Umslopogaas ja Susi Galazi istuivat jälleen iltanuotion ääressä luolan
suulla, kuten me nyt, isäni, ja Galazi ryhtyi jatkamaan kertomustaan.
"Kuljin pysähtymättä, kunnes tulin joelle, joka oli vielä tulvillaan,
mutta vesi oli alentunut sen verran, että jalkani pohjasivat. Kahlasin
veteen käyttäen nuijaa sauvanani, ja vesi ulottui olkapäihini saakka,
mutta ei korkeammalle. Joku toisella rannalla olija huomasi nyt
hartioillani olevan taakan ja suden päänahan päälaellani ja juoksi
kylään huutaen: 'Joen yli tulee joku suden selässä ratsastaen!' Ja
siitä johtui, että lähestyessäni kylää olivat kaikki kiiruhtaneet minua
vastaan paitsi tuo vanha vaimo, joka ei jaksanut kävellä niin kauas.
Mutta kun he näkivät minun nousevan kukkulan rinnettä ylös ja
huomasivat, mikä istui olkapäilläni, pelästyivät he suuresti. He olivat
niin hämmästyneet, etteivät älynneet lähteä juoksuun, vaan peräytyivät
hitaasti edelläni toisiinsa painautuen ja sanaakaan sanomatta. Minä
etenin myös vaiti ollen ja saavuin vihdoin kylään, jonka portilla tuo
vanha vaimo istui ilta-auringon paisteessa. Äkkiä hän katsahti ylös ja
huudahti: 'Mikä teitä vaivaa, hyvät ihmiset, kun tulette noin selkä
edellä kulkien kuin noitien loihtimat, ja kuka on tuo suuri ja hirveä
mies, joka tulee teitä kohti?'
"Mutta väki peräytyi aina vain syvän hiljaisuuden vallitessa, pienet
lapset takertuen naisiin kiinni ja naiset miehiin, kunnes he
sivuuttivat vaimovanhuksen, jonka taakse he asettuivat kuin soturit
rintamaan. Mutta minä astuin vaimon luo ja nostin hänet, joka istui
olkapäilläni, vanhuksen eteen sanoen: 'Vaimo, tässä on poikasi, olen
riistänyt hänet suurella vaivalla kummitusten kynsistä -- niitä on
paljon siellä ylhäällä. Toinen jalka puuttuu, enkä voinut sitä löytää.
Ota hänet ja hautaa, sillä minä olen jo kyllästynyt hänen seuraansa.'
"Hän katsahti edessään istuvaan ruumiiseen ja ojensi kuihtuneen kätensä
irroittaen siteen kuolleen silmiltä. Sitten hän huudahti kimeästi ja
lausui kietoen kätensä kuolleen kaulan ympärille: 'Niin, se on minun
poikani, jonka minä synnytin, minun oma poikani, jota en ole
kahteenkymmeneenviiteen vuoteen nähnyt. Tervetuloa, poikani,
tervetuloa! Nyt pääset haudan lepoon, ja minä myös -- niin, minä myös!'
"Hän huudahti kimeästi vielä kerran seisoen suorana kädet eteenpäin
ojennettuina, mutta samassa purskahti vaahto hänen huulilleen, ja hän
kaatui kuolleena poikansa ruumiin päälle.
"Paikalla vallitsi jälleen syvä hiljaisuus, sillä kaikki olivat
suuresti peloissaan. Vihdoin huudahti joku: 'Mikä on tämän miehen nimi,
joka on riistänyt kummituksilta niiden saaliin?'
"'Nimeni on Galazi', vastasin.
"'Eipä olekaan', sanoi hän. 'Susi on nimesi. Katsokaa tuota suden
veristä nahkaa hänen olkapäillään ja päälaellaan!'
"'Galazi on nimeni, mutta te olette sanoneet minua sudeksi', sanoin
minä. 'Olkoon niin. Nimeni onkin Susi-Galazi!'
"'Minun luullakseni hän on susi', lausui mies. 'Katsokaa nyt hänen
hampaitaan, kuinka ne irvistävät! Hän ei ole ihminen, veljet, vaan
susi.'
"'Ei ihminen, eikä susi, vaan noita hän on', virkkoi eräs toinen.
'Kukaan muu ei olisi voinut päästä metsän läpi hänen luokseen, joka
istuu ylhäällä vuoren huipulla.'
"'Niin, niin, hän on susi -- noita -- tappakaa hänet!' huusi
väkijoukko. 'Tappakaa tuo susinoita, ennenkuin hän usuttaa aaveet
kimppuumme!' Ja he hyökkäsivät minua kohti keihäät koholla.
"'Olen kuin olenkin susi ja noita myös', huusin minä, 'ja kerran vielä
minä usutan sudet ja aaveet kimppuunne!' Käännyin ja pakenin niin
nopeasti, että he jäivät pian jälkeeni. Juostessani kohtasin tytön,
jolla oli kori vihanneksia toisessa kädessä ja tapettu karitsa
toisessa. Syöksyin häntä kohti ulvoen kuin susi ja sieppasin häneltä
sekä vihanneskorin että karitsan. Kahlasin sitten joen poikki ja yövyin
louhikkoon toiselle puolelle sammuttaen nälkäni vihanneksilla ja
karitsan lihalla.
"Päivän koittaessa nousin ja ravistelin kasteen sudennahoista. Sitten
tunkeuduin metsään ja ulvahdin kuin susi. Kummitussudet tunsivat ääneni
ja vastauksia kuului läheltä ja kaukaa. Kuulin niiden jalkojen töminän
ja pian parveili niitä ympärilläni kymmenittäin, sadoittain,
liehitellen ja hyväillen minua. Laskin niiden lukumäärän, niitä oli
kolmesataakuusikymmentä ja kolme.
"Palasin sitten tänne luolaan, ja täällä olen nyt elellyt melkein
kaksitoista kuukautta, Umslopogaas, ja minusta on tullut susi-ihminen,
sillä sutten keralla minä nyt metsästelen ja riehun; ne tuntevat minut
ja tekevät, mitä tahdon. Nousehan, Umslopogaas, olet nyt vahva jälleen,
ja ellei rohkeutesi petä, niin saat nähdä väkeni jo tänä iltana. Tule,
jos sinulla on uskallusta, Umslopogaas!"
Umslopogaas nousi nauraen hilpeästi. "Nuori olen iältäni!" huudahti
hän, "ja voimiltani tuskin täysikasvuisen miehen veroinen, mutta tähän
saakka en ole vielä kääntänyt selkääni leijonalle enkä noidalle, en
sudelle enkä ihmiselle. Katselkaamme siis armeijaasi -- noita mustia ja
harmaita sotureitasi, jotka juoksevat neljällä jalalla aseinaan
iskuhampaat keihäiden asemesta!"
"Sido ensin naarassuden talja olkapäillesi", neuvoi Galazi, "sillä
muutenpa olisi sinusta vain rippeet jäljellä, ennenkuin mies ehtisi
laskea sormensa. Katso tarkoin, että hihnat pitävät, sillä muuten sinun
käy huonosti."
Umslopogaas sitoi harmaan sudentaljan olkapäilleen nahkahihnoilla, niin
että yläleuan hampaat hohtivat hänen päälaellaan, ottaen keihään
käteensä, ja kun Galazi oli samoin kiinnittänyt sutten kuninkaan taljan
ylleen, astuivat he luolan edessä olevalle tasanteelle.
Galazi seisoi hetkisen aivan hiljaa kuutamossa, ja Umslopogaas näki,
että hänen kasvonsa muuttuivat hurjiksi ja petomaisiksi; silmät
hehkuivat ja hampaat työntyivät irviin aukenevien huulten takaa. Sitten
Galazi kohotti päätään ja ulvahti pitkään kuutamoiseen yöhön. Kolmesti
Galazi ulvoi, joka kerta yhä kovemmin, ja ennenkuin kaiut olivat
kuolleet yön hiljaisuuteen, kuului vastauksia ylhäältä kallioilta,
alhaalta metsän helmasta, idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä.
Ulvonta läheni lähenemistään, jo kuului jalkojen tömähdyksiä, ja harmaa
susi, peloittavan suuri, syöksyi pitkin hypyin heitä kohti paljon
muita jäljessään. Ne piirittivät Galazin hyppien häntä vasten
hyväilevästi, mutta hän karkoitti ne nuijallaan. Sitten ne äkkiä
huomasivat Umslopogaasin ja syöksyivät kita auki tätä kohti.
"Seiso paikallasi, äläkä hievahdakaan!" huusi Galazi. "Älä pelkää!"
"Olen aina pitänyt koirista", vastasi Umslopogaas; "pitäisikö minun nyt
oppia pelkäämään niitä?"
Vaikka hän puhuikin noin urheasti, pelkäsi hän kuitenkin sisimmässään,
sillä näky oli todellakin mitä hirvein. Sudet hyökkäsivät häntä kohti
edestä ja takaa kita auki, ja yhdessä henkäyksessä hän oli melkein
kadonnut näkyvistä petojen peloittavaan piiriin. Mutta yksikään hammas
ei haavoittanut häntä, sillä hyppiessään hänen kurkkuaan tavoitellen,
sudet tunsivat hänen olkapäillään roikkuvan nahan hajun, ja
painautuivat maahan hänen jalkojensa juureen nuollen ja hyväillen
häntä. Umslopogaas huomasi petojen ei ainoastaan jättävän hänet
rauhaan, vaan myöskin, että naarassudet kokoontuivat sen ympärille,
joka kantoi naarassuden taljaa. Ne olivat suuria, laihoja ja nälkäisiä
petoja, kaikki täysikasvuisia, pentuja ei ollut, ja niitä oli niin
paljon, ettei hän voinut niitä kuutamossa laskeakaan. Katsellessaan
niiden punaisina hehkuviin silmiin Umslopogaas tunsi suden luonnon
sydämessään, ja hänkin kohotti päätään ja ulvoi kuin susi, johon
naarassudet vastasivat.
"Lauma on koossa, nyt metsästämään!" huusi Galazi. "Kevennä jalkasi
nopeiksi, veljeni, sillä tänä iltana käymme kaukana. Hei, Valkohammas
ja Harmaakuono! Hei, väkeni, musta ja harmaa, matkaan! matkaan!"
Hän hypähti eteenpäin Umslopogaas kintereillään, ja kummitussudet
parveilivat heidän jäljessään. He riensivät tuulena vuorenrinnettä alas
ja saapuivat pian syvään rotkoon, jossa oli tiheässä puita. Galazi
pysähtyi kohottaen nuijan ilmaan, jolloin sudetkin seisahtuivat.
"Vainuan riistaa", huudahti hän, "hei, joukkoni, eteenpäin vain!"
Sudet painautuivat hiljaa rotkoon, mutta Galazi ja Umslopogaas jäivät
suulle odottamaan. Pian alkoi kuulua katkeilevien oksien ritinää, ja
katso, heidän edessään seisoi suuri puhvelihärkä, joka nuuski ilmaa
kiukkuisesti möyryten.
"Tästäpä sukeutui hauska leikki, veljeni! Näetkö, miten laiha ja
jäntevä se on? Ah, tuo liha on kuitenkin mureampaa kuin mitä väkeni on
milloinkaan kuoliaaksi kaahannut!"
Galazin vielä puhuessa ilmestyivät sutten ensimmäiset rotkon
pimennosta, ja nähdessään puhvelin ne hyökkäsivät sitä kohti ulvoen
täyttä kurkkua. Härkä huomasi vaaran ja riensi rinnettä alas, Galazi,
Umslopogaas ja koko susilauma kintereillään, ja tuon hurjan
metsästyksen aiheuttama melu sai kalliotkin vavahtelemaan. Alas he
kiitivät vuoren rinnettä myöten, ja Umslopogaasista tuntui, että hänkin
oli susi. He kirmasivat sokeasti eteenpäin, mutta hänen jalkansa olivat
nopeimpiakin nopeammat, eikä yksikään susi päässyt hänen edelleen ja
hänellä oli vain yksi himo -- himo saavuttaa saalis.
He lähenivät nyt metsän reunaa ja Galazi karjaisi. Hän karjaisi
Valkohampaalle ja Harmaakuonolle, Verenjuojalle ja Kuolemalle, jotka
syöksyivät heti lauman edelle juosten niin nopeasti, että vatsa näytti
maata viistävän. Härkä sivuutettiin ja pakotettiin kääntymään takaisin
vuoren rinteelle, jota ylös se kirmaisi Harmaakuono ja Kuolema toisella
puolella ja Verenjuoja ja Valkohammas toisella Susi-veikkojen tullessa
heti jäljessä lauma kintereillään. Eteenpäin riennettiin pysähtymättä
vuoren rinnettä ylös, mutta Umslopogaasin askel oli aina vain yhtä
keveä ja hengitys säännöllinen. He lähenivät vielä kerran tuon harmaan
noidan syliä, jossa luola oli, ja härkä, joka oli pelosta suunniltaan,
syöksyi sokeasti eteenpäin. Se juoksi niin nopeasti, että sudet jäivät
jälkeen, sillä maa oli siinä kohden tasaisempi. Galazi katsahti
Umslopogaasiin ja hymyili.
"Et juokse niinkään huonosti, veljeni, oltuasi äsken sairaana. Koetapas
nyt, voitatko minut. Kumpi koskee ensin saaliiseen?"
Härkä oli pari keihäänheittoa heidän edellään. Umslopogaas hymyili
takaisin ja huudahti: "Hyvä on! Nyt viimeinen pinnistys!"
He syöksähtivät eteenpäin ja hetkisen näytti Umslopogaasista, että he
seisoivat paikoillaan vieretysten, härkä vain läheni. Sitten hän vielä
ponnisti voimiaan ja kiinnitti askeltensa nopeutta, ja katso, kun hän
katsoi jälleen sivulleen, oli hän yksinään ja härkä oli sangen lähellä.
Kenenkään jalat eivät ole milloinkaan nousseet nopeammin kuin nyt
Umslopogaasin. Hän saavutti härän ja läimäyttäen kätensä tämän
lautasille hän ponnahti istumaan eläimen selkään kuin valkoinen mies
satulaansa. Sitten hän kohotti keihäänsä iskien sen lapojen väliin,
jolloin tuo suuri puhveli horjahti, pysähtyi ja kierähti kuolleena
tantereelle.
Galazi ehdätti paikalle. "Kuka on nopein, Galazi?" huudahti
Umslopogaas. "Sinäkö vai minä vai susilaumasiko?"
"Sinä, Umslopogaas", huohotti Galazi, joka oli kovin hengästynyt.
"Veroistasi juoksijaa ei ole eikä tule milloinkaan olemaankaan."
Sudet saavuttivat heidät samassa ja olisivat repineet härän
kappaleiksi, mutta Galazi karkoitti ne nuijallaan, minkä jälkeen
kumppanit levähtivät hetkisen. Sitten lausui Galazi: "Leikatkaamme
itsellemme keihäällä viipaleet ja syökäämme."
He tekivät niin, ja kun he olivat lopettaneet ateriansa, viittasi
Galazi susille, jotka karkasivat raadon kimppuun tapellen raivoisasti.
Hetkisen kuluttua olivat vain suurimmat luut jäljellä ja kuitenkin oli
jokainen susi saanut siepatuksi vain pienen murun.
Sitten toverukset palasivat luolaan ja heittäytyivät levolle...
* * * * *
Hiukan myöhemmin kertoi Umslopogaas elämänvaiheensa juurtajaksain
Galazille, joka kysyi, eikö Umslopogaas tahtonut jäädä hänen luokseen
ja olla hänen veljensä ja hallita hänen kanssaan susilaumaa, vai
halusiko hän palata Chakan luo isäänsä Mopoa etsimään.
Umslopogaas vastasi haluavansa mieluummin lähteä etsimään sisartaan
Nadaa, jota hän ajatteli päivin ja öin. Hän oli kyllästynyt Chakan
suureen kaupunkiin.
"Missä hän sitten on, tuo Nada-sisaresi?" kysyi Galazi.
"Hän lepää oman kansasi luolassa, Galazi; hän on halakazien luona."
"Maltapas, Umslopogaas, maltapas mielesi ja jää luokseni, kunnes
vartumme miehiksi!" huudahti Galazi. "Sitten lähdemme yhdessä etsimään
sisartasi halakazien luolista."
Tämän susielämän viehätys oli tunkeutunut Umslopogaasin sydämeen, ja
hän myöntyi ehdotukseen. Seuraavana aamuna he sitten tekivät koko
susilauman edessä veriveljeyden liiton, vannoen toisilleen
uskollisuutta kuolemaan saakka, ja sudet ulvoivat tuntiessaan
ihmisveren hajun sieraimissaan. Valoin vannotuin he juhlallisesti
lupasivat pysyä aina yhdessä, mitä yllätyksiä kohtalo heille sitten
valmistaneekin, ja kummitussudet kuulivat heidän sanansa. Ja monena
kuutamoiltana he metsästivät yhdessä sutten keralla ravintoa hankkien.
Välistä he menivät joenkin yli ja metsästivät aavikoilla, sillä
vuoristossa oli niukasti riistaa, ja kuullessaan sutten
ilmojatärisyttävän ulvonnan saattoivat kylän asukkaat tulla ulos
joutuen parhaiksi näkemään lauman kiitävän aavikon poikki mies tahi
kaksi etunenässä. Silloin he sanoivat, että aaveet olivat liikkeellä ja
hiipivät pelosta vavisten majoihinsa jälleen. Mutta Susi-veikot ja
heidän laumansa eivät tappaneet ihmisiä, vaan ainoastaan metsän riistaa
tahi, kuten välistä sattui, elefantteja ja leijoniakin.
Kun Umslopogaas oli viettänyt Kummitusvuorella muutamia kuukausia, näki
hän eräänä yönä unta Nadasta, ja herättyään pälkähti hänen päähänsä,
että hän ehkä saisi kuulla jotakin omaisistaan, miten minun ja hänen
äitinsä, tahi sen, jota hän luuli äidikseen, sekä Nadan ja muiden
veljien ja sisarten oli käynyt. Hän koetti jotenkin peittää
alastomuuttaan ja jätti Galazin kiiruhtaen alas kylään, jossa tuo vanha
vaimo oli elellyt, ja sanoen olevansa erään kaukana asuvan päällikön
poika matkalla vaimoa etsimään.
Kylän väki otti hänet vastaan, vaikkakin hän oli heidän mielestään
oudon hurjan ja tulisen näköinen, ja eräs kysyikin suoraan, oliko hän
tuo noita Susi-Galazi. Mutta toiset sanoivat, ettei tämä ollut Galazi,
jonka he kyllä tunsivat. Umslopogaas sanoi taas, ettei hän tiennyt
mitään Galazista ja tämän susilaumasta, ja katso, siinä heidän
puhellessaan marssi viisikymmentä soturia kylään. Umslopogaas tarkkaili
joukon johtajia, ja tunsikin nämä Chakan miehiksi. Ensin hän aikoi
puhutella heitä, mutta hänen suojelushenkensä, _ehlosénsa_, varoitti
häntä olemaan vaiti, minkä tähden hän istui äänetönnä suurimman majan
nurkassa ja kuunteli. Kylän päällikkö, joka vapisi pelosta, että joukko
oli lähetetty tuhoamaan hänet ja kaikki, mitä hänellä oli, kysyi
vihdoin, mitä miehillä oli asiaa.
"Eipä juuri mitään", vastasi joukon johtaja. "Joutavanpäiväinen juttu.
Kuningas lähetti meidät etsimään erästä Umslopogaas nimistä
nuorukaista, kuninkaan henkilääkärin Mopon poikaa. Mopo uskotteli, että
leijona surmasi nuorukaisen tämän vuoriston läheisyydessä, ja Chaka
tahtoo tietää, onko todellakin niin käynyt."
"Nuorukaisesta emme tiedä mitään", sanoi päällikkö. "Mutta mitä te
oikein tahtoisitte hänestä?"
"Eipä juuri mitään", vastasi Chakan mies. "Me vain tappaisimme hänet."
"Toisella kerralla, kuomaseni", ajatteli Umslopogaas.
"Mikä tuo Mopo on oikein miehekseen?" kysäisi päällikkö.
"Pahantekijä, jonka kuningas on tuhonnut taloineer päivineen ja
kaikkine vaimoineen ja lapsineen", vastasi joukon johtaja.