Nancyn palaamista tervehdittiin Groganin salissa voimakkaalla huudolla,
ja ovella hänen mieleensä tulvahti väkevän riemuisa tunne. Sekä
tarjoilupöydän ääreen että pelipöytien ympärille keräytyneet miehet
kääntyivät häneen päin, heilauttivat käsiänsä ylöspäin ja huikkasivat
hänelle tervetuliaisiksi. Olipa siinä joukko! Kuinka värikäs! Kuinka
vaihteleva!
Tuolla istui tumma, kapeakasvoinen romaanilainen ja hänen vieressänsä
skandinavialainen, jonka vaalea tukka oli vuoristoaavikon
päivänpaahteessa haalistunut melkein valkeaksi ja jonka tottumaton iho
oli kuumuudessa kesiytynyt ja palanut helakan punaiseksi. Ja tuolla oli
englantilainen, hyvin tyyni, juron päättäväinen, silmät värittömät.
Ja tuolla uusenglantilainen, laiha, pitkä, pörröinen, luut löyhästi
kiinnitettyinä toisiinsa vankoilla jänteillä. Ja tuolla välkkyivät
neekerin hampaat; ja tuolla tuijotti kiinalainen tyhjyyteen.
Näytti siltä kuin olisi maailman kaikista ääristä keräytynyt tänne
voimakkaita miehiä, jotka kiehtova seikkailunhalu, mieltymys vaaroihin
ja satulanhuovan alle joutunutta mehiläistä muistuttava tyytymättömyys
olivat vihdoin koonneet tänne Numero Kymmeneen. He olivat olleet
vaaroissa, ja he olivat vaarallisia. Heitä ympäröivä ilma oli
kyllästytetty toiminnan mahdollisuuksilla. He tunsivat oman voimansa,
he eivät pelänneet mitään, he eivät häpeilleet näyttää maailmalle
itseänsä sellaisina kuin olivat. Heidän luonteensa olivat yhtä kirjavia
kuin heidän värikkäät asunsa — kaikenkarvaiset bandannat, punaiset,
siniset ja keltaiset paidat, jotka kaikki olivat lian tai ajan
haalistamia.
Nancy olisi antanut mitä tahansa, jos olisi saanut nähdä Jerry Aikenin
ja näiden miesten välisen ottelun. Ei tuntunut mahdolliselta, että
Jerry olisi kyennyt hetkistäkään pitämään puoliansa heitä vastaan.
Sitten Nancy muisti, millaisena Jerry oli seissyt hänen edessänsä
vankilassa, valppaana, ryhdikkäänä, älykkään ja nopean näköisenä.
Varmasti hänkin oli vaarallinen, mutta toisella tavoin kuin tämä
miesjoukko.
Nancyssä heräsi hurjan vallaton halu. Jos Groganin vieraat olisivat
voineet lukea hänen ajatuksensa, olisi hymy varmasti hyytynyt heidän
huulillensa.
Heti kun Nancy oli astunut ovesta sisälle, riensi tarjoilupöydän
äärestä hänen luoksensa parvi miehiä, pyytäen häntä taaskin laulamaan
ja vieden hänet muassansa. Järjestysmies erosi hänestä alakuloisena ja
miettivänä. Heti tytön poistuttua hänen luotansa tuntui hänestä kuin
hän olisi leikkinyt tulella, viehättävällä, mutta hyvin kuumalla. Hän
katseli tytön jälkeen huvitettuna, mutta samalla huolestuneena.
Nancyllä oli mainion hauskaa. Levinenkin sydän sykähti, kun hän näki
tytön loistavat kasvot. Tanssiaskelin Nancy eteni miesjoukossa,
hymyillen kaikille ja sinkautellen sanoja sinne tänne. Hänen
etupuolellansa olivat kaikki odottavina, mutta heti hänen mentyänsä
ohitse alkoivat miehet tungeksia päästäksensä jälleen likelle häntä,
sysien toisiansa syrjään ja luoden toisiinsa katkeria silmäyksiä.
Katkerat silmäykset eivät Groganin kapakassa ole varsin paljon
katkerien tekojen edellä. Ja lainvalvoja Bud Levine tiesi sen sangen
hyvin.
Mutta ainakin yhdestä seikasta hän oli hyvillänsä. Jerry oli kopissa
ja pysyisi siellä varmasti. Se, että hän liittyisi tyttöön, tuntui
Levinestä samanlaiselta kuin öljyn kaataminen tuleen. Lainvalvojaa
hieman puistatti.
Kun miesparvi taaskin tempasi Nancyn mukaansa hyvin samalla tavoin
kuin rantaa huuhtova aalto pyyhkäisee ajopuun valtameren helmaan,
jännitti Kääpiö-Pete tukevia olkapäitään päästäksensä likelle tyttöä,
ja Punainen Mack oli ihan hänen kintereillään.
»Nancy», supatti Punainen Mack niin hiljaa, ettei sitä kuulisi kukaan
muu kuin tyttö, »meidän olisi aika laittautua pois täältä».
»Minkä tähden?» kysäisi tyttö, katsahtaen mieheen otsa rypyssä.
Hänestä alkoivat Punainen Mack ja Kääpiö tuntua painolta, jota hän
raahasi perässänsä, kuten laiva raahaa myrskyankkuria. He pilasivat
hänen huvinsa totisilla ilmeillään ja varoituksillaan.
Hänet valtasi äkkiä halu päästä heistä eroon.
»Minkä tähden?» kertasi Kääpiö vakavasti. »Sentähden, ettei tämä ole
sopiva paikka naiselle. Olen ollut täällä kyllin kauan käsittääkseni
sen.»
»Pete», sanoi Nancy kiivaasti, »minä itse ratkaisen, mitkä paikat
ovat minulle sopivia». Hän kääntyi Punaisen Mackin puoleen ja lisäsi
vetoavasti: »Eikö niin, Mack?»
»Tietysti hän sen tekee», myönsi Punainen Mack perin
epäjohdonmukaisesti. »Eikö hän tiedä, mitä itse haluaa?»
Tungos vei Nancyn mennessään, mutta Pete ja Punainen jäivät seisomaan
vastakkain, äkäisesti mulkoillen toisiinsa.
»Kuka sinua käski laskettelemaan lirputuksia?» huomautti Kääpiö rajusti.
»Minua- ei tarvitse käskeä estämään miestä menettelemästä
narrimaisesti», selitti Punainen Mack. »Oletko niin tuhma, että puhut
naiselle sillä tavoin?»
»Mack», virkkoi Kääpiö, »olen sietänyt sinulta aika paljon. Jos oletkin
syntynyt typeräksi, ei sinun silti tarvitse sitä aina näyttää.»
Tungoksen päiden ylitse hän näki Nancyn. Tyttö oli kääntynyt katsomaan
hymyillen taaksensa, ja Kääpiö piti sitä hymyä kehoituksena edetä.
Mutta myöskin Punainen Mack oli nähnyt saman hymyn ja piti sitä
erikoisesti hänelle tarkoitettuna rohkaisuna.
»Epäilemättä meidän pitäisi saada hänet pois täältä», jatkoi Mack,
»mutta sinä et saa häntä lähtemään loukkaamalla häntä — etkä myöskään
loukkaamalla minua».
Kääpiö muuttui kiukusta tumman punaiseksi.
»Mitä?» kivahti hän. »Sinä punapäinen kuvatus, sinä kävelevä luuranko!
Mistä saakka olet sinä osannut lukea naisten ajatuksia?»
»Kas näin!» sähähti Punainen Mack ja iski Kääpiötä silmien väliin.
Vähän aikaa Kääpiö oli liian ällistynyt lyödäksensä takaisin. Sitten
hän kallistui taaksepäin, nojautui tukevasti oikean jalkansa varaan ja
survaisi oikean nyrkkinsä eteenpäin niin väkevästi, että Punainen olisi
lennähtänyt seinän lävitse, jos isku olisi osunut. Mutta ennenkuin
nyrkki oli likelläkään, vältti Punainen Mack kyykistymällä hirvittävän
täräyksen ja syöksähti lähemmäksi Kääpiötä ja napautti häntä molemmilla
nyrkeillänsä lyhyeltä matkalta. Kääpiö-Pete sai huumaavan täräyksen
leukapieleensä, ja sitten yhtä kova huitaisu vastaiselle puolelle
sivalsi hänen kasvonsa takaisin eteenpäin, ja seuraavalla hetkellä
Punaisen laiha nyrkki upposi rannetta myöten Peten vatsaan.
Mikä hyvänsä niistä iskuista olisi kaatanut heikomman miehen
pyörryksiin, mutta Kääpiö vain ärjäisi ja pyyhkäisi Punaisen käsivarren
etäisyyteen heilauttamalla kättänsä taaksepäin. Sitten hän täräytti
Punaista kylkiluille musertavan rajusti. Sen voimasta Punainen taipui
kaksin kerroin kuin kokoon loksahtava linkkuveitsi, mutta huitaisi
samalla ylhäältäpäin sivalluksen, jonka hänen kivusta supistuvat
lihaksensa tekivät kahta vertaa rajummaksi. Se sattui suoraan Kääpiön
ennestään vahingoittuneeseen nenään, josta purskahti verisuihku.
Silloin alkoi tappelu oikein todenteolla, sillä nähdessään omaa
vertansa Kääpiö vimmastui, ja Punainen Mack riehui kuin paha henki,
koettaen tähdätä uuden iskun samaan kohtaan.
Järjestysmies Levine ei suinkaan ollut sillä välin toimeton. Hän
ponnisteli raivokkaasti päästäksensä kamppailijoiden luokse, mutta
käsittämättömän nopeasti olivat kaikki Groganin vieraat kerääntyneet
heidän ympärillensä. Monet heistä olivat saaneet maistaa nyrkin
kolhaisuja aikaisemmin samana iltana ja hytkähtelivät nyt ihastuksesta
odottaessaan näkevänsä jättiläisparin tekemää tuhojälkeä.
Sillä se oli todellakin jättiläisten kamppailu. Kääpiön iskuissa oli
kolme kertaa niin paljon voimaa kuin Mack mitenkään sai irti laihoista
käsistänsä, mutta toisaalta olivat Mackin sivallukset kolme kertaa niin
vikkeliä. Hänen salamannopeasti liikkuvat nyrkkinsä takoivat Kääpiön
päätä, kasvoja ja vartaloa kuin vasarat, mutta Kääpiö vain ärähti joka
iskusta ja turvautui raskaisiin lyönteihinsä. Jostakin kaukaa hän kuuli
Levinen kiljuvan, että tappelu oli lopetettava, ja uhkaavan teljetä
tyrmään jokaisen, joka estäisi häntä pääsemästä kamppailijoiden luokse.
Mutta ennen tyrmään joutumista Kääpiö tahtoi antaa loppuläimäyksen,
joka tasaisi koko tilin, jättäisipä tuntuvan säästön hänen hyväksensä.
Hän alkoi ahdistaa vastustajaansa tiukemmin. Mackin nyrkit luistivat
hänen otsastaan, naksahtelivat hänen leukaansa ja tömähtelivät hänen
rintaansa ja kylkiluihinsa, mutta yhäti hän pudisteli päätänsä ja
työntyi eteenpäin, itsepintaisesti väijyen tilaisuutta. Jos Mackilla
olisi ollut tilaa, olisi hän saattanut pysytellä loitolla, mutta heitä
ympäröivä piiri supistui supistumistaan, kun katsojat yhä innokkaampina
tunkeutuivat likemmäksi nähdäksensä jokaisen sivalluksen. Niinpä
vihdoin sulki elävä muuri taaksepäin ponnahtavan Mackin peräytymistien,
ja seuraavalla hetkellä tärähti Kääpiön jykevä nyrkki hänen leukaansa.
Mack jysähti takanansa olevaan mieheen ja sitten kirjaimellisesti
kimposi lattialle.
Ankarasta täräyksestä huolimatta hän ei kuitenkaan pyörtynyt, ja
kun Kääpiö astahti taaksepäin pyyhkiäksensä verta kasvoiltaan ja
silmäilläksensä voitettua, ponnahti Mack jälleen pystyyn ja karkasi
vastustajansa kimppuun kiukkuisesti kuin villikissa. He takertuivat
yhteen, reutoilivat hetkisen ja kierähtivät sitten miestungoksen
jalkoihin sekavana, sadattelevana rykelmänä.
Kaikkea tätä oli Nancy tarkkaillut tungoksen ulkoliepeiltä. Erotessansa
kumppanuksista hän oli arvannut heidän välillänsä todennäköisesti
sukeutuvan selkkausta, mutta päästäksensä heistä eroon hän ei ollut
osannut keksiä parempaa keinoa kuin yllyttää heidät toisiansa vastaan.
Hänestä oli tuntunut samanlaiselta kuin tarkka-ampujasta, jonka sormi
painaa liipaisinta, mutta kun, miehet alkoivat rientää katselemaan
taistelua, oli hänkin ajautunut piirin laitaan.
Sieltä hän näki Mackin ja Kääpiön päät, jotka kohosivat ympäröivän
joukon yläpuolelle, näki nyrkkien sujahtelevan ja osuvan ja päiden
keikahtelevan ja heilahtelevan iskuista. Kerran, kahdesti ja vielä
sittenkin hän yritti pujottautua katselijatungokseen päästäksensä
erottamaan kamppailijoita, mutta joka kerran ahtautuivat yhteen
sulloutuneet selät yhä tiukemmalle ja sulkivat hänen tiensä. Muuta
neuvoa ei ollut kuin seistä paikallansa ja katsella.
Hän oli pahoillansa tappelusta ja olisi ollut valmis uhraamaan paljon
keskeyttääksensä sen; mutta hän ei olisi ollut uusi Nancy, jollei hän
olisi tuntenut muutakin kuin katumusta. He ottelivat hänen tähtensä, ja
jokaiseen sivallukseen keskitetty voima oli suitsutusta hänen valtansa
kunniaksi. Tämä oli juuri sitä vaaraa, jonka hän oli vaistonnut
leijailevan Groganin kapakan ilmassa. Entä jos koko joukko joutuisi
myllerryksiin ja hän olisi sen kaiken keskipisteenä?