Hänen tukkansa, joka jo kovan ratsastuksen aikana oli hellinnyt
hajalleen, valui hänen hartioittensa ylitse ja aaltoili paljon hänen
vyötäistensä alapuolella hänen tupsahtaessaan portaiden juurelle
Punaisen Mackin ja Kääpiö-Peten raskaiden saappaiden jymistessä hänen
takanansa. Jim Gray loi tulisen katseen hänen jälkeensä, kun hän
sujahti ovesta, heilautti kättänsä taakseen ja katosi yöhön.
Kaljun myymälän edustalla hän jätti Punaisen Mackin ja Kääpiön kadulle
odottamaan mennessänsä itse ostoksille ja astui kauppaan kädessänsä
molempien kumppanusten setelitukut. Merkillisin tämän kummallisen
illan tapahtumista oli epäilemättä se, että liikkumaton Kalju nousi
ilman kehoitusta tuoliltansa seisomaan Nancy Scovilin ilmestyessä
hänen myymäläänsä. Yhäti äänettömänä mulkoillen hän meni edellä
myymälän perälle ja kiskoi erään hyllyn alta esille laatikon, joka
kirjaimellisesti oli hautautunut tomuröykkiöihin ja hämähäkinkudoksiin.
Mutta kun kansi avattiin, näkyi sen sisällä kasa valkeita
vaatekappaleita.
Ja tytön pyynnöstä Kalju nouti vielä toisen lyhdyn ja ripusti sen
varastohuoneessa olevan särkyneen lasipalasen eteen. Sitten hän
ihmetellen palasi istumaan paikallensa; sillä se naistentamineita
sisältävä laatikko oli kohtalon oikusta joutunut hänen huostaansa, ja
Kaljusta oli se seikka, että se tuli tarpeeseen, kummallisempi kuin se
tapaturma, joka aluksi oli saattanut sen hänen käsiinsä.
Useiden minuuttien kuluttua hän tuli hätkähtäen tajuihinsa. Hänen
suussansa oli hirvittävän väkevä rikin maku, ja hän huomasi
sytyttäneensä tulitikun toisensa jälkeen ja tuhlanneensa ne
virittäessään tyhjää piippua. Kalju-ukko vilkuili arkaillen kaikkiin
suuntiin, mutta varmistuttuansa siitä, ettei ketään ollut näkemässä,
hän työnsi piipun takataskuunsa ja nousi jälleen seisoalleen.
Hyvin varovasti hän ojensi ensin toista ja sitten toista jalkaansa.
Senjälkeen hän oikaisihe, kiskaisi olkapäitänsä taaksepäin, pullisti
rintaansa ja veti vatsaansa sisäänpäin — hiukkasen. Lopuksi hän
tiukkasi vyötänsä, nykäisi housujansa ylemmäksi ja pyyhkäisi
flanellipaidastaan useita tuhkatahroja.
»Niinpä niin», jupisi Kalju ikäänkuin jollekulle näkymättömälle
kuulijalle, »kuka on väittänyt minua niin kirotun vanhaksi?»
Kevyet, nopeat askeleet keskeyttivät hänen mietteensä; niiden
askelten pelkkä ääni kiihdytti kummallisesti miehen sydämen sykintää.
Ja tuossa tyttö ilmestyi laatikkokasan takaa, kävellen reippaan
somasti ja heilutellen lyhtyä kupeellansa. Hänen yllänsä oli kokonaan
valkoinen asu, kengät — laatikossa oli ollut ainoastaan yksi pari ja
ikäänkuin ihmeen kautta ne olivat sopineet hänelle — sukat, joille
vaaleanpunainen iho antoi vain hiukan väriä, parhaanpituinen hame,
väljä pusero, jonka hihat ulottuivat kyynärpäihin ja jonka avoin kaulus
jätti näkyviin kolmion huikaisevan valkeata ihoa ja tulipunaisen
viirun, kolmiota rajoittavan leveän nauhan — ja päässä pehmeä, valkea
hattu. Se olisi tehnyt jonkun toisen naisen epätoivoiseksi, mutta
Nancyä se puki oivallisesti.
»Lausukaahan arvostelunne?» kehoitti tämä viileä, puhdas olento. »Ja
mikä on hinta?»
»Se on lahja», vastasi Kalju.
»En huoli lahjaa.»
»Vaihtokauppa sitten, madam.»
»Mistä hyvästä?»
»Siitä, että olette tehnyt minut kymmenen vuotta nuoremmaksi, neiti!»
»Pete! Mack!» huusi tyttö. Ja heti häämötti ovella kaksi jättiläistä,
jotka hurjannäköisistä kasvoistansa päättäen olivat valmiit raivaamaan
vastukset tieltänsä.
»Pakottakaa tuo mies ottamaan maksu näistä vaatteista!»
Mutta Kääpiö-Pete peräytyi puoli askelta ja hapuili tukea. Samalla
hetkellä Punaisen Mackin haparoiva käsi tapasi Kääpiön kouran, ja he
nojautuivat yhteen ikäänkuin tukeakseen toisiansa.
»Ettekö pidä asustani?» kysyi Nancy huolestuksen häive silmissänsä.
»Katsokaahan!»
Hän ojensi kätensä ulospäin, nousi varpaillensa ja pyörähti hitaasti
ympäri. Hän oli toisen kenkänsä kärjen varassa toisen antaessa vauhtia,
mutta mahdotonta on sanoin kuvata sitä liikettä — sen keveyttä —
näytti siltä kuin ilma olisi äkkiä nostanut hänet maasta ja hiljainen
tuulahdus pyörittänyt häntä; ja kun hän uudelleen kääntyi heihin päin,
olivat hänen poskensa punehtuneet ja silmänsä säteilivät ikäänkuin
olisi vinha, kylmä ahava purrut hänen kasvojansa.
»Nancy», virkkoi Kääpiö käheästi, »te hurmaatte miehet hengettömiksi.
Mutta — minusta tuntuu kuin ette olisikaan sama tyttö, jonka seurassa
tulimme kaupunkiin.»
»En olekaan», vakuutti Nancy kerkeästi. Ja hän kääntyi Kaljun puoleen.
»Missä voi täällä kaupungissa viettää illan?»
»Täällä ei ole paljoakaan», vastasi Kalju, kynsien korvallistaan,
»muuta kuin Groganin laitos. Eikä se ole sopiva paikka naisille.»
»Mutta pidetäänkö siellä hauskaa?»
»Madam, se on pelihelvetti», sanoi Kalju juhlallisesti.
»Niinkö?»
»Ja samalla kapakka — täynnä sivistymättömiä miehiä, neiti.»
»Minä pidän sivistymättömistä miehistä», julisti Nancy Scovil. »Pidän
karkeatekoisista. Pete, suvaitsetteko viedä minut Groganin saliin?»
Pete loi voitonriemuisen katseen Punaiseen Mackiin.
»Kyllä varmasti», lupasi hän ja tarjosi käsivarttansa.
»Vain hetkinen, madam», pyysi Kalju, jonka pienet, iäkkäät silmät
kiiluivat kuin valaistut ikkunat sakeassa sumussa. »Nämä herrasmiehet
eivät kenties tunne kaupunkia? Siinä tapauksessa saattaisi olla hyvä
minun lähteä oppaaksenne?»
»Mutta kuka valvoo myymäläänne?»
»Lempo vieköön myymälän!» huudahti Kalju, oikaisten näppärin liikkein
hattuansa ja tiukaten bandannaansa. »Ja jos haluatte pistäytyä Groganin
kapakkaan, niin sallikaa vain minun huolehtia siitä, ettette joudu
siellä ikävyyksiin. Suokaa anteeksi, naapuri!»
Vanhus työntyi ällistyneen Kääpiön ja Nancyn väliin ja lähti myymälästä
tytön käsi käsivarrellaan. He poistuivat öiselle kadulle ja myymälän
ovi läjähti lukitsematta kiinni heidän jälkeensä. Nancy lauloi hiljaa
ja pikemminkin tanssi kuin käveli Kaljun rinnalla. Ja rampautuneesti
hyppien koetti vanhus sovittaa käyntiään tytön keijukaisaskelien mukaan.
Heidän takanansa astelevat Punainen Mack ja Kääpiö-Pete keskustelivat
keskenänsä.
»Mitähän tästä tulee?» murahti Mack.
»Pysy rauhallisena, astu hiljaa ja pidä revolverisi käsillä, Mack!»
vastasi Kääpiö. »Mack, varmasti koko horna pääsee valloilleen, kun
tuo tyttö ehtii Groganin kapakkaan. Ennen aamua on meidän tapeltava
— ja tapettava. Katsohan häntä nyt! Hän ahtaa tuohon vanhaan hupsuun
dynamiittipanosta.»