Mi ikävyys,
Mi hämäryys sieluni ympär
Kuin syksy-iltanen autiol maall?
Turha vaiva täällä,
Turha onpi taistelo
Ja kaikkisuus mailman, turha!
En taivasta
Mä tahdo, en yötä Gehennan,
Enp' enään neitosta syliini suo.
Osani vaan olkoon:
Tietämisen tuskast pois,
Kaik' äänetön tyhjyys olkoon.
No, ystävät!
Teit' kerranpa viimeisen pyydän,
Oi! kuulkaat mitä nyt anelen teilt:
Tuonen-tupa tehkäät
Poijan tämän asunnoks;
Hän kätköhön mullan astuu.
Mun hautani
Nyt kaivakaat halavain suojaan
Ja peitol mustal se peittäkäät taas,
Sitten ainiaksi
Kartanostain poistukaat;
Mä rauhassa maata tahdon.
Ja kumpua
Ei haudallein kohokoon koskaan,
Vaan multa kedoksi kamartukoon,
Ettei kenkään tiedä,
Että lepokammioin
On halavan himmeän alla.