Luojan ylösnousenta-virren Inkerinmaalla, milloin sitä Hiiden sepän
kahlinta seuraa, liittää tähän jälkimmäiseen, niinkuin on huomautettu,
milt'ei säännöllisesti kolmas, yksinomaan siellä tavattu runo, jolle
paremman puutteessa on annettu nimi _Silta- ja kirkko-virsi_.
Näytteeksi otettakoon eräs hyvin säilynyt Soikkolan kappale.[267]
Luoja soitti tietä myöten,
Maata myöten Maariainen,
Sata santtia jälestä,
Tuhat muita tuttavia.
Silta vastahan tulevi.
Luoja sillalle kumarsi,
Antoi kättä siltapuille.
Enkelit imehtelevät,
Pyhä rahvas naurahtavat:
"Katso meiän Luojuttamme,
Ja juta Jumaluttamme,
Kuten sillalle kumarsi,
Antoi kättä siltapuille!"
Luoja vasten vastaeli:
"Sillä sillalle kumarsin,
Annoin kättä siltapuille,
Silta hoiteli minua;
Kunis julki Juuta käynyt,
Vaelsi meteli kansa,
Paha rahvas pois pakeni,
Sinis seisoin sillan alla."
Luoja soitti j.n.e.
Aita vastahan tulevi.
Luoja aialle kumarsi
-- -- --
"Sillä aialle kumarsin,
Annoin kättä aitapuille;
Sinis istuin aian alla."
-- -- --
Kirkko vastahan tulevi.
Luoja kirkolle ei kumarra,
Anna ei kättä kirkkopuille.
"Sillä en kirkolle kumarra,
Anna en kättä kirkkopuille;
Kirkost' oon otettu kiinni,
Kappelista kahvaeltu."
Tämä kappale on melkein liiankin täydellinen, sillä sopii epäillä, onko
myös aita keskimmäisenä vastaantulijana runoon alkuansa kuulunut.
Hevaan puolen yhdessätoista kappaleessa tavataan aita ainoasti yhdessä
sillan ohella ja toisen kerran sen sijalla.[268]
Soikkolassa tavataan vielä aidaspuut toisen typistyneen kappaleen
säkeissä:[269]
Antanut ei kättä aiaspuille,
Kumartainut ei kirkkopuille.
Sitä paitsi esiintyy Soikkolassa toisintomuoto, jossa sillan jälkeen ei
tule aita, vaan _keko_:[270]
"Sillä sillalle kumartain,
Jos mä tässä yötä vietin,
Konsa Juutit loitse läksit,
Pahat miehet pois pakenit."
-- -- --
"Sillä keolle kumartain.
Annoin kättä sankapuulle,
Jos mä siinä yötä vietin.
Konsa Juutit loitse läksit."
-- -- --
"Sillä kirkolle en kumarra,
Anna en kättä alttarille;
Kirkossa kiinni otettihin.
Alttarissa ahistettihin."
Jos ottaa huomioon, että keskimmäinen vastaantulija on harvinainen,
vaihteleva ja ennen kaikkea tarpeeton, koska siitä annetaan juuri sama
lausunto kuin ensimmäisestä, niin tulee siihen päätökseen, että
kaksiluku on kolmelukua alkuperäisempi. Runon perusajatuksena onkin
selvästi sillan ja kirkon vastakohta. Halpa, kaikkien poljettava
siltasalvos on Luojaa suojellut, jota vastoin hänellä ei ole ollut
mitään turvaa temppelirakennuksen pyhyydestä. Mahdollisesti on tämä
kuvaus syntynyt niistä raamatullisista kertomuksista, joissa mainitaan,
mitenkä Vapahtajaa usein vaanittiin Jerusalemin temppelissä, ja mitenkä
juuri tämän temppelin ylimmäiset papit häntä vainosivat, vaikka
alhaisen "kansan" tähden eivät tohtineet häneen käydä käsiksi
julkisella paikalla (Math. 21: 46).
Mainitun sillan ja kirkon vastakohdan säilyminen useimmin ja
selvimmin Hevaan puolella viittaa runon leviämiseen Keski-Inkeristä
Länsi-Inkeriin. Joenperästä saadussa parissa kappaleessa, joissa se on
joutunut Lapsenetsinnän ja Luojan ylösnousennan väliin, on yksistään
kirkko tallella, jota Luoja kumartelee antamatta selitystä
ihmettelevälle kirkkorahvaalle.[271] Ja ainoassa Narvusin toisinnossa,
joka on aivan irtonainen, on sillan sijalla aita ja "siinä" Luoja sanoo
"yötä viettäneensä".[272]
Sekä runon ympäristöstä päättäen että sen leviämisen suunnasta,
joka sillä on yhteinen muiden inkerinmaalaisten Luojan virren osien
kanssa, on siis sekin luultavasti Länsi-Suomesta kotoisin. Sen
roomalaiskatolisen alkuperän tekisi aivan epäilemättömäksi sana santit
ylläpainetussa Soikkolan kappaleessa, jos sitä uskaltaisi pitää
varmasti runoon kuuluvana. Siinä se ei kuitenkaan esiinny kuin tämän
ainoan kerran. Ja samantapainen, vaan vielä komeampi kuvaus, tavataan
muutamassa Soikkolan puolen Niukahdusluvussa yksinomaan Neitsyt Maarian
kulkueesta käytettynä:[273]
Maaria matkaa pitävi,
Tuhat on eessä enkeliä,
Sata santtia jälestä.
Hän käy keskellä väkeä,
Paistaa kuin pyhäinen päivä,
Kumoittaa kuin kultaristi.
Arvattavasti Silta- ja kirkko-virsikin on ollut alkuansa erinäinen
runo. Tosin seuraava Hiiden sepän kahlinta on siihen Inkerin alueella
milt'ei säännöllisesti yhdistynyt, mutta koska tämä muualla sekä
itsenäisenä että toisin liittein esiintyy, ei sitäkään yhdistystä voi
pitää perin aikaisena.
Vielä myöhempi on Luojan ylösnousenta-virren kiintyminen runon alkuun.
Sen todistavat Keski-Inkerin kappaleiden suuri enemmistö, joissa tämän
asemesta Kirkko- ja silta-virren edellä käy _Niukahdusluku_.
Kertomarunoksi siten siirrettynä Niukahdusluku harvoin alkaa loitsun
tavallisilla alkusanoilla:[274]
Luoja kirkkohon menevi,
Heposella hiirakalla,
Kalahauen karvaisella,
Lohen mustan muotoisella.
Useimmiten on tämän sijalla toinen johdanto, joka välistä ilmankin
Niukahduslukua käy Silta- ja kirkko-virren edellä.[275]
Ajoi Luoja tietä myöten,
Maata myöten Maariainen,
Ja kaksi pyhäistä miestä,
Kolme korkeaa Jumalaa.
Kukko lauloi, Kiesus kirkui
Jumala jaloille pääsi,
Luoja läksi liikkehelle.
(Seuraa Niukahdusluku).
Jumala jaloille nousi,
Luoja läksi liikkehelle,
Pyhähuomenna varahin,
Ennen päivän nousemista,
Kolmen koijoisen keralla,
Kahen kanssa enkelien.
(Seuraa välittömästi Silta- ja kirkko-virsi).
Joskus mainittua johdantoa seuraa vielä palanen Päivänpäästö-virttä,
ennen kuin Niukahdusluku varsinaisesti alkaa.[276]
Läksi Luoja liikkehelle,
Jumala jaloille nousi,
Iltatulta ottaessa,
Pärettä virittäessä,
Ikkunoja pantaessa,
Porttiloja sulkiessa.
Meni tallihin mäelle,
Oron suuren soimen luokse,
Sielt' otti orosistahan,
Ja valitsi varsoistahan,
Mill' oli lampi lautasilla,
Ojanen oron sivuilla,
Kylmä kaivo alla kapjon;
Sen otti orosistahan,
Sen valitsi varsoistahan.
Hyppäsi hyvän selälle,
Karkas kaaron lautasille,
Ajoi matkoa vähäsen,
Teki tietä virstan verran.
Pyy pyrähti, maa järähti,
Tetri metsästä temahti,
Kuohtui Kiesuksen hevonen.
Kiesus maahan ratsahalta
Kivelle maaperälle:
Niukahtui hevosen jalka.
Etsi tieltä tietäjäistä.
Maanselältä mahtajaista,
Lukulankoin laulajaista,
Suolojen sopottajaista,
Sinisen sitelijäistä,
Punaisen puhelijaista.
Saanut ei tieltä tietäjäistä --
Tuo kun meiän Luojuemme,
Ja meiän Jumaluemme,
Kävi itse tietäjäksi,
Tietäjäksi, taitajaksi,
Lukulankoin laulajaksi j.n.e.
Lihat liitti luihin kiinni,
Luut liitti lihoihin kiinni,
Teki päältä terveheksi,
Sisästä kivuttomaksi,
Päältä tuntumattomaksi.
Niukahdusluvun yksityiskohtainen esittäminen veisi liian kauas
loitsujen alalle.[277] Seuraavat huomautukset siitä riittänevät.
Niukahdusluku, jonka kertovainen osa kuvailee Vapahtajan ratsastusta
aasin selässä Jerusalemiin, on tässä muodossa katolista ja luultavasti
germaanilaista alkuperää. Ruotsin kautta se on tullut Länsi-Suomeen,
jossa on sovitettu Suomen vanhalle runomitalle. Savon puolelle
levittyään se on kehittynyt edempänä mainittavan pyyntarun avulla.
Luterinuskoisten Karjalaisten välityksellä on se kulkeutunut
kreikanuskoisille Itä-Suomessa ja Venäjän-Karjalassa, jossa se on
löydetty 1600 luvulla Tverin lääniin muuttaneiltakin. Karjalan
kannaksen kautta on Niukahdusluku samoin ikään saapunut Inkerinmaalle,
vieläpä Viron puolelle, niinkuin siellä tavattavat suomalaisten sanojen
väännökset todistavat.
Kuinka myöhäinen Niukahdusluvunkin liittyminen Silta- ja kirkko-virren
eteen on, voimme paraiten päättää sen täyteläisestä muodosta, joka on
tuntuvasti kehittynyt sen jälkeen kuin tämä loitsu, arvattavasti 1600
luvulla, Inkerinmaan kautta vaelsi Viroon. Etenkin tietäjän etsiminen,
joka huomattavasti siirtää pääpainon Niukahdusluvun kertovaiselle
osalle, on yksinomaan Varsinais-Inkerissä tavattava uusi lisäpiirre.
Vähemmän itsenäisen runon kaltainen, kuin Silta- ja kirkko-virsi, on se
lyhyt liite, joka Suomen Itä-Karjalassa tavallisesti yhdistää Luojan
ylösnousennan ja Hiiden sepän kahlinnan. Suistamalaista ja
Suojärveläistä toisintoa edustakoot kaksi rinnan asetettua
näytettä.[278]
Pääsi Luoja kuolemasta,
Katomasta valta kaikki.
Meni Jordanan joelle,
Pyhän virran pyörtehelle,
Kussa Luoja ristittihin,
Kastettihin valta kaikki;
Hurmehia huuhtelevi,
Likoja liottelevi,
Puistelee, pömistelevi.
Puistihen, pömistelihen,
Luojan hauan partahalla.
Astui Jordanan joelle,
Pyhän virran pyörtehelle,
Jeesuksen pesovesille,
Jumalaisen kyynelille;
Pesinen puhastelihen,
Kumarteli kuusianne,
Kuusianne, viisiänne,
Seitsemänne maahan saaten.
Tämä liite nähtävästi perustuu loitsurunoissakin usein mainittuun
Vapahtajan kasteesen Jordanin joessa, jonka vedellä siitä syystä
uskottiin olevan erityisesti puhdistavan ja parantavan vaikutuksen.[279]
Joskus on Itä-Karjalassa tämän liitteen ja Luojan ylösnousenta-virren
väliin sovitettu vielä "kaiken ilman" osanotto, luultavasti
Päivänpäästö-runosta.[280]
Rotihe ilmalle ikävä,
Kaikelle ilmalle katomus,
Luojasen on hauattua.
-- -- --
Puistelihe, pömistelihe,
Paljon pahan jälkilöitä.
Rotihe ilmalle ilosa,
Kaikelle ilmalle kaunikkainen,
Luojasen on noustuhua,
Kallehen ylettyhyä.
-- -- --
Tuli Jordanan joelle j.n.e.
Myös Vienan läänissä on mainittu liite, vaikka verrattain harvoin
tavattavissa. Yhdessä kappaleessa se rajoittuu säepariin:[281]
Meni hurmehen jokehen,
Pesihen puhastelihen.
Toisessa, jota Lönnrot on Kantelettaren kokoonpanossa noudattanut
(vv. 696-9), tavataan neljä säettä, joista kaksi edellistä on lainattu
Kantelen synty-runosta.[282]
Veäksen vesikivelle,
Hurmehia huuhtomahan,
Vatsallehen vaivoaksen,
Veriä viruttamahan.
Kolmas muodostus, jossa huuhdotusta verestä syntyvät puolamarjat, tulee
edempänä esille.
Viimeksi on mainittava omituinen liite, joka Pohjois-Aunuksessa välistä
tällä paikalla esiintyy. Päivän selitettyä Marjatalle nähneensä hänen
poikansa pirulaisten piinattavana:[283]
Jo hän Tuonela[han] menevi,
Huutelevi, haajelevi:
"Tuo venettä Tuonen tyttö,
Lauttoa Lapalan lapsi!"
-- "Mitä Tuonelle tulette?"
-- "Tulen Tuonelta oraista,
Maanalaista tappelijaa(!)."
-- "Pitääkö rautainen vene?"
-- "Kuusinen mun kuplattavi,
Katajainen kannattavi,
Rautapohja rauskahtavi."
Jo hän Tuonelah[an] menevi.
Siellä seppä takoo kahletta ja tiedustelee Luojan kaulan paksuutta.
Alkuosa liitettä on selvästi lainattu Väinämöisen Tuonelassa käynnistä,
mutta loppuosa on mainitussa runossa löytymätön. Ja juuri se tulee
vielä parissa Aunuksen-puolisessa Luojan virren kirjaanpanossa esille,
vähän täydellisempänäkin. Toisessa, jossa lastansa etsivä Maaria pyytää
itse takovan sepän tuomaan venettä joen yli, tämä kysyy:[284]
"Kuplattaako sun kuusinen,
Vai kannattaako katajainen,
Vai pitää rautainen vene?"
-- "Kuplattaa mun kuusine vene."
Toisessa taas "virran emäntä", jolla on veneitä kolmin kutakin lajia,
tulee viemään kahletta takovan seppo Ilmollisen luokse, jolloin:[285]
Mä nousin katajaisehen,
Enpä noussut kuusisehen.
Samoin kuin Neitsyt Maarian virren monet myöhäsyntyiset lisäykset,
todistaa tämäkin, että pohjois-aunukselainen Luojan virren kokoonpano
on Vienan-puolisesta kehittynyt ja arvattavasti siis sieltä päin
kulkeutunutkin. Viimeksi mainittua päätelmää vielä vahvistaa se seikka,
että Luojan surma-virren varsinaiset kappaleet ovat Aunuksen puolella
aivan vaillinaisia ja katkonaisia,[286] ikäänkuin niille ei olisi
riittänyt enää tilaa laulajan ylen ahdatussa muistissa.