Kaikki kävivät juron hiljaisiksi. John Scovilin kasvoilta haihtui
itsevarma hymy. Kääpiön leuka työntyi eteenpäin. Punaisen Mackin
pienet silmät muuttuivat terävämmiksi, ja Jerry Aikenin suu soukkeni
suoraksi viivaksi. Entä tyttö? Hän näytti koko ajan ponnistelevan
häneen kasaantunutta ääretöntä unimäärää vastaan ja vain tietoisesti
pinnistämällä jaksavan pitää silmänsä auki.
Jerry Aikenin hoikat sormet sekoittivat kortit ja alkoivat kevyesti
läpäytellä niitä öljykankaalle. Hänen kätensä liikkuivat niin vinhasti,
ettei katse kyennyt niitä seuraamaan, ja kuului yhtämittaista,
hiljaista lipsutusta, kun kortit livahtelivat pakasta yhtenäisenä
virtana ja sinkoilivat paikoillensa. Ilmassa oli aina vähintään kolme
korttia samalle kertaa.
Punaisen Mackin poker-kasvoilla oli hämmentynyt ilme, kun hän katseli
tätä huippuunsa kohonneen taidon näytettä, ja vihdoin hän huudahti:
»Sen minä sanon, että te totisesti osaatte jakaa, naapuri.»
Ja hänen kirkkaat silmänsä tuikkivat, kun hän turhaan koetti seurata
kunkin yksityisen kortin liikettä. Se oli ensimmäinen Jerryn saama
vilpitön tunnustus, ja hän olisi ollut yli-ihminen, jollei se olisi
häneen tehonnut. Hänen suupieliänsä värähdytti lievä hymyily, hän
loi Punaisen Mackin ihaileviin silmiin hyväntahtoisen katseen ja —
sinkosi viimeisen kortin hiukan liian kovasti. Jaon viimeisen kortin!
Muut olivat tipahtaneet kuin järjelliset, siivekkäät oliot melkein
täsmälleen paikoillensa, muodostaen pienen, soman kasan kunkin pelaajan
eteen, mutta viimeinen kortti lipui pyörien tytön korttien ylitse ja
sujahti John Scovilin viiden kortin sekaan.
Jerry kumartui ottamaan sen pois.
»Sepä ikävää», virkkoi hän Scovilille.
»Teillä on väärä kortti», huomautti Nancy, jättäen kasansa
koskemattomaksi toisten ottaessa korttinsa öljyvaatteelta.
»Se oli oikea kortti, eikö ollutkin?» kysyi Jerry Scovililta.
»Varmasti oli», vakuutti viimemainittu. »Se pisti esiin muiden
joukosta.»
»Minusta ei siltä näyttänyt», väitti Nancy unisesti. »Uusi jako, tehkää
hyvin, herra Aiken.»
Jerry Aikenin poskien puna tummeni, ja sitten hänen huulensa
tiukkaantuivat suoriksi.
»Vaaditteko sitä jyrkästi?» tiedusti hän kylmästi.
»Jos pelaamme vain penneistä», alkoi tyttö, »ei sillä tietysti ole
väliä».
Aiken loi häneen yhden ainoan sisältörikkaan silmäyksen ja pyyhkäisi
sitten kaikkien kortit eteensä. Vielä kerran hän katsahti Nancyyn, ja
hänen huulensa liikkuivat, muodostaen äänettömiä sanoja, samalla kun
hän sekoitti kortteja, solutellen niitä yhteen ihmeellisen kätevästi.
»Naapuri», urahti Punainen Mack, ravistaen päätänsä ällistyneen
ihailevasti, »todentotta teillä on taipumuksia korttien käsittelyyn.
Minä en ikinä oppisi sujuttelemaan niitä sekaisin tuolla tavoin; en
minäkään ole tavallani niin varsin kömpelö, mutta teihin verrattuna
olen kun olenkin vain patustelija, Aiken.»
»Jos ansaitsisitte elatuksenne korteilla», vihjaisi Nancy
huolettomasti, »saattaisitte oppia tekemään sen aivan yhtä hyvin».
Jerry puri huultansa, mutta hillitsi taaskin itsensä. Onneksi ei
Punainen Mack ollut käsittänyt huomautuksen kärkeä.
»En sinä ilmoisna ikänä», jatkoi Punainen kehumistaan. »Sormeni ovat
siihen liian kankeat.»
»Kunniallinen työ aina jäykistää miehen sormia», tokaisi Nancy.
»Mitä te sillä tarkoitatte?» kysyi Kääpiö kummastuneena.
»Nähkääs, neiti Nancy», sanoi Punainen, »hänen jakaessansa oli mahdoton
seurata korttien liikkeitä; ei voinut erottaa, lähtivätkö ne pakan
päältä vai alta vaiko keskeltä; ne vain ponnahtelivat esille ihan kuin
itsestään».
»Siinäpä se», virkkoi Nancy.
»Mitä?» murahti Kääpiö.
»Oh!» äänsi Punainen Mack hiljaa, ja hänen silmänsä soukkenivat
suuntautuessaan Aikeniin.
Viimemainittu oli vaiti, mutta hänen silmänsä puhuivat paljon, kun hän
alkoi jakaa toistamiseen.
Nyt hän oli verkkaisempi. Kenties se johtui hänen suuttumuksestaan
tai ehkä hän halusi näyttää muille, että jako oli rehellinen. Joka
tapauksessa kukin kortti lähti pakan pinnalta terävästi napsahtaen ja
sujahti vinhasti pyörien öljyvaatteen ylitse, laskeutuen paikallensa
— silläkin vauhdilla suoritettuna oli niin taidokas jako kaunis
katseltava — ja hitaasti katosi epäilyksen häive Punaisen Mackin
silmistä.
Taaskin Jerry ennätti viimeiseen tytölle menevään korttiin ja pysähtyi,
ennenkuin lähetti sen.
»Toivottavasti», virkkoi hän peitetyn ivallisesti, »olette kyennyt
seuraamaan jokaista korttia?»
»Kiitos», vastasi Nancy, katsoen toisaalle, »nyt jaoitte paljon
paremmin».
»Kiitos _teille_», kivahti Jerry ja sinkosi viimeisen kortin lentoon.
Se piirsi matalan kaaren, pyörien vinhasti Jerryn antaman rajun
alkusysäyksen voimasta. Suoraan ja oikeaan paikkaan se suuntautui.
Mutta voi! Juuri nopean pyörimisensä tähden se laskeutui hitaasti,
hyvin hitaasti, ja juuri kun se oli koskettamaisillaan öljyvaatetta,
sieppasi sen tuulenpuuska, käänsi sen toisin päin ja sinkosi sen
ylössuin liukumaan keskustaa kohti. Valkea kiukun täplä ilmestyi
Jerryn Aikenin kummankin posken keskelle; mutta Nancy Scovil katseli
etäisyyteen, ja puhjetessansa puhumaan hän ponnisteli haukotusta
vastaan.
»Isä», mutisi hän, »etkö olisi hyvä ja jakaisi herra Aikenin puolesta?
Muutoin minua peloittaa, ettemme ikinä saa peliä alkuun.»
Punainen Mack virnisti peittelemättä; John Scovil hihitti. »Tietysti
teen sen, jos te tahdotte, Jerry.»
»Olen sijoittanut pöytään pohjapanoksen», huomautti Jerry jääkylmästi,
»ja minä jaan talla kertaa».
Ja hammasta purren hän pyyhkäisi kortit käsiinsä ja jakoi kolmannen
kerran. Kiukustansa huolimatta hän teki sen huolellisen varovasti. Hän
ojensi kättänsä melkein öljykankaan ylitse laskeaksensa jokaisen kortin
täsmälleen ja alassuin kohdallensa. Ja luotuansa sitten viimeisen
myrkyllisen katseen tyttöön hän vilkaisi vasemmalla kupeellansa
istuvaan Kääpiöön, odottaen tämän alkutarjousta.
Ensimmäisen jaon pelissä ei sattunut mitään erikoista. Kaikki olivat
jälleen käyneet hiljaisiksi, kuten pokerpöydässä tavallisesti ollaan,
ja peli sujui tasaisesti ja hankauksitta paitsi silloin, kun Nancy
noudatti Kääpiön esimerkkiä eikä ostanut ainoatakaan korttia. Jerry
rypisti otsaansa, ja senjälkeen loppui kilpailu lyhyeen, ja Jerry
sai vähäisen kassan kurjalla kuningatarparilla. Seuraavan — Kääpiön
— jaon jälkeen Nancy oli taaskin poissa pelistä, ja Punainen Mack
voitti yksinäisen dollarin kuningattareen ulottuvalla sarjalla. Hänen
jaossaan, joka oli seuraava, oli kolmella miehellä hyvät kortit, ja
Jerry voitti kertyneet panokset Scovililta ja Mackilta ryhmällä.
Kun tuli Scovilin vuoro jakaa, oli hänellä, Kääpiöllä ja Mackilla
vakava aikomus saada korvaus häviöistään, ja Jerry pelasi sellaisen
ihmisen näköisenä, jolla on tavanmukainen onnensa matkassaan, kun taas
Nancy kuten aina kiinnitti enemmän huomiota taivaaseen kuin kortteihin.
Scovil jakoi kortit ripeästi ja liikemiesmäisen päättävästi.
Pian peli muuttui Punaisen Mackin ja helläjalan väliseksi kamppailuksi.
Edellinen oli miettivä — hyvin miettivä. Panokset eivät tosin olleet
suuria, mutta kysymyksessä olikin oikeastaan järkien välinen voimain
mittely, ja hän piti velvollisuutenansa puolustaa vuoristoaavikon
kunniaa ja paljastaa tämän helläjalan häpeän, joka esiintyi
vilpittömänä länsipuolelaisena. Punainen Mack lisäsi panoksia tuikean
päättävästi, Jerry huolettomasti ikäänkuin lopputulos ei olisi häntä
lainkaan kiinnostanut.
»Neljäkymmentäviisi», virkkoi Jerry veltosti.
Neljäkymmentäviisi oli senttejä.
»Vastaan ja nostan viidellä», sanoi Punainen varmana siitä, että hänen
korttinsa olivat sen arvoiset.
Jerry vilkaisi hopeakolikoiden kasvavaan kasaan ja näytti äkkiä
innostuvan. Hän kumartui eteenpäin ja silmäili kiihkeästi Punaisen
kasvoja. Sellainen menettely oli pokerpöydässä perin sopimaton, ja
Punainen loi nopean, ylenkatseellisen vilkaisun Kääpiöön.
»Vastaan sen ja lisään kymmenellä», pamautti Jerry.
Punainen Mack empi. Hän muuttui entistäkin miettivämmäksi.
»Suokaa anteeksi!» jupisi hän ja kiersi savukkeen hitaasti,
harkitsevasti. Ensimmäiset henkisavut imaistuansa hän teki päätöksensä.
»Vastaan» — hän epäröi, jurosti tuijottaen Jerryä kasvoihin — »ja
lisään viidellä».
Jerry huoahti helpotuksesta ikäänkuin olisi pelännyt kilpailun kenties
loppuvan siihen.
»Vastaan ja lisään kymmenen», vastasi hän heti ja sinkautti kolikon
panosten joukkoon.
Punainen Mack puristi savukkeensa muodottomaksi peukalon ja etusormen
välissä.
Hänen katseensa viipyi pienessä, mitättömässä rahaläjässä.
»Se on teidän», virkkoi hän verkkaisesti ja laski kortit kädestään otsa
miettivästi rypyssä. Jerry kouraisi panokset taskuunsa.
»Vain hetkinen», keskeytti Punainen Mack, kun Nancy ryhtyi kokoamaan
kortteja jakaaksensa ne vuorostaan.
Tytön käsi pysähtyi.
»Herra Aiken, mikään ei pakota teitä näyttämään korttejanne. Entä jos
tekisimme sen kumpikin?»
»Se sopii»; suostui Jerry. »Mitä teillä on?»
»Nämä.» Punainen Mack käänsi esille kolme kuningasta.
»Kovin paha, ettette lisännyt panoksia», huomautti Jerry, nauraa
hihittäen ja näyttäen korteistaan viitosparia.
Se, oli räikeäksikin »bluffiksi» räikeätä.
Pokerissa ei »bluffaaminen» ole suinkaan luvatonta, kuten kaikki
tietävät. Siitähän peli juuri saakin toisen puolen hauskuuttaan, ja se
antaa harkitsevalle, mutta nurjaonniselle pelaajalle mahdollisuuden
siepata voiton itsellensä. Mutta se, joka siitä joutuu kärsimään,
sadattelee aina pikemminkin vastustajaansa kuin onneansa, ja niinpä
nytkin Punainen Mack kallistui eteenpäin, puristellen tiukasti
käsiänsä. Tämä häviö hänen oli kostettava. Hän oli kärsinyt tappion.
Hän saattoi jo aavistaa, millainen virnistys alkoi väikkyä Kääpiön
suupielissä. Ja perästäpäin olisi Kääpiöllä jotakin sanottavaa.
»Emmeköhän korota panosrajaa?» ehdotti hän.
»Kuinka vain haluatte», urahti John Scovil, joka kaipasi toimintaa
miltei yhtä kipeästi kuin Punainen Mack.
»Niin korkealle kuin tahdotte», myönsi Jerry.
»Taivaaseen saakka sitten», ärähti Punainen Mack. »Nähdäänpähän, miten
peli sujuu, kun siinä on kunnollista rahaa.»
Kaikki alkoivat odottaa korttejansa äänettöminä, melkein tulistuneina.
Mutta odotusaika oli pitkä, sillä Nancy Scovilin jako oli kokonaan
toisenlaista kuin Jerry Aikenin salamannopea suoltaminen. Hän kasasi
kortit kuten rahaa laskeva pankinkonttoristi kasaa setelit. Hänen
tunnontarkka peukalonsa nosti jokaista korttia erikseen ja sysäsi
sen toisten sekaan. Hermostuneen Aikenin laskun mukaan hän sillä
tavoin sekoitti pakkaa kymmenen kertaa ja alkoi sitten jakaa. Hän
otti kortit yhden kerrallaan ja sijoitti ne huolellisesti kunkin
pelaajan eteen. Katse suunnattuna kauas pilviin hän kostutti
peukaloansa — kaikkien kortinpelaajien yhteinen inhoittava tapa — ja
jatkoi jakoansa järjestyksellisesti. Punainen Mack sulki silmänsä ja
kallistui taaksepäin, äänettömänä kestäen odotuksen tuskia. John Scovil
alkoi supisten hokea luvattomia nimityksiä, ja Jerry mulkoili kuin
hypähtämäisillään oleva tiikeri.
Vihdoin olivat kortit jaetut. Kaikki olivat mukana, ja jokainen
vaihtoi kolme uutta korttia. Ennen vaihtoa ei siis kellään erinomaisia
kortteja, mutta kaikki pelissä. Jerry alkoi; hän käytti vaatimattomasti
hyväkseen panosrajan korotusta ja, pani peliin viisi dollaria. Punainen
Mack vastasi siihen, samoin Kääpiö, ja Scovil lisäsi vielä viisi. Nancy
vitkasteli, silmäillen kysyvästi taivasta. Hänen hidastellessaan olivat
muut vain ärtyneen, epätoivoisen hiljaisia, mutta Jerry tarkkaili häntä
katkeran tutkivasti, kiihkeästi. Jos Nancy viekoittuisi mukaan, jos hän
häviäisi, niin varmasti se herättäisi hänet. Naiset eivät jaksa sietää
häviötä.
»Vastaan kymmeneen», jupisi Nancy vihdoin. »Ja lisään viisi», jatkoi
hän.
Jerry vilkaisi ensin häneen ja sitten kortteihinsa.
»Vastaan siihen ja lisään viisi», ärähti hän.
Hiki kimalteli Mackin otsalla, mutta hän vastasi panokseen, ja sitten
jäi Kääpiö syrjään. Senjälkeen Scovil nosti peliä kymmenellä, ja
kaikkien suureksi hämmästykseksi Nancy nosti samalla määrällä.
Jerry epäröi, vitkasteli.
»Näyttäkää», mutisi hän vihdoin, ja Punainen Mack lysähti taaksepäin ja
painoi päänsä nuukalleen; oliko hän harmistunut muihin vaiko itseensä,
sitä oli vaikea sanoa. Nyt kahisi öljyvaatteen keskustassa setelikasa,
luvaten runsaan voiton. Äänettöminä Mack ja Scovil työnsivät siihen
rahansa.
»No niin, hyvät pelurit», urahti Mack. »Tosin ei ole minun vuoroni
näyttää kortteja, mutta noilla minä olin mukana. Teille ne toivat
voiton, Aiken, mutta katsokaahan, mitä ne tekivät minulle!»
Ja hän viskasi viitosparinsa öljykankaalle.
»Oi», äänsi Nancy, ollen ensimmäisen kerran innostuneen näköinen
katsoessansa Punaisen paria, »tuoko teillä vain olikin? On minulla
sentään parempi kuin teillä, herra Mack. Katsokaas!»
Ja hän laski eteensä seitosparin.
»Nan», virkkoi hänen isänsä hyväntahtoisesti, »tämä pahoittaa mieltäni,
mutta sinä tarvitset liike-elämän opetusta, ja olkoon tämä sinulle
opiksi. En tiedä, kenen kanssa olet New Yorkissa pelannut, mutta jos
olet mitään voittanut, pitäisi heidän olla vajaälyisten hoitolassa.
Kuuntelehan sanojani ja paina ne visusti mieleesi — yhdellä parilla ei
koskaan kannata olla mukana muutoin kuin kolmen hengen pelissä. Minä
näet epäröin, vaikka minulla olikin kaksi paria, mutta ne tuntuvat
kelpaavan sinua ja Punaista vastaan.»
Ja hän laski kädestään kolmosparin ja parin yhdeksäisiä.
»Entä teillä, Aiken?»
»Malttakaahan», pyysi Nancy venytellen. »Minulla on vielä toinen pari,
isä, ja se on parempi kuin sinun.»
Ja hän pani eteensä kaksi kuningasta.
»Nancy», sanoi hänen isänsä punastuen, »joskus tekee mieleni painaa
sinut polvilleni ja läimäytellä sinua.»
»Kuningaspari ja seitospari», lausui Jerry nyökäten. »Se onkin aika
hyvä yhdistelmä — joskus.»
Hän hymyili tytölle purevan ivallisesti.
»Menetänkö minä?» huokasi Nancy.
»Siltä näyttää», huoahti Jerry. »Nähtävästi ette tarvinnut isänne äsken
antamaa opetusta, mutta tätä te tarvitsette — haluan näyttää teille,
että kannattaa toisinaan jäädä pieniinkin.»
»Pankaa korttinne pöytään, jotta näemme ne!» kehoitti Punainen Mack.
»Olette puhunut yllin kyllin.»
»Ei hätäillä», virnisti Jerry. »Neiti Scovil tarvitsee aika paljon
aikaa oivaltaaksensa jotakin, ja tahtoisin painaa tämän opetuksen hänen
mieleensä. Katsokaa korttejanne ja punnitkaa voittomahdollisuuksianne»,
jatkoi hän, »ja kun arvelette tuntevanne seuranne — ja tunnette,
miten kortit juoksevat — pysytelkää pienissä korteissa. Tämän pelin
alussa minulla oli kaksi pientä, surkeata kakkosta. Ajatelkaahan!
Niin, pari pientä kakkosta. _Mutta_ vaihdossa sain vielä yhden — vielä
yhden pienen kakkosen. Eihän se ole paljon? Eipä niin!» Hän nauroi
tyytyväisesti. »Ei tosiaankaan paljon, mutta kuinka pieniltä, kuinka
tavattoman pieniltä kaksi paria näyttää näiden kolmen pienen kakkosen
rinnalla!»!
Hän nakkasi kortit ylössuin öljykankaalle.
»Patakakkonen, herttakakkonen, ristikakkonen», jatkoi hän iloisesti,
»Katsokaa niitä ja pankaa ne muistiinne, Nancy. Ne auttavat teitä
muistamaan tätä pokerpelin pientä näytettä,»
Hän ojensi, kätensä ja tarttui setelikasaan: se kahisi hilpeästi.
»Soittoa, Nancy, vai mitä?»
Ja hän vetäisi rahat luoksensa.
»Kolme kakkostako?» virkkoi Nancy, joka oli kuunnellut hänen puhettansa
tavalliseen tapaansa ilmeettömänä ja tarkkaamattomana ja huulet vähän
raollaan. »Mutta kuningaskolmikko on parempi, eikö olekin?»
»Kuningaskolmikko?» huudahti Jerry. »Kuka lempo on hiiskunut mitään
kolmesta kuninkaasta?»
Säikähtäneenä hän tuijotti levitettyihin kortteliin.
»Tässä on kolmas», jupisi Nancy ja pani kahden kuninkaansa viereen
kolmannen, viimeisen korttinsa.
»Kolme kuningasta ja seitospari!» hihkaisi Punainen Mack yhtä
riemastuneena kuin olisi itse voittanut. »Neiti Nancy, totisesti te
osaatte pelata pokeria! Kolme kuningasta ja seitospari!»
»Täysi käsi!» äänsi Jerry kauhistuneena.
»Kiitoksia hyvin paljon», sanoi Nancy unisesti, »siitä, että kokositte
rahat puolestani».
Ja hän ojensi kätensä.