Eellä ensin risti puinen,
sitten pappi partasuinen.
Sitten ruumisvaunut, sitten
lyhyt seura saattajitten.
Sekin kylmä, virallinen,
vaikka varsin toverinen.
Soittokunta sotilaita!
Ken nyt matkaa kuolon maita?
Painettien kylmä kärki
vastaa, jos ei keksis järki.
Kuka? Yksi miljoonista
valtakunnan kasarmista,
Puhuu tuima pohjatuuli,
siintyy soittajankin huuli.
On nyt aamu Uudenvuoden.
Tuonko tuli myötään tuoden?
Näky vaiko vertauskuva?
Ei! Vain taulu unhottuva.
Hautaa vain nyt valtakunta
poikaa kesken pohjan lunta.
Nimetöntä, suurta lasta
kivääriä kantamasta.
Marssimasta maita, soita,
elon lyhyen louhikoita.
Vierryt lie hän Venäjältä.
Täällä päättyi päivät hältä.
Kuka? Yksi miljoonista
takin harmaan kantajista.
Niistä, joiden hartehilla
mahti maan on mahtajilla.
Soitto soi niin suruisasti.
Katson kadun päähän asti.
Itkettäis, jos ilkeis. Huuli
vavahtaa, käy pohjatuuli.
Siittää sydän mieltä monta,
rakkautta rajatonta.
Myötämieltä miljoonien
lumen alle painuvien.
Uunnavuonna 1914.