Lukija on näissä runoelmissa kohtaava useita päätelyhennyksiä, joita
tähän asti kirjakielessä osittain ei liene ollenkaan--senlaiset
lyhennykset ovat tässä toki hyvin harvat--osittain on säästäväisesti
käytetty, ja silloin aina lyhennysmerkillä, mutta tässä ilman, ja joita
hän sentähden aluksi ehkä oudoksunee. Vaan kun puhekieli, ainakin
Etelä-Suomessa, näitä lyhennyksiä käyttää ja koska niiden käyttämisellä
voidaan kielellemme lisätä lyhykäisiä ja varsinkin yksitavuisia sanoja,
joita se tarvitsee, voidaksensa keveämmästi liikkua vaihtelevaisissa,
uudemmissa runomitan laaduissa, uskaltaa tekijä pitää mainituita
lyhennyksiä luvallisina. Sallittakoon se olla hänellä vakuutuksena, että
suomenkieli on vastedes siinä suunnassa muodostuva. Myös hiljaan on
Herra Kanslianeuvos E. Lönnrot tunnustanut noita lyhennettyitäkin
säännöllisiksi. Hän lausuu (Katso »Vanhoja ja Uusia Virsiä Suomalaisen
Virsikirjan korjaamista varten». Siv. 158): »Kirjoittaisin ennemmin:
uskos, uskoi, uskom, uskokam j.n.e. kuin uskoss', uskoll' uskomm',
uskokaamm'. Miksi suomenki kielen sanoilla ei saisi paikoin olla kaksi
päätettä, toinen lyhempi toinen pidempi?» Niin hän, ja sitä tapaa on hän
myös käytellyt virsissänsä, vaikka toki harvemmin kuin tekijä tässä
kirjassa.