Jos hän olisi heittänyt Kaljua kohti kierimään pommin, jonka
sytytyslanka olisi sihissyt, ei hän olisi saanut aikaan suurempaa
hämminkiä. Kaljun pienet silmät pullistuivat; valkoista savua tuprahti
piipun pesästä.
»Puhutteko te minulle?» tiedusti ällistynyt Kalju.
»Kyllä. Onko teillä hajuvettä? Tarvitsisin Florida-vettä.»
Kalju nousi pystyyn ja otti piipun hampaistansa; sellaista
mielenliikutuksen merkkiä ei hänestä ollut kyennyt puristamaan
ainoakaan hänen näkemänsä revolverinäytelmä.
»Florida-vettä!» ähkäisi hän.
»Juuri niin.. Tai jollei teillä ole sitä, saattaisi kelvata minkälainen
hyvänhajuinen aine tahansa. Olisinpa hyvilläni rasiasta ihovoidettakin.»
»Ihovoidetta!» huoahti Kalju. Hän vei käden otsalleen ikäänkuin olisi
saanut ankaran iskun.
»Kerran oli tässä kaupungissa nainen», virkkoi hän. »Hän poistui
jotensakin kiireellisesti, ja minä sain kasan hänen kimpsujansa.
Kenties —»
Hän meni edellä myymälänsä pimeimpään nurkkaukseen ja valaisi
lyhdyllään pölyistä hyllyä. Siellä oli lyhyt rivi pulloja. Hän tirkisti
niitä läheltä ja luki nimityksiä ääneen:
»Hiusvettä, liikavarvaslääkettä, brilliantiinia —»
Hän keskeytti lukemisensa ja katsahti Jerryyn kasvoillansa äkkiä
heränneen ymmärtämyksen ilme.
»Jos etsitte juotavaa ainetta, jonkunlaista tiivistettyä konjakkia»,
virkkoi hän, »voin vakuuttaa teille, etteivät nämä kelpaa. Olen
maistanut niitä kaikkia.»
»En etsi», vastasi Jerry. »En halua juotavaa. Jatkakaahan!»
»Hennaa», jatkoi kauppias, »Florida-vettä —»
»Kas siinä!» huudahti Jerry iloisesti. »Ojentakaa tänne, naapuri!»
»Kuinka paljon sitä?»
»Onko teillä enemmän kuin yksi pullo?»
»On kaksi.»
»Yksi riittää minulle.»
Kalju oikaisihe ja pyyhki hämähäkinverkot pois pullosta.
»Kuinka paljon?» kysyi Jerry.
»En tiedä. Näyttää aika vanhalta aineelta, eikö näytäkin?»
Hän tähysteli pulloa läheltä, siristäen silmiänsä.
»Siinä ei ole päivämäärää eikä hallituksen leimaa», haasteli hän,
»mutta sen pitäisi olla kymmenen vuoden ikäistä. Minulla se on ollut
viisi vuotta. Dollari vuodelta. Onko viisi dollaria liikaa, vieras?»
»Koko runsaasti, mutta ei liiaksi. Antakaa se tänne!»
Hän painoi setelin kauppamiehen käteen ja kiiruhti öiseen ulko-ilmaan.
Nyt hän oli oikein iloissansa. Heilautettuansa kättään jäähyväisiksi
Kaljulle, joka tyrmistyneen näköisenä seisoi ovella katselemassa hänen
poistumistaan, hän lähti ratsastamaan käymäjalkaa katua pitkin.
»Hän näyttää mieheltä», jupisi Kalju, »puhuu miehen tavoin, ratsastaa
miehen lailla; mutta hänellä ei ole revolveria, ja hän käyttää —
hajuvettä!»
Kauppamies ravisti päätänsä.
»Onpa kaikki muuttunut aika paljon Numero Kymmenessä», huokasi hän.
»Varsin pian tänne hilataan naisia ja lapsia, ja sitten on rauha tyyten
mennyttä.»
Mutta sillä välin Jerry eteni hyräillen tietänsä. Hän kuvitteli
mielessään, miltä tyttö näyttäisi saadessansa Florida-veden. Jos Nancy
oli naisellinen — jos hän oli edes inhimillinen — täytyisi hänen
kasvoistansa kuvastua jonkunlaista mielenliikutusta, kun se tapahtuisi.
Ja hänestä tuntuu että hän ehkä sittenkin saisi jonkunlaisen palkkion
vaivoistansa. Mutta sitä ennen hänen oli ratsastettava pitkä matka
kumpujen poikki, ja hän halusi vahvistaa itseänsä sitä retkeä varten.
Groganin kapakasta kuului melu jo kauaksi, ja se niin sanoaksemme
opasti häntä. Se oli syvää, sekavaa hyminää, josta silloin tällöin
erottui terävä kirous, yksinäinen, äänekäs naurunremahdus ja kerran
särkyneen lasin räsähdys ja kilinä.
Ja saapuessansa lähemmäksi Groganin ovesta kadulle leviävää keltaista
valoläikkää hän näki ryhmän hevosia, joita oli sijoitettu sen kahden
puolen, jopa keskelle katuakin. Viimemainittujen sekaan hän jätti oman
ratsunsa ja astui huolettomasti sisälle hajuvesipullon nytkähdellessä
hänen oikeassa takataskussaan ja keveän omantunnon ilahduttaessa hänen
sydäntään.
Groganin kapakan muodosti yksi ainoa matala, pitkä, neliskulmainen
huone, jonka toisessa päässä oli seinästä seinään ulottuva
tarjoilupöytä ja keskellä pyöreä uuni, kun taas pöytiä ja tuoleja oli
hajallaan lattian muissa osissa. Rulettipyörä vilahteli ja hyrisi
yhdessä nurkassa, ja onnenkoetinta varten oli varattu toinen pöytä.
Muut pöydät oli luovutettu pääasiallisesti noppapeliä ja pokeria varten.
Jerryn saapuessa oli pöytien ääressä perin vähän väkeä, sillä eräs
punatukkainen mies oli voittanut runsaasti rulettipöydässä ja oli
sen johdosta kovin hyväntahtoinen koko maailmaa kohtaan. Hän oli jo
nauttinut konjakkia enemmän kuin kohtuullisen osansa ja seisoi nyt
tarjoilupöydän keskikohdalla ja läimäytti sille molemmat kätensä,
joista toinen puristi setelitukkoa.
»Anna sen valua, Grogan!» mylvi hän tarjoilupöydän takana seisovalle
rotevalle miehelle, joka parhaillaan kieritteli pöydälle laseja
uskomattoman taitavasti, niin että jokainen niistä singahti hyrränä
paikalleen vastaisen käyttäjänsä eteen. »Anna sen valua! Täytä lasit
niin useasti kuin pojat vain jaksavat rentoutua pöydän laidalle! Hei,
te!»
Hän oli huomannut Jerryn, joka huoneeseen tultuansa oli seisahtunut
tarkastamaan ympäristöänsä.
»Astukaa peremmälle, vieras, ja ottakaa ryyppy!»
Jerry totteli, myhäillen mielihyvästä; hänen eteensä kieri lasi, ja
sen viereen tuoksahti musta pullo, jonka sisällys helmeili. Hän seisoi
kestityksen maksajan vieressä.
»Lasit käteen, pojat», huusi punatukkainen, »ja sitten pohjaa myöten!»
Parikymmentä lasia välähti ja kallistui; parikymmentä lasia kimalsi
tyhjinä ja kalahti sitten tarjoilupöytään.
»Täytä ne uudelleen!» kiljui punatukka. »Tänä iltana, veikot, kostutan
minä Numero Kymmentä, niin että se on märkä varpaista kulmakarvoihin
saakka. Mitä arvelette, naapuri?»
Hän tyhjensi whiskypullon lasiinsa ja heilutti sitä päänsä yläpuolella.
»Lisää ainetta, Grogan! Minä ja ystäväni olemme tuskin saaneet
tippaakaan. Vai olemmeko, naapuri?»
Ja tyhjällä pullolla hän leikillään taputti Jerryä takapuoliin,
sellaiseen kohtaan, johon raskaan pullon olisi luullut kaikkein
vähimmin koskevan.
Mutta lyönnin sattuessa kuului selvästi särkyvän lasin räiskettä.
»Hyvä Luoja!» pahoitteli punatukka harmistuneena. »Rikoinko pullon,
ystäväni? Mutta älkää siitä välittäkö! Hankin teille uuden — ja
neljänneksen lisäksi. Grogan, neljännes tälle miehelle!»
Kiroillen hiljaa itseksensä Jerry viskasi sirpaleet takataskustaan ja
pudisti niin hyvin kuin sai pois pitkin jalkaansa valuvan nesteen.
»Kova onni», valitti punapää. »Toivottavasti se ei ollut mitään
erikoista vanhaa merkkiä —»
Hän keskeytti lauseensa ja jäi töllistämään suu auki, vetäisi henkeänsä
ja aivasti kamalasti. Ja sitten hän peräytyi pitkän askeleen kauemmaksi
Jerrystä. Jos viimemainittu olisi muuttunut kalkkarokäärmeeksi, ei hän
olisi voinut tehdä punapäähän niin voimakasta vaikutusta.
»Hyvät herrat», huoahti punainen, mutta ei kyennyt jatkamaan.
»Mikä hätänä, Punapää?» tiedusti Grogan.
»Tuo!» sähisi punatukkainen.
»Mikä teitä vaivaa?» kysyi Jerry äkäisesti.
Ja hän ajatteli viittä dollaria, jotka hän saisi maksaa toisesta
hajuvesipullosta.
»Haistakaa häntä!» kähisi Punapää.
Kaikki vetivät henkeänsä; ilma oli sakeana Florida-veden tuoksusta.
»Hänpä», huusi Punapää, joka sai äänensä takaisin, »ei olekaan mies.
Hän on nainen. Hajuvettä!»
Toisten jok’ikinen henkäys oli hänen sanojensa todistuksena. Hajuvettä!
Miehellä! Numero Kymmenessä!
Se oli pysyvä tahra kaupungin kunniaan; se oli ennenkuulumatonta.
»Mikä te oikein olette?» ärisi Punapää. »Mies vai nainen?»
Ja avarassa huoneessa kajahti naurunremahdus.
»Heittäkää hänet ulos!» kiljaisi joku. »Hirteen hänet!» karjui toinen.
»Hajuvettä, ha, ha, ha!»
He kuhisivat yhä sankkenevana ryhmänä Jerryn ympärillä. Punapää
kumartui tarjoilupöydän ylitse ja otti reunojansa myöten täyden
whiskylasin.
»Tässä on teille virkistykseksi, madam», hoilotti hän ja viskasi
sisällön vasten Jerryn kasvoja.
Mitä sitten seurasi, se on tarkasti syöpynyt Numero Kymmenen kelpo
kansalaisten muistiin. Jerry ei ollut kookas mies, mutta hänen
käsivartensa olivat pitkät ja hartiansa tukevat, ja hänen painonsa oli
jämeästi sijoitettu oikeisiin paikkoihin. Onneksi hän oli räpäyttänyt
silmiänsä nesteen lentäessä ilmassa eikä niin ollen saanut pistävää
whiskyä silmiinsä; mutta sen pahemmin se ei olisi voinut häntä
vimmastuttaa, vaikka se olisi ollut juoksevaa tulta. Hän astahti
nopeasti Punapäätä kohti, joka nauraa kohotti takakenossa, ja iski
nyrkkinsä suoraan hänen vatsaansa. Sen vaikutuksesta lyöty taipui
kaksin kerroin kuin jäykän joustimen painama linkkuveitsi. Hänen
keskiruumiinsa tärähti hänen takanansa olevaan tarjoilupöytään, ja
hänen päänsä ja kantapäänsä kolahtivat lattiaan melkein yhtä aikaa.
Sitten hän kellahti kyljelleen ja alkoi potkia ja huitoa turhaan
koettaessansa hengittää. Mutta Jerry oli vasta alussa.
Hänen likellensä, ihan likellensä tunkeutuivat kahdet kasvot, tähystäen
häntä. Hän täräytti niihin kaksi sivallusta alhaalta päin, tehostaen
lyöntejänsä nousemalla varpaillensa, ojentamalla jalkansa suoriksi ja
rajusti nykäisemällä olkapäitänsä — ja kasvot katosivat. Siten Jerry
sai tilaa ja alkoi otella.
Eipä silti, että sen miesjoukon käsittely olisi ollut helppoa.
Ensimmäiset kolme iskua olivat tehokkaasti selvittäneet heidän
päistänsä whiskyn höyryt, ja he karkasivat Jerryn kimppuun yhdessä
rytäkässä. Heillä oli ruhoa, heillä oli jänteitä, heillä oli
taistelu-intoa, ja heitä vastassa olivat vain aivot, jotka osasivat
ohjata nyrkkejä. Mutta tämä yksinäinen mies oli joutunut hurjan vimman
valtaan.
Kasvoparin kadottua hän hypähti taaksepäin tarjoilupöytää vasten
saadaksensa vielä enemmän tilaa, taivutti päätänsä taaksepäin ja
päästi kiljaisun. Siitä ei soinnahtanut kiukkua eikä vihaa, vaan
yksinomaan väkevää riemua. Hänen kimppuunsa syöksyi viisi tai kuusi
miestä, tyrkkien toisiansa kyynärpäillänsä, sulloutuen yhteen ja estäen
toistensa liikkeitä innokkaasti pyrkiessänsä käsiksi hajuvedeltä
tuoksuvaan muukalaiseen. Jerry kumartui eteenpäin ja ponnahti
jalkapalloilijan tavoin heidän polviansa vasten. Hän tarttui kahteen
polvipariin jäntevillä käsillään, ja kaksi raskasta ruhoa keikahti
hänen selkänsä ylitse, tärähtäen tarjoilupöytään niin ankarasti, että
Grogan parkaisi.
Sitten Jerry oikaisihe keskellä vastustajainsa sekavaa rykelmää. Hän
sivalsi oikealla kädellänsä muuatta kasvoihin ja upotti vasemman
kätensä kyynärpäätä myöten erään lihavan miehen vatsaan. Iskun saaneet
hoippuivat tungokseen, työntäen toisia taaksepäin, ja kun ahdistajat
jälleen kävivät Jerryn kimppuun, oli Jerry saanut kylliksi tilaa
jaellaksensa täräyksiä oikein olan takaa. Hänen iskunsa osuivat aina
tarkkaan, nopeasti kuin kiukustuneen käärmeen pistokset ja voimakkaasti
kuin moukarin täräykset. Aina kasvoihin, ja hänen lyöntiensä mäjäykset
kuuluivat säännöllisen tahdikkaasti kuin täyttä vauhtia kulkevan
siipilaivan siipien loiske. Ja koko ajan hän otteli taitavasti, ei
koskaan tuhlannut iskuja vähemmän arkoihin osiin, vaan tähdäten suuhun
tai silmään, nenään tai leukaan.
Eräs vankkatekoinen, punapäinen mies hypähti hänen kimppuunsa
nujertaaksensa hänet. Jerry antoi hänelle ylhäältä käsin survaisun,
joka muutti hänen suunsa punaiseksi tahraksi ja paiskasi hänet maahan.
»Hei!» kiljaisi Jerry, astui punatukkaisen kasvoille ja huitaisi aimo
täräyksen seuraavan miehen leukaan.
Jos hänen jokaisella murskaavalla, repivällä kolhaisulla vuodattamansa
veri olisi ollut nälkiintyneen miehen juomaa viiniä, ei se olisi voinut
tehota Jerryyn sen väkevämmin. Hän näytti olevan puolittain juopunut
taistelun tuottamasta riemusta.
Häntä kohti syöksyi tanakka mies pää alhaalla kuin puskevalla härällä,
sysäten Jerryn tarjoilupöytää vasten, mutta hän vaipui tajuttomana
lattialle saatuansa kuin nuijasta äkillisen kolauksen korvansa taakse.
Sitten oli hyökkääjäin seuraava aalto hänen kimpussansa. Jotkut ensinnä
kaatuneista olivat jälleen pystyssä kasvoissansa punaisia merkkejä.
Näkyi haljenneita huulia, turvonneita silmiä, revenneitä poskia,
kolhituita leukoja, kun he taivuttivat päänsä kumaraan ja hyökkäsivät.
He tulivat sekavana, järjestymättömänä laumana jokaisen miehen
tapellessa äänettömän verenhimon kannustamana.
Jos he olisivat otellessansa pysyneet järjestyksessä ja
edenneet vankkana puoliympyränä, ei Jerry kaikesta paini- ja
nyrkkeilytaidostansa huolimatta olisi kyennyt vastustamaan heitä edes
puolta minuuttia; mutta heihin ei mahtunut järki. Yksi ainoa mies
uhitteli heitä, ja se ajatus teki heidät mielettömiksi; he koettivat
rusentaa hänet typerällä joukkohyökkäyksellä, mutta Jerry ei mielinyt
alistua rusennettavaksi. Hän sujahteli paikasta toiseen. Häneen oli
yhtä mahdoton tarttua kiinni kuin öljyttyyn esineeseen. Hän suorastaan
liukui heidän raastavista sormistansa ja pani heidät hoippumaan, antaen
heille läjähteleviä sivalluksia kuin nuijalla.
Silloin tällöin hän ponnahteli ikäänkuin hänen lihaksensa olisivat
olleet kellon joustimia. Ahdistajat kumartuivat hänen tapaansa
kyykkyyn, pujahtivat hänen käsivarsiensa alitse ja paiskasivat hänet
seinää vasten, mutta hän kimmahti takaisin kuin kumipallo, liukuen ja
hyppien milloin missäkin. Hän muistutti koiralauman kanssa tappelevaa
sutta, ei koskaan antautunut ratkaisevaan kamppailuun, vaan iski ja
iskettyänsä sujahti eteenpäin.
Sitten Punapää, joka oli saanut henkensä takaisin, nousi pystyyn ja
seisahtui ympyrän äärelle katselemaan taistelua. Hän oli arvostellut
väärin tätä miestä, tätä nauravaa, hoilottavaa, pilkkaavaa ja kiljuvaa
pahaa henkeä, joka käytti hajuvettä naisten tavoin ja tappeli yhtä
väkevästi ja kiukkuisesti kuin hyppivä mustangi ja älykkäästi kuin
seitsemän paholaista — hän oli surkeasti erehtynyt arvostellessansa
muukalaista. Mutta Punapään vatsa oli hellä; hänet oli kellistetty
lattiaan, ja nyt oli muukalaisen se maksettava. Niinpä hän odotti,
kunnes tungokseen syntyi aukko — aukko, josta pääsi tanssivan,
tappelevan olennon kimppuun, ja sitten hän päästi härkämäisen mylväisyn
ja syöksyi vihamiestänsä kohti.
Oikean käden vasarannavakka sivallus tärähti Punapään leukaan, mutta
häntä kiidättivät eteenpäin lähes sadan kilon painoiset karaistuneet
lihakset ja luut; hän vain pudisti päätänsä saatuaan iskun ja kävi
äristen Jerryyn käsiksi. Hänen käsivartensa kiertyivät hoikan
vastustajan ympärille ja puristivat häntä rintaa vasten; syöksyn
voimasta he molemmat kaatuivat pitkäkseen ja kieriskelivät lattialla
sinne tänne poljeksivien jalkojen seassa.
Miten kaikki kävi, sitä ei Punapää sittemmin osannut kertoa. Sen
hän vain tiesi, että muukalaisen molemmat käsivarret olivat hänen
karhunsyleilyssään ja että hänen korvissansa kaikui toisten kiljunta:
»Hän on pitkänään! Hän on Punapään otteessa! Surmaa hänet, Punapää!
Jätä minullekin vuoro peitota häntä! Katkaise hänen selkänsä!»
Tällaista kiljuttiin Punapäälle kuorossa, ja hän tiukkasi puristustaan.
Ja sitten — se oli hyvin ihmeellistä. Toinen avuton käsi liukui
käärmeen tavoin hänen otteestansa. Vankka kämmen painui hänen
leukaansa vasten ja työnsi rajusti hänen päätänsä taaksepäin; heti
vapautui toinenkin käsi. Silloin Punapää pyörähti noustaksensa pystyyn
ja kouraistaksensa uuden otteen. Mutta hän nousikin korkeammalle.
Häntä jollakin tavoin kannatettiin olkapäästä ja lonkasta. Hänet
keikautettiin ilmaan ja pyöräytettiin ympäri; hänen huitovat kätensä
sattuivat erään miehen kasvoihin, hänen kiitävät kantapäänsä
kolhaisivat toisen maahan, ja sitten Punapää tärähti huumaavan
ankarasti lattiaan ja menetti muistinsa.
Hänen ruumiinsa ympärillä riehui ottelu samalla tavoin kuin
kreikkalaisten taistelu Patrokloksen ruumiin ympärillä. Jerryn pureva
kieli suomi hänen ahdistajiansa kamppailuun; hänen vinhasti liikkuvat
nyrkkinsä paiskasivat heidät jälleen takaisin. Hänen kimeä kiljuntansa
kajahti heidän korviinsa joltakin suunnalta, mutta seuraavalla hetkellä
kaasi päinvastaiselta suunnalta tuleva moukarimainen kolaus kuulijan
lattiaan. Hän hyöri heidän ympärillänsä kuin herhiläinen, ja hän oli
melkein yhtä vähän kouraantuntuva iskettäväkin. He löivät häntä — niin,
tuhansia kertoja — mutta heidän sivalluksensa eivät kolahtaneet kovasti
tuohon liitelevään maalitauluun, ja heidän hurjasti huitovat nyrkkinsä
luiskahtelivat heiluvista olkapäistä, pyörivästä päästä ja nopeasti
torjuvista kyynärvarsista.
Sitten sekaantui Grogan otteluun. Hänkin oli Punapään tavoin katsellut
ja ihaillut syrjästä; mutta Grogan ihaili järkevämmin, sillä hän
ymmärsi nyrkkeilytaitoa jonkun verran; ja hän hihitti nähdessänsä
sivallusten osuvan, täräysten sujahtavan täsmälleen tarkoitettuun
kohtaan, sivallusten runtelevan kasvoja ja suorien sysäysten työntävän
miehiä edellänsä kuten vaahtoa aallon harjalla. Kaikkea tätä Grogan
katseli hievahtamatta. Tapelkoot kylliksensä! Ainakin niin kauan,
kunnes joku tempaisi revolverin, eikä kukaan tarttuisi revolveriin,
jollei muukalainen näyttäisi esimerkkiä. Sen estivät vuoristoaavikon
ritarillisuuskäsitteet.
Mutta kun Jerry Aiken keikautti päällensä syöksyvän miehen samaa
vauhtia ilmaan ja mies pudotessaan tärähti rulettipöytään ja Numero
Kymmenen ainoa rulettipyörä sinkoutui kierimään lattialle, selvisi
Groganille, että hänen oli sotkeuduttava leikkiin tukevine hartioineen
ja muinoin hankittuine nyrkkeilytaitoineen.
Hän läimäytti toisen kätensä tarjoilupöydälle ja keikahti sitten
lihavuudestansa huolimatta keveästi sen ylitse.
Tämä hyppy vei hänet suoraan Jerryn eteen. Miesjoukko oli juuri
peräytynyt, joten Jerry oli hetkiseksi jäänyt jotensakin yksin keskelle
lattiata. Ja Grogan mylvi toisille: »Luovuttakaa hänet minulle! Pysykää
loitolla! Antakaa tilaa!»
Sitten hän karkasi ahdistamaan Jerryä.
Mielihyvin olivat toiset valmiit keskeyttämään ottelun kootaksensa
sekaisin kolhittuja ajatuksiansa; ja niinpä he jäivät seisomaan,
huohottaen ja pyyhkien verta kasvoistaan, ja katselivat kiukkuisina
Groganin hyökkäystä.
Alku kävikin Groganille sangen hyvin. Jerryn käsivarret olivat väsyneet
— liian väsyneet iskeäkseen tavalliseen kuulannopeaan tapaansa. Ja
muutamien viime sekuntien aikana hän lisäksi oli kolhinut sellaisten
miesten kasvoja, jotka eivät ollenkaan osanneet väistyä eikä kumartaa
hyväksyttyyn tapaan. Mutta kun hän tähtäsi sivalluksen kimppuunsa
karkaavaan Groganiin, niin roteva vastustaja osittain torjui iskun
voiman, antaen sitten päänsä heilahtaa heikentyneen iskun mukaan.
Se sivallus ei edes vähääkään järkyttänyt häntä, ja syöksyessänsä
eteenpäin hän täräytti oikean nyrkkinsä ankarasti Jerryn kylkiluille,
samalla huitaisten hirvittävän survaisun vasemmalla nyrkillänsä hänen
keskiruumiiseensa. Isku kirjaimellisesti nosti Jerryn ilmaan ja
paiskasi hänet tärähtäen seinää vasten. Siinä hän hoippui, ja Grogan
valmistautui antamaan lopullisen täräyksen, kallistui kauas taaksepäin
ja heilautti sitten oikeata kättänsä, muuttaen asentoansa viimeistä,
huumaavaa iskua varten.