Juuri heidän saapuessansa Groganin ovelle sytytettiin vähän matkan
päässä olevan hotellin edustalla riippuva iso öljylyhty, ja koko katu
muuttui äkkiä valoisaksi. Nan pysähtyi sitä katsomaan, ja Punainen Mack
ehätti heti hänen viereensä.
»Nancy», kuiskutti hän tytön korvaan, »jos pyytäisitte minulta hyvää
neuvoa, niin kieltäisin teitä menemästä Groganin kapakkaan. Se ei ole
laitettu naisia varten. Sillä on sellainen maine.»
Tyttö pyörähti nauramaan vasten hänen kasvojansa, joten Punainen Mack
oikaisihe ja jäi hieman jälemmäksi.
»En pyydä neuvoja», vastasi Nancy. »Kaipaan toimintaa, toimintaa,
toimintaa! Jollette te kaksi halua tulla sisälle, niin varmasti tämä
ystäväni pitää huolta minusta.»
Hän sujutti kätensä jälleen Kaljun käsikoukkuun. Ukon rinta pullistui
kuin kupukyyhkysen kupu.
»Jollei Numero Kymmenen pysty tarjoamaan teille toimintaa», kehaisi
hän, »ei siihen pysty yksikään kaupunki koko vuoristossa».
He poikkesivat sivuun ja astuivat sisälle Groganin kapakan ovesta.
Kääpiö ja Punainen Mack seurasivat avuttomina. Sisällä olivat
Grogan ja hänen- apurinsa siistineet Jerry Aikenia vastaan käydystä
joukko-ottelusta aiheutuneen sekasorron ja osittain korjanneet
rikkoutuneet esineetkin. Rulettipyörä ei ollut pudotessaan särkynyt
ja oli taaskin paikallansa pöydällä. Siellä täällä oli joku tuoli
kallellaan, mutta yleensä ei mellakasta näkynyt mainittavia merkkejä.
Ei ainakaan huonekaluissa, mutta miesten kasvot puhuivat selvää
kieltä tappelusta. Roteva Grogan itse seisoi tarjoilupöydän takana
leuka toispuolisena ja mustelmaisena, tarjoillen miehelle, jonka
silmä oli purppurainen. Muuan toinen lähestyi tarjoilupöytää,
nilkuttaen silmäänpistävästi. Korttipöytien ympärille keräytyneissä
ryhmissä ja rulettia ympäröivässä piirissä Nancy näki kuhmuja
otsilla, poskilla ja leuoissa, ja siellä täällä piirtyi valkeita tai
mustia kiinnityslaastarin kaistaleita kasvojen pronssinväristä ihoa
vasten. Jerry Aiken oli jättänyt merkkejä kovan nyrkkinsä jokaisella
sivalluksella.
Eipä silti, että kaikki miehet olisivat olleet sillä tavoin kolhittuja,
mutta loukkautuneita oli seassa siksi paljon, että koko joukko näytti
ihan äsken tulleen ankarasta kamppailusta. Nancyn ilmestyessä ovelle
syntyi kuisketta, ja sitten kääntyivät kaikkien kasvot häneen päin. Jos
aurinko olisi noussut keskiyöllä, ei Numero Kymmenen olisi juuri voinut
enemmän ällistyä kuin nähdessänsä tämän viileän, valkopukuisen hahmon.
Hymyillen tyttö vuorostansa katseli heitä silmät niin eloisasti
liikkuen, että hänen katseensa näytti kohdistuvan jokaisen kasvoihin
samoin kuin ihmisjoukkoon tähdätyn revolverin suu näyttää suuntautuvan
kuhunkin yksilöön. Niinpä Numero Kymmenen miehet supattelivat,
liikahtelivat, ja sitten itsekukin oikaisihe hieman, pyyhki pois
pölyä, kohensi sombreroansa parempaan asentoon ja ravisti itseänsä
varmistuaksensa siitä, että oli kunnossa, kuten monet urheilijat
valmistautuessansa sijoittamaan varpaansa kilpajuoksujen lähtöviivalle.
Nämä pikku merkit eivät välttäneet Punaisen Mackin terävää silmää.
Puolittain ähkyen, puolittain supisten hän jupisi Kääpiölle: »Horna
alkaa olla valmis räiskymään, Kääpiö. Pidä nyt silmäsi auki!»
»Mitä ensin teemme?» tiedusti Nan Kaljulta.
»Mitä vain haluatte, neiti», vastasi vanha tahko.
»Mikä pyörä tuolla noin loistaa?»
»Rulettiko? Tekisipä mieleni väittää, ettei missään muualla voi niin
nopeasti ansaita rahaa eikä päästä rahoistansa kuin ruletissa. Mutta
tuo pyörä on pahaonnisin, mitä olen ikinä nähnyt. Ei kukaan milloinkaan
selviydy voittajana pelatessansa illalla tuota pyörää vastaan, madam.»
»Mutta me tarvitsemme vauhtia, naapuri», vastasi Nancy, mennen edellä
rulettipöydän ääreen.
Siihen, minkä tähden kukaan ei voittanut Groganin ruletissa suuria
rahamääriä, oli erikoiset syynsä. Sen takana seisoi Teeku-Lew. Hän oli
saanut eteläeurooppalaista tarkoittavan liikanimensä tumman ihonsa ja
pienien, mustien silmiensä tähden. Todellisuudessa »Teeku» ei ollut
syntynyt Manhattanin Toista katua ja Kolmatta lehtokujaa idempänä.
Syistä, jotka hän itse ja New Yorkin poliisit parhaiten tunsivat,
hän oli kauan sitten kaikonnut mainitusta suurkaupungista, ottaen
mukaansa kovaksi parkitun omantunnon, näppärät hyppyset ja repullisen
konnankoukuissa tarvittavia vehkeitä.
Aikanaan hän saapui Numero Kymmeneen ja näytti siellä Groganille yhden
ainoan kojeen repustaan. Se oli sangen ovelasti suunniteltu vipu,
joka voitiin sovittaa rulettipyörään vähääkään pelkäämättä ilmituloa.
Grogan hyväksyi kojeen ja pestasi Teekun ruletin hoitajaksi. Grogan ei
kyllä ollut luonnostansa konna, mutta hän järkeili filosofisesti, että
Numero Kymmeneen saapuneet miehet olivat tavallisesti tulleet sinne
päästäkseen rahoistansa ja että tuskin voitiin pitää rikoksena, jos hän
laittoi niin, että se kävi liukkaasti ja nopeasti.
Kun Teeku-Lew oli hänen rulettinsa takana, ei se jättänyt paljoakaan
toivomisen varaa tässä suhteessa. Ihan Teeku-Lewin jalan vieressä oli
lattialauta hieman irrallaan, ja kun painettiin tätä lautaa määrätystä
kohdasta, painui myöskin lattian alle piilotettu nappula, joka
vuorostaan käytti vipua.
Tosinhan ruletissa usein toistuvat häviöt kiihoittivat miehiä
katsomaan kieroon Teeku-Lewiä, mutta hänen ei kertaakaan Havaittu
edes koskettavan pöytää hyrrän pyöriessä, ja tappioiden arveltiin
yksinkertaisesti johtuvan toisen hämmästyttävästä onnesta. Niinpä
Grogan vaurastui.
Nancy Scovil meni suoraan rulettipöydän ääreen. Pelaajien piiri
jakautui ikäänkuin yhteisestä sopimuksesta antamaan hänelle tietä, ja
hänen vanavedessänsä tulivat ensiksi henkivartijat — Pete ja Punainen —
ja sitten muut miehet tarjoilu- ja korttipöytien äärestä. He siirtyivät
keskemmälle ja astelivat verkkaisesti ruletin ympärille.
Iso Grogan, jolla ei sillä hetkellä ollut mitään tekemistä
tarjoilupöydän takana, liittyi joukkoon.
Punertava, pyöreäkasvoinen kaivosmies työnsi hattunsa takaraivolle ja
tarkasti Nancyä hien himmentämin silmin. Hän oli hävinnyt paljon.
»Neiti», virkkoi hän, »aiotte ryhtyä peliin, jossa teillä on huonoimmat
mahdollisuudet koko talossa. Kysykää Teeku-Lewiltä itseltään.»
Teeku tuijotti tyttöön, ja hänen pienet silmänsä olivat levinneet
melkein kaksi kertaa tavallisen laajuisiksi. Nyt hän hätäisesti
pyyhkäisi otsaansa hihallaan ja räpäytti silmiänsä. Tuossa oli ihan
todellinen nainen eikä valkopukuinen aave.
»Onnenpeli on onnenpeliä», sanoi hän ponnekkaasti ja hymyili Nancylle
rohkaisevasti. Teeku-Lewin kasvoissa oli se lihasliike, joka saa
aikaan hymyn, todella harvinainen, ja nytkin hänen ohuiden huuliensa
vääntyminen muistutti pikemminkin virnistystä kuin hilpeyden ilmaisua.
Mutta Nancy Scovil ei säikähtänyt pelurin silmien helmimäistä
kirkkautta. Hän silmäili miestä, hymyillen avoimesti, riemuisesti.
Kaikki petoksen ja kavaluuden ajatukset olivat tuhansien kilometrien
päässä hänen mielestänsä; koko maailma oli hänestä täynnä iloa ja
vilpittömyyttä, ja hän tiedusti: »Miten tätä peliä pelataan?»
»Jos panette rahanne punaiselle tai mustalle», alkoi Teeku laulavalla
äänellä selittää, »maksetaan dollari dollarista; jos panette rahanne
parittomalle tai parilliselle, maksetaan dollari dollarista; jos
panette rahan yhdelle ainoalle numerolle, maksetaan kolmekymmentäkuusi
yhdestä ja seitsemänkymmentäkaksi yhdestä, jos jätätte sen toiseksi
kerraksi. Jos panette rahanne numeroryhmille —»
Hän lorusi selitystänsä nopeasti, puhuessansa osoitellen laihalla,
likaisella etusormellaan hyrrän vieressä laudalla olevia kohtia, joihin
rahat sijoitettiin. Ennenkuin hän ehti lopettaa, häilähti Nancyn
kädestä pöydälle kahdenkymmenen dollarin seteli. Teeku-Lew tähysti
sitä, rypistäen otsaansa. Se oli korkeata peliä naiselle, jopa hyvin
korkeata sellaiselle naiselle, joka ei tuntenut peliä. Sitäpaitsi oli
Teekunkin kovettuneeseen sieluun pesiytynyt hiukan vuoristoaavikon
tarttuvaa ritarillisuutta. Hän ei olisi mielellänsä nylkenyt naista —
käyttämällä hyrrään vaikuttavaa vipua.
Mutta kun hän pani hyrrän pyörimään ja sen juovat välkkyivät
vaarallisen kirkkaina, virisi Teeku-Lewin sielussa vanha vaisto
väkevänä. Kevyesti, taidokkaasti hän hyrrän hidastuessa käytti
vipuansa. Hyrrä pysähtyi. Kasvot ilmeettöminä kuten tavallisesti Lew
otti pöydältä uutuuttansa kahisevan setelin. Häntä hämmästytti nurina,
melkein kuulumaton.
Tavallisesti vuoristoaavikon miehet säilyttävät hyvän tuulensa
hävitessänsä, ja nurkumista kuuluu onnenpelissä harvoin. Mutta
katsahtaessansa nyt ympärilleen Lew näki ryhmän synkkiä kasvoja, ja
ihan tytön vieressä hieman taempana seisoi tummaverinen jättiläinen ja
toinen punatukkainen, joiden silmissä oli uhkaava välke. Lew kohautti
olkapäitänsä. Hän ei antautunut peloiteltavaksi.
»Koettakaapas onnea kortissa», kehoitti Punainen Mack. »Tuolla
on pokerpeli parhaillaan käynnissä. Ruletti ei ole sopiva peli
vasta-alkajalle. Se menee päähän, tuo hyrrä. Sen pyöriminen ikäänkuin
humalluttaa ihmisen.»
»Niin totisesti tekeekin», sekaantui Teeku-Lew puheeseen. Hänen
idänpuolinen murteensa ja vinkuva nenä-äänensä olivat jyrkkänä
vastakohtana häntä ympäröivien miesten puhetavalle. »Heittäkää silleen
ruletti, neiti! Te ette ole ollenkaan perehtynyt tähän.»
Hän vilkaisi salavihkaa Groganiin, mutta viimemainittu nyökkäsi
hyväksyvästi. Miesten ryöstäminen riitti, eikä tytön nylkeminen ollut
tarpeen.
Mutta Nancy nauroi taaskin. »Minä koetan tätä ryhmää. Neljä yhtä
vastaan?»
»Maksetaan neljä yhtä vastaan», vakuutti Teeku-Lew rohkaisevasti.
»Onnenpeli on onnenpeliä», virkkoi Nancy nauraen ja pani pöydälle
toisen kaksikymppisen.
Hyrrä pyöri, ja sen värähtelevät, kirkkaasti kimaltelevat juovat
huikaisivat hänen silmiänsä.
Sitten hän tunsi jonkin muun vetävän hänen katsettaan puoleensa, ja hän
katsahti Teeku-Lewin jäykästi tuijottaviin silmiin.
Teeku tähysti hänen kasvojansa tarkasti, ja kun Nancy nyt hymyili
hänelle avoimesti, ilmestyi hänen kumpaankin poskeensa punainen täplä,
ja hän käänsi äkkiä katseensa toisaalle.
Hitaasti hyrrän liike kävi yhä verkkaisemmaksi. Sattumalta
vilkaistessansa maahan Nancy huomasi Teekun toisen jalan liikkuvan
omituisesti, ikäänkuin hän olisi hapuillut jotakin, epäröinyt ja
sitten siirtänyt jalkansa pois. Ruletin hyrrä seisahtui vivun siihen
kajoamatta. Nancy oli voittanut. Hänen ympärillensä kertyneestä
pienestä ryhmästä kuului hyväksymisen ja huojennuksen sorinaa,
ja koneellisesti alkoi Teeku laskea hänen voittoansa. Nan nauroi
riemuisesti.
»Ketä janottaa?» huusi hän. »Missä on herra Grogan?»
»Tässä, neiti.»
»Ryyppy joka miehelle, herra Grogan!»
Hetkiseksi tyrmistyivät kaikki äänettömiksi. Piti olla rahoissansa
tarjotaksensa koko joukolle Numero Kymmenen hinnoilla; mutta sitten
alkoi tungos rulettipöydän ympäriltä nopeasti hajaantua ja vieläkin
nopeammin keräytyä tarjoilupöydän ääreen.