Ja:
Elköhön hyvä Jumala
Luoko lasta armotonta,
Niinkuin loi minun Jumala;
Loi kuin lokkien sekahan,
Karille meren kajavan.
Päivä pääskyille tulevi,
Warpusille valkenevi,
Ilo ilman lintusille;
Eipä se emottomalle,
Tule päivä polvenahan,
Ei ilo sinä ikänä. -- --
Jos ma virkan vierahalle,
Wieras sen viieksi panevi.
Parempi, sanon pajulle
Eli haastan halkosille.
Näin se kasvaa lapsi parka, joka ei saa nauttia kodin lämpösuojaa,
ei tuta äidin hellää huolta. Karvas on elää armopaloilla; niitä
heitellään kuin koiralle ja nuivat, nyreät sanat seuraa niitä. Orvon
onnetuutta lisää vielä ihmisten tylyys, mailman kovuus. Niinpä hän
valittaa:
Wäsyn silmävääntelöissä.
Sanat päälleni satavat,
Puheet putoelevat,
Jokahisen juonet käyvät
Kuin tuimat tulikipunat,
Tahi rautaiset rakehet,
Päälle lapsen armottoman,
Emottoman ensimmäissä.