»Mihin?» tiedusti Nancy, ihmetellen itsekseen sitä, että hän alistui
toisen määräykseen, pitäen sitä niin kovin luonnollisena seikkana.
Kenties se johtui siitä, että Jerry esiintyi niin empimättä, niin lujan
varmasti.
»Ensiksi tuonne ylös. Sitten katselen maailmaa ja ratkaisen, minne
lähdemme.»
Tyttö katsahti hänen osoittamaansa suuntaan.
Korkealle heidän yläpuolelleen kohoavan tasalakisen vuoren huippu
kylpi aamuruskon hohteessa, vaikka alemmat paikat olivat vielä hämärän
peitossa. Ja Nancy Scovil ojensi molemmat kätensä sinne päin. Hän
kannusti ratsuaan ja yhdessä he rinnakkain laskettivat sitä päämäärää
kohti. Heidän ratsunsa olivat likomärät hiestä, kun he yhtaikaa ne
seisauttivat.
Heistä tuntui kuin he olisivat olleet maailman harjalla. Heidän
vuorensa, oli korkeampi kuin mikään muu silmänkantamissa. Kaukana,
hyvin kaukana näkyi sinertäviä, utuisia harjanteita, joita aamurusko
ei vielä hiponut. Heidän ympärillänsä vietti maa alaspäin jyrkkinä
kallioina ja säröreunaisina rotkoina. Se oli jättiläisiä varten luotua
seutua. Siinä ei ollut merkkiäkään ihmisestä.
Ja heidän kasvoihinsa puhalsi uskomattoman pirteä ja raikas tuuli.
* * * * *
Heidän entiset elämänsä olivat heidän takanansa ja alapuolellansa. Pää
riipuksissa ratsasti John Scovil horjuvalla hevosellaan pitkän yöllisen
retkensä viimeistä taivalta. Ja hänen mielessänsä pyöri vain yksi
ajatus — päästä pois tästä mielipuolien maasta.
Lähempänä heitä oli Numero Kymmenen, jonka kolhitut asukkaat nukkuivat
katkonaista unta. Vain Bud Levine yksin oli rauhallinen, sillä hän
oli vierittänyt niskoiltansa raskaan taakan, lähettänyt toisten
vaivaksi polttavaa ristiä muistuttavan rasituksen nostattamaan toisia
miehiä sotajalalle. Mutta muualla kaupungissa nukkuivat miehet päät
ruhjottuina ja ruumiit hellinä, purren hampaitansa ja uneksien
otteluista, voitoista ja murtuvista luista. Ja vankikopissa nukkuivat
Punainen Mack ja Kääpiö-Pete vierekkäin kovan kiven painaessa heidän
kylkiänsä ohuiden huopien lävitse.
Seurueesta, joka keskiyöllä oli niin hilpeästi lähtenyt matkalle ja
johon kuuluivat Jerry ja Nan ja Scovil ja Punainen ja Pete, oli tässä
jäännös.
Vuorelle pysähtyneet ratsastajat eivät nähneet kaikesta siitä mitään.
He tiesivät vain, että heidän taaksensa oli jäänyt paljon. Jerry
tähysti vuoria kuten valloittaja uutta maata; ja Nancy tähysti hänen
kasvojansa ikäänkuin olisi toivonut niistä saavansa selityksen kaikkeen.
»Tule!» virkkoi mies, tehden käskevän eleen.
Tyttö ohjasi ratsunsa hänen vierellensä; hänen kätensä kiertyi tytön
ympärille -ja veti häntä voimakkaasti likemmäksi.
»Jerry, päästä minut!» pyysi Nancy äkkiä.
»Älä toivokaan sellaista!»
»Mutta minä olen tukehtumaisillani.»
»Mikä sinua vaivaa?»
»Se Florida-vesi —»
»Se on sinun makusi «mukaista», vastasi Aiken naurahtaen, »niin että
nauti siitä kylliksesi. En ikinä olisi hankkinut sitä itseäni varten.»
Tyttö nauroi hiljaa.
»Minkä tähden lähdit ilman minua, Nan?»
»En tiedä. Etupäässä nähdäkseni, tulisitko sinä perässä.»
Jerry hymyili tuikeasti.
»Tästä alkaen on sinun tultava perässä, Nan.»
»Taitaa olla.»
»Minä olen uusi pursi, Nan. Minut on kastettu — Florida-vedellä — ja
nyt olen valmis lähtemään vesille.»
»Minne?»
»Jonnekin tuonne — auringonnousun maille, Nan. Minkä nimen antaisit
tuolle seudulle?»
»Etkö sitä tiedä? Se on Onnen maa.»
»Sitten lähdemme sinne. Minulla ei ole hämärintä aavistusta, millaista
siellä on.»
»Se onkin paras puoli. Mutta miten tulemme siellä toimeen?»
»Minulla on pyssy ja ruutia ja lyijyä. Suolaa on repussani —
Florida-vettä housuissani. Elämme maan antimista vaeltaessamme. Mutta
ensin on meidän hankittava valtuutus. Meidän on ensiksi mentävä
naimisiin.»
»Niin tietysti. Mutta puhutaan typeristä asioista tuonnempana. Näetkö
tuon kallion tuolla ylätasangon reunassa?»
»Kyllä.»
»Ratsastetaan sinne kilpaa.»
Puhuessansa Nancy kannusti ratsuaan, ja kajauttaen raikuvan luikkauksen
lähti Jerry kiitämään hänen jälkeensä. Itäisten vuorien takaa kohotti
aurinko kultaista laitaansa, ja he kuvastuivat selvästi sen luomaa
tulisäihkyä vasten, kun he kapusivat tasangon partaalle. Tytön tukka
oli lehahtanut valloilleen, hän oli puolittain kääntynyt taaksepäin
Jerryn puoleen, ja hänen naurunsa helkkyi kuin soitto heidän takanansa.
Niin he nousivat vuoren laelle ja silmäilivät allansa leviävää maailmaa.