kielin
kirkkahin nostit sa maata,
taattojen mielin
tahdoit sen onnen sa taata.
Mylvähti myrsky,
turmio tuuliaispäässä,
hyökäsi hyrsky,
rangaistus löi raesäässä:
auringon lasna
astuit sä myrskyjä kohti,
harmajahasna,
jost' ikinuorteus hohti.
Siks isänmaasi
rakkaus nyt rantaasi kaulaa:
myrsky min kaasi,
tahdomme taas ylös laulaa.
Siks runon huomen
päivääsi päärmeensä liittää:
kauttani Suomen
Kieletär lemmestäs kiittää.
5/8 1918.