Kun Umslopogaas kuuli nuo sanat, synkistyi hänen mielensä, ja suuri
viha leimahti hänen sydämessään, sillä hän luuli, että minä, Mopo, olin
myös tuhoutunut kotini keralla, ja hän rakasti minua. Mutta hän ei
sanonut mitään, vaan pujahti tilaisuutta vaanien kenenkään näkemättä
majasta ja kiiruhti mahdollisimman nopeasti takaisin Kummitusvuorelle.
Joukon johtaja tiedusteli sillä aikaa kylän päälliköltä, tiesikö tämä
mitään nuorukaisesta, jota he etsivät. Päällikkö kertoi silloin hänelle
Susi-Galazista, mutta sanoi, ettei se ollut sama henkilö, koska Galazi
oli jo oleskellut useita kuukausia Kummitusvuorella.
"On täällä toinenkin nuorukainen", sanoi silloin päällikkö, "eräs
muukalainen, kookas ja vahva ja hurjan näköinen, jonka silmät säihkyvät
kuin keihäänkärjet. Hän on parhaillaan täällä majassa; hän istuu tuolla
varjossa."
Soturi nousi katsomaan, mutta Umslopogaas oli mennyt.
"Nuorukainen on paennut", sanoi päällikkö, "eikä kuitenkaan kukaan
nähnyt hänen menevän. Ehkäpä hänkin on noita! Olenhan todellakin
kuullut, että niitä on nyt kaksi tuolla Kummitusvuorella. Niiden
sanotaan metsästelevän siellä öisin kummitussutten keralla, mutta minä
en tiedä, onko noissa puheissa mitään perää."
"Haluaisinpa totisesti iskeä nyt sinut hengiltä", ärjyi soturi vihan
vimmassa, "kun sallit tuon nuorukaisen paeta! Hän oli varmasti
Umslopogaas, Mopon poika."
"Syytön minä olen", sanoi päällikkö. "Nuo nuorukaiset ovat noitia,
jotka voivat tulla ja mennä miten itse haluavat. Mutta sen sanon
sinulle, kuninkaan mies, että jos aiot nousta Kummitusvuorelle, niin
saat mennä sinne yksinäsi soturiesi keralla, sillä täälläpäin ei tohdi
kukaan astua jalallaankaan tuolle vuorelle."
"Saatpahan sitten huomenna nähdä, kuka tohtii ja kuka ei", vastasi
soturi. "Chakan luona oppivat miehet rohkeiksi. Nämä miehet eivät
pelkää keihäitä eikä kummituksia, ei petoja eikä noituutta, mutta
kuninkaan sanoja he pelkäävät. Aurinko laskee -- anna meille ruokaa.
Huomenna tutkimme vuoristoa."
Noin tuo soturi haasteli ylimielisyydessään, isäni -- hän, joka oli
nähnyt auringon viimeisen kerran.
Sillävälin saapui Umslopogaas vuoristoon, ja kun hän oli kulkenut
metsän läpi -- jonka salaisimmatkin polut hän tunsi -- alkoi ilta
pimetä, ja sudet havahtuivat päivän horroksesta lähtien liikkeelle
öisille retkilleen. Umslopogaas kuuli niiden ulvonnan ja ulvoi vastaan
ja pian ilmestyi tuo suuri susi, Kuolema, hämärästä. Umslopogaas näki
sen ja mainitsi sitä nimeltä, mutta katso! peto ei tuntenut häntä, vaan
hyökkäsi muristen hänen kimppuunsa. Silloin Umslopogaas muisti, ettei
sudentalja ollutkaan hänen olkapäillään, ja sentähden ei Kuolema
tuntenutkaan häntä. Päivällä sutten nukkuessa hän saattoi kyllä mennä
minne hyvänsä ilman tuota nahkaa, mutta iltaisin oli asianlaita toisin.
Hän ei ollut ottanut nahkaa mukaansa, koska hän ei tohtinut
näyttäytyä siinä kylän väelle, jolloin nämä olisivat tunteneet hänet
toiseksi Susi-veikoksi, eikä hän ollut aikonutkaan palata vuorelle
vielä samana iltana, vaan seuraavan päivän aamuna.
Umslopogaas ymmärsi olevansa suuressa vaarassa. Kuoleman hän karkoitti
nuijallaan, mutta toisia oli jo hänen takanaan, sillä sudet
kokoontuivat nopeasti. Ei ollut muuta neuvoa kuin rientää pakoon, ja
kooten kaikki voimansa hän kiiruhti vinhaa vauhtia luolaa kohden, ja
hän juoksikin niin nopeasti, etteivät sudet saavuttaneet häntä, vaikka
niin läheltä piti, että erään hampaat iskeytyivät hänen lannevyöhönsä
reväisten sen poikki. Hän ei ollut milloinkaan juossut niin nopeasti ja
hänen onnistui päästä luolaan ja kiepauttaa lohkare aukon eteen samassa
kun sudet kaapaisivat tasanteelle syöksyen lohkaretta vasten.
Kiinnitettyään sudentaljan olkapäilleen hän kiepautti kiven sivulle ja
astui ulos, ja katso, sutten silmät aukenivat, ne tunsivat hänet
toiseksi veljeksistä, jotka hallitsivat heidän laumaansa, ja hiipivät
tiehensä hänen käskyään totellen.
Umslopogaas istahti luolan suulle odottamaan Galazia ja vaipui
mietteisiin. Galazi tulikin pian, ja Umslopogaas kertoi hänelle
muutamin sanoin kuulumiset.
"Antauduit suureen vaaraan, veljeni", virkkoi Galazi. "Mitäs aiot nyt
tehdä?"
"Väkemme himoitsee ihmisen lihaa", vastasi Umslopogaas; "syöttäkäämme
ne kylläisiksi noilla Chakan sotureilla, jotka istuvat tuolla kylässä
aikoen tulla surmaamaan minut. Tahtoisin kostaa isäni Mopon,
murhattujen veljieni ja sisarteni, ja äitieni, Mopon vaimojen puolesta.
Mitäs sinä sanot?"
Galazi nauroi julmasti. "Tulen mukaasi otusten ajoon, veljeni. Olen
kyllästynyt metsästämään viidakon riistaa, metsästäkäämme siis tänä
iltana ihmisiä."
"Niin, tänä iltana", sanoi Umslopogaas nyökäyttäen päätään. "Ikävöin
tuota Chakan lähettiä kuin morsian sulhonsa suuteloita. Mutta ensin
syökäämme ja levähtäkäämme, sillä aikaa on vielä viljalti, ja sitten
kokoamme armeijamme, Galazi."
Kun he olivat syöneet ja levähtäneet, ottivat he aseensa ja astuivat
ulos. Galazi ulvahti, ja kutsun kuultuaan alkoivat sudet heti
kokoontua, niin että hetkisen kuluttua oli koko lauma saapuvilla.
Galazi liikkui niiden keskellä nuijaansa heristellen, ja nuo koirain
lailla istuvat sudet seurasivat häntä palavin silmin.
"Tänä iltana emme pyydäkään metsän riistaa, pienokaiseni", huusi hän,
"vaan ihmisiä, ja tehän pidätte ihmisen lihasta."
Sudet vastasivat mahtavalla ulvonnalla, ikäänkuin ne olisivat
ymmärtäneet sanat, ja sitten lauma jakaantui kahtia kuten tavallisesti;
naaraat lyöttäytyivät Umslopogaasiin ja urokset seurasivat Galazia, ja
pian oltiin nopeasti matkalla rinnettä alas tasankoa kohti. Joki ei
pysähdyttänyt kulkua, sen yli uitiin, ja toisella puolella noin
kahdeksan keihäänheiton päässä häämötti kylä. Susi-veikot pitivät
lyhyen neuvottelun, ja Galazi vei urossudet pohjoiselle portille ja
Umslopogaas naaraat eteläiselle. He etenivät äänettömästi, sillä sudet
olivat saaneet käskyn olla vaiti, ja pääsivät onnellisesti perille.
Portit oli sulettu piikkipensailla, mutta ne raivattiin tieltä käden
käänteessä.
Oksien rasahtelu havahdutti pari koiraa, jotka samassa tunsivat
Umslopogaasin keralla olevien sutten hajun, sillä tuuli puhalsi siltä
suunnalta, ja ne syöksyivät haukkuen eteläportilla pensaiden kimpussa
työskentelevän Umslopogaasin kimppuun. Susia oli enää mahdoton hillitä
ja koirat silvottiin silmänräpäyksessä, mutta samassa heräsivät myös
Chakan soturit ja kylän väki rähinään, ja hypäten ylös he sieppasivat
aseensa ja kiiruhtivat ulos. Oli kirkas kuutamo; ja silmäillessään
ympärilleen he näkivät erään miehen, sudentalja hartioillaan, rientävän
aution karja-aitauksen poikki, jonka pitkä heinikko kätki makuulle
laskeutuneet lehmät näkyvistä, ja miehen jäljessä seurasi lukematon
joukko susia, mustia ja harmaita. He huudahtivat kauhusta, sanoen
aaveiden olevan heidän kimpussaan ja kääntyivät pakoon pohjoista
porttia kohti. Mutta, katso, sielläkin he kohtasivat miehen, jolla oli
vain sudentalja yllään ja mukanaan suunnaton joukko susia, mustia ja
harmaita.
Toiset heittäytyivät maahan kauhun lamauttamina ja toiset koettivat
pyrkiä pakoon. Mutta suurin osa sotureita ja joukko kylän miehiä
kokoontui yhteen, aikoen taistella aaveita vastaan kuin miehet
viimeiseen saakka, vaikkakin he vapisivat pelosta. Umslopogaas ja
Galazi ulvahtivat silloin kumeasti ja syöksyivät susineen soturien ja
kyläläisten kimppuun, ja hyppivien, riuhtoilevien ja raatelevien sutten
ulvonnan säestämä huuto ja ähellys kohosi pilviin saakka. Eivätkä he
välittäneet soturien keihäistä ja nuijista. Toiset kyllä nujertuivat
veriinsä, mutta toiset riehuivat entistä hurjemmin. Miesjoukko
raastettiin pian hajalle ja jokaiseen mieheen oli iskeytynyt kiinni
pari kolme tempoilevaa sutta, jotka repivät uhrinsa muutamassa
henkäyksessä. Pari miestä pääsi tosin pujahtamaan pakoon, mutta sudet
saivat ne pian kiinni jälkiä seuraten, ja miehet saivat surmansa,
ennenkuin ehtivät porteille.
Mutta kaikista hurjimmin riehuivat Susi-veikot. Vartija nousi ja laski
ja monen täytyi nöyrtyä maahan sen edessä ja Umslopogaasin keihäs
välähteli tiheästi kuutamossa. Vihdoin oli kaikki hiljaa, kylän
asukkaista ei ollut ainoatakaan elossa, ja sudet, jotka olivat olleet
niin kauan nälissään, murisivat äkäisesti ahmiessaan vatsansa täyteen.
Kohdatessaan toisensa toverukset nauroivat julmasti, koska he olivat
tappaneet heitä pyydystämään lähetetyn joukon. He usuttivat sudet
sisälle majoihinkin, joihin kätkeytyneet tapettiin kaikki tahi
raahattiin ulos kuolemaan.
Äkkiä syöksähti eräs pitkä ja roteva mies viimeisestä majasta, jossa
hän oli ollut piilossa, ja ulkopuolella vaanivat sudet karkasivat häntä
kohti repiäkseen hänet kappaleiksi. Mutta Umslopogaas pakotti ne
perääntymään, sillä hän oli nähnyt miehen kasvot: mies oli joukon
johtaja, jonka Chaka oli lähettänyt surmaamaan hänet.
"Terve sinulle, kuninkaan mies!" huudahti Umslopogaas. "Sanopas nyt
meille, mitä sinä teet täällä hänen varjossaan, joka istuu tuolla
vuoren huipulla?" Ja hän viittasi keihäällään Kummitusvuoren
velhottareen, jota kuu kirkkaasti valaisi.
Mies oli urhoollinen, vaikka hän olikin mennyt piiloon sudet nähtyään,
ja vastasi ylväästi:
"Mitäpä se sinuun kuuluu, noita? Kummitussutesi ovat tehneet tehtäväni
mahdottomaksi, niin että surmatkoot ne nyt minutkin."
"Eipä hätäillä", sanoi Umslopogaas. "Sanohan, etkö hakenut erästä
nuorukaista, Mopon poikaa?"
"Aivan oikein", vastasi mies. "Erästä nuorukaista etsiskelin, mutta
tapasinkin joukon pahoja henkiä." Ja hän katsahti saaliin kimpussa
ärhentelevään susilaumaan ja värisi.
"Sanohan", jatkoi Umslopogaas kohottaen suden taljan, niin että kuu
valaisi hänen kasvonsa, "ovatko nämä kasvot etsimäsi nuorukaisen?"
"Ovat", vastasi mies hämmästyneenä.
"Niin", nauroi Umslopogaas, "ovatpa niinkin. Sinä hullu! Tiesin
tehtäväsi ja kuulin sanasi, ja näin minä olen vastannut niihin." Ja hän
viittasi kuolleisiin. "Nyt valitse ja nopeasti. Tahdotko juosta sutteni
kanssa kilpaa vai tahdotko tapella näitä neljää vastaan?" Ja hän
osoitti Valkohammasta ja Harmaakuonoa, Verenjuojaa ja Kuolemaa, jotka
tarkkasivat häntä kuolaa valuvin kidoin. "Vai tahdotko otella minun
kanssani, ja jos kaadun, niin hänen kanssaan, jolla on nuija ja jonka
kanssa minä hallitsen tätä väkeäni, mustaa ja harmaata?"
"Aaveita pelkään, mutta en ihmisiä", vastasi soturi, "olivatpa ne
sitten vaikka noitia!"
"Hyvä on!" huudahti Umslopogaas heristäen keihästään.
He syöksyivät toisiaan vastaan ja tuima taistelu alkoi, mutta
Umslopogaasin keihäs taittui melkein heti soturin kilpeen, ja hän
joutui aseettomaksi. Hän kääntyi pakoon loikkien pitkin hypyin
kaatuneiden ja ympärillä parveilevien sutten yli soturin ajaessa häntä
takaa keihäs koholla ja pilkkasanoja syydellen. Galazikin ihmetteli
Umslopogaasin pakoa; vastassahan oli vain yksi mies. Mutta Umslopogaas
kiiruhti vain eteenpäin sinne tänne mutkitellen ja katse koko ajan
maahan kiintyneenä ja äkkiä näki Galazi hänen syöksähtävän eteenpäin ja
kumartuvan maahan kuin haukka. Samassa hän pyörähti ympäri ja katso,
hänellä oli kirves kädessään. Soturi syöksähti hänen kimppuunsa,
jolloin Umslopogaas iski, ja suuren keihään kärki, joka oli valmis
lävistämään hänet, kirposi helähtäen taittuneesta varrestaan.
Umslopogaas iski toistamiseen: kirveen puolikuun muotoinen terä
tunkeutui paksun kilven läpi syvälle soturin rintaan, joka heitti
kätensä ylös ja kaatui ääntä päästämättä maahan.
"Ah!" huudahti Umslopogaas, "etsit nuorukaista tappaaksesi hänet, mutta
löysitkin kirveen, joka tappoi sinut! Nuku hyvin, Chakan mies."
"Veljeni", jatkoi Umslopogaas Galaziin kääntyen, "tästä lähtien en
taistele enää keihäillä, vaan kirveellä ja kirvestä etsien minä juoksin
kuin pelkuri sinne ja tänne. Mutta tämä löytämäni ei kelpaa mihinkään.
Katsohan, varsi on melkein murskana iskuni voimasta. Nyt on ainoa
toivoni -- saada haltuuni tuo Jikizan suuri tappara, Itkuntekijä, josta
olemme kuulleet puhuttavan, niin että tappara ja nuija voivat tukea
toisiaan taistelun tuoksinassa."
"Jääköön se toiseksi illaksi", sanoi Galazi. "Nytkin kunnostauduimme
kutakuinkin hyvin. Hakekaamme juuriksia ja jauhoja, joiden puutteessa
olemme, ja sitten takaisin vuorelle, ennenkuin päivä valkenee."
Siten Susi-veikot siis tuhosivat Chakan lähettämän soturijoukon, ja se
oli vain ensimmäinen heidän monista hävitysretkistään sutten keralla.
He olivat liikkeellä harva se yö tuhoten kaikki, joita he vihasivat,
kunnes he ja kummitussudet saavuttivat niin kamalan maineen, että koko
tienoo tyhjeni autioksi. Mutta he huomasivat myöskin, etteivät sudet
seuranneet heitä kaikkialle.
He olivat päättäneet eräänä iltana hyökätä kirveskansan kylään, jossa
päällikkö Jikiza, liikanimeltä voittamaton, Itkuntekijän omistaja,
eleli, mutta kun he lähenivät kylää, kääntyivät sudet takaisin ja
pakenivat. Silloin Galazi muisti unensa, jossa luolan vainaja oli
ilmoittanut hänelle, että sudet saivat metsästää vain siellä, missä nuo
ihmissyöjät olivat muinoin metsästäneet. He kääntyivät siis takaisin,
mutta Umslopogaas alkoi hautoa suunnitelmaa, miten hän voisi saada
tapparan haltuunsa.