Ankarampi ottelu, kuin metsän otusten kanssa, syntyi, jos vainolainen
oli maasta miekoin torjuttava. Suomalainen on aina ollut urhea
soturi. Mutta hän on siksi läheltä nähnyt sodan hirmuleikkiä, siksi
paljo pahaa kärsinyt vuosisatoja riehuneiden sotien jaloissa kahden
puolen valtakuntain rajaa, ettei hän voi sotaa semmoisenaan kiitellä.
Järkevä mieli näkee siinä surkeutta suurta. Siitäpä tämmöinen
toivomus:
Warjele vakainen Luoja
Kavioista vainovarsain,
Sorkista sotahevosten,
Rauan valkian vaarasta,
Terän tuiman tutkamesta,
Tykin suuren suun eestä,
Rautakirnujen kiasta!
Warjele vakainen Luoja
Suurilta sotakeoilta,
Jossa lyijy miestä lyöpi,
Tinapalli paiskoavi;
Jossa pää pahoin menevi,
Sekä kaula katkiavi!