Kahdeksankolmatta päivää kului, isäni, ja yhdeksäntenäkolmatta käski
Chaka, joka oli jälleen nukkunut huonosti, huoneensa kaikki naiset,
luvultaan toista sataa, eteensä. Toiset olivat hänen vaimojaan, joita
hän sanoi "sisarikseen", ja toiset olivat nuoria tyttöjä, joita hän ei
ollut vielä naittanut, ja kaikki olivat kauniita. En tiedä, tahi olen
unhottanut, mitä Chaka oli edellisenä yönä uneksinut, sillä hän näki
niin paljon unia siihen aikaan, ja kaikilla hänen unillaan oli sama
seuraus: monen ihmisen kuolema. Hän istui majansa edessä kulmat
rypyssä, ja minä olin hänen luonaan. Vaimot ja tytöt oli koottu hänestä
vasemmalle, ja heidän polvensa vavahtelivat pelosta. Heidät vietiin
yksi kerrallaan hänen eteensä, jossa he seisoivat pää painuksissa. Hän
käski heidän olla hyvällä mielellä ja puheli heille lempeästi kysyen
vihdoin jokaiselta: "Onko sinulla, sisareni, kissaa?"
Toiset vastasivat kieltävästi ja toiset myöntävästi, mutta toiset
olivat niin pelon lamauttamat, etteivät saaneet sanaa suustaan. Ja
lopputulos oli aivan sama, sanoivatpa he mitä hyvänsä. Vastauksen
kuultuaan kuningas lausui huoahtaen: "Voi hyvin, sisareni, olipa se nyt
onnetonta, ettei sinulla ole koiraa", tahi, "että sinä pidät kissaa
majassasi", tahi, "ettet edes tiedä, onko sinulla kissaa vai ei."
Pyövelit raahasivat sitten tuon onnettoman portin ulkopuolelle, jossa
nuijanisku päätti nopeasti hänen päivänsä. Murhaamista jatkui melkein
koko sen päivän, kunnes kuusikymmentä vaimoa ja tyttöä oli surmattu,
mutta vihdoin sattui kuninkaan eteen eräs tyttö, jolle tämän
suojelushenki oli suonut sukkelan ajatuksenjuoksun. Kun Chaka kysyi
tytöltä, oliko hänellä kissaa vai ei, vastasi tämä, ettei hän tiennyt,
"mutta puoli kissaa oli parhaillaan hänen yllään", ja tyttö osoitti
kissannahkaa, joka oli sidottu hänen lanteilleen.
Kuningas nauroi ja taputti käsiään sanoen, että vihdoinkin oli vastattu
oikein hänen uneensa, eikä hän surmannut enää ketään sinä päivänä eikä
sen jälkeenkään milloinkaan -- paitsi kerran.
Sinä iltana oli sydämeni murheesta raskas ja minä huusin hengessäni:
"kuinka kauan vielä?" -- enkä voinut levätä. Menin ulos ja päädyin
viimein tuolla vuoristossa piilevän suuren kuilun partaalle, jossa
istahdin eräälle korkealle kallionkielekkeelle. Aukeat tasangot
levisivät eteeni pohjoiseen ja etelään, oikealle ja vasemmalle
silmänkantamattomiin. Päivä kallistui iltaan ja oli hyvin tyyni ja
hiottavan lämmin, kuten aina myrskyn edellä, jonka lähestymisen minä
taikurina hyvin tiesin.
Aurinko laski punaten tasangot alhaalla -- oli kuin kaikki Chakan
vuodattama veri olisi tulvinut maan yli, jota Chaka hallitsi, ja vaipui
viimein taivaanrantaan ilmestyneen synkän pilven taa, jonka se reunusti
säihkyvällä sädekehällä ja jonka keskeltä sen valo tunkeutui
veripunaisena liekehtien. Pilven varjo pimitti vuoret ja tasangot kuin
musta siipi, jonka alla kuolemanhiljaisuus vallitsi. Aurinko vaipui
hitaasti, ja yhä uusia pilviä kohosi taivaanrannalle kokoontuen yhteen
kuin sotajoukko päällikkönsä käskystä, ja auringon säteiden välähtely
oli kuin keihäiden kimaltelua.
Minä katselin ja pelästyin. Liekki sammui ja hiljaisuus syveni, kunnes
saatoin aivan kuulla sen; lehtikään ei värähtänyt eikä lintukaan
äännähtänyt ja koko maailma näytti kuolleen -- minä yksin vain elin
tuossa kuolleessa maailmassa.
Samassa lennä: kirkas tähtönen taivaan korkeuksista valaisten
välähdyksessä lähenevän myrskyn, joka riehahtikin heti valloilleen.
Ympärilläni vallitseva hämäryys vavahti, louhikko valitti ja jäätävä
tuulenhenkäys pani koko maan värisemään. Tuo lentävä tähti joutui
vihurin tielle, joka kiidätti sen minua kohti, ja lähestyessään tähti
kasvoi, suureni ja muutti muotoaan, kunnes se oli aivan naisen
näköinen.
Tiesin heti, kuka se oli, vaikka hän olikin vielä kaukana --
Inkosazana, joka tuli nyt luokseni lupauksensa mukaan myrskytuulen
tuomana. Hän oli nyt hirveän näköinen, sillä ilma salamoi hänen
ympärillään hänen kiitäessään eteenpäin myrskyn siivillä; silmät
suitsivat tulta, joka näytti leimahtelevan hänen valloilleen liehuvista
hiuksistaankin, ja kädessään hän piti säihkyvää keihästä, jota hän
heristi tullessaan.
Hän oli jo vuorensolan suulla; hänen edessään oli kaikki hiljaista,
mutta hänen takanaan humisivat myrskyn siivet, ukkonen pauhasi ja sade
sähisi kuin sikermä käärmeitä. Leimauksena hän kiiti ohitseni
katsahtaen minuun hirmuisilla silmillään, joiden liekki aivan jäykisti
minut. Hän tuli ja katosi sanaakaan sanomatta, mutta minusta kuulosti
kuin myrsky olisi ärjynyt, kalliot karjuneet ja sade sähissyt korvaani
sanat:
"_Iske, Mopo_!"
Onhan samantekevää, kuulinko sanat korvillani vai vain sydämessäni.
Käännyin katsomaan ja näin sateen nostattaman sumun läpi hänen kohoavan
korkealle ilmaan ulvovan myrskyn edellä. Nyt hän oli Duguzan kohdalla,
ja tuo säihkyvä keihäs lennähti hänen kädestään suoraan kaupunkiin,
josta kirkas liekki leimahti heti korkealle.
Hän kiiti pysähtymättä edelleen häipyen viimein näkyvistäni kotiinsa
taivaan korkeuksiin. Siten näkivät silmäni kolmannen ja viimeisen
kerran Inkosazana-y-Zulun, tahi ehkä olin vain uneksinut, että näin
hänet. Pian näen hänet jälleen, mutta en tässä maailmassa.
Istuttuani vielä hetkisen paikoillani minä nousin ja lähdin pyrkimään
takaisin kaupunkiin myrskyn kanssa kamppaillen. Päästyäni lähemmäksi
kuulin tuulen ärjynnän ja sateen kohinan läpi kaameita hätähuutoja.
Astuin portista sisään ja kysyin, mikä oli hätänä, ja minulle
kerrottiin, että taivaasta oli pudonnut tuli kuninkaan majan katolle
hänen nukkuessaan. Katto oli palanut kokonaan, mutta sitten oli sade
sammuttanut valkean.
Menin katsomaan ja näin kuun valossa, joka oli noussut sillä aikaa,
Chakan seisovan suuren majansa edessä pelosta vavisten. Hän katseli
tuijottavin silmin majaansa, jonka katto oli kokonaan palanut, ja sade
valui virtanaan hänen ruumistaan pitkin.
Tervehdin kuningasta ja kysyin, mitä kummaa oli tapahtunut.
Huomatessaan minut hän tarttui käteeni ja painautui puoleeni kuin
isänsä turviin pakeneva lapsi murhamiesten lähestyessä, vetäen minut
mukanaan lähellä olevaan pienempään majaan.
"Mitä kummaa on tapahtunut, oi kuningas?" kysyin minä toistamiseen, kun
oli saatu valoa.
"Enpä ole juuri tuntenut pelkoa, Mopo", sanoi Chaka, "mutta nyt olen
peloissani -- aivan yhtä peloissani kuin sinä yönä, jolloin Balekan
käsi viittasi tuolle, joka tuli luoksemme kuolleiden kasvoilla
kävellen."
"Mitä sinä sitten pelkäät, oi kuningas, joka olet koko maailman herra?"
Chaka kumartui eteenpäin ja kuiskasi: "Näin jälleen unta, Mopo.
Kuulehan! Tuomittuani eilen nuo pahantekijät, menin sitten nukkumaan,
kun oli vielä valoisaa, sillä en voi nukkua pimeyden kiedottua
vaippaansa koko maan piirin -- en saa unta -- tuo Baleka sisaresi vei
sen mukanaan hautaansa. Vaivuin horroksiin ja näin merkillisen unen.
Eräs hunnutettu olento tuli luokseni ja näytti minulle kummallisen
näyn. Oli nimittäin kuin majani seinä olisi sortunut maahan, ja minä
näin avonaisen paikan, jonka keskellä minä itse lepäsin kuolleena,
ruumiissani paljon haavoja, ja veljeni Dingaan ja Umhlangana
käyskentelivät ympärilläni ylevinä kuin jalopeurat. Kuninkaallinen
vaippani, joka oli aivan verinen, oli Umhlanganan olkapäillä, ja
kuninkaallinen keihääni, jonka kärki oli myös veressä, oli Dingaanin
kädessä. Sitten näin sinun, Mopo, tulevan paikalle, tervehtivän
veljiäni kuninkaallisella _bayéte!_-tervehdyksellä ja potkaisevan
minua, kuningastasi. Samassa viittasi tuo huntuun kietoutunut olento
ylöspäin haihtuen ilmaan, ja minä heräsin ja katso! -- majani katto oli
tulessa. Niin, semmoinen oli uni, jonka näin, Mopo, niin että sano nyt,
palvelijani, miksi en tappaisi sinua, joka mieluummin tahdot palvella
muita kuninkaita kuin minua ja joka olisit valmis tervehtimään veljiäni
prinssejä kuninkaallisella tervehdyksellä, joka on vain minua varten?"
ja hän tuijotti minuun kiukkuisesti.
"Kuten tahdot, oi kuningas!" vastasin minä huolettomasti. "Unesi ei
tiedä varmastikaan mitään hyvää, ja tuon tulen putoaminen katollesi on
mitä huonoin enne. Mutta --" Jätin lauseen kesken.
"Mutta -- mitä mutta, Mopo, sinä uskoton palvelija?"
"Mutta kaikessa typeryydessäni minusta tuntuu, oi kuningas, että on
parempi katkaista käärmeeltä pää kuin häntä, sillä pää voi elää
hännättäkin, mutta ei häntä ilman päätä."
"Tarkoitat siis, Mopo, ettet sinä eikä kukaan toinenkaan voi
milloinkaan puhutella prinssejä kuninkaallisella nimellä, jos he
kuolisivat? Kuulinko oikein, Mopo?"
"Mikä olen minä voidakseni vaatia prinssin verta?" vastasin minä.
"Päätä sinä, oi kuningas!"
Mietittyään hetkisen Chaka sanoi: "Kuulehan, Mopo, voisiko tuon saada
tehdyksi vielä tänä yönä?"
"Kaikki ovat menneet sotaan, oi kuningas, niin että meillä on täällä
vain kourallinen sotureita, jotka nekin ovat useimmat prinssien väkeä
ja voisivat ehkä antaa iskun iskusta."
"Mutta miten me sitten --?"
"En tiedä, oi kuningas. Sinullahan on tuolla joen toisella puolella
eräs rykmentti, jota sanotaan kuolemanrykmentiksi. Huomenna
keskipäivällä se jo voisi olla täällä, ja silloin --"
"Puhut järkevästi, Mopo-lapseni -- huomenna siis. Lähetä sana
kuolemanrykmentille ja katso, ettet petä minua, Mopo."
"Jos petän sinut, petän itsenikin, oi kuningas, sillä näen kaikesta,
että henkeni ja elämäni ovat nyt sen varassa, miten onnistumme."
"Tuo on totta, vaikka kaikki muut puheesi olisivatkin valetta", lausui
Chaka synkästi. "Ja paina mieleesi, palvelijani, ettet kuole kuten
tavallisesti kuollaan, jos asiamme onnistumisessa on hipenenkään
toivomisen varaa. Mene!"
"Käskysi täytän, oi kuningas", vastasin minä ja poistuin.
Tiesin aivan hyvin, isäni, että Chaka oli tuominnut minut kuolemaan,
vaikka hän tahtoi ensin raivata prinssit tieltään minun avullani. Mutta
minä en pelännyt, sillä tiesinhän, että Chakan hetki oli vihdoin
tullut.
Menin majaani pohtimaan asiaa ja odottamaan, kunnes kaikki olivat
vaipuneet unen helmoihin; sitten hiivin hiljaa kuin käärme
Dingaan-prinssin majalle ja raapaisin oveen sovitulla tavalla. Ovi
aukeni heti, ja minä ryömin sisään sulkien oven visusti. Majassa paloi
heikko valkea, jonka himmeässä valossa minä näin prinssien istuvan
huovat ympärillään ja osaksi peitetyin kasvoin.
"Ken olet?" kysyi prinssi Dingaan. Kohotin peitteen lievettä, niin että
kasvoni näkyivät, jolloin hekin paljastivat kasvonsa.
"Terve teille, prinssit", lausuin minä, "jotka olette huomenna vain
tomua ja tuhkaa! Terve teille, Senzangaconan pojat, jotka huomenna
astutte varjojen maahan --" Ja minä ojensin kuihtuneen käteni heitä
kohti.
Prinssit vavahtivat ja värisivät pelosta.
"Mitä sinä tarkoitat, koira, kun puhut meille noin pahaaennustavasti?"
sanoi Dingaan matalalla äänellä.
"Miksi osoitat meitä tuolla valkealla ja kuihtuneella kädelläsi,
noita?" sähähti Umhlangana.
"Enkö ole sanonut teille, oi prinssit, että teidän täytyy joko iskeä
tahi kuolla? Mutta teillä ei ole ollut rohkeutta. Nyt kuulkaa! Chaka on
nähnyt jälleen unen, ja nyt se on Chaka, joka iskee, ja te olette jo
kuolleet, te Senzangaconan lapset."
"Jos tappajat ovat jo ovella, niin sinä kuolet ensin, petturi!" kirahti
Dingaan siepaten keihään huopansa laskoksista.
"Kuule ensin, mitä kuningas uneksi, oi prinssi", vastasin minä; "sitten
voit tappaa minut, jos tahdot, ja kuolla. Chaka nukkui ja näki unta,
että hän oli kuollut, ja toinen teistä, oi prinssit, kantoi hänen
kuninkaallista vaippaansa."
"Kumpi?" kysyi Dingaan kiihkeästi ja molemmat katsoivat minuun
vastausta odottaen.
"Prinssi Umhlangana kantoi sitä -- Chaka uneksi niin -- oi Dingaan,
sinä kuninkaallisen puun jalo vesa", vastasin minä viivytellen ja otin
hyppysellisen nuuskaa tarkaten heitä nuuskarasiani yli.
Dingaan loi Umhlanganaan vihaisen silmäyksen, mutta Umhlanganan kasvot
säteilivät kuin aamurusko.
"Chaka uneksi myös", jatkoin minä, "että toisella teistä oli hänen
kuninkaallinen keihäänsä kädessään."
"Kummalla?" kysyi Umhlangana.
"Prinssi Dingaanilla -- Chaka uneksi niin -- oi Umhlangana, sinä
kuningasten jälkeläinen! -- ja siitä tipahteli verta."
Umhlanganan kasvot synkkenivät kuin yö, mutta Dingaanin kirkastuivat
kuin nouseva päivä.
"Chaka uneksi vielä, että minä, Mopo, teidän koiranne, joka en ole
senkään nimen arvoinen, tulin luoksenne huudahtaen _bayéte!_ joten
tervehditään vain kuninkaita."
"Kummalle oli tervehdyksesi tarkoitettu, oi Mopo Makedaman poika?"
kysyivät molemmat prinssit aivan yhteen ääneen.
"Teille molemmille, oi te aamunkoiton kirkkaat kaksoistähdet -- Chaka
uneksi, että tervehdin siten teitä molempia."
Prinssit eivät oikein tienneet, mitä sanoa, sillä he vihasivat
toisiaan, vaikka pelko ja vaaranalainen asema olivat nyt liittäneet
heidät yhteen.
"Mutta mitäpä hyödyttää puhella näistä", jatkoin minä, "kun te
molemmat, oi maailman herrat, olette jo kuin kuolleet. Parhaimmatkin
joutuvat täällä korppikotkien ruoaksi, jotka ovat nälkäiset sekä tänään
että huomenna. Chaka-kuningas on nyt unien selittäjä, ja hänellä on
tepsivät keinot tehdä tämmöiset unet tyhjäksi."
Veljekset istuivat vaiti tuijottaen synkästi eteensä, sillä he
käsittivät, että heidän kohtalonsa oli päätetty. "Näin kuuluivat
Chaka-kuninkaan sanat, oi te paimenta johtavat härät! Kaikki ovat
saaneet tuomionsa, te molemmat, minä ja monet, jotka meitä rakastavat.
Joen toisella puolella majailee eräs rykmentti; se on saanut käskyn
saapua -- ja sitten -- hyvää yötä! Tahdotteko jättää jonkun
tervehdyksen jälkeenjääville? Ehkä minun sallitaan elää vielä hetkinen
teidän mentyänne, niin että voin saattaa terveisenne perille."
"Emmekö voi heti karata Chakan kimppuun?" kysyi Dingaan.
"Emme. Kuninkaalla on vahva vartiosto."
"Ehdota jotakin, Mopo", valitti Umhlangana. "Ehkä tiedät jonkun
pelastuskeinon?"
"Entäpä jos tiedänkin, prinssit", vastasin minä. "Mitä saan
palkinnoksi? Vähään en tyydy, sillä olen kyllästynyt elämään, enkä
jakele tietojani halvalla hinnalla."
Molemmat olivat valmiit antamaan minulle yhdeksän hyvää ja kahdeksan
kaunista kilpaillen auliudessa kuin kaksi nuorukaista, jotka eivät
oikein tiedä, mitä luvata isälle, jonka tytön he molemmat tahtovat
naida. Kuuntelin päätäni ravistaen, kunnes molemmat vihdoin vannoivat
päänsä, isänsä Senzangaconan luiden ja monen muun pyhän asian nimeen,
että minusta tulisi heidän, kuningasten, jälkeen valtakunnan
ensimmäinen mies, jonka käsiin sotajoukkojen ylin johto uskottaisiin,
jos vain sanoisin, miten Chaka saataisiin hengiltä ja he pääsisivät
kuninkaiksi. Kun he olivat vannoneet, lausuin minä punniten tarkoin
joka sanan:
"Joen toisella puolella olevassa kylässä majailee kaksi rykmenttiä eikä
vain yksi, oi prinssit. Toisen nimi on kuolemanrykmentti ja se rakastaa
Chaka-kuningasta, joka on kohdellut hyvin sen sotureita antaen
heille runsaasti karjaa ja paljon vaimoja. Toista sanotaan
mehiläisrykmentiksi, jonka soturit saavat nähdä nälkää ja kaipaavat
karjaa ja tyttöjä; sitäpaitsi on prinssi Umhlangana tuon rykmentin
komentaja, ja se rakastaa häntä. Suunnitelmani on tämä -- sen sijaan
että lähettäisin Chakan nimessä kuolemanrykmentille käskyn saapua
tänne, lähetänkin Umhlanganan nimessä sanan mehiläisrykmentille olla
täällä huomenna aamupäivällä. Kumartukaa lähemmäksi, oi prinssit, niin
että voin kuiskuttaa korviinne."
He noudattivat kehoitustani, ja minä kuiskuttelin pitkän tovin
kuninkaan surmaamisesta Senzangaconan poikien hyväksyessä suunnitelmani
yksimielisesti. Sitten nousin ja ryömin majasta kuten olin tullutkin,
ja herätettyäni muutamia sotureita, joihin luotin, minä lähetin heidät
nopeasti matkalle yön selkään.