Että suomalainen Viron orjan virsi on virolaisesta johtunut ja
että se on levinnyt Inkerinmaan kautta Suomen puolelle, siitä
tuskin lienee jäänyt enää vähintäkään epäilystä. Välittävänä sekä
sisällyksen että muodon puolesta on ollut pohjois-virolainen ja etenkin
varsinais-virolainen laulutapa, joka vielä kielen puolesta on
helpoittanut suomennoksen.
Mutta mistä sitten virolaisen runon alkuperä on etsittävä? Viron orjan
virttä tarkastellessaan tulee ehdottomasti muistelleeksi raamatullista
vertausta Latsaruksesta, ja rikkaasta miehestä (Luukk. 16: 19-31).
Edellisen, kun hän kuolee, vievät enkelit suoraa päätä Abrahamin
helmaan; vaan jälkimmäinen helvetin liekissä vaivattuna turhaan
rukoilee Abrahamia, että lähettäisi Latsaruksen kastamaan edes sormensa
pään veteen, jolla jäähdyttäisi hänen kielensä. Tämä kristinopin
kertomus näkyy kaikkialla syvälle painuneen kansan mieleen. Siinä ei
ole huomiota kiinnittänyt ainoastaan sisällys, joka köyhyyden ja sorron
alaisissa on ylläpitänyt toivoa laajentamalla heidän näköpiiriänsä
yläpuolelle ajallisen elämän, vaan viehättänyt on vielä sen
näytelmäntapainen muoto. Tuskin löytyy toista hengellisen kansanlaulun
ainetta, joka olisi niin laajalle alalle levinnyt kuin Latsaruksen
legenda. Sitä on tavattu romaanilaisilla kansoilla Espanjassa,
Ranskassa ja Itaaliassa, ja toiselta puolen löytyy Venäjällä hyvin
suosittu kerjäläisvirsi, jossa rikkaasta miehestä on tehty köyhän
Latsaruksen samanniminen varakas veli.[436] Vaan virolaiseen runoon
nähden on lähinnä huomioon otettava germaanilainen kansanlaulu, joka on
löytynyt sekä lännessä Englantilaisilla että idän puolella Määrin
Slaavilaisten säilyttämänä.
Englannissa on tallella vanha joululaulu rikkaasta miehestä ja
Latsaruksesta,[437] jossa edellisen nimi Dives eli Diverus vielä
selvästi viittaa latinankieliseen Raamatun tekstiin. Uskollisesti se
noudattaakin Luukkaan kertomusta. Kansanomainen käsitys ilmaantuu
kuitenkin siinä, että kaksi enkeliä vievät Latsaruksen taivaasen
enkelin polvelle ja päin vastoin kaksi käärmettä rikkaan miehen
helvettiin käärmeen polvelle istumaan.
Itävallan Määriläiset taas kertovat,[438] että enkelit tuodessaan
Latsaruksen taivaasen, käskevät päästää hänet portista sisälle, panna
hänet istumaan Jumalan syliin ja tarjota hänelle pikarillisen viiniä.
Samoin pahat henget viedessään rikkaan miehen helvettiin avauttavat
portin, istuttavat hänet ansaitulle tuolille ja tilaavat hänelle
pikarillisen tulista juomaa. Turhaan rikas mies huutaa Latsarusta
avukseen.
Viimeksi mainitussa muodostuksessa kehittynyt käsitys kuvastuu osaksi
myös toisessa katolisaikuisessa kansanlaulussa, joka on Saksanmaalla
yleisesti tunnettu.[439] Kolme kuninkaan tytärtä kuolevat samaan aikaan
ja lähtevät isänsä maasta kulkemaan pitkin kaitaista tietä, jolla
tapaavat valkean miehen. Päästyänsä taivaan portille, he sitä hiljaa
kolkuttavat. Pyhä Pietari päästää toiset kaksi sisään, vaan kolmannen
työntää ulos. Tämä palaa takaisin ja lähtee nyt astumaan leveätä tietä,
jolla häntä vastaan tulee musta mies. Helvetin portille päästyänsä hän
sitä kovasti jyskyttää. Paha henki, joka laskee sisälle, panee hänet
tuliselle tuolille istumaan ja antaa hänelle käteen tulisen pikarin.
Tyttö valittaa entisyyttään. Muutamassa toisinnossa hän lopuksi kysyy
Jeesukselta, minkätähden hänen tämä täytyy kärsiä, ja saa vastaukseksi,
että on aina ollut turhamainen ja kevytmielinen.
Vielä löytyy Saksalaisilla laulu katolisen papin vaimosta, jonka eteen
helvetin salissa asetetaan tulinen pöytä ja sille kolme tulista kalaa
ynnä kannu täynnä rikkiä ja pikeä.[440]
Yhtäläisiä piirteitä ei puutu skandinaavilaisestakaan kansanlaulusta.
Pyhän Jaakon legendassa, jossa tulee puhe taivaan iloista ja helvetin
vaivoista, mainitaan m.m. tulinen tuoli.[441] Taivaallinen tuoli ynnä
ijäiset joulujuomingit vastakohtana helvetissä kirstulla istumiselle
tavataan eräässä färöläisessä laulussa veljen panettelemasta
sisaresta.[442] Tanskalaisissa ja ruotsalaisissa toisinnoissa ei tätä
kohtaa löydy, sitä vastoin kaikille laulunkappaleille yhteistä on
kahden enkelin laskeutuminen taivaasta viatonta sisarta noutamaan ja
niinikään kahden perkeleen lentäminen helvetistä rikoksellista veljeä
viemään.
Viimeksi on mainittava tanskalainen laulu rikkaasta miehestä, jolla
kuitenkin on aivan erilainen sisällys ja ponsi. Rikas mies vetää
kultaristin rinnoillensa, vaan ei käännä ajatuksiaan Kristuksen
puoleen. Kuolema hänet äkisti saavuttaa ja vie sielun vaa'alle
punnittavaksi. Paha henki jo toivoo hänet perivänsä, kun kolme
veripisaraa putoo vaa'alle, ja sielu päästetäänkin sisälle taivaan
portista. Tätä laulua on levinnyt Ruotsiinkin. Yhdessä kappaleessa
rikkaan miehen sielu istahtaa taivaan portille ja kysyy, mitä on tehnyt
pahaa. Jeesus ilmoittaa hänen ryöstäneen köyhiä ja julistaa langettavan
tuomionsa. Mutta Neitsyt Maaria rukoilee armoa hänen puolestaan.
Germaanilais-katoliseen käsitepiiriin kuuluvat siis useimmat niistä
aineksista, joista etelä-virolaisen runon pääosa on kokoonpantu: kaksi
enkeliä, jotka vievät taivaasen; ovi taivaassa, jota on kolkutettava;
sekä kahtalainen tuoli ja tuoppi. Onko siis oletettava, että joku
määriläisen kaltainen saksankielinen Latsaruksen legenda olisi
vaikuttanut virolaisen runon syntyyn? Se ei ole välttämätöntä, sillä
mainittujen käsitteiden voi hyvin ajatella katolisella ajalla muutenkin
tulleen Viron kansan tietoisuuteen. Ei ole edes ehdottomasti varmaa,
että raamatullinen vertaus Latsaruksesta on virolaisen orjan laulun
perimmäisenä pohjana. Kaikissa tapauksissa on vastakohta köyhän ja
rikkaan välillä siinä saanut aivan itsenäisen muodostuksen orjan ja
isännän välisenä suhteena. Paitsi isännän ja orjan loppukeskustelua on
täysin omintakeinen myös alkukuvaus orjan nukahtamisesta kuoleman
uneen. Orjan leposija alhaisessa ja kosteassa suossa ikäänkuin kuvastaa
Viron kansan kohtaloa, jolta Saksalaiset isännät riistivät kaikki
hedelmälliset mäkirinteet, jättäen ainoasti vesiperäiset alangot
talonpoikien omaan viljelykseen. _Kus mägi sääl mõisa -- talud soo ja
raha sees_ (kussa mäki, siellä moisio -- talot rahkasuossa) sanookin
virolainen sananlasku. Orjan asemasta laulaakseen ei Virolaisen ole
tarvinnut muualta esikuvaa hakea, oma katkera kokemus on sen hänelle
havainnolliseksi tehnyt.
Esittämättä on vielä Orjan laulun etelävirolaisella toisinto-muodolla
tavattava muunnos, joka joskus alkaa laulajan huomautuksella, ettei
yhden eikä toisen tarvitse hänelle selittää, mitä on orjana olo.[443]
_Üts ära ütelgu minule,
Tõine tõisele kõnelgu,
Kuda orjan oltanes,
Vaesen vaeva nätanes.
Esi ma mõista orja oole,
Orja oole, vaese vaeva.
Ori pea oolik olema,
Vara tõusma vaene-latsi,
Vara tõusma, vait olema,
Suu peab kinni pidama,
Pisut peab ori magama,
Veidü unda veeretama.
Ori makab õrre pääl,
Palgaline parre pääl.
Ketsi orja jo äradi?
Tulli tall mano tuikene,
Lennäs mano linnukene,
Kägo tall lennäs käe pääle,
Suvilindu suu pääle:
"Tõusu üles orjakene!
Tõusu üles ommokult,
Mõse suu, suiju pää,
Mõse suu sula õbele,
Käe kulla kastele.
Mine sa merre vettä otsma
Kaugelt sull vesi vedäda,
Vastu mäge mäele tuvva."
Ori läts merre vettä tooma.
Ketsi vasto tall tulesi?
Maari vasto tall tulesi:
"Orjakene ennekene!
Kellel viid vie paari?"
-- "Perenaisel levä teta,
Perepojal suu mõsta,
Peremehel kirve ihuda."
-- "rjakene ennekene!
Vie sie vesi tarese,
Pane pangi põrmantulle,
Ütle sa peremehele,
Ütle sa perenaisele:
'Viimane vesi tarena,
Viimane pirdu pihina;
Ma lää ära taiveesse,
Ma lää Maari lasta oidma.'"
Ori läts taeva use ette
Maari linki liigutama.
Ketsi tull vällä vaatamaie?
Maari tull vällä vaatamaie.
"Tule sisse orjakene,
Tule sisse, istu tuoli!"
Kulda tuoli antanese,
Kulda tuoli, õbe õrre,
Laasi lauda tal ehena.
Ketsi perrä tall tulesi?
Peremies perrä j.n.e._
Yks' älköön jutelko mulle,
Toinen toiselle sanelko,
Kuinka orjana oltanehen,
Vaivasna vaivattanehen.
Itse tunnen orjan huolen,
Orjan huolen, köyhän vaivan.
Orja olkoon huolellinen,
Varhain nouskoon orpolapsi,
Varhain nouskoon, vaiti olkoon,
Suun kiinni pitäköön,
Pikkuisen saa orja maata,
Vähän unta vetää.
Orja makaa orrella,
Palkollinen parrella.
Kuka orjan jo herätti?
Tuli luokse kyyhkynen,
Lensi luokse lintunen,
Käki lensi käden päälle,
"Suvilintu" suun päälle:
"Nouse ylös orjanen!
Nouse ylös aamuselta,
Pese suu, sui pää,
Suu sulalla hopealla,
Kädet kultakasteella.
Mene merelle vedenhakuun,
Kaukaa vesi vedettävä,
Vastamäkeä tuotava."
Orja merelle vettä tuomaan.
Kuka vastahan tulevi?
Maaria vastahan tulevi:
"Orjanen omainen!
Kelle viet vesikorennon?"
-- "Emännän leipää tehdä,
Talon pojan suuta pestä,
Isännän kirvestä hijoa."
-- "Orjanen omainen!
Vie se vesi tupahan,
Pane ämpäri permannolle,
Juttele sä isännälle,
Juttele sä emännälle:
'Viimeinen vesi tuvassa,
Viimeinen päre pihdissä;
Lähden pois taivahasen,
Maarian lasta hoitamahan.'"
Orja taivahan ovelle,
Maarian linkkua liikutti.
Ken tuli ulos katsomahan?
Maaria tuli katsomahan:
"Tule sisään, orjanen,
Tule sisään, istu tuolille!"
Kultatuoli annetahan,
Kultatuoli, hopeaorsi,
Lasipöytä häll' edessä.
Kuka jälkehen tulevi?
Isäntä jälkehen j.n.e.
(Seuraa isännän palkantarjous ja orjan hylkäävä vastaus).
Tämä kappale on samasta Pärnumnaan pitäjästä kuin ennen painettu näyte
etelävirolaista päämuotoa. Lisäksi löytyy kuusi kappaletta (ja M.
Weske, Eesti rahvalaulud I, n:o 28 Kolga Jaanista Viljanninmaalta),
joista kaksi Pärnun-, kolme Viljannin- ja yksi Tartonmaalta. Niissä ei
kuitenkaan ainoassakaan, niinkuin tässä, esiinny lintujen
herätyslaulua. Kaikissa on huomattava vaillinainen orjan ja isännän
kohtelun kuvaus. Joko tuodaan tuoli ja juoma-astia yht'aikaa yhdistävän
pöydän kera[444] taikka on isännän osa pois unohtunut[445] -- molemmat
vaillinaisuudet ynnä juoma-astian puute ovat yllä olevassa esimerkissä
nähtävänä; parissa kirjaanpanossa puuttuu tämä kohta kokonaan, niin
että niitä liittää päämuotoon yksistään yhteinen loppukohtaus, jossa
isäntä orjaa puhuttelee.[446]
Ottaen huomioon, että mainittu isännän ja orjan keskustelu on
oikeastansa eri runoa, ei voi tulla muuhun päätökseen kuin että meillä
on edessämme aivan uusi lauluaines, johon kappaleita tutkimuksen
alaisesta runosta on kiintynyt. Vastakohtana etelävirolaiselle
miesorjan (_sulase_) laululle on tässä kuvaus naisorjasta, joka lähtee
mereltä vettä tuomaan ja tiellä saa kutsun Neitsyt Maarialta tulla
taivaasen hänen lastansa hoitamaan.
Sama käsitys Neitsyt Maarian huolenpidosta ilmenee myös itsekseen
eräässä orvon orjatytön laulussa Pärnunmaalta; hänen itkiessään
nokkosten ja katajain keskellä:[447]
_Ketsi tulli manu tereteme?
Maarja tulli manu tereteme,
Tereteme, kõneleme:
"Tere, tere vaene latsi!
Mistes sina siinä teeda?
Tule ärä taevaessa;
Taevan saad sa siidi sängi,
Siidi sängi, pehme padja."[448]
Kuka tuli luo tervehtimään?
Maaria tuli luo tervehtimään,
Tervehtimään, puhelemaan:
"Terve, terve orpolapsi!
Mitäs sinä siinä teet?
Tule pois taivaasen,
Siellä saat sa silkkisängyn,
Silkkisängyn, pehmeän patjan."
Tämäkään käsitys ei liene erikoisesti virolainen, vaan yleisesti
katolinen. Mutta laulun muotoon on sen Viron kansa pukenut. Samalla
tavoin voimme ajatella tutkimuksemme alaisen orjan laulun Viron kansan
kokoonpanemaksi katolisena aikana omistamistaan mielikuvista.
Molempain runojen yhteinen kotiseutu, Etelä-Viro, jota ulommaksi toinen
ei ole levinnytkään, vielä vahvistaa sitä päätelmää, että nämät,
niinkuin arvatenkin useimmat Viron puolen runot, ovat alkuperäisiä
Viron kansan luomia.