Kun Umslopogaas ja Jikiza Voittamaton olivat saapuneet
karja-aitaukseen, asetettiin heidät aitauksen keskelle kymmenen
askeleen päähän toisistaan. Umslopogaasilla oli aseina suuri kilpensä
ja tuo kevyt puolikuun muotoinen kirves ja Jikizalla Itkuntekijä ja
pienoinen keveästi liikuteltava kilpi, ja arvostellessaan molempien
aseita tuumivat katselijat, ettei tuo muukalainen voinut vakavammin
ahdistella tapparan pitelijää.
"Hän on varustautunut sangen huonosti", sanoi eräs vanhus, "iso kirves
ja pieni kilpi olisivat paremmin paikallaan. Jikiza on voittamaton, ja
tuolla pitkäsäärisellä muukalaisella ei ole mitään apua suuresta
kilvestään, kun Itkuntekijä pureutuu siihen täydeltä terältään."
Susi-Galazi kuuli vanhuksen sanat, jotka olivat hänen mielestään aivan
paikallaan, ja hän oli sangen murheellinen veljensä tähden.
Merkkisana kajahti vihdoin ja Jikiza hyökkäsi karjahtaen Umslopogaasia
kohti. Mutta tämä ei liikahtanutkaan, ennenkuin hänen vastustajansa
kohotti tapparan iskuun, jolloin hän hypähti äkkiä syrjään, ja kun
Jikiza ankaran vauhtinsa pakottamana syöksähti ohi, iski Umslopogaas
kirveensä lappeella häntä selkään, niin että mäjäys kuului kauas
ympäriinsä; hän ei tahtonut tappaa Jikizaa sillä tapparalla. Katselijat
räjähtivät nauruun ja tuon iskun tuottama häpeä sai Jikizan sydämen
melkein halkeamaan raivosta. Hän kääntyi ja syöksyi sokeasti kuin
hullaantunut härkä toisen kerran Umslopogaasia kohti, joka nosti
kilpensä vastaan, mutta juuri kun tuo suuri tappara heilahti
korkeimmalleen, huudahti Umslopogaas ikäänkuin pelosta ja lähti pakoon
Jikizan tieltä.
Temppua seurasi uusi, entistä hillittömämpi naurunrähäkkä, ja
Umslopogaas juoksi kuin henkensä edestä Jikizan painaltaessa jäljessä
raivosta sokeana. Edestakaisin ja aitauksen ympäri he kirmaisivat,
Jikiza tuskin keihään pituuden verran Umslopogaasin jäljessä, joka
koetti pysytellä mahdollisimman paljon selkä aurinkoon päin voidakseen
tarkata Jikizan varjoa. Ja Umslopogaas osasi juosta. Vaikka hän näytti
aivan hoippuvan väsymyksestä, niin että miehet jo luulivat hänen
auttamattomasti hengästyneen, lisäsi hän yhä vain juoksunsa nopeutta
siten houkutellen Jikizan yhä kiivaampiin ponnisteluihin.
Läähätys ja varjon häilyminen sinne tänne ilmaisivat Umslopogaasille
vastustajan voimain olevan lopussa, ja ollen kompastuvinaan hän
lennätti äkkiä sivulle kilpensä suoraan Jikizan jalkoihin, joka
silmittömässä vauhdissaan ei voinut väistää sitä, vaan kompastui ja
suistui suinpäin tantereeseen, jolloin Umslopogaas iski hänen
kimppuunsa nopeasti kuin kyyhkystä vaaniva kotka. Ja ennenkuin kukaan
ehti oikein ajatellakaan, oli hän tarttunut Itkuntekijä-tapparaan,
katkaissut kirveellään nahkasilmukan, jolla se oli kiinnitetty Jikizan
ranteeseen, ja hypähtänyt takaisin tuo mahtava ase korkealle
kohotettuna heittäen omansa maahan. Katselijat huomasivat nyt, miten
viekkaasti hän oli taistellut, ja ne, jotka vihasivat Jikizaa,
kajahduttivat raikuvan riemuhuudon. Mutta toiset olivat vaiti.
Jikiza nousi hitaasti seisoalleen ihmetellen, että hän vielä eli, ja
silmäillessään Umslopogaasin keveätä kirvestä, jonka hän oli ylös
ponnistellessaan maasta siepannut, hän purskahti itkuun. Mutta suuri
Itkuntekijä, tuo rautakuningatar, oli Umslopogaasin käsissä, joka
katseli sen sinisen välkkyvää, hieman sisäänpäin kaarevaa terää,
hamaraan taottua kairan kaltaista onttoa piikkiä ja kaunista
kuparirenkain lujitettua, suureen nuppiin päättyvää vartta, hyväillen
kuin sulho lemmittynsä alastonta kauneutta. Kaikkien nähden hän sitten
suuteli tapparan leveätä terää huudahtaen riemuiten:
"Terve sinulle, valtijattareni, lemmittyni, jonka olen taistelussa
omakseni voittanut, terve! Emme eroa milloinkaan ja yhdessä
kuolemmekin, sillä en tahdo sinun joutuvan muille mentyäni!"
Niin hän huusi kaikkien kuullen ja kääntyi sitten Jikizaan päin, joka
seisoi häviötään itkien.
"Missä on nyt ylpeytesi, oi Voittamaton?" nauroi Umslopogaas.
"Taistele! Olethan yhtä hyvin aseistettu kuin minä äsken, jolloin en
pelännyt hyökkäystäsi."
Jikiza katsahti häneen ja sinkosi sitten kiroten tuon keveän kirveen
häntä kohti lähtien nopeasti pakoon karja-aitauksen porttia kohti.
Umslopogaas kumartui ja kirves suhahti hänen ylitseen. Sitten hän
seisoi hetkisen katsellen pakenevan jälkeen ja läsnäolijat luulivat jo
hänen aikovan päästää Jikizan menemään, mutta se ei ollut suinkaan
hänen tarkoituksensa; hän odotti vain, kunnes Jikiza oli ehtinyt
portille pyrkiessään noin matkan puoliväliin. Silloin hän lennähti
äkkiä eteenpäin kuin salama taivaalta ja hänen jalkansa olivat niin
nopeat, että katselijat tuskin kykenivät erottamaan askeleet. Jikiza
juoksi myös nopeasti, mutta siitä huolimatta hän näytti seisovan koko
ajan paikallaan. Hän saapui portille, mutta samassa välähti tappara
korkealta heilahtaen, kuului rusahdus, ja joku vilahti hänen ohitseen.
Kaikki seurasivat näytelmää henkeään pidättäen, ja katso! Jikiza kaatui
karja-aitauksen portille ja kaikki näkivät, että hän oli kuollut,
isketty hengettömäksi tuolla mahtavalla Itkuntekijä-tapparalla, jota
hän ja hänen isänsä olivat niin kauan pidelleet.
Katselijain joukosta kajahti valtava huuto, kun oli todettu, että
Jikiza Voittamaton oli vihdoinkin saanut surmansa, ja niitä oli paljon,
jotka tervehtivät Umslopogaasia huudoilla: "Terve, tapparan herra,
terve kirveskansan päällikkö!" Mutta Jikizan kymmenen poikaa, rotevia
ja urhoollisia miehiä kaikki, hyökkäsivät Umslopogaasia kohti aikoen
nujertaa hänet siihen paikkaan. Umslopogaas kavahti takaisin
Itkuntekijä valmiina iskuun, kun samassa muutamat päälliköt kiiruhtivat
väliin huutaen: "seis!"
"Eikös lakinne, te päälliköt, säädä", sanoi Umslopogaas, "että
voitettuani kirveskansan päällikön olen itse päällikkö?"
"Aivan oikein, muukalainen, niin on laki", vastasi eräs iäkäs
neuvoskunnan jäsen, "mutta sama laki säätää myös, että sinun täytyy nyt
taistella yksitellen kaikkien kanssa, jotka tahtovat otella kanssasi.
Niin oli isoisäni nuoruudessa, jolloin hänen, joka nyt makaa kuolleena,
isoisän isä voitti tapparan, ja niin täytyy nytkin olla."
"Minulla ei ole mitään muistuttamista tuota säädöstä vastaan", sanoi
Umslopogaas. "Kuka täällä siis tahtoo astua esiin taistelemaan kanssani
Itkuntekijä-tapparasta ja kirveskansan päällikkyydestä?"
Jikizan kaikki kymmenen poikaa astuivat esiin yhtenä miehenä, sillä
isän kuolema ja heimon päällikkyyden siirtyminen heidän suvultaan
olivat saattaneet heidät vihan vimmoihin, niin että heille oli
oikeastaan samantekevää, elivätkö he vai kuolivat. Muita ei
ilmaantunut, sillä kaikki pelkäsivät antautua otteluun Itkuntekijää
pitelevän Umslopogaasin kanssa.
Umslopogaas luki vastustajansa. "Kymmenen, kautta Chakan pään!"
huudahti hän. "Minun täytyy nyt tapella yksitellen noiden kaikkien
kanssa, joten en taida tänään joutua neuvottelemaan Masilon ja
Zinita-tytön asiasta. Kuulkaahan, Jikiza Voittamattoman pojat! Jos nyt
ilmestyisi joku, joka tahtoisi seisoa vierelläni taistelussa, niin että
meitä olisi siinä tapauksessa kaksi, niin te saisitte kaikki kymmenen
hyökätä yhtäaikaa meidän kahden kimppuun. Mitäs tuumitte
ehdotuksestani? Kymmenen kahta vastaan?"
Veljekset neuvottelivat hetkisen tullen siihen päätökseen, että
hyväksymällä ehdotuksen heillä olisi paljon suuremmat voiton
mahdollisuudet kuin otellen yksi kerrallaan.
"Olkoon menneeksi", sanoivat he.
Juostessaan äsken ympäriinsä oli Umslopogaas nähnyt väkijoukossa
Galazi-veljensä ja hän tiesi, että tämä himoitsi saada ottaa osaa
taisteluun. Hän huusi kaikuvasti, että se, jonka hän valitsisi
kumppanikseen seisomaan selkä selkää vasten hänen kanssaan taistelussa,
tulisi olemaan hänen jälkeensä ensimmäinen kirveskansan keskuudessa,
jos he voittaisivat, ja astellen hitaasti eteenpäin hän katseli kaikkia
kasvoihin, kunnes hän tuli nuijaansa nojaavan Galazin eteen.
"Siinäpä on iso mies ja isopa on nuijakin", virkkoi Umslopogaas. "Mikä
on nimesi, mies?"
"Susi", vastasi Galazi.
"Sanopas, Susi, haluatko seisoa kanssani selkä selkää vasten tässä
taistelussa kymmenen kahta vastaan? Jos voitamme, olet lähin mieheni
tämän kansan keskuudessa."
"Rakastan saloja ja vuorten rinteitä enemmän kuin ihmisasuntoja ja
naisten suuteloita, tapparan pitelijä", vastasi Galazi, "mutta koska
olet osoittanut olevasi mahtava soturi, tahdon seisoa kanssasi selkä
selkää vasten, saadakseni jälleen maistaa taistelun hurmaa ja
nähdäkseni, miten leikki päättyy."
"Siis päätetty, Susi!" huudahti Umslopogaas, ja he astuivat rinnakkain
karja-aitauksen keskelle -- uljas pari! Kaikki katselivat heitä
ihmetellen ja johtuipa muutamien mieleen, että nämä olivat varmaankin
nuo Kummitusvuoren kuulut Susi-veikot.
"Nyt ovat Itkuntekijä-tappara ja Vartija-nuija yhtyneet, Galazi", sanoi
Umslopogaas, "ja minä luulen, että harvat voivat niitä vastustaa."
"Sen saavat kyllä monet nähdä", tuumi Galazi. "Tästäpä sukeutuikin
oikein oiva ottelu, mikä onkin pääasia, niin ettei lopusta ole väliä."
"Niin, voitto on kyllä suloinen, mutta kuolema, kaiken loppu, on
kaikista ihanin", sanoi siihen Umslopogaas.
Sitten he neuvottelivat hetkisen ja Umslopogaas tarkasteli tapparansa
terää ja hamaran omituista piikkiä koetellen samalla aseen painoa. Kun
hän oli kyllikseen katsellut, asettuivat kumppanukset paikalleen
karja-aitauksen keskelle selkä selkää vasten, ja läsnäolijat
huomasivat, että Umslopogaas piteli tapparaa toisin kuin ennen: terä
oli nyt hänen rintaansa kohti ja tuo ontto piikki viholliseen päin.
Veljekset valmistautuivat myös taisteluun keihäitään heristellen ja
viisi uhkasi Umslopogaasia ja viisi Galazia. He olivat kaikki rotevia
miehiä ja suunniltaan raivosta ja häpeästä.
"Vain noitakeinot voivat pelastaa nuo kaksi", tuumi eräs neuvoskunnan
jäsen vierustoverilleen.
"Mutta tapparalla on omat haltijansa", vastasi toinen, "ja tuo nuijakin
näyttää minusta tutulta; olenpa melkein varma, että se on Kahlaamon
Vartija, ja voi sitä, joka joutuu sen eteen. Olen nähnyt sen
heilahtavan, kun olin nuori, ja sitäpaitsi eivät nuo tapparan ja nuijan
pitelijät ole mitään poikasia. He ovat kyllä nuoria, mutta suden
maidolla ruokittuja."
Samassa astui eräs vanhus paikalle antamaan muutamia ohjeita taistelun
menosta, sama, joka oli selostanut Umslopogaasille tapparaa koskevan
ylimuistoisen tavan vaatimuksia. Taistelun piti alkaa, kun hänen
heittämänsä keihäs kosketti maahan. Vanhus otti keihään ja heitti,
mutta hänen kätensä oli heikko ja hän heitti niin kömpelösti, että
keihäs putosi Umslopogaasin edessä seisovien Jikizan poikain joukkoon
pakottaen nämä hypähtämään syrjään ja saaden kaikkien kymmenen
veljeksen huomion kiintymään siihen. Mutta Umslopogaas odotti vain
keihään kosketusta maahan, välittämättä, mihin se putosi. Kun kärki
sattui maahan, sanoi hän jotakin, ja katso, Umslopogaas ja Galazi
syöksyivät vihollisiaan kohti odottamatta näiden hyökkäystä, kuten
kaikki luulivat heidän tekevän, kaikkien kymmenen joutuessa aivan
ymmälle, sillä heidän tarkoituksensa oli ollut hyökätä ensin.
Itkuntekijä välähti, mutta ei iskenyt täydellä voimalla, vaan nokki,
nokki kuin lintu nokallaan, ja yksi vihollinen valahti maahan. Nuija
heilahti myös pudoten kuin kaatuva hirsi ja yksi mies suistui jälleen
tantereeseen. Susi-veikot syöksähtivät vastustajainsa rivien läpi,
kääntyivät ja hyökkäsivät jälleen nyt toisiaan kohti, Itkuntekijä nokki
jälleen, Vartija jymähti, ja katso, Umslopogaas ja Galazi seisoivat
taas selkä selkää vasten molemmat vahingoittumattomina, mutta heidän
edessään makasi neljä vihollista kuolleina.
Hyökkäys ja paluu olivat käyneet niin nopeasti, että katselijat tuskin
käsittivät, mitä oli tapahtunut; Jikizan jäljellä olevat pojatkin
tuijottivat toisiinsa kummissaan, huomaten samassa, että heitä oli enää
vain kuusi. Karjaisten raivosta he hyökkäsivät molemmilta puolin
kumppanusten kimppuun, mutta kummassakin ryhmässä oli yksi toisia
kiihkeämpi ehättäen siten toisten edelle, niin että Susi-veikot
kerkesivät iskeä kumpikin miestään, ennenkuin toinen oli ehtinyt
paikalle. Umslopogaasia kohti suunnattiin tuima keihäänpisto, mutta hän
väisti kääntymällä sivuittain, niin että kärki raapaisi vain hänen
kylkeään, ja kääntyessään hän löi keveällä iskulla miehen kuoliaaksi.
"Tuolla tikalla on nokka teräksestä, ja hän osaa käyttää sitä", virkkoi
joku vierustoverilleen.
"Todellakin oikea tappaja", sanoi toinen ja läsnäolijat kuulivat nimet.
Siitä lähtien käytettiin Umslopogaasista puhuessa vain nimeä Tikka ja
_Bulalio_ eli tappaja.
Galazia vastaan syöksyvä mies hyökkäsi hurjasti keihäs koholla, mutta
Galazi oli taitava tappelija. Astuen askeleen eteenpäin hän heilautti
nuijansa takaisin antaen sen sitten pyörähtää valtavassa ympyrässä
hyökkääjää kohti. Jikizan poika kohotti kilpensä väistääkseen
iskun, mutta kilpi oli Vartijalle yhtä keveä vastus kuin lehti
tuulenpuuskalle. Nuija osui keskelle kilpeä, niin että kumahdus kaikui
ympäriinsä; kilpi taittui kuin tuore vuota ja sen kantaja suistui
runneltuna maahan.
Jikizan pojista oli nyt vain neljä jäljellä, jotka häärivät hetkisen
kumppanusten ympärillä, kaukaa uhkaillen mutta tohtimatta kertaakaan
tulla tapparan tahi nuijan ulottuville. Eräs heitti tosin keihäänsä
Umslopogaasia ja Galazia kohti ja vaikka Umslopogaas katkaisi syrjään
hypätessään keihään varren taitavalla iskulla, singahti sen kärki
kuitenkin sellaisella voimalla eteenpäin että se haavoitti Galazia
lanteeseen. Aseettomaksi joutunut heittäjä kääntyi pakoon toisten
seuratessa nopeasti esimerkkiä, sillä heidän rohkeutensa oli mennyt,
eivätkä he tahtoneet enää jatkaa taistelua noita kahta vastaan.
Siten taistelu päättyi kestettyään alusta loppuun saakka tuskin niin
kauan kuin mies laskee hitaasti sataan.
"Näyttääpä siltä kuin ei olisi ketään jäljellä tapettavaksemme,
Galazi", sanoi Umslopogaas nauraen. "Ah miten taitavasti
tappelimmekaan! Hoi, te voittamattoman pojat jotka juoksette niin
nopeasti, pysähtykäähän! Suon teille rauhan, saatte kaitsea majojani ja
kyntää peltojani heimon muiden akkojen keralla. Ja te, neuvonantajat
taistelu on päättynyt, menkäämme päällikön majalle, jossa Masilo
odottaa meitä", ja hän kääntyi ja poistui Galazin kanssa väkijoukon
seuratessa häntä vaieten ja ihmeissään.
Saavuttuaan perille istui Umslopogaas paikalle, jossa Jikiza oli
aamulla istunut, ja Zinita-tyttö tuli hänen luokseen ja pesi ja sitoi
keihään iskemän haavan. Umslopogaas kiitti häntä, ja tyttö olisi
hoidellut Galazinkin haavaa, joka oli syvempi, mutta tämä sanoi
töykeästi tahtovansa olla rauhassa; naisilla ei ollut mitään tekemistä
hänen haavojensa kanssa. Galazi ei kärsinyt ylimalkaan milloinkaan
ketään naisia, mutta Zinitaa hän vihasi eniten.
Sitten Umslopogaas kääntyi Masiloon, joka istui hänen edessään pelosta
kalpeana, lausuen: "Näyttää siltä, oi Masilo, että olet tahtonut naida
tämän Zinitan, vieläpä vastoin hänen tahtoaan. Olin jo päättänyt
surmata sinut hänen vihansa lepyttämiseksi, mutta tänään on jo kyllin
verta vuodatettu. Häälahja sinun on kuitenkin annettava tytölle, jonka
aion itse naida; sanokaamme sata päätä. Sitten poistut ainiaaksi
kirveskansan asuinsijoilta, tahi muuten sinun käy huonosti,
Masilo-sika."
Masilo nousi ja meni kasvot vihreinä pelosta. Hän luovutti karjan
paeten sitten Chakan kylää kohti. Zinita näki hänen menevän ja oli
iloinen erittäinkin sentähden, että Tappaja oli aikonut ottaa hänet
vaimokseen.
"Nytpä pääsin Masilosta", sanoi hän ääneen Galazin kuullen, "mutta
paljon tyytyväisempi olisin ollut, jos olisin nähnyt hänet kuolleena
edessäni."
"Tuolla naisella on paha sydän", ajatteli Galazi, "eikä hän saata
mitään hyvää Umslopogaas-veljelleni."
Kirveskansan ylimykset, päälliköt ja soturit kunnioittivat nyt häntä,
jolle he olivat antaneet nimen Tappaja, tervehtimällä häntä heimon
päällikkönä ja tapparan haltijana, tervehtien samalla myös tapparaa.
Siten Umslopogaasista tuli tuon suuren heimon päällikkö ja hänelle
karttui paljon karjaa ja vaimoja, eikä kukaan tohtinut häntä vastustaa.
Aika-ajoin uskalsi joku harva antautua otteluun hänen kanssaan, mutta
kukaan ei kyennyt voittamaan häntä, ja jonkun ajan kuluttua ei kukaan
tohtinut jäädä Itkuntekijän tielle, kun se kohosi iskuun.
Galazista tuli myös mahtava henkilö, mutta metsiä ja vuoria rakastaen
hän viihtyi sangen huonosti ystävänsä luona, ja usein nähtiin hänen
kirmaavan öisin, kuten ennenkin, kummitussutten ulvonnan seuraamana
metsien ja tasankojen poikki.
Mutta Umslopogaas Tappaja metsästi enää vain harvoin sutten keralla;
hän nukkui yönsä Zinitan vieressä, joka rakasti häntä hellästi ja
synnytti hänelle lapsia.