Käy nuorukainen synkeess' Metsolassa,
Pylvässaliss' kaikuvass';
Kiväärii kantaen hän kiiteleevi
Halki sinisaloen,
Ja kuusiston kuningast'
Luotinsa kiehtoo,
Se tuima ja tarkka kuin Pitkäisen nuoli.
Hän viimein vuorten vinkalossa kohtaa
Partahisen kontion,
Kiväärins pamahtaa ja savu kiirii:
Ohto otsall' verisell'
Päin karkaavi ryskyen,
Vihasta hurja,
Mut rintansa keihääsen syöksee--ja kaatuu.
Niin lepää siinä voimallinen sankar',
Povi verta vuotaen,
Hän nukkuu, kylmenee, ja unohdettu
On nyt elon taistelo,
Ja nuorukain käyskelee
Kotihins taasen,
Kosk' väsynyt aurinko läntehen vaipuu.
Ja kaunis onpi nuori ampuniekka:
Otsa kirkas, viaton,
Kuin aurinko on silmä säteilevä,
Poski kuumast' liekehtii,
Ja ruskeat kiharat
Poskellans' väikkyy.
Kosk' ehtoosen liehaus vuorilta lentää.
Hän jalost' käyskeleevi, tiensä kulkee
Ohi komeen kartanon,
Ja ilosoitto sieltä kauvas kuuluu,
Saarnimetsä kajahtaa;
Ja katsomaan leikkiä
Nuorukain rientää
Ja pian on edessään loistava sali.
Ja saliss' loistavassa joukko tanssii
Häitä kauniin tyttären.
Jasmiineistä ja ruusuist' purpuraisist',
Sinertävist' sireeneist'
Ja morsius-myrtistä
Haju käy ympär,
Ja saarnisto hymisee ihanast' soitost'.
Mut morsian, se nuori, mustakihar',
Huohuttaen tanssist' käy.
Hän kaunis on kuin ehtoo Eedenissä,
Vakaa, kaino, viaton.
Kuin ihmeellii'n kangastus
Toivomme maasta
Hän seisoovi raueten lehtien varjoss'.
Ja nuorukaisen katse matkan päästä
Kohden kaunist' morsiant'
On teroitettu niinkuin hourailevan;
Posken liekki siirtyy pois
Ja sydän lyö tuimasti
Paisuvass' rinnass',
Ja sieluns on teiskova, kiertova kaaos.
Ja impi, joka lehtein varjoss' seisoo,
Toisen kallis aarre on,
Se vuorittaavi nuorukaisen sielun
Muurill' mustall', hirmuisell',
Ja toivonsa aurinko
Pilvihin sammuu
Ja mielensä harhailee synkeäss' yöss'.
Tok' vielä viipyy kelmee ampuniekka,
Viipyy häitä katsellen,
Kosk' morsian se nuori, ihmeenkaunis,
Tanssiss' väikkyy raueten,
Ja morsius-myrtistä
Haju käy ympär,
Ja saarnisto hymisee ihanast' soitost'
Pois ryntäävi hän viimein äänetönnä
Halki puiston pimeän
Ja seisoo sammaleisell' kalliolla
Keskell' öistä männistöö;
Kiväärinsä leimaus
Valkasee metsän,
Ja kuolleena kaatuu hän mäntyen juurell'.
Niin nukkui uljas, kaunis nuorukainen
Käärittynä savuhun,
Ja Metsolassa kaiku ampumuksen
Hänen uneen viihdytti.
Ja tyyneys vallitsi
Tienoossa ympär,
Vaan yösiikko lenteli mäntyen kärjill'.
Mut pauhinalla ilojoukko viettää
Häitä kauniin neitosen;
Jasmiineistä ja ruusuist' purpuraisist',
Sinertävist' sireeneist'
Ja morsius-myrtistä
Haju käy ympär,
Kosk' hääkunta pyörien ringissä juoksee.
Mut hiljaisuus on nuorukaisen vaiheell'
Metsäss' sammalkallioll',
Ja lempee kuu hänt' taivaalt' katseleevi.
Äänetönnä makaa hän
Ja tunturin lumena
Kasvonsa loistaa,
Ja katkera vakuus on huulillens seisnyt.